Kolmas ristiretki

Kolmas ristiretki
Osa ristiretkiä
Akkon piiritys oli ensimmäinen kolmannen ristiretken kolmesta päätaistelusta
Päivämäärä: 1189–1192 Paikka: Lähi-itä (Anatolia, Levantti, Israel) Lopputulos: Ramlan sopimus Aseettomille pyhiinvaeltajille lupa vierailla Jerusalemissa, joka pysyi muslimien hallinnossa.
Osapuolet
Ristiretkeläiset Jerusalemin kuningaskunta Englannin kuningaskunta Ranskan kuningaskunta Blois Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta Swabia Itävalta Montferrat Temppeliherrain ritarikunta Saksalainen ritarikunta Johanniittain ritarikunta Bysantin valtakunta Sisilian kuningaskunta	Sunni Muslimit Aijubidit Mujahideen Zengids Rûmin sulttaanikunta
Komentajat
Guy de Lusignan Henrik II Balian Rikhard I Leijonamieli Filip II Theobald V Frederick I Fredrick VI Leopold V Konrad	Muslimit Saladin Izz ad-Din Mas'ud I Kilij Arslan II Muut Isaak II Angelos Isaak Komnenos Tancred
Vahvuudet
Englanti: 8 000 miestä Ranska: 2 000 miestä Saksa: 15 000 miestä
Kolmas ristiretki Akko – Arsuf – Jaffa

Ristiretket

Ristiretket Pyhälle Maalle

• Ensimmäinen ristiretki (1095–1099)
• Toinen ristiretki (1147–1149)
• Kolmas ristiretki (1187–1192)
• Neljäs ristiretki (1202–1204)
• Viides ristiretki (1217–1221)
• Kuudes ristiretki (1228–1229)
• Seitsemäs ristiretki (1248–1254)
• Kahdeksas ristiretki (1270)
• Yhdeksäs ristiretki (1271)

Pohjoiset ristiretket

• Ristiretket vendejä vastaan (1100-luku)
• Ristiretket Baltiaan (1200-luku)
• Ristiretket Suomeen (1100- ja 1200-luku)

Muut ristiretket

• Albigenssiristiretki (1209–1229)
• Lasten ristiretki (1212)

Kolmas ristiretki vuosina 1189–1192 oli ristiretki, joka aloitettiin vuonna 1189 tarkoituksena vapauttaa Pyhä maa Egyptin sulttaani Saladinilta, joka oli valloittanut Jerusalemin kuningaskunnan vuonna 1187.

Historia

Saladin nousi Egyptin hallitsijaksi eli sulttaaniksi vuonna 1169 ja otti päämääräkseen ajaa kristityt Palestiinasta. Saavutettuaan Egyptin ja Syyrian hallinnan hän oli ympäröinyt ristiretkeläisten valloittamat kuningaskunnan ja maa-aluleet. Hän voitti joukkoineen taistelun Hattinissa 4. heinäkuuta 1187 ja 2. lokakuuta 1187 Jerusalem antautui. Kristityt hallitsivat edelleen Antiokian ruhtinaskuntaa, Tripolia, Tyrosta ja Marqabia (Margat).

Paavi Gregorius VIII toivoi Englannin ja Ranskan kuninkailta apua. Henrik II ja Filip II August lopettivatkin keskinäisen sotansa. Sota puhkesi kuitenkin pian uudelleen, ja Henrik II:n pojat aloittivat kapinan Henrikiä vastaan äitinsä, kuningatar Eleonora Akvitanialaisen ja Henrikin vihollisten yllytyksestä vuonna 1173. Vuonna 1188 kerättiin Englannissa ja osassa Ranskaa sotaretken rahoitusta varten ”Saladinin vero”, joka oli suurin Englannissa koskaan kerätty vero. Henrik kuitenkin ehti käyttää siitä osan sotiinsa. Henrik II kuoli katkerana miehenä vuonna 1189 ja hänen poikansa Rikhard I ”Leijonamieli” seurasi häntä hallitsijana. Rikhard oli innokas ristiretkeläinen, viihtyi eteläisillä perintömaillaan Ranskan puolella ja vietti vain viisi kuukautta kymmenvuotisesta valtakaudestaan Englannissa.

