Zakat

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Almunodottajia Intiassa

Zakat (arab. زكوة‎) on uskonnollinen almuvero, jonka harras muslimi maksaa kerran vuodessa. Zakat on ei-valtiollinen veronmaksun muoto, jonka avulla huolehdittiin taloudellisen avun jakamisesta lähiyhteisössä. Almuvero on yksi viidestä islamin peruspilarista ja rinnastuu islamin muihin uskonnollisiin rituaaleihin, joita ovat uskontunnustus, rukous, paasto ja pyhiinvaellus. Veron kuuluminen tähän joukkoon korostaa sen uskonnollista velvoittavuutta. Veron maksaminen oli "puhdistumista", mitä myös sana zakat tarkoittaa. Almuveron välttämisestä ei šariassa seuraa maallisia rangaistuksia paheksuntaa lukuun ottamatta. Sen maksaminen lisää ansioita Viimeisellä tuomiolla.

Muslimit antavat zakatin lisäksi almuja myös tavallisena hyväntekeväisyytenä (sadaqa) etenkin paaston aikana Ramadan -kuussa.

Veron maksaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Islamilainen šaria -laki antaa almuverosta tarkat ohjeet.[1] Vero kootaan kerran vuodessa kaikilta muslimeilta, joiden omaisuuden määrä kuluneen vuoden ajalta ylittää tietyn vähimmäisrajan. Lasten ja mielenvikaisten omaisuudesta veron maksaa heidän holhoojansa.[1] Verojen kokoamisesta vastaavat siihen erikseen nimetyt henkilöt. Almuvero maksetaan sekä omaisuudesta että käteisvaroista, jotka ovat olleet koko kuluneen vuoden ajan henkilön hallussa. Peruskoulun islamin oppikirjan mukaan vero on 2,5 % henkilökohtaisesta omaisuudesta ja yrityksen omaisuudesta.[2] Sääntö vastaa keskiajan šarialain säädöksiä.[1] Maataloustuotteista vero on korkeampi, 5–10 %.[2] Ennen rahataloutta se maksettiin maataloustuotteina ja karjana.[1] Veron maksaminen tuo ansioita Paratiisiin pääsemiseksi, ja sen kiertämistä paheksutaan.

Islamilaisissa maissa valtiovalta on pyrkinyt muuttamaan almuveron tavanomaisesti perityksi ja pakolliseksi veroksi, vaikka islamin mukaan jokaisen muslimin tulee itse huolehtia sen maksamisesta. [3] Almuveroa kerätään edelleen Libyassa, Malesiassa, Pakistanissa, Saudi-Arabiassa, Sudanissa , Jemenissä[4][5][6][7] Jordaniassa, Bahrainissa, Kuwaitissa, Libanonissa, Bangladeshissä,[8] Egyptissä, Indonesiassa, Iranissa ja Arabiemiraateissa.[9][10]

Verotulojen käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Zakat-veron keräyslaatikko Taipein moskeijassa vuonna 2019. Laatikon kyljessä lukee "zakat". Toisen laatikon teksti "halkaistu zakat" ilmaisee paikallista tapaa toisen typpisen almuveron maksamisesta.

Šarialain mukaan almuveron tuotto tulee jakaa kahdeksaan yhtä suureen osaan. Yksi niistä menee köyhille, toinen vähätuloisille. Kolmas osuus kuuluu korvauksina almuveron kerääjille ja jakajille. Neljäs osuus jaetaan "sydänten sovittamisena" tärkeille henkilöille, joiden yhteyttä islamiin pitää lujittaa tai henkilöille, jotka johtavat veron keräämistä tai taistelevat islamin puolesta hankalissa oloissa. Viides osuus annetaan orjille, jotka keräävät rahaa ostaakseen itsensä vapaaksi. Kuudes osuus maksetaan veloissaan oleville. Seitsemäs osuus maksetaan niille, jotka osallistuvat sotaan islamin puolesta, mutta eivät ole saaneet palkkaansa. Kahdeksas osuus on tarkoitettu rahapulassa oleville matkustavaisille.[11]

