Irakin hašemiittinen kuningaskunta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Irakin hašemiittinen kuningaskunta
المملكة العراقية الهاشمية
1932–1958
Flag of Iraq (1924–1959).svg Coat of arms of the Kingdom of Iraq.svg
lippu vaakuna

Iraq 1932.png
Irakin hašemiittinen kuningaskunta vuonna 1932.

Valtiomuoto kuningaskunta
Kuningas Faisal I (1932–1933)
Ghazi (1933–1939)
Faisal II (1939–1958)
Pääkaupunki Bagdad
Pinta-ala
– yhteensä 438 317 km² 
Väkiluku (1958) 6 488 000
Historia
– Itsenäisyys Yhdistyneestä kuningaskunnasta 3. lokakuuta 1932
– vallankaappaus 1. huhtikuuta 1941
– Britannian–Irakin sota 2. – 31. toukokuuta 1941
– Liittyi YK:hon 24. lokakuuta 1945
– Britannian sotilaiden poistuminen 26. lokakuuta 1947
– Bagdadin sopimus 24. helmikuuta 1955
– Monarkia lakkautettiin 14. heinäkuuta 1958
Viralliset kielet arabia
Kielet arabia
aramea
kurdi
persia
englanti
Valuutta Irakin dinaari
Edeltäjä(t) Flag of Iraq (1924–1959).svg Irakin mandaatti
Seuraaja(t) Flag of the Arab Federation.svg Arabifederaatio

Irakin hašemiittinen kuningaskunta (arab. المملكة العراقية الهاشمية‎, al-Mamlakah ʾal-ʿIrāqīyah ʾal-Hāshimīyah) oli nykyisen Irakin alueella vuosina 19321958 sijainnut valtio. Sitä edelsi Iso-Britannian entisen Osmanien valtakunnan alueelle perustama Kansainliiton mandaatti, joka perustettiin vuonna 1920.[1]

Monarkia päättyi Irakissa 14. heinäkuuta 1958 tapahtuneessa sotilasvallankaappauksessa, jolloin lähes kaikki hallitsijasuvun jäsenet surmattiin. [2]

Faisal I (1885-1933), Irakin ensimmäinen kuningas
Bagdad vuonna 1932.
Ghazi (1912-1939), Irakin toinen kuningas

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Irakin mandaatti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisen maailmansodan loppuvaiheessa Iso-Britannia otti haltuunsa Osmanien valtakunnan Basran, Bagdadin ja Mosulin provinssit. Sodan jälkeen piti harkita millainen hallinto piti alueelle muodostaa. Toinen suuntaus kannatti alueen ottamista suoran brittihallinnon alaisuuteen ja muodostaa siitä siirtomaan. Toinen koulukunta toivoi, että nousussa oleva arabinationalismi auttaisi muodostamaan epäsuoran hallinnon. [3]

Brittien kiistellessä alueen hallintotavasta nousi kansa kapinaan brittivaltaa vastaan vuonna 1920. Se levisi kaikkialle paitsi brittien miehittämiin suurimpiin kaupunkeihin. Samaan aikaan emiiri Faisal, joka oli Hašemiittien sukua, julistautui Damaskoksessa Syyrian kuninkaaksi. Irakilaiset nationalistit toivoivat hänen veljestään kuningasta maalleen. Ranskalaiset torjuivat Faisalin vaatimukset, joka kääntyi nyt brittien puoleen. [4]

Kapina Irakissa saatiin kukistettua, mutta Britanniassa kansan yleinen mielipide vaati "poistumista Mesopotamiasta". Irakissa nationalistit vaativat itsenäisyyttä ja britit päätyivät tarjoamaan Faisalille mandaattia. Faisal suostui sillä ehdolla, että kansa pyytää hänet kuninkaakseen. Lisäksi hän vaati mandaatin tilalle liittosopimuksen. Brittien hallituksesta Winston Churchill päätyi tukemaan ajatusta kuunneltuaan T. E. Lawrencea, joka oli arabien sympatisoija ja tunnettiin nimellä "Arabian Lawrence". [5]

Vuonna 1921 pidetyssä Kairon konferenssissa sovittiin, Irakin hallitus perustuu parlamentarismiin ja maalle laaditaan perustuslaki. Kansanäänestys vahvisti Faisalin vallan, ja hänet julistettiin Irakin kuninkaaksi 23. elokuuta 1921. Lokakuussa 1922 laadittiin sopimus Iso-Britannian kanssa ja Irakin hallitus lupasi kunnioittaa uskonnonvapautta ja tehdä yhteistyötä Kansainliiton kanssa. Iso-Britannia velvoitettiin auttamaan armeijan perustamisessa, oikeuslaitoksen perustamisessa sekä talousasioissa. Sopimuksen piti kestää 20 vuotta ja Iso-Britannia lupasi valmistella Irakin Kansainliiton jäsenvaltioksi mahdollisimman pian. [6]

