Koordinaatit: 33.800°N, 10.850°E

Djerba

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Djerba
جربة‎
Djerba topographic map-en.svg
Maantiede
Muut nimet Ǧirba
Jerba
Sijainti Tunisian rannikko
Merialue Välimeri
Vesialue Vähä-Syrtti
Pinta-ala 514 km²
Korkein kohta 55 m
Valtio
Valtio Tunisian lippu Tunisia
Väestö
Väkiluku 139 517
Suurin kaupunki Houmt-Souk
Kielet arabian kieli, berberikielet

Djerba eli Jerba on saari Vähä-Syrtissä Tunisiassa. Se on suosittu matkailukohde ja yksi niistä harvoista paikoista Tunisiassa, joissa berberin kieltä vielä puhutaan. Vuonna 2004 saarella oli yhteensä 139 517 asukasta ja sen koko on 514 km².

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Djerba on Pohjois-Afrikan rannikon suurin saari. Sen pinta-ala on 514 km². Saari sijaitsee Vähä-Syrtin lahdella Etelä-Tunisiassa. Mnatereelta sitä kohti kulkee kaksi niemimaata, mutta mantereen ja saaren välissä on Bou Graran meri ja al-Kantaran salmi lännessä. Salmi on vain noin 2 kilometriä leveä ja Bou Graran meren syvyys on 5–25 metriä. Djerban korkein kohta merenpinnasta on 55 metriä. Saarella ei olem omia makeanveden lähteitä ja sen pohjavesikin on pääasiassa suolaista. Paikalliset keräävätkin sadevettä ja vuotuinen keskimääräinen sadanta on noin 200 mm. Ilmankosteus on sitä vastoin suhteellisen korkea. Saari on nykyisin yhteydessä mannermaalle vanhan roomalaisen pngertien päälle rakennetun tien kautta.[1]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Djerban linnoitusta.

Antiikin kreikkalaiset kirjailijat tunsivat Djerban lootustensyöjien saarena. Theofrastos kutsui saarta nimellä Pharis ja Polybios nimellä Meninx. Saari on mahdollisesti myös paikka, johon Herodotos viittasi nimellä Phla. Saarella on harjoitettu laajamittaista maanviljelyä 300-luvulta eaa. ja alue kuului jo tuolloin todennäköisesti Karthagon valtakuntaan. Rooman valtakunnan aikana pääelinkeino saarella olivat oliivien ja oliiviöljyn tuotanto. Saarella on useita raunioita antiikin ajoilta. Jerusalemin piirityksen jälkeen saarelle saapui suuri joukko juutalaisia. Rooman valtakunnan valtaa seurasivat vandaalit ja heitä Bysantti, jolloin Djerbaa hallittiin Tripolista käsin. Vuonna 665 muslimit valloittivat Djerban Ma'awiya bin Hudayjin johtamalla sotaretkellä Bysantin valrakuntaa vastaan, jonka jälkeen saari mainitaan useamman vuosisadan ajan historiallisissa lähteissä vain harvakseltaan.[1]

Al-Bakri mainitsi djerbalaisten harjoittavan merirosvoutta ja al-Idrisi mainitsee puolestaan paikallisten puhuvan ainoastaan berberiä. Ziridien kukistuttua djerbalaisten merirosvojen hyökkäykset Tunisian rannikolle ja kristittyjen maiden laivoja vastaan yleistyivät. Vuonna 1135 Sisilian normannikuningas Roger II:n amiraali Georgios Antiokialainen valtasi saaren. Normannit vakiinnuttivat asemaansa valtaamalla myös muita kohteita rannikolta. Abbasidit valtasivat saaren takaisin hetkellisesti vuonna 1284, mutta Pietari III:n joukot valtasivat sen takaisin. Vuonna 1289 kristityt rakennuttivat linnoituksen al-Kantaran salmelle roomalaisaikaiselle pengertielle. Linnoiotus sijaitsi historiallsien Meninxin raunioilla. Paikalliset kapinoivat vuosina 1334-5 ajaen kristiyt saarelta. Alfonso V yritti vielä seuraavalla vuosisadalla vallata saaren takaisin, mutta tällä kertaa kristityt epäonnistuivat. Muslimit rakennuttivat puolestaan oman linnoituksensa pohjoiseen Girban raunioiden lähettyville.[1]

