Ibadilaisuus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ibadilaisuus on ikivanha islamin suuntaus, jolla on vajaat 3 miljoonaa kannattajaa. Heistä valtaosa asuu Omanissa, jonka väestöstä he muodostavat eri lähteiden mukaan 45 - 75 %. [1][2][3] Libyassa on 300 000 - 400 000 ibadiittia ja heitä asuu myös Afrikan itärannikolla, etenkin Sansibarissa, joka kuului Omanin sulttaanikuntaan 1600-luvulta 1800-luvulle.

Al-Khornaqin linnaa rakennetaan al-Hirassa. Persialainen kuva 1400-luvulta
Nizwa, ibadiittien asuttama kaupunki Omanissa

Uskonnolliset käsitykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ibadiitit eivät ole sunneja eivätkä šiioja vaan muodostavat oman ryhmänsä islamin sisällä. Erot uskonnossa ovat kuitenkin pieniä. Ibadiitit nojautuvat Koraaniin ja haditheihin, mutta heidän hadith- kokoelmansa ovat suppeampia kuin sunneilla. He jakavat 800-luvun mutazaliittien käsityksen siitä, että Koraani on luotu, kun taas muut muslimit pitävät sitä luomattomana.[1] Ibadiittien johtaja on imaami, jonka uskonoppineet valitsevat. Ibadiitit eivät tunnusta oppia yhdestä ainoasta kalifaatista vaan pitävät kiinni oikeudesta valita oma johtajansa. Tämä itsenäisyyden korostus lienee tärkein erottava tekijä. Nykyään ibadiitit ovat opillisesti lähellä sunnalaisuutta.[4] Ibadiitit muodostavat islamin sisällä oman šariakoulukuntansa.

Islamilainen perimätieto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Islamilaisen perimätiedon mukaan ibadiitit erkanivat 600-luvulla kharijiiteista, jotka vuorostaan olivat kalifi Alin kannattajista vuonna 657 irtautunut kapinallinen ryhmä.[5][6] Nimensä ibadiitit olisivat saaneet johtajastaan Abdallah ibn Ibadista. Kerrotaan, että joillekin muslimeille oli liikaa Alin sovinnollisuus Muawijaa kohtaan, minkä takia he lähtivät omille teilleen.[7][8]

Historiatieteen näkemyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kharijiittien keskus oli aluksi Irakin Basrassa, mistä liike levisi Pohjois-Afrikkaan. Vuonna 739 sinne syntyi kapinaliike, jota Damaskoksen kalifit eivätkä heidän jälkeensä abbasidit saaneet enää kukistettua..[9] Toinen ibadiittien valtakeskus syntyi Omaniin.

Länsimaisessa historiankirjoituksessa on torjuttu ajatus, että ibadiitit olisivat saaneet nimensä johtajastaan Abdallah ibn Ibadista.[10] Varhaisimmat ibadiitteina pidetyt kirjoittajat eivät nimittäin mainitse hänen nimeään.[11] Volker Popp on todennut, että sana ibād on arabian sanan abd (palvelija, orja) monikkomuoto, joka oli arabian murteista tunnettu vain Mesopotamiassa. Mesopotamian al-Hirassa vaikutti arabialainen kristitty ryhmä, joka käytti itsestään tätä nimeä.[12] Nimitys viittasi Vanhaan Testamenttiin, jossa Abraham, Iisak ja Jaakob olivat "Jumalan palvelijoita". [13] Al-Hira oli lakhmideiksi kutsuttujen kristittyjen (nestoriolaisten) arabien pääkaupunki.[14]

Ibādit tulivat eri arabiheimoista, mutta heitä liitti yhteen kääntyminen kristinuskoon muuten pakanallisessa ympäristössä sekä sitä seurannut heimorajojen murtaminen. Popp pitää mahdollisena, että Muhammediin liitetty "Hiran" luola voisi olla tarinallinen muistuma tästä liikkeestä samoin kuin ajatus heimorajoista rikkovasta ummasta Medinassa. Luolakertomusta ei esiinny vielä Ibn Hishamin kirjoittamassa elämäkerrassa, mutta se vakiintuu myöhemmin.

Ibadiitit ovat voineet kehittyä tästä mesopotamialaisesta kristillisestä ja gnostisesta liikkeestä, sillä historia tuntee ibadiitit myös kristillisenä lahkona.[15]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Who are the Ibadis? The Economist. 18.12.2018.
  2. Central Intelligence Agency (CIA): The World Factbook cia.gov. 16.9.2019.
  3. Ibadism: The Roots of a Tolerant Sect of Islam Fanack.com. 24.8.2018.
  4. Jaakko Hämeen-Anttila: Islamin käsikirja, s. 174. Otava, 2004.
  5. Jaakko Hämeen-Anttila: Islamin monimuotoisuus, s. 62. Gaudeamus, 1999.
  6. Valerie J. Hoffman: The Essentials of Ibadi Islam, s. 5 -. The Syracuse University Press, 2012.
  7. Bennison, A. K.: The Great Caliphs. The Golden Age of Abbasid Empire, s. 16. Tauris, 2011.
  8. Fadhlalla Haeri: Islam, s. 99. Tammi, 1996.
  9. Bennison, 2011, 24
  10. Hämeen-Anttila, 1999, 65
  11. Johannes Thomas: Ibaditen - Kharidijiten - Mutaliziten. Kategorisierungsprobleme, Entstehungslegenden und synkretistisch-gnostische Strömungen im Westen des arabischen Reiches. Teoksessa : Markus Groß & K-H. Ohlig (toim.) Vom Koran zum Islam. Schriften zu frühen Islamgeschichte und zum Koran., s. 252. Hans Schiler, 2009.
  12. Popp, V.: The early history of islam. Following inscriptional and numismatic testimony. Teoksessa: K-H. Ohlig & G-R-Puin (toim.) The hidden origin of Is-lam. (s. 17–124), s. 31. Prometheus Books, 2010.
  13. 5. Mooseksen kirja: 27 Raamattu.fi.
  14. Popp, V.: The early history of islam. Following inscriptional and numismatic testimony. Teoksessa: K-H. Ohlig & G-R-Puin (toim.) The hidden origin of Is-lam. (s. 17–124). Prometheus Books, 2010.
  15. Thomas, 2009, 252