Vuosien 1923- 1927 välissä brittien roolia Irakissa voi kuvailla neuvoa-antavaksi. Lontoon poliitikot ja ja Bagdadiin lähetetyt virkamiehet tajusivat, että maa tulee itsenäistymään ennemmin kuin oli kaavailtu. Näin ollen päädyttiin politiikkaan, jolla haluttiin rakentaa toimiva valtio nopeasti ja tehokkaasti, mutta mahdollisimman halvalla. Vuoden 1927 tienoilla britit päättivät nopeuttaa vetäytymisaikatauluaan ja kaunistelivat Kansainliitolle annettuja raportteja maan kehityksestä. Niiden irakilaisten ääntä, jotka valittivat virkamiesten epäpätevyydestä, ei niissä kuultu. [7]

Mandaattiaikana Irakissa käytti korkeinta valtaa brittiupseeri, joita ehti olla mandaattiaikana kaikkiaan neljä. Kaikki joutuivat luovimaan läpi hankailien aikojen ja noudattamaan Lontoosta saatua huonoa ja usein ristiriitaista ohjeistusta. Maahan alkoi muodustua sunnimuslimeista hallinollinen eliitti, joka tunsi toisensa Osmanien valtakaudelta upseerikoulusta ja alkoi yhdistyä avioliittojen kautta. Tästä joukosta löytyi maalle sen sen pitkäaikainen pääministeri Nuri al-Said. Kaiken huipulla oli luonnollisesti kuningas Faisal I. [8]

Pohjustuksena itsenäisyydelle, solmittiin vuonna 1930 Irakin ja Iso-Britannian välillä liittosopimus. Sopimuksen mukaan Irakin tuli yhteisissä ulkopoliittisissa asioissa konsultoida ensin Iso-Britanniaa ja jos sitä uhkasi sota naapurimaiden kanssa olisi ensiksi pyydettävä neuvotteluapua Kansainliitolta. Iso-Britannian ilmavoimille annettiin oikeus pitää tukikohtia lähellä Basraa ja Eufrates-joen länsipuolella, mutta korostettiin, että kyse ei ole miehitysjoukoista. Sopimuksen voimassaoloajaksi sovittiin 25 vuotta ja se astuisi voimaan heti kun maa liittyisi Kansainliittono. Tulevia ongelmia pohjusti Kuwaitin kysymys. Hallitukset vahvistivat kirjeillä Kuvaitin eron Irakista, mutta sopimusta ei koskaan ratifioitu Irakin parlamentissa. Osa Kuvaitista oli aikoinaan kuulunut Osmanien valtakunnan Basran provinssiin. [9]

Itsenäisyyden alkutaival[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Irakin hašemiittinen kuningaskunta sai itsenäisyytensä vuonna 1932. Valtio oli tuolloin vielä melko huteralla pohjalla. Itsenäistyminen johtui kahdesta vaatimuksesta; britit halusivat "pojat pois Mesopotamiasta" ja kuningas Faisal I oli vaatinut joka vuosi itselleen suurempaa itsenäisyyttä. Tilanne oli myös sikäli ristiriitainen, että Irakin piti olla mahdollisimman itsenäinen, mutta samalla tuli turvata Iso-Britannian edut lähi-idässä. Maan armeija oli itsenäistymisen hetkellä niin heikko, että se ei olisi pystynyt puolustamaan valtion rajoja ja lisäksi se oli riippuvainen brittien taloudellisesta tuesta. Itsenäistyessään se otettiin Kansainliiton jäseneksi. [10]

Itsenäistymisen yhteydessä oli kuningas kutsunut pääministeriksi oppositiojohtaja Rashid Ali al-Gaylanin ja näytti siltä, että maa kehittyy vakaana valtiona. Uudella hallituksella oli suunnitteilla uudistuksia. Ensimmäiset ongelmat ilmenivät jo vuonna 1933, kun maan pohjoisosissa asuva kristittyjen assyrialaisten vähemmistö huolestui turvallisuudestaan. Assyrialaisille oli annettu turvatakuut jo mandaatin aikana, mutta nyt he vaativat uusia. Kuningas oli Euroopassa ja pääministeri päätti, että nyt käytetään voimaa. Irakin joukot surmasivat tuhansia assyrialaisia. Asiasta nousi kysely Kansainliitossa ja

Kirkukin lähistöllä sijainnut öljylähde vuonna 1932.

