Togo

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee Togon tasavaltaa. Sanan muista merkityksistä, katso Togo (täsmennyssivu).
Togon tasavalta
République Togolaise
Togon lippu Togon vaakuna
lippu vaakuna

Togon sijainti

Valtiomuoto tasavalta

Presidentti Faure Gnassingbé

Pääkaupunki Lomé
6°8′16″N, 1°12′45″E

Muita kaupunkeja Kara, Dapaong, Sokode, Atakpame, Kpalime, Anejo, Tsevie, Kpeme.

Pinta-ala
– yhteensä 56 785 km² (sijalla 122)
– josta sisävesiä 4,2 %

Väkiluku (2011) 6 771 993[1] (sijalla 100)
– väestötiheys 88 / km²
– väestönkasvu 2,762[1] % (2011)

Viralliset kielet ranska

Valuutta CFA-frangi (XOF)

BKT (2010) sijalla 156
– yhteensä 5,927 miljardia USD (PPP)[1]
– per asukas 900 USD

HDI (2012) 0.459[2] (sijalla 159)

Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous 47,4[1] %
– teollisuus 25,4[1] %
– palvelut 27,2[1] %

Aikavyöhyke +0
– kesäaika ei käytössä

Itsenäisyys
Ranskasta

27. huhtikuuta 1960

Lyhenne TG

– ajoneuvot: ?
– lentokoneet: ?

Kansainvälinen
suuntanumero
+228

Motto Travail, Liberté, Patrie (Työ, Vapaus, Isänmaa)

Kansallislaulu Salut à toi, pays de nos aïeux (Terve sinulle, esi-isiemme maa)

Togon tasavalta eli Togo on valtio Länsi-Afrikassa. Sen rajanaapureita ovat lännessä Ghana, idässä Benin ja pohjoisessa Burkina Faso. Etelässä se rajoittuu Guineanlahteen, jonka rannikolla sijaitsee pääkaupunki Lomé. Maan talous perustuu maanviljelyyn: kahvi, kaakao ja puuvilla ovat sen kulmakivet. Sijainti kauppareittien varrella on tehnyt ulkomaankaupasta ja välistystoiminnasta tärkeää jo vuosisatojen ajan. Maan rajat ovat siirtomaaisäntien vetämät, ja sen sisällä heimoristiriidat ovat jämähtäneet etelän ja pohjoisen vastakkainasetteluksi.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennen siirtomaavaltaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Portugalilaiset saapuivat Togon rannikolle 1400-luvun puolivälissä. Orjakauppa hidasti pitkään alueen kehitystä.[3]

Etelän ewet sekä pohjoisen kotokolit ja tšokossit muodostivat keskitetysti hallittuja heimoliittoja. Etelässä harjoitettiin maanviljelyä ja käsityöammatteja, meren rannalla kalastusta ja pohjoisessa karjanhoitoa sekä metsästystä ja keräilytaloutta. Seudun kautta kulkeneet kauppareitit edistivät tavaravaihdon kehitystä.[4]

Siirtomaavallan aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksa solmi vuonna 1884 evejen hallitsijan Mlapa III:n kanssa protektoraattisopimuksen, jonka mukaan osa rannikkoseudusta joutui saksalaisten hallintaan. Saksan eteneminen sisämaahan kohtasi pitkään ankaraa vastarintaa. Paikallinen väestö joutui viljelemään puuvillaa, kahvia ja kaakaota, tekemään pakkotöitä ja maksamaan korkeita veroja. Maataloustuotteiden vientiä varten rakennettiin rautatietä ja Lomén satama.[4]

Britannia ja Ranska valtasivat alueen ensimmäisessä maailmansodassa vuonna 1914. Versailles’n rauhassa Togon länsiosasta tehtiin Britannian ja itäosasta Ranskan mandaattialue. Kansainliitto vahvisti maiden välisen rajan vuonna 1922.[4] Länsi-Togo liitettiin Britannian Kultarannikkoon vuonna 1923.[5]

Nykyistä Togoa vastaavaa Ranskan mandaattia hallitsi ranskalainen ylikomissaari. Käytännössä alue oli siirtomaa, jonka eteläosa tuotti Ranskaan vietäviä maataloustuotteita. Kulkuyhteyksien puuttumisen takia maan pohjoisosa oli eristetty rannikosta. Mandaattien lakkauttamisen jälkeen vuonna 1946 Ranskan Togosta tuli Ranskan hallitsema YK:n huoltohallintoalue.[4]

