Kansainliiton mandaattialue
1. Syyria (Ranska)
2. Libanon (Ranska)
3. Palestiina (Britannia)
4. Transjordania (Britannia)
5. Mesopotamia (britt.)
6. Brittiläinen Togo
7. Ranskan Togo
8. Brittiläinen Kamerun
9. Ranskan Kamerun
10. Ruanda-Urundi (Belgia)
11. Tanganjika (Britannia)
12. Lounais-Afrikka (Etelä-Afrikka)
1. Eteläisen Tyynenmeren saaret (Japani)
2. Koillinen Uusi-Guinea (Australia)
3. Nauru (Britannia)
4. Länsi-Samoa (Uusi-Seelanti)
Kansainliiton mandaattialueet olivat alueita, joita jokin Kansainliiton jäsenvaltio hallitsi liiton antaman erityisen valtuutuksen nojalla. Sellaisiksi muodostettiin ensimmäisen maailmansodan jälkeen siihenastiset Saksan keisarikunnan siirtomaat Afrikassa ja Tyynenmeren saarilla sekä eräät sitä ennen Osmanien valtakunnalle kuuluneet alueet Lähi-idässä.
Mandaattialueiden tyypit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mandaattialueiden asemasta hallinnosta säädettiin Kansainliiton peruskirjan 22. artiklassa. Ne jakautuivat kolmeen luokkaan, A, B- ja C-mandaattialueisiin.[1]
- A-mandaattialueilla oli itsehallinto, mutta hallitsevan valtion tehtävänä oli antaa apua ja neuvoja, kunnes niiden voitiin katsoa olemaan valmiita itsenäistymään.[1] Niiden osalta järjestely oli siis alkujaankin tarkoitettu väliaikaiseksi.[1]
- B-mandaattialueita hallitsevan valtion oli käytettävä valtaansa muun muassa uskonnonvapauden turvaamiseksi. Sotilastukikohtien perustaminen alueille oli kielletty.[1]
- C-mandaattialueita hallittiin hallitsevan valtion lakien mukaan.[1]
Mandaattihallinnon luonne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mandaattijärjestelmä perustettiin Etelä-Afrikan silloisen pääministeri Jan Christian Smutsin aloitteesta.[2]
Mandaattihallintoa ei tarkoitettu pysyväksi, vaan mandaattialueita oli kehitettävä vähitellen kohti itsehallintoa.[2] Niiden itsenäistymiselle ei kuitenkaan ollut asetettu mitään määräaikaa, mutta Lähi-idässä olevien A-mandaattialueiden oletettiin itsenäistyvän jo lähitulevaisuudessa, Afrikassa ja Oseaniassa olevien Saksan entisten siirtomaiden sen sijaan vasta pitkän ajan kuluttua.[3]
Mandaattialueita hallinneiden valtioiden oli vuosittain toimitettava niistä raportti Kansainliitolle. Käytännössä mandaattialueiden asema ei kuitenkaan kovin oleellisesti eronnut siirtomaista, joskin epäkohtia oli Kansainliiton peruskirjaan vedoten helpompi arvostella kuin varsinaisissa siirtomaissa.[3]
Mandaattialueiden myöhemmät vaiheet ja itsenäistyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mandaattialueista Mesopotamia itsenäistyi ensimmäisenä jo vuonna 1932, jolloin Irakin kuningaskunta perustettiin, muutkin Lähi-idässä sijaitsevat toisen maailmansodan aikana tai pian sen jälkeen. Muut mandaattialueet, Lounais-Afrikkaa eli nykyistä Namibiaa lukuun ottamatta, muutettiin sodan jälkeen Yhdistyneiden kansakuntien (YK) huoltohallintoalueiksi, joiden asema oli pitkälti samanlainen kuin aikaisemmin mandaattialueinakin. Niitä koskevia asioita käsittelemään perustettiin YK:n huoltohallintoneuvosto. Japanille kuuluneiden mandaattialueiden hallinto siirrettiin kuitenkin Yhdysvalloille. Lounais-Afrikkaa ei muutettu huoltohallintoalueeksi, vaan Etelä-Afrikka julisti sen liitetyksi suoraan alueeseensa ja hallitsi sitä vuoteen 1990 saakka, jolloin siitä tuli itsenäinen Namibian tasavalta, vaikka YK jo kauan sitä ennen oli julistanut Etelä-Afrikan hallinnon siellä laittomaksi.