kuningas Faisal I palasi nopeasti maahan. Kotiinpalatessaan hän huomasi, että osa armeijasta ei totellut häntä ja se palautettiin kovalla kädellä ruotuun. Kuningas, joka oli aina nauttinut oikeudenmukaisen ja neuvottelevan hallitsijan mainetta, sai nyt maineelleen kovan kolauksen. [11]

Assyrian ongelmia käsiteltyään kuningas palasi Eurooppaan hoitamaan terveyttään. Sydänvaivoista kärsinyt kuningas kuoli Sveitsissä vuonna 1933. Assyrian joukkomurhat merkitsivät loppua Rashid al-Gaylanin hallitukselle ja tilalle nimitettiin maltillisista poliitikoista koostunut hallitus. [12]

Uudeksi kuninkaaksi nousi Faisal I:n kuoleman jälkeen hänen poikansa Ghazi I, joka oli vielä nuori ja poliittisesti kokematon. Uudella hallitsijalla oli playboyn ja nopeiden autojen rakastajan maine. Hän ei pitänyt siitä, että Iso-Britannia piti joukkojaan maassa ja hänen sanotaan sympatisoineen kansallissosialistista Saksaa. [13]

Eräänlainen valtatyhjiö nostatti maassa poliittista myrskyä, jota lietsottiin muun muassa lehdistön esiinnostamilla skandaaleilla, palatsijuonilla ja niiden aiheuttamilla vaatimuksilla pääministerin erosta, jotka toteutuivat vuosina 1932 ja 1934. Lisäaineksensa toivat perinteiset vallastaan huolestuneet heimopäälliköt, jotka eivät halunneet alistua kilpailevan heimon edustajien johtajiksi. Levottomissa olissa tapahtui maan ensimmäinen sotilasvallankaappaus vuonna 1936. [14]

Poliittista epävakautta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisen sotilasvallankaappauksen takana oli kaksi kilpailevaa ryhmittymää. Ensimmäiseen ryhmittymään kuului vanhoja poliitikkoja, jotka halusivat säilyttää valtansa vaikka väkivaltaa käyttämällä. Toiseen ryhmään, nimeltään Ahali, kuului nuoria upseereita, joita elähdytti ajatus sosialismista ja sosiaalisista uudistuksista. [15]

Vanhoja poliittikkoja edustanut ryhmä yllytti kenraali Bakr Sidqin kaappaamaan vallan. Tämän johtamat joukot ottivat Bagdadin haltuunsa ja vaativat hallituksen eroa. Myös kuningas vaati tötä ja hallitus erosi. Kaappaksen seurauksena Hikmet Suleimanista tuli pääministeri ja Siddiqistä yleisesikunnan komentaja. Siddiqi murhattiin, mutta maa ei palannut siviilivaltaan. Sosiaalisiin uudistuksiin ei ryhdytty. Siddiqin murhan jälkeen armeijalla ei ollut johtjaa eikä se ollut yhtenäinen ja kilpailevat upseerit hakeutuivat kalastelemaan siviilipoliitikkojen huomiota. [16]

Poliittisesta epävakaudesta huolimatta Irak kehittyi 1930-luvulla. Kirkukin lähettyviltä löydettiin öljyä vuonna 1927 ja Al-Kut niminen keinokasteluprojekti saatiin valmiiksi vuonna 1934. Öljyputki Välimerelle saatiin rakennettu vuonna 1935 ja rautatielinja Persianlahdelle saatiin valmiiksi. Rautatiet kansallistettiin brittiläisiltä yhtiöiltä vuonna 1935. Maassa rakennettiin paljon ja ulkomaankauppa ja koulutussektori kasvoivat. Uusia projekteja suunniteltiin ja niiden rahoitus ajateltiin hankkia öljytuloilla. Ulkopolitiikassa koettiin onnistuminen, kun aluekiista Syyrian kanssa päättyi Irakin eduksi.[17]

Nopeista autoista pitänyt hallitsija kuoli 5. huhtikuuta 1939 auto-onnettomuudessa. Kuningas oli ajanut autoa itse. Yhä edelleen esiintyy spekulaatioita siitä, oliko kuolema onnettomuus vai murha. Uusi kuningas, Faisal II oli vain neljävuotias ja sijaishallitsijaksi nimitettiin hänen setänsä Abdulilah, joka toimi tehtävässä 14 vuotta. [18] [19] [20] [21]