Toisen maailmansodan jälkeen ranskalaiset laajensivat alueen itsehallintoa. Ensimmäiset poliittiset puolueet perustettiin 1940-luvun lopulla. Vuonna 1956 säädettiin yleinen äänioikeus.[4] Samana vuonna Ranskan Togo julistettiin autonomiseksi tasavallaksi, jonka raha-asiat, puolustus ja ulkomaansuhteet jäivät edelleen Ranskan ylikomissaarin päätettäviksi. Vuoden 1958 vaaleissa itsenäisyysmieliset Togon yhtenäisyyden komitea ja Juvento-puolue voittivat suurimman osan edustajainkokouksen paikoista ja Sylvanus Olympio muodosti hallituksen.[6]

Britannian hallitsemalla Länsi-Togon huoltohallintoalueella järjestettiin vuonna 1956 YK:n valvoma kansanäänestys, jossa 58 % äänestäjistä kannatti alueen liittämistä itsenäistymässä olleeseen Kultarannikkoon. Vuodesta 1957 lähtien entinen Länsi-Togo eli Voltan alue kuuluu Ghanaan. Maiden välisen rajan jakaman ewe-kansan kohtalo aiheutti alkuvaiheessa ristiriitoja Ghanan ja Togon välillä.[5]

Itsenäisyyden aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Togo julistettiin itsenäiseksi tasavallaksi 27. huhtikuuta 1960. Huhtikuussa 1961 pidetyissä vaaleissa Olympio valittiin presidentiksi ja Togon yhtenäisyyden puolue (entinen komitea) sai kansalliskokouksen kaikki paikat. Tammikuussa 1962 siirryttiin yksipuoluejärjestelmään.[6]

Vallan keskittämiseen tyytymätön oppositio teki tammikuussa 1963 sotilaiden tuella vallankaappauksen, jonka aikana presidentti Olympio murhattiin. Hallituksen johtajaksi tuli Togon kansan demokraattisen liiton johtaja Nicolas Grunitzky, joka samana vuonna valittiin presidentiksi. Grunitzkyn johtama monipuoluehallitus pyrki vakauttamaan maan poliittista tilannetta.[6]

Tammikuussa 1967 armeija teki vallankaappauksen esikuntapäällikkö Gnassingbe Eyadéman johdolla. Marraskuussa 1969 Eyadéman hallitus perusti Togon kansan liiton, josta myöhemmin tuli maan ainoa sallittu puolue. Tammikuussa 1972 järjestetyssä kansanäänestyksessä Eyadéma valittiin Togon presidentiksi. Vuonna 1979 pidettiin presidentin- ja parlamenttivaalit, joiden yhteydessä vahvistettiin maan uusi perustuslaki.[6]

Gnassingbe Eyadéma oli Togon presidentti aina kuolemaansa asti 5. helmikuuta 2005. Togon siirryttyä monipuoluejärjestelmään Eyadéma valittiin vaaleilla uudestaan virkaansa vuosina 1998 ja 2003. Eyadéman kuoltua armeija siirsi vallan presidentin pojalle Faure Gnassingbélle vastoin maan perustuslakia. Vuonna 2007 järjestettiin vihdoin maan ensimmäiset melko vapaat vaalit.[1]

Vuonna 2009 presidentin velipuolta syytettiin vallankaappaushankkeesta.[7]

Politiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Togon siirtyminen demokratiaa kohti pysähtyi entisen presidentin Gnassingbe Eyadéman kuoltua 2005. Perustuslain mukaan parlamentin puhemiehestä (Fambaré Ouattara Natchaba) olisi pitänyt tulla presidentti hetkeksi ennen kuin uudet vaalit ehdittäisiin järjestää. Armeija nosti kuitenkin Eyadéman pojan Faure Gnassingbén valtaan.[8] Huhtikuun 2005 vaaleissa Gnassingbé valittiin virkaan selvällä enemmistöllä. Vuoden 2010 vaaleissa hänet valittiin toiselle kaudelle yli 60 prosentilla äänistä.[1]

Hallitusta johtaa pääministeri, joka yhdessä presidentin kanssa nimittää hallituksen. Parlamentin 81 jäsentä valitaan vaaleilla viiden vuoden välein. Vuonna 2007 valitussa parlamentissa Rassemblement du Peuple Togolais -puolueella on ehdoton 50 paikan enemmistö, Union of Forces for Change (UFC) nosti paikkamääränsä 27:ään, Action Committee for Renewal CAR sai loput neljä paikkaa.[1]

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Togon kartta
Togo satelliittikuvassa marraskuussa

