Metallica

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Metallica
Metallica konsertoimassa Lontoossa vuonna 2017, vasemmalta: Lars Ulrich, James Hetfield, Kirk Hammett ja Robert Trujillo.
Metallica konsertoimassa Lontoossa vuonna 2017, vasemmalta: Lars Ulrich, James Hetfield, Kirk Hammett ja Robert Trujillo.
Tiedot
Toiminnassa 1981–
Tyylilaji thrash metal, heavy metal
Kotipaikka Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat
Laulukieli englanti
Jäsenet

James Hetfield, laulu, rytmikitara (1981–)
Kirk Hammett, soolokitara, taustalaulu (1983–)
Robert Trujillo, basso, taustalaulu (2003–)
Lars Ulrich, rummut (1981–)
Entiset jäsenet

Ron McGovney, basso, taustalaulu (1981–1982)
Dave Mustaine, soolokitara, taustalaulu (1981–1983)
Cliff Burton, basso, taustalaulu (1982–1986)
Jason Newsted, basso, taustalaulu (1986–2001)
Levy-yhtiö

Megaforce, (1983–1984)
Vertigo, (1984–1988, 1995–1998)
Elektra, (1988–1995, 1999)
Warner Music, (2008–2012)
Blackened, (2012–)

Aiheesta muualla
Kotisivut

Metallica on yhdysvaltalainen metallimusiikkia esittävä yhtye, jonka laulaja ja kitaristi James Hetfield ja rumpali Lars Ulrich perustivat Kalifornian Los Angelesissa vuonna 1981. Nopeatempoisesta ja raskaasta musiikistaan kuuluisa Metallica on yksi metallimusiikin merkittävimmistä yhtyeistä kautta aikain, ja se on Megadethin, Slayerin ja Anthraxin ohella tunnettu eräänä thrash metal -genren ”neljästä suuresta” yhtyeestä. Yhtyeessä sen perustamisesta alkaen mukana olleiden kitaristi-laulaja James Hetfieldin ja rumpali Lars Ulrichin lisäksi Metallican kokoonpanoon lukeutuvat vuodesta 1983 yhtyeessä soittanut soolokitaristi Kirk Hammett ja vuonna 2003 yhtyeeseen liittynyt basisti Robert Trujillo.[1]

Etenkin yhtyeen viisi ensimmäistä albumia ovat saaneet kriitikoiden arvostusta. Metallican kolmatta albumia Master of Puppets (1986) on pidetty eräänä vaikutusvaltaisimmista thrash metal -albumeista. Viidennellä albumillaan Metallica (1991) yhtye siirtyi musiikillisesti lähemmäs valtavirran heavy metalia.[2] Yhtyeen tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa ”Master of Puppets”, ”One”, ”Enter Sandman” ja ”Nothing Else Matters”. Metallica on julkaissut yksitoista studioalbumia, joista viimeisin on huhtikuussa 2023 julkaistu 72 Seasons.

Black Albumina tunnettua Metallicaa on myyty maailmanlaajuisesti yli 30 miljoonaa kappaletta. Yhdysvalloissa, jossa Metallica on myynyt yli 73 miljoonaa albumia, yhtyeen kuusi viimeisintä studioalbumia on debytoinut Billboard 200 -albumilistan ykköspaikalla. Maailmanlaajuisesti Metallica on myynyt yli 130 miljoonaa albumia, mikä tekee yhtyeestä yhden kaikkien aikojen menestyneimmistä musiikkiartisteista. Yhtye on saanut Grammy-palkinnon yhdeksän kertaa.[3] Vuonna 2009 yhtye valittiin Rock and Roll Hall of Fameen.[4]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkuvuodet (1981–1983)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Metallican rytmikitaristi, laulaja ja pääasiallinen sanoittaja James Hetfield vuonna 2007.

Vuoden 1981 kesällä rumpali Lars Ulrich tapasi Leather Charm -yhtyeen kitaristin James Hetfieldin. Ulrichin koesoitto Hetfieldin, Hugh Tannerin ja Ron McGovneyn yhtyeelle ei kuitenkaan ollut menestys.[5] Myöhemmin Ulrich otti Hetfieldiin yhteyttä saatuaan Brian Slagelilta luvan julkaista yhden kappaleen Slagelin kokoelma-albumilla Metal Massacre. Hetfield suostui ja huomasi että Ulrichin rumpalintaidot olivat kehittyneet. He nauhoittivat Leather Charmin aikaisen kappaleen ”Hit The Lights”, johon Hetfield soitti kitarat sekä lauloi ja Ulrich soitti rummut. Kappale tarvitsi vielä soolokitaristia. Lehti-ilmoitukset toivat ehdokkaiksi Lloyd Grantin ja Dave Mustainen.[6] Lloydin soittama soolo päätyi nauhalle, mutta Mustaine sai paikan Metallican toisena kitaristina. Metallican ensimmäinen kappale julkaistiin Metal Massacre -kokoelmalla. Myöhemmät levyn painokset sisälsivät uudelleennauhoitetun version ”Hit The Lightsista”, jossa soolokitaristina oli Mustaine ja basistina Ron McGovney.[7]