Toisen maailmansodan aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toinen maailmansota alkoi 1. syyskuuta 1939. Pääministeri Nuri al-Said piti liittosuhdetta Iso-Britannian kanssa Irakin turvallisuuden takeena ja olisi halunnut julistaa sodan Saksalle. Hänen ministerinsä kieltäytyivät, sillä ajattelivat, että Saksa saattaa voittaa sodan. Irak ei julistanut sotaa Saksalle eikä myöhemmin Italialle. Kun Ranska kärsi vuonna 1940 tappion, alkoi yleinen mielipide kääntyä brittejä vastaan. Ranskaa ja Iso-Britanniaa pidettiin arabien miehittäjinä ja Saksaa arabien itsenäisyyden ja yhtenäisyyden takaajana. Maan upseerikunta ei enää halunnut tehdä yhteistyötä brittiupseerien kanssa. Uusi pääministeri Rašid Ali al-Kailani , joka oli sallinut brittien vahvistaa joukkojaan tukikohdissa pakotettiin eroamaan. Vuonna 1941 armeija palautti hänet pääministeriksi, sillä hän oli nyt kääntynyt tukemaan arabinationalistien asiaa. Tilanne alkoi kriisiytyä. [22]

Kriisitynyt tilanne johti lopulta vuonna 1941 sotaan. Ennen sitä, vuosina 1940-1941, Irakin pan-aribiliikkeen johtajat olivat käyneet salaisia neuvotteluja akselivaltojen kanssa. Armeija kaappasi vallan ja asetti pääministeriksi Rašid Ali al-Kailanin. Sijaishallitsija ja Nuri al- Said katsoivat viisaammaksi poistua maasta. Kuningas Faisal II jäi maahan, mutta hänelle nimettiin uusi sijaishallitsija. [23]

Vuonna 1941 britit lähettivät ilmavoimensa tukikohtaan myös maajoukkoja. Tämä aiheutti huhtikuussa 30 päivää kestäneen sodan, joka päättyi toukokuussa Irakin armeijan tappioon. Nyt maanpakoon lähtivät Rashid Ali al-Guylani ja pan-arabiliikehdinnän kärkinimet. Sijaishallitsija ja maltilliset poliitikot palasivat Bagdadiin ja antoivat briteille mitä he halusivat, kuljetuspalveluita ja tietoliikenneyhteyden sekä sodanjulistuksen akselivalloille vuonna 1942. Neljä sotasyyllisiksi nimettyä irakilaista upseeria teloitettiin. [24]

Toisen maailmansodan aikana liberaalit ja maltilliset virtaukset vahvistuivat Irakin politiikassa. Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton liittyminen sotaan ja liittoutuneiden lupaukset vapaudesta ja demokratiasta sai heidät odottamaan parempaa tulevaisuutta sodan jälkeen. Sijaishallitsija kutsui maan poliittiset johtajat vuonna 1945 kokoukseen, jossa toi esille suuren yleisön tyytymättömyyden tilanteeseen. Hän vaati toimivaa parlamentarismia ja maahan piti muodostaa toimivia poliittisia puolueita. Lisäksi luvattiin sosiaalisia ja uudistuksia.Maa oli myös ulkopoliittisesti aktiivinen ja oli vuonna 1945 perustamassa arabiliittoa. [25] [26]

Sodan jälkeinen nousukausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sijaishallitsijan puhe otettiin innostuneesti vastaan ja ensimmäiset puolueet syntyivät. Uusi hallitus muodostettiin tammikuussa vuonna 1946 ja pakotettiin eroamaan muutamaa kuukautta myöhemmin, sillä vanhat poliitikot olivat huolissaan asemastaan. Nuri al-Said muodosti jälleen hallituksen, mutta hallitus ei ollut suosittu. Päätettiin järjestää vaalit, mutta oppositio boikotoi niitä, sillä se epäili vaalien rehellisyyttä. Nuri al-Said erosi ja uuden hallituksen muodosti maan ensimmäinen šiataustainen pääministeri Salih Jabr vuonna 1947. Uusi hallitus koostui nuorista ja innokkaista miehistä, mutta nationalistit eivät olleet antaneet pääministerille anteeksi miten hän oli kohdellut heitä sota-ajan sisäministerinä. [27]

Kaikkein eniten uuden pääministerin kannatusta vähensi hänen yrityksensä neuvotella Irakin ja Iso-britannian välinen sopimus uudeksi ilman että hän olisi neuvotellut kaikkien puolueiden johtajien kanssa. Britannia esitti neuvptteluissa ehdoksi tukikohtiensa hallinnan, kun taas irakilaiset ehdottivat, että Iso-Britannia hallitsee tukikohtiaan vain sota-aikana. Jabr uhkasi erota paikaltaan, jos britit eivät hyväksy hänen ehtoaan. Maat pääsivät sopimukseen Portsmouthissa vuonna 1948. Sen mukaan sopimuspuolet kunnioittavat toistensa itsenäisyyttä ja Britannia vetää joukkonsa maasta. Se lupasi auttaa Irakin armeijaa aseiden hankinnassa ja pyytää Irakin hallitukselta lupaa tukikohtien käyttöön. Sopimuksen piti olla voimassa 20 vuotta. [28]

