Tämä on suositeltu artikkeli.

Guns N’ Roses

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Guns N’ Roses

Guns roses logo.png
Guns N’ Roses Chinese Democracy Tour -maailmankiertueellaan Kanadassa vuonna 2010.
Guns N’ Roses Chinese Democracy Tour -maailmankiertueellaan Kanadassa vuonna 2010.
Tiedot
Toiminnassa 1985
Tyylilaji Hard rock, heavy metal
Kotipaikka Los Angeles, Kalifornia Yhdysvallat
Laulukieli englanti
Jäsenet

Axl Rose (1985–)
Slash (1985–1996 & 2016–)
Duff McKagan (1985–1997 & 2016–)
Dizzy Reed (1990–)
Richard Fortus (2002–)
Frank Ferrer (2006–)
Melissa Reese (2016–)

Entiset jäsenet

Luettelo Guns N’ Rosesin jäsenistä

Levy-yhtiö

Geffen Records
UZI Suicide
Black Frog

Kotisivut

Guns N’ Roses on vuonna 1985 Los Angelesissa perustettu yhdysvaltalainen rockyhtye, jonka nykyisen kokoonpanon muodostavat laulaja Axl Rose, kitaristit Slash ja Richard Fortus, basisti Duff McKagan,[1] kosketinsoittajat Dizzy Reed ja Melissa Reese sekä rumpali Frank Ferrer. Yhtyeen tunnetuimpaan, vuosien 1985–1990 kokoonpanoon lukeutuivat Rosen, Slashin ja McKaganin ohella kitaristi Izzy Stradlin ja rumpali Steven Adler.

Guns N’ Rosesin musiikki on yhdistelmä hard rockia, heavy metalia sekä puhdaspiirteisempää glam rockia, ja sitä on luonnehdittu myös sleaze rockiksi. Yhtyeen esikoisalbumia Appetite for Destruction (1987) pidetään yhtenä 1980-luvun ja koko rockmusiikin merkittävimmistä albumeista.[2] Se on myynyt kansainvälisesti noin 30 miljoonaa kappaletta, ja se on kaikkien aikojen kaupallisesti menestynein esikoisalbumi.[3] Appetite for Destructionin jälkeen yhtye on julkaissut studioalbumit G N’ R Lies (1988), Use Your Illusion I ja Use Your Illusion II (1991) ja Chinese Democracy (2008), sekä cover-kappaleita sisältävän albumin The Spaghetti Incident? (1993). Yhtyeen tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa ”Welcome to the Jungle”, ”Paradise City”, ”Sweet Child O’ Mine”, ”Patience”, ”November Rain”, ”Don’t Cry”, ”Estranged” ja ”You Could Be Mine”.[4]

Yhtyeen vuosien 1991–1993 Use Your Illusion Tour -maailmankiertue on kaikkien aikojen pisin suuren yhtyeen maailmankiertue.[5] Lisäksi Chinese Democracy on arvioiden mukaan kaikkien aikojen kallein albumi, sillä sitä työstettiin yhteensä 14 vuoden ajan ja sen tekeminen maksoi noin 13 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria.[6] Arviot yhtyeen levynmyyntilukemista vaihtelevat 100–150 miljoonaan myydyn äänitteen välillä. Yhdysvalloissa yhtyeen tuotantoa on myyty yli 65 miljoonaa kappaletta.[7]

Vuonna 2012 Guns N’ Rosesin vuosien 1985–1990 kokoonpano, kosketinsoittaja Dizzy Reed sekä 1990-luvulla yhtyeen rumpalina soittanut Matt Sorum nimitettiin Rock and Roll Hall of Fameen.[8]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Edeltävät kokoonpanot ja yhtyeen perustaminen (1983–1985)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhtyeen toinen perustaja, alkuperäinen rytmikitaristi Izzy Stradlin.