McGovney oli tyytymätön muun yhtyeen juopotteluun ja ilmoitti eroavansa. Yhtye alkoi suostutella Trauma-yhtyeen basistia Cliff Burtonia liittymään Metallicaan.[8] Burtonin ehtona oli, ettei hänen tarvitsisi jättää ystäviään ja perhettään San Franciscossa. Metallican jäsenet muuttivat San Franciscoon ja joulukuussa 1982 yhtyeen basistiksi tuli Cliff Burton. Yhtye ei kokenut glam rock -henkistä Los Angelesia heille sopivaksi ympäristöksi.[8] Hetfield ja Ulrich pitivät Burtonin soittotyylistä ja lavaesiintymisestä: ”Tuntui kuin lavalla olisi soittanut soolokitaristin sijaan soolobasisti.”[8] Burton puolestaan piti Metallican aggressiivisesta ja konstailemattomasta tyylistä.[9]

Keväällä 1983 yhtye lähti New Yorkiin levyttämään esikoisalbumiaan. Tällä matkalla muu yhtye päätti, että Mustainelle oli saatava seuraaja. New Yorkissa he parin konsertin jälkeen erottivat Mustainen ja ottivat tilalle Exodus-yhtyeen Kirk Hammettin.[10]

Kill ’Em All ja Ride the Lightning (1983–1984)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1983 julkaistiin yhtyeen esikoisalbumi Kill ’Em All. Megaforce Recordsin Yhdysvalloissa ja Music For Nationsin Euroopassa julkaisema albumi ei aluksi ollut kaupallinen menestys, mutta se kasvatti Metallican fanikuntaa ja nousi vuonna 1987 uusintajulkaisun myötä Billboard 200 -listalla sijalle 120.[11] Kill ’Em Allilta julkaistiin kaksi singleä, ”Whiplash” ja ”Jump in the Fire”. Albumin julkaisun myötä yhtye teki kiertueen Yhdysvalloissa.

Toinen albumi Ride the Lightning julkaistiin 1984, jolta singlejulkaisut ”For Whom the Bell Tolls”, yhtyeen ensimmäinen balladi ”Fade to Black” ja ”Creeping Death” nousivat hiteiksi. Albumi oli edellistä melodisempi ja musiikillisesti entistä kunnianhimoisempi.[8] Ride the Lightning sijoittui Billboard 200-listalla parhaimmillaan sijalle 100.[11]

Master of Puppets ja Cliff Burtonin kuolema (1985–1987)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Musiikkinäytteet
”Damage Inc.”, albumilta Master of Puppets, korosti yhtyeen nopeita tempoja ja aggressiivisuutta, jota oli aikaisissa julkaisuissa.

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

Vuoden 1985 lopulla valmistui yhtyeen kolmas albumi Master of Puppets, joka julkaistiin 3. maaliskuuta 1986. Albumi oli metallimusiikin piireissä suuri menestys, vaikka siltä ei julkaistu yhtään singleä. Etenkin kappaleet ”Battery”, ”Welcome Home (Sanitarium)”, instrumentaali ”Orion” ja varsinkin albumin nimikkokappale ”Master of Puppets” muodostuivat klassikoiksi.

Albumi sijoittui Billboard 200-listalla korkeimmillaan sijalle 29 ja se pysyi listalla 72 viikkoa.[12] Albumille myönnettiin kultalevy 4. marraskuuta 1986 ja kuusinkertainen platinalevy vuonna 2003. Monet kriitikot, kuten Allmusic.comin Steve Huey pitävät albumia ”kaikkien aikojen parhaana heavy metal -albumina”.[13] Albumin julkaisun jälkeen Metallica kiersi Ozzy Osbournen kanssa Yhdysvaltoja.[14]

Burtonin muistokivi lähellä onnettomuuspaikkaa.

Kesän 1986 Euroopan kiertueella Metallica esiintyi Pihtiputaalla Saapasjalkarockissa, jonne yhtye kuljetettiin aikatauluongelmien vuoksi yksityiskoneella Saksasta.[15] Paria kuukautta myöhemmin Ruotsissa yhtyeen kiertuebussi ajautui ojaan Dörarpissa kuljettajan menetettyä bussin hallinnan. Onnettomuudessa bussi kaatui Burtonin päälle ja hän kuoli heti.[16] Selvittämättä on jäänyt, oliko kuljettaja alkoholin vaikutuksen alaisena tai oliko onnettomuuden syynä musta jää. Muu yhtye selvisi tapahtuneesta ilman vakavia vammoja.[17]

Metallican uudeksi basistiksi tuli Flotsam and Jetsam -yhtyeen Jason Newsted.[18] Metallica soitti Burtonin kuoleman takia katkenneen kiertueen loppuun vuoden 1987 alussa. Elokuussa 1987 Metallica julkaisi covereista koostetun EP-levyn The $5.98 E.P.: Garage Days Re-Revisited, jolla pyrittiin koettelemaan uuden basisti Newstedin soittotaitoa, hyödyntämään yhtyeen uutta äänitysstudiota ja lievittämään Burtonin kuoleman aiheuttamaa surua. Vuonna 1987 yhtye julkaisi Burtonin muistoksi vielä videokokoelman Cliff ’em All, joka sisälsi lähinnä fanien kuvaamaa materiaalia Burtonista.