Vaikka sopimus oli parannus, se ei kelvannut kansalle. Bagdadissa oli katumellakoita ja pääministerin piti erota. Valtaan tulivat jälleen vanhan polven poliitikot. Irak liittyi muiden arabimaiden ohella sotaan uutta Israelin valtiota vastaan ja se rauhoitti nationalistien mieliä. [29] [30]

1950-luvun alussa Irakiin alkoi saada entistä enemmän öljytuloja. Vuonna 1950 perustettiin kansallinen talousneuvosto joka teki pitkän tähtäimen suunnitelman. Neuvostossa oli kuusi irakilaista jäsentä ja kaksi ulkomaalaista asiantuntijaa., joiden piti kaikkien olla oman alansa asiantuntijoita. Neuvoston piti olla päivänpolitiikan ulkopuolella. Neuvosto teki suunitelman jonka mukaan maataloutta piti kehittää lisäämällä keinokastelua ja parantamalla tulvasuojelua, parantaa maanliikenneyhteyksiä ja tietoliikennettä. Talousneuvostoa on myöhemmin kehuttu, että se sijoitti öljytuloja infrastruktuuriin ja pääomasijoituksiin, mutta aliarvoi teollisuuden ja tavallisen kansan elinolojen kehityksen. Näin hallitus alkoi menettää työläisten ja kaupunkien älymystön kannatusta. [31] [32]

Faisal II (1935-1958), Irakin viimeinen kuningas, noin vuonna 1944

Irakin talous oli kuningaskunnan aikana markkinataloutta, mutta sitä ei voi pitää täysin nykyaikaisena sillä siinä oli paljon vanhakantaisia ja feodaalisia piirteitä. [33]

Vuonna 1952 maassa mellakoitiin jälleen. Mellakoija koostuivat opiskelijoista ja ääriaineksista. Ne laajenivat niin suuriksi, että poliisi ei saanut niitä talttumaan. Sijaishallitsija pyysi armeijalta apua niiden hillitsemiseen. Maan johtoon nimitettiin yleisesikunnan johtaja ja sotilaat hallitsivat maata vuoden 1953 alkuun saakka. Tuollin kuningas Faisal II täytti 18-vuotta, hänet julistettiin täysi-ikäiseksi ja ryhtyi nyt hoitamaan velvollisuuksiaan. Sijaishallitsijasta tuli nyt kruununprinssi. Monissa piireissä hänen toivottiin vetäytyvän politiikasta, mutta Abdulilah pysyi loppuun saakka poliittisena taustavaikuttajana. [34]

Taloden nousukauden jatkuessa maahan rakennettiin sairaaloita, kouluja, uusi parlamenttitalo ja kuninkaallinen palatsi. Kaikkien investointien vaikutusta ei nähty heti ja niitä kritisoitiin. Osa kritisoijista huomautti aiheellisesti, että osa investoinneista hyödyttää entuudestaan varakkaita sekä vanhoja heimopäälliköitä. Monista vaatimuksista huolimatta öljyteollisuutta ei kansallistettu. Öljyn myyminen ulkomaille oli tehostunut vuonna 1952 valmistuneen uuden öljyputken ansiosta. Armeija pidettiin melko pienenä, sillä asevarustelun katsottiin vievän liikaa varoja. [35] [36]

Tunnelmat kiristyvät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka Irak kehittyi 1950-luvulla huomattavasti, oli sen nuoressa polvessa havaittavissa kasvavaa tyytymättömyyttä. Osasyynä oli ulkopuolitiikka, jonka katsottiin vastaavan vain Iso-Britannian etuihin ja se, että osan öljytuloista nähtiin valuvan ulkomaille. Nuori kuningas Faisal II oli poliittisesti kokematon ja joutui usein tukeutumaan Abdulilahin neuvoihin, mikä heikensi hänen arvovaltaansa. Nuoren polven poliitikot eivät pysyneet vallassa vaan heidät siirrettiin sivuun. Arabinationalistisia piirejä ärsytti se, että maan hallinto oli ilmaissut tukensa Iso-Britannialle vuoden 1956 Suezin krisissä, eivätkä he myöskään hyväksyneet vuonna 1955 solmittua Bagadadin sopimusta. [37] [38]

