Johanniittain ritarikunta

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Johanniittain ritarikunnan pieni vaakuna
Johanniittain ritarikunnan lippu

Johanniittain ritarikunta (Pyhän Johanneksen hospitaalin sääntökunta Jerusalemissa) syntyi vuonna 1099, kun ristiretkeläiset valloittivat Jerusalemin. Toiminta alkoi 1080 perustetun hospitaalin eli sairaalan pohjalta. Valloituksen jälkeen hospitaali sai merkittäviä maalahjoituksia sekä valloitetuilta alueilta että läntisestä Euroopasta. Ritarikunta alkoi toimia myös temppeliherrojen kaltaisena aseellisena taistelujärjestönä, joka osallistui ristiretkiin ja myöhemmin sotiin turkkilaisia vastaan itäisellä Välimerellä.

Suurmestari ja ritareita kuvattuna 1400 luvulla

Toiminnan kehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toiminta hospitaalissa sairaiden hyväksi muodosti alkuun ritarikunnan toiminnan ytimen. Hospitaali saattoi ottaa hoitoonsa 2 000 potilasta ja sillä oli jopa oma synnytysosastonsa yksittäisine vuoteineen ja vastasyntyneille varattuine kehtoineen. Sairaanhoidollisen toiminnan ohella sääntökuntaan syntyi pian myös sotilaalliseen toimintaan keskittynyt haara. Tähän johti ilmeisesti sekä aatelissyntyisten liittyminen johanniittoihin että temppeliherrain vaikutus. Sotilaallinen toiminta oli jatkossa merkittävää Jerusalemin kuningaskunnan kannalta. Vuonna 1133 paavi Paschalis II tunnusti ritarikunnan itsenäiseksi organisaatioksi; sääntökunnaksi se hyväksyttiin varsinaisesti vasta vuonna 1154.

Vuonna 1206 pidetyssä yleiskapitulissa annetut statuutit (säädökset) antavat kuvan täysin muodostuneesta ritarikunnasta, jolle hospitaalitoiminta muodosti vain toissijaisen osan toiminnasta. Vuodesta 1230 alkaen ritariveljien asema olikin pappisveljiä merkittävämpi. Vuonna 1262 päätettiin, että Johanniittain johdossa voi toimia vain ritari, eikä enää pappi. Käytännössä myös muut korkeimmat virat oli varattu ritareille.

Vuosisatojen kuluessa Johanniittain Ritarikunta on joutunut siirtämään pääpaikkaansa useasti. Sääntökunnan toiminnan keskus oli vuoteen 1187 saakka Jerusalemissa, vuosina 11911291 Akkossa. Palestiinan valloituksen jälkeen Johanniitat siirtyivät Limassoliin Kyprokselle vuonna 1291. Vuonna 1306 Johanniitat valloittivat Rodoksen, jonne päämaja siirtyi vuonna 1309. Kun turkkilaiset valloittivat saaren vuonna 1522, Johanniitat siirtyivät edelleen Maltalle 1530, joka toimi ns. Maltan ritarikunnan keskuksena aina vuoteen 1798. Napoleonin vallattua Maltan ja hajotettua ritarikunnan, heikentyneen ritarikunnan jäsenet pakenivat viimeisen Suurmestari Paavalin (Tsaari) suojeluksessa Pietariin. Historiallisen Maltan ritarikunnan toiminta ja olemassaolo voidaan perustellusti katsoa päättyneeksi Napoleonin valloitukseen 1798 sekä Paavi Pius VII julistukseen v. 1802 jolla hän julisti Maltan ritarikunnan yksipuolisesti katoliseksi ritarikunnaksi. Maltan ritarikunta perustettiin uudestaan Roomaan vuonna 1834. Tätä katolista ritarikuntaa kutsutaan Maltan Ritarikunnaksi (Sovereign Military Order of Malta eli SMOM).

Evankelis-luterilainen Johanniittain ritarikunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Johanniittain Ritarikunnan saksankielinen jaosto on käytännössä toiminut yhtäjaksoisesti aina ritarikunnan perustamisesta nykypäivään asti. Balley Brandenburg des Ritterlichen Ordens Sankt Johannis vom Spital zu Jerusalem, kääntyi reformaation aikana 1500-luvulla protestanttiseksi. Tämän mahdollisti osaksi saksankielisen jaoston jo 1300-luvulla nauttima erityinen autonominen status.