...And Justice for All (1988–1990)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uusi albumi ...And Justice for All julkaistiin syksyllä 1988. Albumi pääsi Billboard 200 -listalla parhaimmillaan sijalle kuusi.[11] Albumi myi platinalevyyn oikeutettavan määrän yhdeksän viikkoa julkaisunsa jälkeen. Newstedin basso miksattiin levyllä lähes kuulumattomiin.[8] Albumilla oli edesmenneen Cliff Burtonin viimeiseksi sävellykseksi jäänyt instrumentaalikappale ”To Live Is To Die", joka sisältää lyhyen Burtonin kirjoittaman runon James Hetfieldin lausumana. Albumilta julkaistiin kolme singleä, ”Eye of the Beholder”, ”Harvester of Sorrow” ja ”One”.

...And Justice for All -albumilta tuotettiin Metallican ensimmäinen musiikkivideo, Dalton Trumbon romaania Sotilaspoika mukaileva One, joka nousi hitiksi. Video äänestettiin sijalle 38 MTV:n ”Top 100 Videos of All Time” -listalla vuonna 1999, ja se oli MTV:n heavy metal -ohjelman Headbangers Ballin toivotuin kappale.[19] Vuosina 1988–89 yhtye oli Damaged Justice -maailmankiertueella.

Vuonna 1989 Metallica sai ensimmäisen Grammy-ehdokkuutensa ...And Justice For Allista.[20]

Black Album/Metallica (1991–1993)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Musiikkinäytteet
”Enter Sandman”, albumilta Metallica (1991), on yksi yhtyeen tunnetuimmista kappaleista.

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

Lokakuussa 1990 Metallica siirtyi Pohjois-Hollywoodiin äänittämään seuraavaa albumiaan. Levyn tuottajaksi palkattiin Bob Rock. Metallica, joka tunnetaan myös nimellä ”The Black Album”, miksattiin uudelleen kolme kertaa ja sen tekeminen maksoi miljoona dollaria. Levy oli Billboard 200 -listalla parhaimmillaan ensimmäisenä.[11] Albumilta nousseet suuret radiohitit, kitarariffistään tunnettu ”Enter Sandman”, raskas ”Sad But True” sekä melodinen ”Nothing Else Matters” nostivat yhtyeen lopullisesti metallimusiikin valtavirtaan. Albumi on myynyt Yhdysvalloissa 15-kertaista platinaa ja se on täten 25. eniten myyty albumi Yhdysvalloissa.

Metallica lähti maailmankiertueelle, joka kesti yli kaksi vuotta. Kiertue alkoi Euroopasta kesällä 1991, jossa Metallica soitti Monsters of Rock -kiertueella. Euroopan osio päättyi 28. syyskuuta 1991 Moskovaan, jossa järjestettiin massiivinen ilmaiskonsertti Tushinon lentokentällä. Seuraavaksi yhtye jatkoi kiertuettaan kotimaassaan lähes vuoden mittaisella osiolla ”Wherever I May Roam”, joka päättyi heinäkuussa 1992. Tämän kiertueen eräässä konsertissa James Hetfield sai tulisuihkutehosteesta palovammoja.[21] Loppukiertueella Hetfield keskittyi laulamiseen ja rytmikitaraa soitti yhtyeen kitarateknikko John Marshall. ”Wherever I May Roam” -kiertue jatkui Guns N’ Rosesin kanssa tehdyllä Yhdysvaltain stadionkiertueella, joka kesti lokakuuhun 1992 saakka. Loppusyksyn 1992 Metallica kiersi sisähalleja Euroopassa konsertoiden myös Helsingin jäähallissa 16. joulukuuta.

Vuonna 1993 yhtye jatkoi kiertuettaan ”Nowhere Else To Roam” -nimellä pysähtyen muun muassa Suomessa Oulunkylän urheilupuistossa kesäkuussa 1993. Pitkä kiertue rasitti yhtyeen jäseniä ja ongelmat alkoivat kasautua varsinkin Lars Ulrichin ja päihdeongelmista kärsivän James Hetfieldin välille.

