Torkkeli Knuutinpoika

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ville Vallgrenin veistämä Torkkeli Knuutinpojan patsas Viipurin entisen kaupunginmuseon edessä.

Torkkeli Knuutinpoika (myös Tyrgils, ruots. Torgils Knutsson; k. helmikuu 1306 Tukholma) oli ruotsalainen valtaneuvos, joka toimi marskina ja Ruotsin holhoojahallituksen johtavana jäsenenä kuningas Birger Maununpojan alaikäisyyden aikana vuosina 1290–1298. Torkkeli Knuutinpoika syrjäytettiin ja teloitettiin vuonna 1306, kun hän oli joutunut Birger Maununpojan epäsuosioon.

Perinteisen, nyttemmin kyseenalaistetun[1] näkemyksen mukaan Torkkeli Knuutinpoika johti vuonna 1293 Karjalaan suuntautunutta sotaretkeä eli niin sanottua kolmatta ristiretkeä Suomeen ja perusti sen aikana Viipurin linnan. Häntä on siksi perinteisesti pidetty koko Viipurin perustajana. 1300-luvulla kirjoitetun Eerikinkronikan kuvaus sotaretkestä mainitsee kuitenkin vain linnan perustamisen[2]. Lisäksi arkeologisten kaivausten perusteella Viipurissa oli karjalainen kauppapaikka jo 900-luvulla.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nousu valtaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Torkkeli Knuutinpojan syntymäaikaa ei tiedetä, mutta se lienee aikaisintaan 1250-luvulla. Hänen isänsä oli tuntemattomaan sukuun kuulunut Knut-niminen henkilö. Hänen äitinsä oli todennäköisesti nimeltä tuntematon Birger Jaarlin sisarpuolen Sigtrygg Bobergin tytär, mikä teki hänestä Ruotsin kuningasperheen etäisen sukulaisen. Hänet mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1283 ja hänen tiedetään kuuluneen kuningas Maunu Ladonlukon seurueeseen vuonna 1285 ja olleen valtaneuvos jo vuonna 1288. Samoihin aikoihin hänet myös lyötiin ritariksi. Eerikinkronikassa annetaan ymmärtää Maunu Ladonlukon nimenneen Knuutinpojan kuolinvuoteellaan 1290 alaikäisen poikansa Birger Maununpojan pääholhoojaksi ja eräät toiset lähteet mainitsevat hänet samana vuonna myös drotsina, mutta kumpaakin tietoa on epäilty. Joka tapauksessa hänen tiedetään olleen marski viimeistään elokuussa 1291 ja tuon vuoden aikana hänen asemansa korostui useiden muiden merkkimiesten kuollessa tautiepidemiaan. Knuutinpoika ei liene kuitenkaan vielä tässä vaiheessa ollut holhoojahallituksen johtaja.[3]

Ristiretki Karjalaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Novgorodilaisten tehtyä kevättalvella 1292 hävitysretken Hämeeseen ruotsalaiset vastasivat tekemällä ensin Karjalaan ja Inkeriin pienemmän vastahyökkäyksen, johon Knuutinpoika tuskin osallistui. Novgorodin kronikka mainitsee ruotsalaisten tehneen kevään 1293 ja kevään 1294 välisenä vuonna uuden retken, jonka aikana he perustivat uuden linnan Karjalaan; sama todetaan Eerikinkronikassa mainitsematta vuotta tai retken johtajaa. Vasta 1400-luvulla elänyt historioitsija Ericus Olai mainitsee Torkkeli Knuutinpojan sekä Västeråsin piispan Peterin vuonna 1293 tehdyn retken alkuunpanijoina. Knuutinpojan tiedetään olleen Tukholmassa saman vuoden helluntain aikoihin, mutta koska hänen toiminnastaan Ruotsissa ei sen jälkeen ole mainintoja ennen vuotta 1295, on hänen oletettu johtaneen retkeä itse. On mahdollista, että Viipurin kohdalla oli jo entuudestaan karjalaisten varustus ja kenties myös suomalaista tai ruotsalaista asutusta, mutta kivisen linnan rakentaminen alkoi joka tapauksessa tämän retken yhteydessä. Ruotsalaiset kävivät myös valtaamassa Käkisalmessa olleen varustuksen, jonka novgorodilaiset kuitenkin valtasivat takaisin jo 1295. Sotaretki nähtiin Ruotsissa ristiretkenä, ja sillä samalla myös varmistettiin Ruotsille jalansija Karjalassa.[3]