Togo on pieni rannikkovaltio (rantaviivaa 56 km). Maa koostuu pääasiassa kahdesta savannivyöhykkeestä, jotka erottaa toisistaan mäkinen seutu. Etelässä savanni muuttuu rannikkovyöhykkeeksi, jossa on laguuneja, soita ja järviä.[9] Maan korkein kohta on Mont Agou 986 metrissä.[1]

Metsien tuhoutuminen kaskiviltjelyn ja polttopuiden keräämisen takia on merkittävä ympäristöongelma, samoin etenkin kalastusta haittaava vesien sastuminen ja kaupunkialueiden ilmansaasteet.[1]

Ilmastoltaan Togo on trooppinen. Pääkaupunki Lomessa on kaikkien kuukausien keskimääräinen ylin lämpötila 28-33 astetta ja keskimääräinen alin 22-25 astetta. Rannikko on kuivinta aluetta, vaikka eteläosa saakin kaksi sadekautta. Pohjoisella puoliskolla ainoa sadejakso on kesäkuulta syyskuulle. Kuivana kautena harmattan-tuuli on yleinen.[10][11]

Vuoden 2010 arvioiden mukaan maassa oli seitsemän yli 50 tuhannen asukkaan kaupunkia. Väestönlaskentatiedot ovat vuodelta 1981, ja 30 vuodessa kaupungistuminen on ollut huomattavaa.[12]

Togon suurimmat kaupungit[12]
nimi 1981 laskenta 2010 arvio
Lomé 375 499 1 628 431
Sokodé 45 660 114 808
Kara 28 902 110 908
Atakpamé 24 139 82 984
Kpalimé 28 262 79 707
Dapaong 16 939 55 845
Tsévié 20 480 51 972

Luonto ja luonnonsuojelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kéranin kansallispuisto on Togon suosituin luontonähtävyys. Se sijaitsee maan pohjoisosassa ja siihen kuuluu Koumongou-joen tulvatasanko. Togon suurin koskematon metsäalue on Fazao-Malfakassan kansallispuisto maan keskiosassa Ghanan rajalla. Se kattaa savannia, tiheää metsää ja ruohikkoisia kukkuloita. Fosse aux Lionsin kansallispuisto on perustettu 1954 suojelemaan elefantteja. Siellä on myös monia apinoita. Togodon suojelualue maan kaakkoisosassa keskittyy puhvelien ja antilooppien suojeluun.[13]

Hallinnollinen jako[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Togo on jaettu viiteen alueeseen (région), jotka ovat pohjoisesta etelään lueteltuina Savanes, Kara, Centrale, Plateaux ja Maritime.[14] Alueet on vuorostaan jaettu 35 prefektuuriin, joista viisi muodostettiin vuonna 2009.[15]

Talous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Togo on riippuvainen maanviljelystä jonka palveluksessa on 65 prosenttia työvoimasta. Kaakao, kahvi ja puuvilla muodostavat yhteensä noin 40 prosenttia vientituloista.[1] Tuonti- ja vientikauppa on perinteisesti suuri tulonlähde, mutta alueen levottomuudet ovat pienentäneet sen merkitystä. Teollisuudessa fosfaatinlouhinta on selvästi tärkein toimiala, mutta se on kärsinyt viime aikoina fosfaatin maailmanmarkkinahintojen romahduksesta ja lisääntyneestä kilpailusta.[9]

Merkittävimmät luonnonvarat ovat fosfaatti, kalkkikivi ja marmori. Merkittävimmät vientituotteet ovat fosfaatti, puuvilla, kahvi ja kaakao.[1]

Liikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Togossa on kahdeksan lentopaikkaa, joista kahdella on päällystetty kiitotie. Rautateitä on 532 km ja päällysttyä maantietä 2376 km. Satamakaupungit ovat Kpeme ja Lome.[1]

Maan sisäistä liikennettä hoitavat kuusi-, yhdeksän- tai 16-paikkaiset tilataksit. Kaupunkien välillä kulkee pikavuoroja. Myös moottoripyöriä toimii takseina, niitä kututaan nimillä taxi-moto eli zemi-john.[16]

Väestöjakauma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Väestö muodustuu 37 etnisestä ryhmästä. Etelän ewet, minat ja pohjoisen kabyet ovat tärkeimmät ryhmät. Togon väestöstä peräti 99 % koostuu afrikkalaisista kansoista. Maan virallinen kieli on ranska. Eteläosan puhutuimmat kielet ovat ewe ja gen ja pohjoisen kabye sekä dagomba.[1]

Noin puolet togolaisista kuuluu luonnonuskontoihin. Kristittyjä on noin 29 % ja muslimeja 20 %.[1]