Upseerin keskuudessa alkoi syntyä ryhmiä, jotka kutsuivat itseään "vapaiksi upseereiksi" ja he keskustelivat politiikasta ja laativat kaappaussunnitelmia. Ryhmät järjestäytyivät soluiksi ja pitivät solut tietämättöminä toisistaan. Ainoastaan keskusorganisaatio, jossa oli 14 upseeria tiesi kaikki solut. Keskusorganisaation johtaja oli tuleva vallankaappaaja, kenraali Abdulkarim Qasim. Ryhmittymän ajatusmaailmaa innoitti muun muassa Egyptin karismaattinen johtaja Nasser. Nasser oli Irakissa huomattavasti suositumpi kuin sen omat johtajat. [39] [40] [41] [42]

Helmikuussa 1958 Jordania ja Irak muodostivat federaation. Maiden välisen liiton oli määrä toimia vastapainona Yhdistyneelle arabitasavallalle. Myös Israelia pidettiin uhkana. [43] [44] [45]

Kaapausta oli pohjustettu huolellisesti. Imaameille oli jaettu salaa otettuja valokuvia, jotka esittivät nuorta kuningasta sopimiattomissa tilanteissa. Näin heidän mielipiteitään pohjustettiin etukäteen ajatukselle, että hallitsija oli ansainnut tulla syrjäytetyksi. Maan hallinto piti armeijaa uskollisena eikä uskonut saamaansa tiedusteluietoa siitä, että jotain oli tekeillä. [46]

Vallankaappaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monarkian lopettanut vallankaappaus tapahtui 14. heinäkuuta vuonna 1958 kello 3-4 välillä aamuyöllä. Kapinalliset armeijan yksiköt ottivat haltuunsa Bagdadin strategiset kohteet ja tunkeutuivat kuninkaalliseen palatsiin. Joukkojen oli väitetty olevan menossa Jordaniaan missä niiden olisi pitänyt maiden välisen sopimuksen nojalla antaa apua väitetylle Israelin uhalle. [47] [48]

Kuninkaalliseen palatsiin tuleet vallankaappajat surmasivat entisen sijaishallitsija Abdulihahin sekä kuningas Faisal II että monia muita hallitsijasuvun jäseniä. Palatsiin tunkeutuneet vallankaappaajat surmasivat myös hovin palveluskunnan. Kuninkaallisesta perheestä pelastui prinssi Muhamed, joka oli tuolloin opiskelemassa Egyptissä, samoin kuninkaan täti prinsessa Badiya, joka juuri tuolloin ei oleskellut palatsissa. [49] [50] [51]

Epäsuositun pääministerin Nuri al-Saidin onnistui piileskellä kaappauksen jälkeen pari päivää, mutta hänet saatiin kiinni ja surmattiin. Hänen ruumistaan häpäistiin raahaamalla sitä pitkin katuja kuten myös Abdulilahin. Kaappauksen yhteydessä Bagdadissa tapahtui mellakoita, kaupungin jäljellä olevan juutalaisyhteisön johtaja surmattiin, kristittyjä vainottiin, kurdeja ja shiamuslimeja vastaan hyökkäiltiin. Samoin osa kaupungin lähetystöistä tuli häirityiksi.[52] [53]

Uuden hallinnon johtoon asettui Abdulkarim Qasim, joka nimitti itsensä pääministeriksi ja armeijan komentajaksi. Toinen kaappauksen johtohahmoista, Abdulsalam Arif sisäministeriksi ja armeijan varakomentajaksi. Pian maalle annattiin uusi perustuslaki. Maa neuvotteli itselleen uuden sopimuksen öljy-yhtiöiden kanssa ja purki vuonna 1955 Iso-Britannian kanssa solmitun epäsuositun sopimuksen. Saadakseen kansansuosiota hallinto ryhtyi vaatimaan Kuwaitia Irakin haliintaan. Tämä heikensi maan suhteita muihin arabimaihin. Hämmennystä herätii niin ulkomailla kuin kotimaassakin uusien johtajien suhteellinen tuntemattomuus. [54] [55]

Läheskään kaikkia kansalaispiirejä ei uusi hallinto miellyttänyt. Kun kaappauksesta oli kulunut neljä vuotta, oli Irakista muuttanut ulkomaille satoja tuhansia kansalaisia. Syinä olivat muun muassa omaisuuden takavarikoinnit, yhteiskunnan militarisointi ja poliittisesti värittyneissä oikeudenkäynneissä syytetyksi joutuminen. [56]