Nykyisin ei huoltohallintoalueita enää ole, vaan melkein kaikki ovat joko itsenäistyneet tai yhdistetty naapurivaltioihin. Poikkeuksena ovat Pohjois-Mariaanit, jotka ovat yhä Yhdysvaltojen hallinnassa, mutta eivät enää huoltohallintoalueena. Viimeisenä itsenäistyi Palau vuonna 1994. Huoltohallintoalueita ja -neuvostoa koskevat YK:n peruskirjan 75.–91. artiklat ovat kuitenkin yhä muodollisesti voimassa.
Luettelo mandaattialueista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Alla olevissa taulukoissa olevat vuosiluvut tarkoittavat aikaa, jonka alue oli mandaattialueena tai huoltohallintoalueena.
A-luokka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| Entinen alue | Entinen valtio | Mandaattialue | Valtio | Vuodet | Itsenäinen valtio |
| Useita eri sancakeja. |  Osmanien valtakunta
|
Mesopotamian mandaatti |  Britannia
|
1920–1932 |  Irak
|
| Palestiinan brittiläinen mandaatti | 1920–1948 |  Israel Jordania
| |||
| Syyrian ja Libanonin mandaatti |  Ranska
|
1920–1946 |  Syyria Libanon
|
B-luokka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| Entinen alue | Entinen valtio | Mandaattialue | Valtio | Vuodet | Itsenäinen valtio |
 Saksan Itä-Afrikka
|
 Saksan keisarikunta
|
 Ruanda-Urundi
|
 Belgia
|
1922–1962 |  Burundi Ruanda
|
 Tanganjikan mandaattialue ja huoltohallintoalue
|
Britannia
|
1919–1961 |  Tanganjika
| ||
 Saksan Kamerun
|
 Brittiläinen Kamerun
|
Britannia
|
1922–1961 |  Kamerun Nigeria
| |
| Ranskan Kamerun
|
Ranska
|
1918–1960 | Kamerun
| ||
 Togomaa
|
 Ranskan Togomaa
|
Ranska
|
1916–1960 |  Togo Ghana
| |
 Brittiläinen Togomaa
|
Britannia
|
1916–1957 | Ghana
|
C-luokka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| Entinen alue | Entinen valtio | Mandaattialue | Valtio | Vuodet | Itsenäinen valtio |
 Saksan Uusi-Guinea
|
Saksan keisarikunta
|
Uuden-Guinean territorio |  Australia
|
1919–1949 |  Papua-Uusi-Guinea
|
| Naurun huoltohallintoalue | Australia Britannia Uusi-Seelanti
|
1920–1947 |  Nauru
| ||
 Saksan Samoa
|
Länsi-Samoan huoltohallintoalue | Britannia Uusi-Seelanti
|
1920–1947 |  Samoa
| |
| Saksan Uusi-Guinea
|
Eteläisen Tyynenmeren mandaatti |  Japanin keisarikunta
|
1919–1947 |  Palau Mikronesia Marshallinsaaret Pohjois-Mariaanit
| |
 Saksan Lounais-Afrikka
|
Lounais-Afrikka |  Etelä-Afrikka
|
1915–1990 |  Namibia
|
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e Iso tietosanakirja, 8. osa (Lokka–Mustola), art. Mandaattialue, Otava 1935
- ↑ a b Carl Grimberg, Chr. A. R: Christensen: ”Rauhansopimukset, Versaillesin traktaatti, Kansainliitto”, Kansojen historia, osa 21: Maailmansodat (3. uudistettu laitos), s. 89. Suomentanut Eero Ahmavaara, Kaarina Visakanto. WSOY, 1984. ISBN 951-0-09749-7.
- ↑ a b Henning Poulsen: Suuri maailmanhistoria, osa 13: Sodasta toiseen 1914–1945, s. 59. Suomentanut Matti Hossa. Koko kansan kirjakerho, 1982. ISBN 951-864-001-7.