Metallica julkaisi vuonna 1993 livekokoelman Live Shit: Binge & Purge, joka sisälsi materiaalia vuosien 1989–93 esiintymisistä.

Load, ReLoad ja Garage Inc. (1994–1999)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lars Ulrich.

Melkein kolme vuotta kestäneen kiertämisen jälkeen Metallica palasi vuodeksi studioon tekemään kuudetta albumiaan. Load julkaistiin 1996 ja se nousi heti Billboardin listalla sijalle 1.[11] Albumilla Metallica muutti tyyliään entistä kevyempään suuntaan. Kappaleet ”Until It Sleeps” ja ”Mama Said” saivat paljon radiosoittoa.lähde?

Loadia työstettäessä yhtye tuotti tarpeeksi materiaalia, jotta he olisivat voineet julkaista tupla-albumin. Yhtye päätti kuitenkin julkaista puolet kappaleista ja viimeistellä jäljelle jääneet kappaleet seuraavana vuonna. Tästä seurasi albumi ReLoad, joka sijoittui jälleen Billboardin listan ykköseksi.[11] Promotoidakseen ReLoadia, Metallica esitti NBC:n Saturday Night Live -ohjelmassa joulukuussa 1997 kappaleet ”Fuel” ja ”The Memory Remains”, joista jälkimmäisen Metallica esitti Marianne Faithfullin kanssa. James Hetfield sanoi myöhemmin, että Loadin ja ReLoadin kappaleet olivat yhtyeen mielestä laadultaan keskinkertaisia.[22]

Kiertuetauon aikana Metallica äänitti cover-kappaleista koostuneen Garage Inc. -albumin, joka sisälsi kaksi levyä. Albumin ensimmäinen levy sisälsi covereita muun muassa Diamond Headilta, Black Sabbathilta ja Thin Lizzyltä. Toinen levy sisälsi Cliff Burtonin kuoleman jälkeen julkaistun Garage Days Re-Revisited-EP:n.

21. ja 22. huhtikuuta 1999 Metallica äänitti kaksi esiintymistään San Franciscon sinfoniaorkesterin kanssa. Sinfoniaorkesteria johti Michael Kamen, joka oli työskennellyt Metallican kanssa aiemmin ”Nothing Else Matters” -kappaleen parissa. Metallica kirjoitti kaksi uutta kappaletta sinfoniaorkesterin kanssa soitettavaksi, ”No Leaf Cloverin” ja ”-Humanin". Esiintymiset julkaistiin vuonna 1999 tupla-albumina ja videona, joiden nimeksi tuli S&M.

Ongelmia (2000)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2000 Metallican jäsenten keskinäiset suhteet olivat tulehtuneet. Basisti Jason Newsted koki olevansa Metallican ”uusi” jäsen vielä kaikkien vuosien jälkeenkin, eikä tuntenut saavansa tarpeellista arvostusta yhtyeessä.[23] Ulrich sai kielteistä julkisuutta Napster-jupakan takia ja Hetfieldin päihdeongelmat pahenivat.[24] Newsted erosi yhtyeestä vuonna 2001 ja yhtyeen pelättiin hajoavan.[24]

Metallica äänitti Mission: Impossible II -elokuvan soundtrackille kappaleen ”I Disappear”, joka osoittautui olevan radiosoitossa jo ennen kappaleen julkaisua. Selvittäessään kappaleen vuotoa vastannutta lähdettä yhtye löysi tiedoston Napster-tiedostonjako-ohjelmasta. Yhtye myös huomasi, että koko heidän tuotantonsa oli Napsterissa ilmaiseksi ladattavissa. Metallican liiketoimintaa johtanut Ulrich haastoi Napsterin oikeuteen.[25][26] Hän myös voitti oikeudenkäynnin. Tapaus herätti vastalauseita Metallican fanien keskuudessa.[27][28]

Vuonna 1999 yhtye haastoi oikeuteen myös alusvaateyritys Victoria’s Secretin[29] sekä vuonna 2000 Guerlain-kosmetiikkayhtiön tavaramerkkinsä, Metallica-nimen, väärinkäytösten takia.[30] Korvausvaatimukset sovittiin oikeussalien ulkopuolella.[29]

St. Anger -albumi ja uusi basisti (2001–2006)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hetfield, Hammett ja Ulrich päättivät jatkaa yhtyeenä terapian avulla. St. Anger -albumin äänitykset aloitettiin vuoden 2001 alkupuolella, mutta työ keskeytyi Hetfieldin mentyä puoli vuotta kestäneeseen päihdevieroitukseen. Kappaleiden sanoituksiin osallistuivat tällä kertaa aktiivisesti muutkin jäsenet kuin James Hetfield. Uusi albumi valmistui monien vastoinkäymisten jälkeen huhtikuussa 2003.[24]

Musiikkinäytteet
”Purify”, edustaa Metallican aikaisempaa karumpaa tyyliä albumilla St. Anger.