Ennen Guns N’ Rosesin perustamista yhtyeen jäsenet vaikuttivat erilaisissa kokoonpanoissa. Yksi merkittävimpiä yhtyeitä ajalta ennen Guns N’ Rosesia oli laulaja Axl Rosen ja kitaristi Izzy Stradlinin johtama Hollywood Rose, jossa myös kitaristi Saul ”Slash” Hudson vaikutti hetkellisesti nähtyään ilmoituksen, jossa yhtyeen kerrottiin etsivän ”heavy metal-, punk- ja glam metal -kitaristia, joka omaisi myös blues-vaikutteita”.[9] Slash oli yhtyeessä vain muutamia viikkoja, mutta hänen on arveltu säveltäneen Axl Rosen kanssa tuolloin kappaleen ”Welcome to the Jungle”.[9] Hollywood Rosen ura oli alkanut lupaavasti, mutta vuoden 1984 syyskuussa yhtye hajosi Rosen ja Stradlinin päätöksestä.[9] Stradlin liittyi kitaristiksi London -yhtyeeseen, jonka basisti Nikki Sixx oli perustanut ennen Mötley Crüen syntyä. Rose puolestaan lyöttäytyi yhteen kitaristi Tracii Gunsin kanssa muodostaen L.A. Gunsin prototyypin yhdessä basisti Ole Beichin ja rumpali Rob Gardnerin kanssa.[9] Asiat yhtyeessä eivät kuitenkaan sujuneet Rosen mieltymysten mukaan, ja riitaa aiheutti esimerkiksi yhtyeen nimi, minkä vuoksi yhtyeen keulakuvana pidettiin Rosen sijasta Tracii Gunsia.[9] Pian Rose houkutteli Gunsin pois yhtyeestä elvyttääkseen Hollywood Rosen takaisin eloon.[9] Koska yhtyeen nimestä oli aiemmin koitunut kiistaa, Rose ehdotti kompromissina nimeä, joka sisältäisi sekä hänen että Tracii Gunsin nimet. Näin uuden yhtyeen nimeksi muotoutui Guns N’ Roses.[10]

Guns N’ Rosesin ensimmäinen esiintyminen uudella kokoonpanolla ja nimellä tapahtui 26. maaliskuuta 1985 Troubadour-klubilla, jonne yhtyettä saapui katsomaan kaksi maksanutta katsojaa.[10] Kokoonpano oli tuolloin olennaisesti sama kuin L.A. Gunsissa: Rose laulajana, Guns ja Stradlin kitaristeina, Ole Beich basistina ja Rob Gardner rumpalina.[10] Muutamien viikkojen kuluttua Ole Beich jätti yhtyeen, jonka jälkeen muut jäsenet lähettivät paikallisen musiikkilehti Music Connectionin ilmaispalstalle ilmoituksen vapaasta basistin paikasta. Vastaus ilmoitukseen tuli Seattlesta kotoisin olevalta Michael ”Duff” McKaganilta,[11] joka ainoana ilmoitukseen vastanneena hakijana sai paikan yhtyeestä.

McKagan onnistui järjestämään Guns N’ Rosesille kiertueen Yhdysvaltain länsirannikolle, mutta Tracii Guns ja Rob Gardner eivät pitäneet ajatuksesta lähteä kiertueelle niin varhaisessa vaiheessa ja erosivat yhtyeestä.[12] Gunsin eroamisen myötä yhtyeen nimen vaihtamista harkittiin hetkellisesti. Ohimennen harkittiin muun muassa nimiä ”Heads of Amazon” ja ”AIDS”. Rose ja Stradlin tulivat kuitenkin siihen tulokseen, että nimeä ei voitu korvata.[13] Uudeksi soolokitaristiksi liittyi jo Hollywood Rosessa soittanut Slash, ja rumpaliksi Slashin lapsuudenystävä Steven Adler.[14]

Levytyssopimus ja Live ?!@* Like a Suicide -EP (1985–1986)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Steven Adlerin ja Slashin liityttyä yhtyeeseen uusi kokoonpano harjoitteli yhdessä kaksi päivää, jonka jälkeen yhtye lastasi soittovälineensä vuokraamaansa pakettiautoon lähteäkseen ensimmäiselle kiertueelleen.[14] Nimen Hell Tour saanut kiertue kattoi esiintymisiä ympäri länsirannikkoa. Noin sadanviidenkymmenen kilometrin päässä yhtyeen kotiseudulta Los Angelesista matkanteko keskeytyi pakettiauton hajottua, joten yhtye jatkoi matkaansa liftaamalla.[14] Yhtye pääsi lopulta Seattleen, jossa se esiintyi ensimmäisen kerran 8. kesäkuuta 1985 lämmittelijänään McKaganin entinen yhtye Fastbacks.[15] Paikalle saapui kolmetoista katsojaa, koska esiintymispaikkana toimineen klubin omistaja ei ollut odottanut yhtyeen saapuvan paikalle eikä sen vuoksi ollut vaivautunut mainostamaan esiintymistä.[15] Tämä johti keikkapalkkioiden alenemiseen: yhtye oli onnekas saadessaan esiintymispalkkiokseen 50 dollaria, vaikka McKagan oli sopinut alun perin esiintymispalkkioiksi 250 dollaria.[15] Toisinaan yhtye saattoi saada soittamistaan keikoista palkakseen pelkästään olutta.[15] McKagan on myöhemmin todennut, että ”Guns N’ Roses hitsautui tuolloin yhteen tietäen, että jos se selviäisi ensimmäisestä kiertueestaan, se selviäisi mistä vain”.[15] Slash on sanonut ”Guns N’ Rosesin palanneen kiertueelta yhtenä bändinä, vaikka se oli matkannut Seattleen kolmen eri bändin osina.”[15]