Väestö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Iso-Britannian perustaessa Irakin mandaattia, sen väestö koostui eri väestöryhmistä. Arviolta puolet väestöstä oli shialaisia arabeja, sunniarabit ja kurdit käsittivät kumpikin noin 20 prosenttia väestöstä, lisäksi oli huomattavia määriä jesidejä, kristittyjä, juutalaisia ja turkmeeneja.Osa arabeista oli karjalaumojensa perässä vaeltaneita beduiineja ja arabeja leimasi voimakas jako sunni- ja shialaisiin. Monella ryhmittymällä oli omia nationalistisia pyrkimyksiään. Erityisesti kurdit ja shialaiset halusivat itsehallintoa. Faisal I tukeutui halinnossaan kaupunkien koulutettuun shiaeliittiin ja pyrki yhtenäistämään maan. [57] [58]

Vuonna 1957 Irakin väkiluvuksi arvioitiin 5 179 192 henkilöä. [59] 1940-luvulla juutalaisten osuus väestöstä alkoi vähetä. Vuonna 1941 maassa oli pogromi ja sionismin nousu ja Israelin valtion synty johtivat maastamuuttoon. Kurdit olivat tyytymättömiä asemaansa kuningaskunnassa ja kapinoivat vuosina 1932 ja 1943. Vuonna 1958 valtaannoussut hallitus tunnusti heidän kansalliset oikeutensa. [60] [61]

Kulttuurielämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Osmanien valtakaudella ei valtakunnan arabialamaisten koulutukseen panostettu. Vuonna 1921 uutta valtiota perustettaessa huomattiin, että Irakin kaikissa koulussa oli oppiasteesta riippumatta vain 8156 opiskelijaa. Heistäkin suurin osa opiskeli kristittyjen ylläpitämissä yksityiskouluissa. [62]

Korkeinta opetusta maassa antoi Bagdadin yliopisto, joka avattiin virallisesti vuonna 1957. Sen juuret ovat vuonna 1908, jolloin avattiin lakitietteellinen tiedekunta. Lääketieteellinen tiedekunta avattiin vuonna 1927. [63]

Monet nykyaikaiset kulttuuri-instituutiot perustettiin joko mandaatti- tai kuningasvallan aikana. Kansallismuseon kokoelmien kerääminen aloitettiin vuonna 1922 ja avajaiset vietettiin vuonna 1926. Bagdadin konservatorio perustettiin vuonna 1936. [64] [65]

Taidekoulua Irakiin ei perustettu vielä kuningasvallan aikana, vaan lahjakkaat nuoret taiteilijat koulutettiin ulkomailla. Bagdadissa pidettiin modernin taiteen näyteely vuonna 1951 ja koko irakilaista kuvataidetta käsittänyt näyttely avattiin kuninkaan suojelemana vuonna 1956. 1950-luvulla maahan syntyi myös erlaisia taiteilijoiden yhteenliittymiä. [66]

Jälkimaine[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyajan Irakissa monet henkilöt suhtautuvat kuningasvallan aikaan nostalgisesti. Maata hallittiin tuolloin perustuslain mukaan ja aika oli suhteellisen vakaata. Maan talous kehittyi kun öljytulot alkoivat virrata maahan. Monien mielestä maa eli parasta aikaansa ja oli tuolloin puhtaampi ja turvallisempi. Nykyistä Irakia taas pidetään vallankaappausten, sotien ja terrorismin silpomana. Vuoden 1958 kaappausta he pitävät lähtökohtana huonoille ajoille. [67]

