Eerikinkronikka

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Eerikinkronikka (ruotsiksi Erikskrönikan) on 1320-luvulla kirjoitettu keskiaikainen runoteos ja riimikronikka. Se kuvaa Ruotsin tapahtumia Birger Jaarlin ajoista (n. 1210-1266) vuoteen 1319 asti. Tosin sanaa ruotsalainen ei kronikasta löydä, sen sijaan puhutaan esimerkiksi svealaisista, gööteistä ja uplantilaisista. Eerikinkronikka on Ruotsin vanhin historiateos ja varhaisin säilynyt ruotsalaisperäinen kirjallinen teos. Eerikinkronikan on tuoreimman tutkimuksen mukaan mahdollisesti kirjoittanut Torkkeli Kristiinanpoika (Tyrgils Kristineson).[1]

Kronikan varhaisimmat säilyneet käsikirjoitusversiot ovat 1400-luvun jälkipuoliskolta. Kronikka on värikkäästi kirjoitettu kuvaus keskiajalta, joka oli täynnä juonitteluja ja politikointia kuninkaan kruunusta. Kronikan kirjoittajaa tai laatimispaikkaa ei tunneta varmuudella: vaihtoehtoina on esitetty ainakin Turkua ja Tukholmaa.

Suomen historian kannalta teos on tärkeä, koska se kertoo ruotsalaisten vallan ja kristinuskon laajenemisen alkuajoista pakanallisten suomalaisten alueelle. Eerikinkronikka kertoo sotaretkistä Hämeeseen ja Karjalaan, joita on pidetty toisena ja kolmantena ristiretkenä Suomeen. Eerikinkronikassa on myös muutama suomenkielinen sana jotka kertovat varhaisesta kielikontaktista, kuten uisko (vsko) haapio (hapa) ja majapaikka (mäio stadha).[1] Julius Ailio on tehnyt kronikan luvusta "Ristiretki tavasteja vastaan" alla olevan vapaamuotoisen käännöksen, joka kuitenkin pyrkii olemaan uskollinen kronikan alkuperäiselle runomuodolle. Kyseisen kronikan luvun on arveltu käsittelevän niin kutsuttua toista ristiretkeä Suomeen.

"Silloin käski kuningas Erik koko valtakuntaansa, sekä ritareita että ritarien vertaisia, niin talonpoikia kuin virkamiehiä, kuten herrain tapana on, sanomaan miehilleen, että hän tahtoi sotaan lähdettävän; niin käski hän heitä pakanamaalle, ja antoi vävylleen toimeksi olla heidän johtajanaan pitäen häntä siihen paraimpana. Vävy otti toimen mielellään vastaan, haluten lisätä herransa kunniaa; panivat kuntoon aseensa ja suojuksensa uroot reippaat ja karskit; kypäriä, haarniskoja ynnä panssareita jaettiin ja tehtiin paljon lisää. Joka mies valmistautui seudullaan, täyttäen kernaasti kuninkaan käskyn, vesille lykättiin laivat ja veneet; paljon ja isoja rahakääröjä avattiin ja annettiin niille, jotka erosivat kodeistaan, tietämättä takaisintulostaan; käsiään väännellen, itkun vallassa näkyi joukko vaimoja. Siltä oli (lähtijäin) mieli iloinen, koska retki lisäisi Jumalan kunniaa. Usea vanha isäin miekka temmattiin alas naulastaan, jossa se oli riippunut pitkän ajan. Ystävällisesti saatettiin lähtijät rantaan, siellä hyvästeltiin ja kättä puristettiin; monet punahuulet saivat silloin suukkosen, niin sydämestä lähtevän kuin milloinkaan, sillä toisille oli se viimeinen tapaaminen; moista sattuu moisen eron johdosta. Heitä tuuli kuljetti, he purjehtivat pois; pakanat myös varustautuivat, tietäen hyvin, että he tulisivat turmiota eikä laupeutta tuottamaan. Perillä kristityt laskivat satamaan; lukemattomain kultakeulain määrää mahtoivat pakanat olla näkemässä, itselleen murheeksi eikä huviksi. Kristityt menivät lippuineen maihin, heille luonnisti siellä hyvin. Heidän kilpensä ja kypäränsä välkkyivät, kautta maiden kulkeissaan; He tahtoivat halusta mitellä miekkojaan pakanallisten Hämäläisten kanssa, ja, niin kuin luulen heidän mielineen, saadakseen kultaa, hopeata ja karjalaumoja. Hämäläiset pakenivat; pakanat hävisivät, kristityt voittivat. Ken heistä hyvällä suostui kristityksi rupeamaan ja kasteen ottamaan, hän sai pitää tavaransa ja henkensä, ja elää rauhassa ilman riitaa. Ken pakanoista niin ei tahtonut, hänet peri kuolema. Kristityt rakensivat sinne linnan, asettaen siihen ystäviään ja lähimmäisiään. Linnan nimenä on Hämeen linna (Taffwesta borg), josta pakanoilla vielä on huolta, maa miehitettiin kristityillä, ja, niin kuin oletan, siten on vieläkin. Sama maa tuli kokonaan kristityksi, luulen, että se Venäjän kuninkaalta hukkaan meni."

Suomeksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Eerikinkronikka. Suomentaneet Harry Lönnroth ja Martti Linna. Suomalaisen kirjallisuuden seura SKS 2013. 221 sivua.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Suomentaneet Harry Lönnroth ja Martti Linna: Eerikinkronikka. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Tämä historiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.