Jaoston aktiviteetit keskeytyivät väliaikaisesti vuonna 1811 Preussin valtion takavarikoidessa ritarikunnan omaisuuden maksaessaan sotavelkojaan Napoleonille, ja ritarikuntaa kiellettiin ottamasta uusia jäseniä. Ritareille jaettiin vuonna 1812 johanniittain risti-kunniamerkit jatkuvuuden symboliksi, Fredrik Vilhelm III:n toimesta. Saksankielinen jaosto muuttui väliaikaisesti kunniaritarikunnaksi ilman toimintaa.

Fredrik Vilhelm IV teki vuonna 1852 päätöksen aktivoida Johanniittain Ritareiden Balley Brandenburgin toiminnan, ja sairaalatoimintaa aloitettiinkin pian tämän jälkeen. Järjestössä oli tuolloin enää kahdeksan "vanhaa" ritaria. Mainittakoon, että Johanniittain Ritarit myötävaikuttivat kansainvälisen Punaisen Ristin perustamiseen vuonna 1863.

Aiemmin saksankielisen jaoston alaisina, vuodesta 1946 itsenäisinä jaostoina toimivat Alankomaiden ja Ruotsin ritarit. Englantilainen anglikaaninen jaosto perustettiin vuonna 1831 (lähinnä 1798 väliaikaisesti lakkautetun Maltan ritarikunnan jatkajina). Nämä neljä itsenäistä jaostoa ovat liittoutuneet ja muodostavat vuodesta 1961 ns Johanniittain Allianssin.

Ensimmäinen suomalainen Johanniittain ritari nimitettiin vuonna 1870. Suomessa toimii nykyään noin 200 johanniittain ritaria. Heidän lisäksi avustavat muut vapaaehtoiset, ns johanniitat. Suomen johanniittain ritarit toimivat Balley Brandenburgin alaisina. Suomen Johanniittain Ritarikunta on vuonna 1950 järjestäytynyt yhdistysmuotoon. Balley Brandenburgin alaisina toimivat myös Ranskan, Sveitsin, ja Unkarin protestanttiset alaosastot. Balley Brandenburgin alaisia Johanniittain Ritareita on nykyään noin 3900.

Balley Brandenburgin kotipaikka on nykyään Potsdamissa. Suomen Johanniittain Ritarikunta kokoontuu Ritarihuoneella Helsingissä.

Toiminta nykyään[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ritarikunnat harjoittavat yhä nykyisin laajalti kristilliseen laupeudentyöhön perustuvaa sairaanhoito- ja hyväntekeväisyystyötä lähimmäisten auttamiseksi. Johanniittain ritarit toimivat ympäri maailmaa ja ovat edustettuina 153 maassa. Johanniitat ovat eräs maailman suurimmista vapaaehtoisjärjestöistä, esimerkiksi Saksassa on noin 1,5 miljoonaa vapaaehtoista. Monessa maassa Johanniitat harjoittavat ambulanssitoimintaa, antavat ensiapukoulutusta, ja järjestävät vanhuksille huoltokoteja. Ritarikunnat harjoittavat monessa maassa myös sairaalatoimintaa ja ne omistavat muun muassa suuren silmäklinikka-sairaalan itäisessä Jerusalemissa. Kantavana periaatteena toiminnassa on ihmisyys (holistinen lähtökohta).

Johanniittain Ritarikunta ja Maltan ritarikunta tekevät nykyään tiivistä yhteistyötä ja käyttävät yhä rinnakkain samaa kahdeksankärkistä ristiä tunnuksenaan. Johanniittain ritarikunta on muun muassa Saksan valtion tunnustama järjestö ja ritarikunnan kunniamerkit ovat Saksan lain alla säädetty virallisiksi. Myös paavi on katolisen Maltan ritarikunnan ohella todennut protestanttisen Johanniittain Allianssiin kuuluvien ritarikuntien oikeaperäisyyden. Tämä on ollut välttämätöntä, sillä maailmalla on suuri joukko järjestöjä, jotka käyttävät Johanniittain ritareiden nimeä ja tunnusta oikeudettomasti eivätkä ole valtionpään tunnustamia. Johanniittain ritareiden ja Maltan ritareiden perustama orgaani valvoo yhteisesti omistamansa tunnuksen käyttöä.