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

St. Anger -albumilla soitti bassoa tuottaja Bob Rock. Albumin valmistumisen aikana yhtye järjesti koesoittoja. Lopullinen valinta osui aiemmin Suicidal Tendenciesissä ja Ozzy Osbournen yhtyeessä soittaneeseen basisti Robert Trujilloon. Trujillon ensiesiintyminen oli 6. toukokuuta 2003 MTV Icons -tapahtumassa. St. Anger -albumin mukaan liitettiin DVD, jossa kaikki albumin kappaleet soitettiin yhtyeen harjoitustilassa livenä Trujillon kanssa.

St. Anger merkitsi Metallican paluuta raskaampaan soundiin. Lähes kaikki kappaleet on soitettu matalalla drop-C-virityksellä. 21. toukokuuta 2004 julkaistiin yhtyeestä kertova dokumentaarinen elokuva Metallica: Some Kind of Monster, joka kertoo St. Angerin nauhoitussessioista ja siitä, miten yhtye pääsi vaikeuksistaan muun muassa yhteisten terapiajaksojen avulla. St. Angerin nimiraita ”St. Anger” korkein sijoitus Billboardin Mainstream Rock Tracks -listalla oli 2.

Vuonna 2004 yhtye julkaisi Some Kind of Monster -EP:n, joka tuki samannimistä elokuvaa. EP sisälsi livekappaleita vuoden 2003 Pariisin konsertista sekä kaksi versiota uudesta "Some Kind of Monster" -kappaleesta.

Vuonna 2004 Metallica soitti ensimmäisen basistinvaihdoksen jälkeisen Suomen konserttinsa 28. toukokuuta 2004 Helsingin Olympiastadionilla. Noin 41 000 lippua myytiin loppuun neljässä tunnissa.[31] Lopullinen yleisömäärä nousi lähes 50 000 katsojaan.[32]

Slipknotin rumpali Joey Jordison ja Slayerin rumpali Dave Lombardo tuurasivat Metallica-rumpali Lars Ulrichia yhden konsertin ajan Englannin Download-festivaaleilla 2004, koska Ulrich oli terveydellisistä syistä sivussa.

Joulukuussa 2006 Metallica julkaisi DVD:n, The Videos: 1989-2004, joka sisälsi kaikki yhtyeen musiikkivideot vuosilta 1989–2004.

Death Magnetic ja kaksi maailmankiertuetta (2006–2009)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Metallica kiersi vuonna 2006 ympäri maailmaa ”Escape From The Studio '06” -kiertueella ja teki Master of Puppetsin 20-vuotisjuhlakiertueen.

Soolokitaristi Kirk Hammett vuonna 2010.

Viikolla 22 vuonna 2007 Metallica teki suomalaista listahistoriaa, kun yhtyeellä oli levy-yhtiön ottamien ylimääräisten painosten ja alennusmyyntien siivittämänä samanaikaisesti kymmenen albumia Suomen virallisella Top 40 -albumilistalla.[33][34]

Metallica esiintui heinäkuussa 2007 Live Earth -konsertissa Lontoossa. Yhtye aloitti vuonna 2007 ”Sick of the Studio ’07” -kiertueen Portugalista 28. kesäkuuta 2007. Metallica esiintyi Suomessa 15. heinäkuuta 2007 Helsingin Olympiastadionilla. Ensimmäiset 40 000 lippua myytiin loppuun noin 45 minuutissa.[31][35]

Metallican kymmenennen studioalbumin tuotti Rick Rubin. Death Magnetic julkaistiin 12. syyskuuta 2008. Yhtye teki albumilla paluun 1980-luvun thrash metal -tyyliinsä, pitkiin kappaleisiin ja kitarasooloihin.[36] Yhtye on kertonut paluun olevan osittain tuottaja Rick Rubinin ansiota.

Death Magnetic -albumi sijoittui ykköseksi monien eri maiden albumilistoilla, kuten Australiassa, Kanadassa, Meksikossa ja Euroopan albumilistalla. Albumi sijoittui myös Yhdysvaltojen Billboard 200 -listan ykköseksi. Viikko albumin julkaisun jälkeen albumi pysyi Billboard 200 -listan ja Euroopan listan ykkösenä. Syyskuun loppuun mennessä albumi oli käynyt ykköspaikalla 32 eri maassa.[37] Suomessa Death Magnetic myi tuplaplatinaa jo ilmestymispäivänään 12. syyskuuta.[38]

Useiden yhtyeen fanien mielestä Death Magneticin albumin ääni on liian kompressoitu CD:llä, jolloin soiton dynamiikka on kärsinyt. Levyn masteroineen Ted Jensenin mukaan levy on niin sanotun volyymisodan uhri.[39] Vuoden 2009 toukokuussa Activision julkaisi Guitar Hero: Metallican. Monien kuuntelijoiden mielestä albumin kappaleet kuulostavat pelissä huomattavasti paremmalta kuin albumilla.[39]

Death Magnetic -albumia seurasi vuonna 2009 alkanut maailmankiertue, jonka aikana Metallica vieraili myös Suomessa 14. ja 15. kesäkuuta.[40] Yhtyeen molemmat esiintymiset Helsingin Hartwall Areenalla myytiin loppuun noin 40 minuutissa. Metallica esiintyi vuonna 2009 myös kolmannen kerran Suomessa, Sonisphere-festivaaleilla Porin Kirjurinluodolla.[41][42]

Lou Reed, oma levy-yhtiö ja maailmankiertueita (2011–2015)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Robert Trujillo.