Yhtyeen energinen lavaesiintyminen herätti kiinnostuksen myös levy-yhtiöissä, ja lopulta yhtye tarttui Geffen Recordsin tarjoamaan levytyssopimukseen.[16] Geffen ei halunnut menettää yhtyeen ympärille kehittynyttä kiinnostusta, joten se päätti julkaista EP-levyn Live ?!*@ Like a Suicide ennen täysimittaista albumia.[17] EP julkaistiin vuoden 1986 joulukuussa 10 000 kappaleen painoksena Uzi Suicide -levymerkillä, joka oli EP:n painamisesta ja jakelusta vastannut Geffenin markkinointiväline.[17] Live ?!*@ Like a Suicide oli äänitetty klubikonsertissa Hollywoodissa,[18] ja se koostui yhtyeen silloisen ohjelmiston neljästä kappaleesta, joita ei aiottu julkaista tulevalla albumilla. Kappaleet olivat kaksi vanhaa sävellystä, ”Reckless” ja ”Move to the City”, sekä yhtyeen versiot AerosmithinMama Kin”- ja Rose Tattoon ”Nice Boys Don’t Play Rock’n’Roll” -kappaleista.[18] McKagan on myöhemmin kertonut EP:n liveyleisön olleen 1970-luvulla järjestetyn Texxas Jam -rockfestivaalin jäämistöä. Se oli päätynyt albumille, koska yhtyeen jäsenistä oli hauskaa laittaa EP:lle suunnaton liveyleisö, vaikka hyvällä tuurilla he esiintyivät noin sadan hengen yleisölle.[19] EP:n kaikki 10 000 painettua kappaletta myytiin nopeasti loppuun, ja vain muutama niistä kulkeutui Pohjois-Amerikan ulkopuolelle.

Esikoisalbumi Appetite for Destruction ja läpimurto (1987–1989)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laulaja Axl Rose vuonna 1993.

Levytyssopimuksen myötä Guns N’ Roses aloitti kappalemateriaalin kirjoittamisen.[20] Valtaosa kappaleista julkaistaisiin yhtyeen esikoisalbumilla, mutta esimerkiksi Hollywood Rosen ajalta peräisin olevaa materiaalia julkaistaisiin vasta myöhemmin. Esikoisalbuminsa Appetite for Destructionin äänittämisen yhtye aloitti yhdessä tuottaja Mike Clinkin kanssa Los Angelesin esikaupungissa sijaitsevalla Rumbo-studiolla.[21] Studiotyöskentely päättyi joulukuussa 1986, jolloin albumi oli vielä vailla nimeä.[22] Rose ehdotti, että nimi otettaisiin taiteilija Robert Williamsin maalauksesta Appetite for Destruction, (suom. ”Tuhon nälkä”), josta hän omisti postikorttikuvan.[17] Rosen mukaan se kiteytti albumin sisällön, ja hän halusi käyttää maalausta myös albumin kansikuvana.[17]

Ennen albumia Geffen Records julkaisi singlenä kappaleen ”It’s So Easy” (b-puolenaanMr. Brownstone”) kesäkuussa 1987. Itse albumi julkaistiin Yhdysvalloissa heinäkuussa.[23] Albumin kyseenalainen kansikuva johti kuitenkin siihen, että moni suuri vähittäiskauppaketju kieltäytyi ottamasta albumia valikoimiinsa. Albumia oli ehditty jo painaa ja lähettää liikkeisiin yli 30 000 kappaletta.[24] Geffen Records päätti syntyneen kohun myötä vaihtaa albumin kansikuvan. Alkuperäinen kansikuva korvattiin mustalla pohjalla olevalla ristillä, jonka päällä olevat pääkallot edustivat yhtyeen jäseniä.[24] Albumin myynti jäi aluksi tavoiteltua pienemmäksi, mutta ”Welcome to the Junglen” musiikkivideon saatua esitysaikaa Music Televisionilla albumin myyntilukemat lähtivät välittömästi nousuun. Albumin viidestä singlestä (”It’s So Easy”, ”Welcome to the Jungle”, ”Sweet Child O’ Mine”, ”Paradise City” ja ”Nightrain”) neljä saavuttivat listasijoituksen Billboard Hot 100 -singlelistalla: ”Sweet Child O’ Mine” nousi listaykköseksi, ”Paradise City” viidenneksi, ”Welcome to the Jungle” seitsemänneksi ja ”Nightrain” sijalle 93.[25]