Torkkeli Knuutinpoika teki vuonna 1300 uuden sotaretken Neva-joelle. Sen aikana hän rakennutti Neva- ja Ohtajokien väliselle niemelle Maankruunun puuvarustuksen ja jatkoi hävitysretkeä Laatokalle, Inkeriin ja Vatjaan. Maankruunu joutui kuitenkin jo seuraavana vuonna antautumaan novgorodilaisille.[3]

Myöhemmät vaiheet ja kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kolmannen ristiretken jälkeen Torkkeli Knuutinpoika vakiinnutti asemansa Ruotsin tosiasiallisena johtohenkilönä, jopa Birger Maununpojan täysi-ikäiseksi tulon jälkeenkin. Hän kiristi otettaan kirkosta ja vähensi sen etuoikeuksia, mikä toi hänelle monien ylimysten tuen.[3] Hänen johtamansa holhoojahallitus sääti vuonna 1296 niin sanotun Uplannin lain.[4] Pian vuoden 1300 Nevan retken jälkeen Knuutinpojan asema Ruotsissa kuitenkin heikkeni.[3] Birger Maununpojan ja hänen kahden nuoremman veljensä, herttua Valdemar Maununpojan ja herttua Eerik Maununpojan välille vuosina 1304–1305 syntyneessä valtakamppailussa Torkkeli Knuutinpoika asettui kuninkaan puolelle. Kun herttuat pian sopivat välinsä kuningas Birgerin kanssa, he saivat käännettyä kuninkaan Knuutinpoikaa vastaan. Knuutinpoika yritti turhaan etsiä tukea kirkolta lupaamalla palauttaa sille edellisellä vuosikymmenellä lakkautettuja privilegioita. Kuninkaan luottamuksen menettänyt Torkkeli Knuutinpoika vangittiin joulukuussa 1305 tilallaan Länsi-Götanmaan Lenassa.[4] Hänet tuomittiin kuolemaan ja mestattiin Tukholmassa todennäköisesti 9.–11. helmikuuta 1306 välisenä aikana.[3] Hänet haudattiin Tukholman fransiskaaniluostarin kirkkoon.[4]

Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Torkkeli Knuutinpojan ensimmäinen, vuonna 1303 kuollut puoliso oli mahdollisesti prinsessa Birgitta, joka lienee ollut joko kuningas Birger Maununpojan sisar tai tämän veljen Valdemar Maununpojan tytär. Birgittan kuoltua Knuutinpoika meni vuonna 1303 naimisiin kreivitär Hedwig von Ravensbergin kanssa. Torkkeli Knuutinpojalla oli kaksi tytärtä, joista vanhempi, Kristina (1297–1356) naitettiin Valdemar Maununpojalle. Nuorempi tytär Margareta (k. 1319) oli naimisissa valtaneuvos Knut Folkenpojan kanssa.[3]

Muistaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingissä ja Viipurissa olevat Torkkeli-alkuiset paikannimet (kuten Torkkelinmäki ja Torkkelinpuisto) on nimetty Torkkeli Knuutinpojan mukaan.[3] Vuonna 1908 Viipurin vanhalle raatihuoneentorille linnaa vastapäätä pystytettiin Ville Vallgrenin veistämä Torkkeli Knuutinpojan patsas. Se poistettiin paikaltaan neuvostoaikana, mutta palautettiin linnan 700-vuotisjuhlien yhteydessä 1993.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Esimerkiksi Jukka Korpela: Viipurin linnaläänin synty, s. 69, 77. 2004.
  2. suomentanut Harry Lönnroth ja Martti Linna: Eerikinkronikka, s. 99. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2013.
  3. a b c d e f g h Seppo Suvanto: Tyrgils Knutinpoika (K 1306) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 9.10.2006. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  4. a b c Nordisk familjebok (1920), s. 542–543 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 21.6.2016.