Zakat

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Zakat (arab. زكاة‎) eli almuvero on yksi viidestä islamin peruspilareista. Sana zakat merkitsee puhdistumista ja sitä pidetään eräänlaisena uskonnollisena verona.[1] Periaatteessa se maksetaan kerran vuodessa yksityiskohtaisten sääntöjen mukaan – eri omaisuudesta lajeista maksetaan erisuuruisia määriä almuveroa. Käytännössä almuvero on pyrkinyt muuttumaan historian myötä viranomaisten keräämäksi tavanomaiseksi veroksi.[2]

Tuloerojen tasaaja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muslimin tulee ryhtyä maksamaan almuveroa kun hän on mennyt naimisiin. Rikkaiden tulee osoittaa kiitollisuutta Jumalalle antamalla almuja heikompiosaisille. Almut voidaan antaa myös islamin yhteiseksi hyväksi, kuten moskeijan rakentamiseen. Almuveroa maksetaan vain muslimien välillä ja muiden uskontojen edustajien eli dhimmien ei tarvitse maksaa sitä.

Almuvero toimii sosiaaliturvan tavoin ja tasaa tuloja rikkaiden ja köyhien välillä. Islam ei suhtaudu yleensäkään omaisuuteen kielteisesti kuten kristinusko sitä helposti tekee. Vauras muslimi voi maksaa runsaasti almuveroa ja saada itselleen paljon uskonnollisia ansioita.[2]

Valtiovalta on muuttanut almuveroa historiassa tavanomaiseksi veroksi, mutta periaatteessa jokaisen muslimin tulee huolehtia sen maksamisesta itse. Almuveroa kuitenkin kerätään edelleen Libyassa, Malesiassa, Pakistanissa, Saudi-Arabiassa, Sudanissa , Jemenissä[3][4][5][6] Jordaniassa, Bahrainissa, Kuwaitissa, Libanonissa, Bangladeshissä,[7] Egyptissä, Indonesiassa, Iranissa ja Arabiemiraateissa.[8][9]

Almuveroa maksetaan sekä omaisuudesta, että käteisvaroista. Islamilaisen lain vakiintuneen tulkinnan mukaan sen suuruus on 10 % maan tuotosta, 2,5 % kullasta ja arvotavaroista ja 2,5 % vuosittaisista tuloista.

Sadaqa – vapaaehtoiset almut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Almuveron lisäksi muslimeita kehotetaan antamaan vapaaehtoisia almuja (sadaqa). Vapaaehtoisten almujen antamista pidetään ansiokkaana, mutta se ei poista velvollisuutta maksaa itse almuveroa.[2]

Šiialaisten periaatteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Šiialaiset katsovat, että viidesosa ylijääneestä tulosta kuuluu imaamille. Puolet tästä maksetaan muslimin itsensä valitsemalle korkeasti oppineelle uskonoppineelle (marza'-i taqlid), joka käyttää tulonsa uskonnollisesti hyväksyttäviin tarkoituksiin, kuten moskeijoiden rakentamiseen, sairaanhoitoon ja opiskelijoiden stipendeihin. Toisen puolen muslimi voi itse jakaa puutteessa oleville.[2]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Marjatta Kyyhkynen: Ajankohtainen Islam, s. 15. Helsinki: Gummerus, 1992. ISBN 951-625-103-X.
  2. a b c d Hämeen-Anttila, Islamin käsikirja, sivut 127–129
  3. (1996) Fundamentalisms and the state: remaking polities, economies, and militance. University of Chicago Press, 320. ISBN 978-0-226-50884-9. 
  4. Samiul Hasan (2015). Human Security and Philanthropy: Islamic Perspectives and Muslim Majority Country Practices. Springer, 130. 
  5. (2006) Islam and the moral economy: the challenge of capitalism. Routledge, 268. 
  6. Tripp, Charles (2006). Islam and the Everyday World: Public Policy Dilemmas. Cambridge University Press, 125. ISBN 978-0-521-86377-3. 
  7. Kogelmann, Franz (2002). "Sidi Fredj: A Case Study of a Religious Endowment in Morocco under the French Protectorate", in Weiss, Holger: Social welfare in Muslim societies in Africa. Nordic Africa Institute, 68. ISBN 978-91-7106-481-3. 
  8. Zakat by country August 9, 2010. Viitattu 9 April 2015.
  9. "Zakat: Drawing Insights for Legal Theory and Economic Policy from Islamic Jurisprudence" (2009). University of Pittsburgh Tax Review 7 (43). 


Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]