Keväällä 2011 Metallica äänitti San Franciscon liepeillä albumin Lou Reedin kanssa. Lou Reed oli tehnyt kappaleet Lulu-nimiseen teatterimusikaaliin, jota esitettiin Saksassa. Yhtye ilmoitti 22. elokuuta 2011 tulevan albumin, Lulun julkaisuajankohdaksi 1. marraskuuta Pohjois-Amerikassa ja muualla maailmassa 31. lokakuuta.

Vuonna 2012 Metallica kiersi maailmaa esittämässä Black albuminsa kokonaisuudessaan, pysähtyen myös Suomeen 4. kesäkuuta.[43] Samana vuonna yhtye jätti Warner Bros.:in ja perusti oman levy-yhtiön, jonka nimi on Blackened Recordings.[44] Uusi levy-yhtiö julkaisee Metallican tulevat albumit sekä uusintapainokset vanhoista albumeista.[45]

Joulukuussa 2013 Metallicasta tuli maailman ainoa rockyhtye, joka on soittanut kaikilla seitsemällä mantereella. Metallica esiintyi 8. joulukuuta Etelämantereella toimivalla Carlinin tutkimusasemalla, joka sijaitsee Argentiinalle kuuluvilla Eteläisillä Shetlandsaarilla. Yleisönä oli 120 tutkimusaseman henkilökuntaan kuuluvaa sekä muutama Coca Colan järjestämän kilpailun voittanut eteläamerikkalainen fani.[46] Kymmenen Freeze ’Em All -nimellä kulkeneen konsertin kappaletta on ladattavissa yhtyeen kotisivuilta.[47] 2013 Metallica julkaisi elokuvan Metallica – Through the Never.

Hardwired…to Self-Destruct (2015–2023)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

18. elokuuta 2016 Metallica julkisti kotisivuillaan kymmenennen albuminsa Hardwired...to Self-Destruct ensimmäisen singlen ”Hardwired”. Albumi julkaistiin 18. marraskuuta 2016. Hardwired... to Self-Destruct debytoi Yhdysvalloissa albumilistan ykkösenä. Albumilta julkaistiin vielä neljä muuta singleä: ”Moth into Flame”, ”Atlas, Rise!”, ”Now That We’re Dead” ja ”Spit Out the Bone”. Jokaiselle albumin kahdestatoista kappaleesta julkaistiin myös musiikkivideo.

WorldWired Tour -kiertue koostui Pohjois-Amerikassa stadionkonserteista.[48] Yhtyeen kiertue Australiassa ja Uudessa-Seelannissa jouduttiin perumaan syksyllä 2019 Hetfieldin jouduttua vieroitushoitoon.[49]

72 Seasons (2022–)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Metallica julkaisi 28. marraskuuta 2022 uuden singlen ”Lux Æterna”. Samalla yhtye ilmoitti uuden albumin nimeksi 72 Seasons ja sen ilmestyvän huhtikuun 14. päivä 2023, sekä uuden maailmankiertueen aikataulun. lähde?

Tyyli

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Musiikkinäytteet
”Nothing Else Matters” Black Albumilta tunnetaan akustisella kitaralla näppäillystä introstaan ja kitarasoolostaan.

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

Metallica on saanut vaikutteita varhaisen heavy metalin edustajilta, kuten Scorpionsilta, Van Halenilta, Black Sabbathilta, Deep Purplelta ja Led Zeppeliniltä. Myös Mercyful Fate, Motörhead, Diamond Head, Iron Maiden ja thrash metallin edelläkävijänä tunnettu Venom ovat vaikuttaneet Metallican tyyliin. Varhaiset Metallican julkaisut sisälsivät nopeita tempoja ja pitkiä instrumentaaleja. James Hetfieldin sanoitukset kertovat esimerkiksi Master of Puppetsilla raivosta, hulluudesta ja hirviöistä ja käsittelevät kriittisesti uskonnollisia ja sotilaallisia johtajia.[13]

Vuonna 1991 uuden tuottajan, Bob Rockin myötä Metallica yksinkertaisti musiikkiaan. Albumeilla Load ja ReLoad raskaimmat metallimusiikilliset piirteet hylättiin lähes kokonaan ja kappaleissa oli vaikutteita blues rockista, vaihtoehtorockista ja jopa countrysta. Sanoituksissa käsiteltiin vihaa, menetystä ja kostoa.

