Samuel Åkerhielm

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Samuel Åkerhielm nuorempi. Kuparikaiverrus.

Samuel Åkerhielm nuorempi (16841768) oli ruotsalainen vapaaherra, virkamies ja poliitikko. Hän oli vuodesta 1723 sota-asiain valtiosihteeri ja tuli 1728 Turun hovioikeuteen presidentiksi. Hän oli vaikuttamassa hattupuolueen syntyyn 1734. Hänestä tuli 1739 valtaneuvoston johtaja, mutta hän siirtyi myssyihin, ettei Venäjän kanssa olisi syntynyt konfliktia. Valtiopäivillä 1746–1747 hän puolusti yhteistoimintaa Britannian ja Venäjän kanssa. Hän erosi valtaneuvostosta, kun Ruotsi 1747 hattujen valtakaudella liittyi ranskalais-preussilaiseen liittojärjestelmään.[1]

Åkerhielmin isä oli Samuel Åkerhielm vanhempi eli Samuel Agriconius. Poika opiskeli Uppsalassa, Turussa ja Oxfordissa. Hän oli aluksi Kaarle XII:n vankka tukimies, mutta siirtyi kuninkaan kaaduttua säätyvallan kannattajaksi ja valtaistuinkiistoissa hän kannatti holsteinilaista puoluetta. Holsteinilaispuolueen kukistuttua hänet syrjäytettiin nimittämällä hänet Turun hovioikeuden presidentiksi 1728. Hän palasi valtakunnanpolitiikkaan 1739 Arvid Hornin kovana vastustajana.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Facta 2001, WSOY 1986, 18. osa, palsta 729–730.
  2. Toivo J. Paloposki: ”Ajan suuret kiistakysymykset”, Suomen historia 4: Vapauden aika, s. 65. Espoo: Weilin & Göös, 1986. ISBN 951-35-2493-0.
Tämä poliitikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.