Keisari Fredrik Barbarossa vastasi myös paavi Gregoriuksen ristiretkikutsuun, ja oli ensimmäisenä lähtövalmis vuonna 1189. Bysantin keisari Isaak II Angelos oli tehnyt salaisen sopimuksen Egyptin sulttaani Saladinin kanssa ja vastusti ristiretkeä. Keisari Fredrik ylitti nopeasti Bysantin valtakunnan maat, ja valtasi seldžukkien pääkaupunki Iconiumin 18. toukokuuta 1189. Keisari kuitenkin hukkui sotaretkellä Salefjokeen 10. kesäkuuta 1190. Hänen Saladinia suurempi armeijansa alkoi pian hajota ja mukaan jääneet lyötiin pian taistelussa heidän ehdittyään Syyriaan.

Englannin kuningas Rikhard I ja Ranskan kuningas Filip II August matkustivat joukkoineen meritse ja saapuivat Pyhälle maalle vuonna 1191. Rikhard pysähtyi matkalla Kyproksen kuningaskuntaan, missä hän loukkaantui siitä, kuinka Kyproksen keisariksi itsensä nostanut Isaak Doukas Komnenos kohteli häntä. Hän valloitti joukkoineen koko saaren toukokuuhun mennessä ja myi sen nimelliselle Jerusalemin kuninkaalle, Guy de Lusignanille.

Tällä välin Filip II oli saapunut joukkoineen Tyyrokseen ja liittoutui Konrad Monferraton kanssa, joka myös vaati Jerusalemin kuninkaan asemaa itselleen. He piirittivät Akkon huhtikuussa 1191 keisari Fredrik Barbarossan armeijan jäänteiden kanssa. Kuningas Rikhard I liittyi joukkoineen kesäkuussa heihin ja otti komennon. Sulttaani Saladinin armeija yritti murtaa saarron, mutta heidät torjuttiin ja kaupunki vallattiin 12. kesäkuuta. Komentajat ajautuivat valtataisteluun saksalaisten komentajan, Itävallan herttua Leopold V:n vaadittua samaa tunnustusta kuin kuninkaat Rikhard ja Filip, mutta Rikhard revitytti Leopoldin lipun vallatun kaupungin yltä. Myös Filip luopui ristiretkestä elokuussa.

Kuningas Rikhard I ja sulttaani Saladin kaksintaistelussa. Englantilainen näkemys n. vuodelta 1340.

Englannin kuningas Rikhard I teloitutti 22. elokuuta 3 000 Akkon muslimivankia, oltuaan sitä mieltä, ettei Egyptin sulttaani Saladin kunnioittanut Akkon antautumisehtoja. Seuraavaksi Rikhard päätti vallata Jaffan, joka tarvittiin hyökkäykseen Jerusalemiin. Marssin aikana Saladin hyökkäsi joukkoineen, mutta Rikhardin joukot voittivat heidät selvästi.

Tammikuussa 1192 Rikhard I oli valmis hyökkäykseen Jerusalemiin, mutta sulttaani Saladin vahvisti armeijaansa ja linnoitti kaupungin. Rikhard saavutti kahdesti näköetäisyyden kaupunkiin, mutta Saladinin joukot löivät hänet joukkoineen takaisin. Seuraavaksi Saladin yritti valloittaa takaisin Jaffan, mutta Rikhardin pienempi armeija voitti hänet 31. heinäkuuta.

Kuningas Rikhard I ja sulttaani Saladin sopivat 2. syyskuuta 1192 kolmen vuoden aselevosta, jossa Jerusalem jäisi muslimivaltaan, mutta aseettomat pyhiinvaeltajat saisivat vierailla kaupungissa. Rikhard palasi Englantiin syyskuun lopussa, Itävallan herttua Leopold V sai hänet kuitenkin vangiksi matkalla ja vaati huikean korkeat, 150 000 hopeamarkan lunnaat ja alistumisen keisari Henrik VI:n vasalliksi.

Pyhällä maalle jääneet saksalaiset sotilaat muodostivat Saksalaisen ritarikunnan perustan. Ristiretken epäonnistuminen johti seuraavaan sotaretkeen kuusi vuotta myöhemmin. Kolmannen ristiretken merkitsivät muistiin kronikoitsija Ambrose teoksessaan L'Estoire de la guerre sainte ja kronikoitsija Giraldus Cambrensis teoksissaan Itinerarium Cambriae ja Descriptio Cambriae.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kolmas ristiretki Wikimedia Commonsissa