St. Anger -albumille yhtye haki rähjäistä ja raakaa äänimaailmaa eikä albumilla ole yhtään kitarasooloja. Death Magneticilla yhtye käytti useimmissa kappaleissa jälleen E-vireessä olevia soittimia (joissain Drop-D) ja kappaleet sisältävät useita kitarasooloja. Levyn sanoitukset käsittelevät muun muassa paholaista, huumeidenvastaisuutta, klaustrofobiaa ja uskontojen tekopyhyyttä.

Jäsenet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Metallican kokoonpanot
Alkuperäinen
(1981, 1982)
(1982–1983)
  • James Hetfield – rytmikitara, laulut
  • Dave Mustaine – kitara
  • Cliff Burton – basso, taustalaulut
  • Lars Ulrich – rummut
(1983–1986)
  • James Hetfield – rytmikitara, laulut
  • Kirk Hammett – kitara
  • Cliff Burton – basso, taustalaulut
  • Lars Ulrich – rummut
(1986–2001)
  • James Hetfield – rytmikitara, laulut
  • Kirk Hammett – kitara
  • Jason Newsted – basso, taustalaulut
  • Lars Ulrich – rummut
(2001–2003)
  • James Hetfield – rytmikitara, laulut
  • Kirk Hammett – kitara, taustalaulut
  • Lars Ulrich – rummut,
  • Bob Rock – basso
Nykyinen
(2003–)
  • James Hetfield – rytmikitara, laulut
  • Kirk Hammett – kitara, taustalaulut
  • Robert Trujillo – basso, taustalaulut
  • Lars Ulrich – rummut

Nykyiset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Entiset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aikajana

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Diskografia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Metallican diskografia

Studioalbumit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Christe, Ian: Pedon meteli. Heavy metallin Vanha ja Uusi testamentti. Helsinki: Johnny Kniga, 2006. ISBN 951-0-31126-X
  • McIver, Joel: Metallica. Omnibus Press, 2004. ISBN 978-952-01-0004-9
  • McIver, Joel: Metallica. Thrashtitaanien tie maailman mahtavimmaksi metallibändiksi… ja mitä sitten tapahtui. ((Justice for All. The Truth About Metallica, 2004.) Suomentanut Ilkka Salmenpohja) Helsinki: Like, 2005. ISBN 952-471-618-6