Vuonna 2007 arvioitiin, että HIVin kantajia oli noin 3,3 % aikuisväestöstä, kaikkiaan noin 130 000 henkeä. ARVT-lääkitystä olisi tarvinnut noin 41 000 henkeä, mutta sitä sai vain viidennes heistä, noin 8 00 henkeä. Lääkitystilanne oli parantunut, vuonna 2004 lääkettä sai kuusi prosenttia tarvitsijoista.[17]

Kulttuuri ja media[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gnassingbé Eyadéman diktatuurin alkuun asti Togossa eteläisten ewejen kulttuuri oli dominoivassa asemassa, ja vain ranskalaiset vaikutteet ajoivat sen yli. Vuodesta 1967 alkaen presidentti pyrki tasoittamaan etelän etumatkaa kulttuurilisissa poliittisissa ja sosiaalisissa asioissa. Hän otti mallia Zairen diktaattori Mobutun authenticité-politiikasta. Alkuperäisenä tavoitteena oli edistää kaikkia Togon moninaisia kulttuureita, mutta lopputuloksena oli kaksinapaisuus etelä-pohjoinen. Myöhemmin käsitys togolaisuudesta on haudannut allee kabaye-heimoidentiteetin.[18]

Togolaiset syövät yleensä kaksi tai kolme päivittäistä ateriaa, joiden perustana on hiilihydraattipitoinen aines kuten kassava, maissi, riisi, jamssi tai ruokabanaanit. Päivä-ja iltaruoan kanssa tarjotaan mausteinen kastike, jossa on palmuöljyä tai maapähkinätahnaa ja jotain proteiinipitoista kuten kalaa, lihaa tai papuja. Vihannesten syöminen rajoittuu paljolti porvaristoon.[18]

Radio on tärkein joukkotiedotusväline; maassa toimii noin 80 radiosasemaa. Maassa toimii myös kaksi valtiolllista, kaksi yksityistä, yksi kaupallinen, yksi kristillinen ja yksi islamilainen televisiokanava. Ainoa päivittäin ilmestyvä sanomalehti on valtion omistama Togo-Presse.[7]

Urheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Togo on osallistunut olympialaisiin vuonna 1972 ja vuodesta 1984 alkaen. Ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan mitalin sai Benjamin Boukpeti vuonna 2008 melonnasta.[19]

Togon jalkapallomaajoukkue on Afrikan keskikastia. Se selvisi jalkapallon MM-kilpailuihin ensimmäisen kerran vuoden 2006 kisoissa. FIFAn rankigissa elokuussa 2010 se on sijalla 87, Mosambikin ja Kanadan välissä.[20] Maassa on sata seuraa joissa pelaa 3300 rekisteröityä pelaajaa.[21]

Jääkiekkoilussa kenties menestynein togolaissyntyinen on nykyisin Suomessa asuva Ekue Tomety, joka pelaa Oulun Kärppien A-juniorien SM-liigajoukkueessa.[22]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l m n o p The World Factbook: Togo CIA. (englanniksi)
  2. 2013 Human Development Report (arabiaksi, kiinaksi, englanniksi, espanjaksi, ranskaksi, venäjäksi, portugaliksi, saksaksi)
  3. Afrika: entsiklopeditšeski slovar, tom 2, s. 456. Moskva: Sovetskaja entsiklopedija, 1987.
  4. a b c d e Afrika: entsiklopeditšeski slovar, tom 2, s. 457. Moskva: Sovetskaja entsiklopedija, 1987.
  5. a b Afrika: entsiklopeditšeski slovar, tom 1, s. 399. Moskva: Sovetskaja entsiklopedija, 1986.
  6. a b c d Afrika: entsiklopeditšeski slovar, tom 2, s. 458. Moskva: Sovetskaja entsiklopedija, 1987.
  7. a b BBC Country profile
  8. Togo President, Installed by Army, Agrees to an Election NY Times. 2005.
  9. a b Background Note: Togo US Department of State
  10. Togo BBC Weather Country Guides
  11. Climatological Information Lome WMO
  12. a b 'Togo: largest cities and towns and statistics of their population World Gazetteer
  13. Togo National Parks Guide for Africa
  14. Togo Regions Citypopulation
  15. Prefectures of Togo Statoids
  16. Getting aournd Lonely Planet
  17. Epidemiological Fact Sheet on HIV and AIDS Togo 2008 WHO. Viitattu 6.5.2011. (englanniksi)
  18. a b Togo Countries and Their Cultures
  19. Togo in Olympics Sport Reference
  20. Associations: Togo FIFA
  21. Country Info FIFA
  22. Players Finland: Ekue Tomety Eurohockey

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hallinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uutiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleisesitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]