1500-luvulla saari päätyi osmanien ja kristittyjen välisten taisteluiden kohteeksi. Saari oli annettu turkkilaisille tukikohdaksi kristittyjä vastaan ja Espanjan Pedro Navarro teki epäonnistuneen valtausyriotyksen vuonna 1511. Vuonna 1550 saaresta tuli tunnetun merirosvo Turgut Reisin tukikohta. Turkkilaisten valtakuadella Djerbaa hallittiin vaihtelevasti Algerista, Tunisista ja Tripolista. Lopullisesti siitä tuli osa Tunisiaa Hammuda beyn valtakaudella 1631–59. Saaren asukasluku tällä kaudella oli noin 30 000-40 000. Tunisian turkkilaisten alaiset hallitsijat alkoivat nimittää Djerbaa johtamaan šeikkejä tai kaideja, joiden asemasta tuli lopulta periytyvä ja tiettyjen sukujen hallitsema. 1700-luvulla arabian kieli alkoi yleistyä saarella ja varhaisempi ibadilaisuus menetti asemansa maliki-koulukunnalle.[1]1800-luvulla Tunisian valtasivat ranskalaiset ja nykyisin saari on osa itsenäistä Tunisiaa.[2]

Talous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maanviljelyä harjoitetaan lähinnä Djerban keski- ja itäosissa, jossa vettä saatetaan pumpata pohjavedestä. Saarella kasvatetaan esimerkiksi hedelmiä ja aksviksia. Saarella on lisäksi noin 400 000 oliivipuuta, mutta nykyisin suuri osa niistä on liian vanhoja tuottaakseen oiiiveja. Niiden löisäksi on noin 570 000 taatelipalmua, mutta niitäkään ei kastella eivätkä ne ne ole kovin hedelmällisiä. Yksi tärkeimmistä elinkeinosita on kalastus, minkä lisäksi huomattava osa miespuolisesta väestöstä käy töissä mannermaalla. Perinteisten käsityöammattien merkitys on vähentynyt, mutta saarella tuotetaan edelleen esimerkiksi kankaita kangaspuilla. Korujen valmistus oli periteisesti juutalaisten ammatti ja he suuri osa hesitä on puolestaan muuttanut maasta.[1] [Turismi]]n merkitys on kasvanut kainsainvälisen lentokentän valmistuttua saarelle.[2]

Väestö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Häämenoja.

Djerban asukasluku vuonna 2004 oli yteensä 139 517.[2] Noin puolet paikallisista puhhu berberiä ja lähes kaikki osaavat arabiaa. Samaan tapaan noin puoelt saaren väestöstä harjoittaa ibadilaisuutta ja loput ovat sunnimuslimeja. Paikallista ibadilaisuuden muotoa kutsutaan wahbislaisuudeksi.[1] Djerban saarella on historiallisesti ollut myös suurehko juutalainen yhteisö. Vuonna 1946 heitä oli 4 900, mutta suuri valtaosa heistä on muuttanut sittemmin Israeliin.[3] Saaren merkittävimmät asutuskeskukset ovat sen hallinnollinen keskus Houmt-Souk, sekä Kara Kabira ja Hara Saghira. Muuten saaren asutus on rakennettu harvaan.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g B. Lewis, Ch. Pellat ja J. Schacht: Encyclopaedia of Islam, Volume II (C-G), s. 458-461. BRILL, 1998. ISBN 9789004070264. (englanniksi)
  2. a b c Jerba Encyclopædia Britannica,. Viitattu 1.11.2017. (englanniksi)
  3. Fred Skolnik ja Michael Berenbaum: Encyclopaedia Judaica, s. 722-723. Volume 5, toinen painos. Thompson Gale, 2007. ISBN 978-0-02-865928-2. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]