Jakosäännöissä on alueellisia eroja. Hanafi-koulukunnan mukaan veron maksaja voi itse päättää, miten summa jaetaan kahdeksan saajaryhmän välillä.[12] Šiialaisuudessa viidesosa tulosta (khums) annetaan maksajan valitsemalle imaamille. Tämä käyttää ne uskonnollisesti hyväksyttäviin tarkoituksiin, kuten moskeijoiden rakentamiseen, sairaanhoitoon tai opiskelijoiden stipendeihin madrasoissa. Osan tuotosta maksaja saa itse jakaa puutteessa oleville.[3]

Veron yhteiskunnallinen tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Zakat on verojen maksamisen ja tuottojen jakamisen muoto, joka tapahtuu virallisen valtiorakenteen ulkopuolella, ja liittyy paimentolaiskulttuureihin. Sosiaaliantropologi Phil Carl Salzmanin mukaan paimentolaisheimojen liikkuva elämäntapa auttoi niitä joutumasta maanviljelijöiden tapaan keskusvallan alistamaksi ja riistämäksi.[13][14] Paimentolaiset korostivat vapautta, riippumattomuutta ja tasa-arvoa, kun taas verojen maksaminen oli heille nöyryyttävää alistumista.[15] Almuverossa korostuvat vapaaehtoisuus ja moraalinen velvoittavuus. Maksajalla on valtaa päättää osaltaan veron käytöstä, joka kohdistuu vain sosiaalisiin, uskonnollisiin ja rajoitetusti sotilaallisiin tarkoituksiin.

Joseph Schachtin mukaan veron nimi tuli juutalaisilta, joilla oli zakut -niminen vero. C.C. Torreyn mukaan sana zakat oli arameaa ja tarkoitti puhtautta hyveellisen käytöksen merkityksessä.[14] Sulimar Bashearin mukaan veron luonne rituaalisena puhdistautumisena ilmenee myös Koraanin jakeessa 9:103: "Ota almuja heidän omaisuudestaan – voit puhdistaa ja pyhittää heidät sillä."[16][17]

Almuvero oli Lähi-idässä vanha käytäntö, sillä se mainitaan jo Koraanissa.[14] Zakat -vero rinnastui uskonnollisiin rituaaleihin ja sellaisena luonnollisesti koski vain muslimeita. Islamilaisessa valtiossa eläneet kristityt ja juutalaiset eli dhimmit maksoivat jizya -veroa, jonka maksamisen tuli olla nöyryyttävää. Tämäkin ilmaistiin Koraanissa: ”Taistelkaa heitä vastaan, kunnes he maksavat nöyrinä veronsa” (9:29).[18][17]

Patricia Cronen mukaan veroista muodostui hallitsijoiden ja ulaman välinen kiistakapula, sillä hallitsijat pyrkivät määräämään zakatin lisäksi muita veroja, joita ulama ei pitänyt šarian mukaisina.[19]

Zakatin asema eri muslimimaissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valtio on muuttanut almuveron pakolliseksi maksuksi kuudessa muslimimaassa, toisissa se on vapaaehtoinen, mutta valtio huolehtii sen keräämisestä. "Ei valtiollisessa käytössä" tarkoittaa, että valtio ei puutu almuveron kokoamiseen eikä jakeluun. Taulukon tiedot ovat vuodelta 2010.[9]