Toiset piirit taas ovat huomauttaneet aiheellisesti, että öljytulot hyödyttivät niitä, joilla oli jo entuudestaan rahaa. Lisäksi maan katsotaan tuolloin myötäilleen liikaa Iso-Britanniaa ulkopolitiikassaan. [68]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. http://www.history.com/this-day-in-history/iraq-wins-independence
  2. http://www.britannica.com/place/Iraq/The-Republic-of-Iraq
  3. http://www.britannica.com/place/Iraq/British-occupation-and-the-mandatory-regime
  4. http://www.britannica.com/place/Iraq/British-occupation-and-the-mandatory-regime
  5. http://www.britannica.com/place/Iraq/British-occupation-and-the-mandatory-regime
  6. http://www.britannica.com/place/Iraq/British-occupation-and-the-mandatory-regime
  7. http://www.gale.com/binaries/content/assets/au-resources-in-product/iraqessay_dodge.pdf
  8. http://www.gale.com/binaries/content/assets/au-resources-in-product/iraqessay_dodge.pdf
  9. http://www.britannica.com/place/Iraq/British-occupation-and-the-mandatory-regime
  10. http://www.gale.com/binaries/content/assets/au-resources-in-product/iraqessay_dodge.pdf
  11. http://www.britannica.com/place/Iraq/Independence-1932-39
  12. http://www.britannica.com/place/Iraq/Independence-1932-39
  13. https://newrepublic.com/article/119117/british-sponsored-hashemite-kingdom-was-iraqs-most-stable-period
  14. http://www.britannica.com/place/Iraq/Independence-1932-39
  15. http://www.britannica.com/place/Iraq/Independence-1932-39
  16. http://www.britannica.com/place/Iraq/Independence-1932-39
  17. http://www.britannica.com/place/Iraq/Independence-1932-39
  18. http://www.tandfonline.com/doi/abs/10.1080/13619469608581405?journalCode=fcbh20
  19. https://news.google.com/newspapers?nid=2507&dat=19390405&id=z0ZAAAAAIBAJ&sjid=uIgMAAAAIBAJ&pg=4000,672346&hl=fi
  20. http://royalcentral.co.uk/features/iraqs-boy-king-a-life-cut-short-148145/
  21. http://www.britannica.com/place/Iraq/Independence-1932-39
  22. http://www.britannica.com/place/Iraq/Independence-1932-39
  23. http://www.britannica.com/place/Iraq/Independence-1932-39
  24. http://www.britannica.com/place/Iraq/Independence-1932-39
  25. http://www.britannica.com/place/Iraq/Independence-1932-39
  26. teacher.scholastic.com/scholasticnews/indepth/iraq/iraq_history.htm
  27. http://www.britannica.com/place/Iraq/Independence-1932-39
  28. http://www.britannica.com/place/Iraq/Independence-1932-39
  29. http://www.britannica.com/place/Iraq/Independence-1932-39
  30. http://dbpedia.org/page/Kingdom_of_Iraq
  31. http://reliefweb.int/report/iraq/iraqs-economy-past-present-future
  32. http://www.britannica.com/place/Iraq/Independence-1932-39
  33. http://reliefweb.int/report/iraq/iraqs-economy-past-present-future
  34. http://www.britannica.com/place/Iraq/Independence-1932-39
  35. http://www.britannica.com/place/Iraq/Independence-1932-39
  36. https://adst.org/2014/07/the-iraqi-revolution-of-1958/
  37. http://adst.org/2014/07/the-iraqi-revolution-of-1958/
  38. https//repositories.lib.utexas.edu/handle/2152/3936
  39. http://www.britannica.com/place/Iraq/Independence-1932-39
  40. http://royalcentral.co.uk/features/iraqs-boy-king-a-life-cut-short-148145/
  41. http://adst.org/2014/07/the-iraqi-revolution-of-1958/
  42. http://mei.edu/publications/intervention-iraq-1958-1959
  43. https://www.nytimes.com/1958/03/18/archives/iraqjordan-union-finishes-charter.html
  44. http://www.britannica.com/place/Iraq/The-Republic-of-Iraq
  45. https://dbpedia.org/page/Kingdom_of_Iraq
  46. http://adst.org/2014/07/the-iraqi-revolution-of-1958/
  47. http://www.britannica.com/place/Iraq/The-Republic-of-Iraq
  48. http://adst.org/2014/07/the-iraqi-revolution-of-1958/
  49. http://www.britannica.com/biography/Faysal-II
  50. https://spartacus-educational.com/IRQrevolution.htm
  51. http://www.aa.com.tr/en/middle-east/son-of-iraq-s-first-king-passes-away-at-us-hospital/1289701
  52. http://adst.org/2014/07/the-iraqi-revolution-of-1958/
  53. https://english.alarabiya.net/features/2020/05/10/Princess-Badiya-bint-Ali-survivor-of-the-1958-I
  54. https://www.britannica.com/place/Iraq/The-Republic-of-Iraq
  55. https://adst.org/2014/07/the-iraqi-revolution-of-1958/
  56. http://www.meforum.org/101/iraqs-culture-of-violence
  57. http://watermark.silverchair.com/115-4-975.pdf?token=AQECAHi208BE49Ooan9kkhW_Ercy7Dm3ZL_9Cf3
  58. https://www.britannica.com/place/Iraq/Education
  59. http://www.macrotrends.net/countries/IRQ/iraq/population
  60. https://www.britannica.com/place/Iraq/The-Shiah
  61. http://www.bbc.com/news/world-middle-east-15467672
  62. Panella, C.: Islamin musta kirja, 2009, s. 47
  63. http://roundranking.com/countries_profiles/university-of-baghdad.html?cntr=undefined&sort=O&year=2020&subject=SO
  64. http://www.britannica.com/topic/National-Museum-of-Iraq
  65. https://www.qeenatha.com/artists/HannaPetros/3865/
  66. http://artiraq.org/maia/archive/files/1983-jabra-grass-roots_1ba63885c8.pdf
  67. https://www.arabnews.com/node/1339046/middle-east
  68. https://www.arabnews.com/node/1339046/middle-east

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]