Johanniittojen risti

Johanniittain Ritarikunnan suurmestarit "Grossmeister"[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 1099–1120: Gerard de Martiques, sairaalan perustaja
  • 1120–1160: Raymond du Puy de Provence, ensimmäinen suurmestari
  • 1160–1163: Auger de Balben
  • 1162–1163: Arnaud de Comps
  • 1163–1170: Gilbert d'Aissailly
  • 1170–1172: Gastone de Murols
  • 1172–1177: Gilbert of Syria
  • 1177–1187: Roger de Moulins
  • 1187–1190: Hermangard d'Asp
  • 1190–1192: Garnier de Naplous
  • 1193–1202: Geoffroy de Donjon
  • 1203–1206: Alfonse of Portugal
  • 1206–1207: Geoffrey le Rat
  • 1207–1228: Guerin de Montaigu
  • 1228–1231: Bertrand de Thessy
  • 1231–1236: Guerin de Montaigu
  • 1236–1240: Bertrand de Comps
  • 1240–1242: Pierre de Vielle-Bride
  • 1242–1258: Guillaume de Chateauneuf
  • 1258–1277: Hugues de Revel
  • 1277–1284: Nicolas Lorgne
  • 1284–1294: Jean de Villiers
  • 1294–1296: Odon de Pins
  • 1296–1305: Guillaume de Villaret
  • 1305–1319: Foulques de Villaret
  • 1319–1346: Helion de Villeneuve

Johanniittain ritarikunnan herrainmestarit "Herrenmeister" (Balley Brandenburg)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 1323–1336: Gebhard von Bortefelde (Präceptor generalis)
  • 1341–1371: Hermann von Wereberge
  • 1371–1397: Bernhard von der Schulenburg
  • 1397–1399: Detlev von Walmede
  • 1399–1418: Reimar von Güntersberg
  • 1419–1426: Busso V. von Alvensleben
  • 1426–1437: Balthasar von Schlieben
  • 1437–1459: Nicolaus von Thierbach
  • 1459–1460: Heinrich von Redern
  • 1460–1471: Liborius von Schlieben
  • 1471–1474: Kaspar von Güntersberg
  • 1474–1491: Richard von der Schulenburg
  • 1491–1526: Georg von Schlabrendorff
  • 1527–1544: Veit von Thümen
  • 1544–1545: Joachim von Arnim
  • 1545–1564: Thomas von Runge
  • 1564–1569: Franz Neumann
  • 1569–1609: Graf Martin von Hohenstein
  • 1610–1611: Friedrich Markgraf zu Brandenburg
  • 1611–1613: Ernst Markgraf zu Brandenburg
  • 1614–1615: Georg Albrecht Markgraf zu Brandenburg
  • 1616–1624: Johann Georg Markgraf zu Brandenburg
  • 1624–1625: Joachim Sigismund Markgraf zu Brandenburg
  • 1625–1641: Adam Graf von Schwarzenberg
  • 1652–1679: Johann Moritz Fürst von Nassau-Siegen
  • 1689–1692: Georg Friedrich Fürst zu Waldeck Graf zu Pyrmont
  • 1693–1695: Karl Philipp Markgraf zu Brandenburg-Schwedt
  • 1696–1731: Albrecht Friedrich, Prinz in Preußen, Markgraf zu Brandenburg
  • 1731–1762: Karl, Prinz in Preußen, Markgraf zu Brandenburg
  • 1762–1811: Prinz Ferdinand von Preußen
  • 1853–1883: Prinz Friedrich Carl Alexander von Preußen
  • 1883–1906: Prinz Albrecht von Preußen
  • 1907–1926: Prinz Eitel Friedrich von Preußen
  • 1927–1958: Oskar Prinz von Preußen
  • 1958–1999: Wilhelm Karl Prinz von Preußen
  • vuodesta 1999: Oskar Prinz von Preußen

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]