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ McIver 2005, s. 303.
  2. ↑ McIver 2005, s. 248.
  3. ↑ Metallica’s Grammy Awards Allmusic.com. Viitattu 27.6.2010. (englanniksi)
  4. ↑ Congratulations to the 2009 Inductees! Rock And Roll Hall of Fame. Viitattu 14.1.2009. (englanniksi)
  5. ↑ McIver 2004, s. 42.
  6. ↑ McIver 2005, s. 58-59.
  7. ↑ McIver 2004, s. 55–56.
  8. ↑ a b c d e McIver 2005.
  9. ↑ Christe 2006, s. 114.
  10. ↑ Christe 2006, s. 114–115.
  11. ↑ a b c d e f Allmusic. (englanniksi)
  12. ↑ Billboard: Master of Puppets Billboard 3.5.2000. Billboard. Viitattu 2.6.2008. (englanniksi)
  13. ↑ a b Huey, Steve: Master of Puppets Allmusic.com. 3.5.2000. Viitattu 2.6.2008. (englanniksi)
  14. ↑ MTV: Metallica timeline 1984-1986 3.5.2000. MTV. Viitattu 2.6.2008. (englanniksi)
  15. ↑ Mahlamäki-Kaistinen, Riikka: Metallica lensi Putaalle ykstyiskoneella vuonna 1986 – eräs suomalaisyhtye kolahti maailmalla mainetta niittäneen bändin jäseniin Keskisuomalainen. 28.2.2019. Viitattu 31.3.2024.
  16. ↑ McIver, s. 209.
  17. ↑ Hetfield muistelee Metallica-basistin traagista kuolemaa 12.10.2013. MTV3. Viitattu 9.12.2018.
  18. ↑ Christe 2006, s. 228–229.
  19. ↑ MTV: Top 100 Videos of All Time 3.5.2000. MTV. Viitattu 17.6.2008. (englanniksi)
  20. ↑ EW: Grammy’s 10 Biggest Upsets 3.5.2000. EW. Viitattu 17.6.2008. (englanniksi)
  21. ↑ Music Television: MTV.com - On-Air - Icon - Metallica mtv.com. Viitattu 27.6.2008. (englanniksi)
  22. ↑ MTV: Metallica Timeline 1997-1998 3.5.2000. MTV. Viitattu 17.6.2008. (englanniksi)
  23. ↑ Rock Star Go Home!: Jason Newsted From Metallica Forms Supernova With Tommy Lee and Gilby Clarke www.rockstargohome.com. Viitattu 27.3.2007. (englanniksi)
  24. ↑ a b c Metallica: Some Kind of Monster -dokumenttielokuva: Hetfieldin, Ulrichin ja Hammettin haastattelut.
  25. ↑ Menta, Robert: Napster Users, Metallica Has Your Name 3.5.2000. www.mp3newswire.net. Viitattu 27.3.2007. (englanniksi)
  26. ↑ Editorial: Facing the Music 25.7.2005. The Daily Californian. Viitattu 27.3.2007. (englanniksi)
  27. ↑ Lew, Brian: Metallica, how could you? 9.5.2007. Salon. Viitattu 27.3.2007. (englanniksi)
  28. ↑ Rock’s Biggest Wusses. Blender Magazine, 2006, nro 6, s. 17. New York. (englanniksi)
  29. ↑ a b Joel Selvin: No One Messes With Metallica - Band goes after maker of Napster 30.4.2000. San Francisco Chronicle. Viitattu 10.11.2007. (englanniksi)
  30. ↑ Moyes, Jojo: Metallica the band get sniffy about Metallica the perfume 16.12.2000. The Independent. Viitattu 10.11.2007. (englanniksi)
  31. ↑ a b Turun Sanomat: Metallica-liput myytiin loppuun neljässä tunnissa Turun Sanomat. 16.12.2003. Viitattu 6.4.2007.
  32. ↑ McIver.
  33. ↑ Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista - Albumit www.ifpi.fi. Viitattu 16.5.2018.
  34. ↑ Metallica teki listahistoriaa Suomessa MTV. Viitattu 16.5.2018.
  35. ↑ Haaparanta, Seppo: Metallican keikkamyynti houkutteli trokareita Iltalehti. 1.3.2007. Viitattu 28.5.2008.
  36. ↑ How Metallica Returned to Glory with Death Magnetic iHeartRadio. Viitattu 16.5.2018. (englanniksi)
  37. ↑ Metallica´s Death Magnetic Tops Album Chart for Third Week in a Row web.archive.org. 19.1.2016. Viitattu 16.5.2018. (englanniksi)
  38. ↑ Metallican Death Magneticille jo tuplaplatinaa Voice. 12.9.2008. Viitattu 16.5.2018.
  39. ↑ a b Metallica kuulostaa paremmalta Guitar Hero -pelissä? Yle uutiset. 11.11.2008. Viitattu 16.5.2018.
  40. ↑ Metallica: Paris Shows Announced Blabbermouth.net. 17.10.2008. Viitattu 18.10.2008. (englanniksi)
  41. ↑ Romppainen, Heikki: Metallica on kuin epävarma hyökkäysvaunu. Helsingin Sanomat 27.7.2009.
  42. ↑ Satakunnan Kansa 27.7.2009.
  43. ↑ Metallica soittaa koko Black-albuminsa Helsingin Sonispheressa Dome. 27.1.2012.
  44. ↑ Metallica leaves Warner, forms Blackened Recordings 3NEWS. 3.12.2012. Viitattu 10.5.2013. (englanniksi)
  45. ↑ Roberts, Randall: Metallica leaves Warner Music with its masters, forms Blackened Records Los Angeles Times. 30.11.2012. Viitattu 10.5.2013. (englanniksi)
  46. ↑ Metallica Rocks ’Freeze ’Em All’ Show in Antarctica Billboard. 9.12.2013. Viitattu 27.3.2014. (englanniksi)
  47. ↑ Metallica Release ’Freeze ’Em All’ Live Album Exlaim. 19.12.2013. Viitattu 27.3.2014. (englanniksi)
  48. ↑ Metallica 2017 Tour With Avenged Sevenfold, Volbeat + Gojira 13.2.2017. Loudwire. Viitattu 14.6.2017. (englanniksi)
  49. ↑ Suomessa kesällä esiintynyt Metallica peruu kiertueensa, laulaja James Hetfield joutui vieroitushoitoon Helsingin Sanomat. 28.9.2019. Viitattu 28.9.2019.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Halfin, Ross: Metallica kuvina. ((Metallica, 2006.) Suomentanut Päivi Paappanen) Helsinki: Like, 2009. ISBN 978-952-01-0315-6
  • Halfin, Ross: Voittamaton Metallica. ((The Ultimate Metallica, 2010.) Suomentanut Maria Sjövik) Helsinki: Gummerus, 2012. ISBN 978-951-20-8772-3
  • Putterford, Mark (toim.): Metallica. ((Metallica in their Own Words, 1994.) Suomentanut Leena Lehtinen) Helsinki: Tammi, 1995. ISBN 951-31-0550-4

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Metallica.
Kansainväliset
Kansalliset
Tieteilijät
Taiteenala
Henkilöt
Muut
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Metallica&oldid=22743345”