Valtio[9] Suhde zakatiin [9]
 Afganistan ei valtiollisessa käytössä
 Algeria ei valtiollisessa käytössä
 Azerbaidžan ei valtiollisessa käytössä
 Bahrain vapaaehtoinen
 Bangladesh vapaaehtoinen
 Burkina Faso ei valtiollisessa käytössä
 Tšad ei valtiollisessa käytössä
 Egypti vapaaehtoinen
 Guinea ei valtiollisessa käytössä
 Indonesia vapaaehtoinen
 Iran vapaaehtoinen
 Irak ei valtiollisessa käytössä
 Jordania vapaaehtoinen
 Kazakstan ei valtiollisessa käytössä
 Kuwait vapaaehtoinen
 Libanon vapaaehtoinen
 Libya pakollinen
 Malesia pakollinen
 Mali ei valtiollisessa käytössä
 Mauritania ei valtiollisessa käytössä
 Marokko ei valtiollisessa käytössä
 Niger ei valtiollisessa käytössä
 Nigeria ei valtiollisessa käytössä
 Oman ei valtiollisessa käytössä
 Pakistan pakollinen
 Qatar ei valtiollisessa käytössä
 Saudi-Arabia pakollinen
 Senegal ei valtiollisessa käytössä
 Sierra Leone ei valtiollisessa käytössä
 Somalia ei valtiollisessa käytössä
 Sudan pakollinen
 Syyria ei valtiollisessa käytössä
 Tadžikistan ei valtiollisessa käytössä
 Gambia ei valtiollisessa käytössä
 Tunisia ei valtiollisessa käytössä
 Turkki ei valtiollisessa käytössä
 Turkmenistan ei valtiollisessa käytössä
 Yhdistyneet arabiemiirikunnat vapaaehtoinen
 Uzbekistan ei valtiollisessa käytössä
 Jemen pakollinen

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Islamilaiset lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ahmad ibn Naqib al-Misri: Reliance of the Traveller (Umdat al-Salik). A Classic Manual of Islamic Sared Law. In Arabic with Facing English Text, Commentary and Appendices Edited and Translated by Nuh Ha Mim Keller. Beltsville, Maryland: amana publications, 2017. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Haeri, Fadhlalla: Islam. Suomentanut Salme Saukko. Helsinki: Tammi, 1996. ISBN 951-31-0671-3.
  • Ibn Ishaq: The Life of Muhammad. A translation of Ishaq’s sirat rasul Allah with introduction and notes by A. Guillaume. Oxford University Press, 1955. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Koraani. Suomentanut Jaakko Hämeen-Anttila. Helsinki: Basam Books, 1995. ISBN 952-9842-05-8.
  • Onniselkä, Suaad, Hajjar, Anas & Hammoud-Rouhe, Mariam: Salam – Islamin polku 7–9. Opetushallitus, 2020. ISBN 978-952-13-6026-8.

Muut lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Reliance of the Traveller, 2017, s. 244–276
  2. a b Onniselkä, 2020, s. 25
  3. a b Hämeen-Anttila, Islamin käsikirja, sivut 127–129
  4. (1996) Fundamentalisms and the state: remaking polities, economies, and militance. University of Chicago Press, 320. ISBN 978-0-226-50884-9. 
  5. Samiul Hasan (2015). Human Security and Philanthropy: Islamic Perspectives and Muslim Majority Country Practices. Springer, 130. 
  6. (2006) Islam and the moral economy: the challenge of capitalism. Routledge, 268. 
  7. Tripp, Charles (2006). Islam and the Everyday World: Public Policy Dilemmas. Cambridge University Press, 125. ISBN 978-0-521-86377-3. 
  8. Kogelmann, Franz (2002). "Sidi Fredj: A Case Study of a Religious Endowment in Morocco under the French Protectorate", in Weiss, Holger: Social welfare in Muslim societies in Africa. Nordic Africa Institute, 68. ISBN 978-91-7106-481-3. 
  9. a b c d Zakat by country moneyjihad.wordpress.com. August 9, 2010. Viitattu 9 April 2015.
  10. "Zakat: Drawing Insights for Legal Theory and Economic Policy from Islamic Jurisprudence" (2009). University of Pittsburgh Tax Review 7 (43). 
  11. Reliance of the Traveller, 2017, s.266–272
  12. Reliance of the Traveller, 2017, s. 267
  13. Salzman, 2008, s. 40–41
  14. a b c Bashear, 1993
  15. Salzman, 2008, s. 15
  16. Koraani, 1999, s. 149
  17. a b Koraani. Katumuksen suura Islamopas.com. Viitattu 23.1.2021.
  18. Koraani, 1995, s. 141
  19. Crone, 2013, s. 557


Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]