Albumia seurannut kiertue käynnistyi syyskuussa loppuunmyydyllä konsertilla Hampurista,[26] ja viimeiset albumin promootioesitykset tehtiin vuonna 1988.[27] Yhtye kiersi muun muassa lämmittelijänä Aerosmithin Permanent Vacation -albumin kiertueella, mutta alkoi herättää jopa enemmän huomiota kuin itse Aerosmith: Rolling Stone oli lähettänyt kiertueelle toimittajansa tekemään kansikuvajutun Aerosmithista, mutta lopulta lehti nosti Guns N’ Rosesin pääjutun aiheeksi.[28] Elokuussa 1988 Guns N’ Roses esiintyi Castle Doningtonissa Englannissa Monsters of Rock -festivaaleilla Iron Maidenin, Kissin, Megadethin ja David Lee Rothin rinnalla. Festivaali sai dramaattisen käänteen, kun kaksi katsojaa tallautui kuoliaaksi ihmismassan seassa Guns N’ Rosesin konsertin aikana.[29] Hieman alle kuukausi myöhemmin yhtye esitti ”Welcome to the Junglen” MTV Video Music Awards -palkintogaalassa, jossa yhtye palkittiin parhaana uutena artistina.[29]

Kiireisestä vuodesta huolimatta yhtye ei päättänyt pitää taukoa päästyään kiinni menestykseen. Marraskuussa 1988 julkaistiin seuraava studioalbumi G N’ R Lies. Yhtye oli alun perin kaavaillut antavansa albumille nimen Lies! The Sex, the Drugs, the Violence, the Shocking Truth parodiana englantilaistabloideista, mutta levy-yhtiö Geffen torjui ajatuksen ja päätyi nimeämään albumin napakammalla ja lyhyemmällä nimellä. G N’ R Lies sisälsi neljä raitaa Live ?!*@ Like a Suicide -EP:ltä sekä neljä uutta kappaletta, jotka yhtye oli levyttänyt alkuvuodesta Mike Clinkin kanssa.[30] Albumi nousi Yhdysvalloissa suoraan albumilistan toiseksi, jolloin Guns N’ Rosesista tuli viiteentoista vuoteen ensimmäinen yhtye tai artisti, jolla oli yhtäaikaisesti kaksi albumia viiden parhaan joukossa Appetite for Destructionin ollessa yhä listan kolmantena.[30] G N’ R Liesin ainoa singlejulkaisu, Izzy Stradlinin säveltämä ”Patience”, nousi singlelistalla Yhdysvalloissa neljänneksi,[31] ja siitä muodostui yksi yhtyeen suosituimmista kappaleista. Sen sijaan kappale ”One in a Million” joutui arvostelun ja rasismikohun kohteeksi, sillä sen sanoitusten tulkittiin esittävän homoseksuaalit ”moraalittomina taudinlevittäjinä” ja tummaihoiset ”kultaketjuilla koreilevina nekruina.”[32]

Use Your Illusion -tupla-albumit (1990–1992)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Soolokitaristi Slash.

Helmikuussa 1990 kosketinsoittaja Darren ”Dizzy” Reed liittyi Guns N’ Rosesiin, ja yhtyeen ensiesiintyminen uuden kosketinsoittajansa kanssa tapahtui 7. huhtikuuta 1990.[33] Konsertti osoittautui samalla rumpali Steven Adlerin viimeiseksi yhtyeessä, sillä huumeongelmiensa kanssa pitkään kamppaillut Adler sai potkut yhtyeestä. Adlerin erottamiseen vaikutti ratkaisevasti myös se, että Axl Rose uskoi Adlerin kaupanneen heroiinia Rosen naisystävä Erin Everlynille.[34] Adler on myöhemmin kiistänyt väitteen.[34] Hän ei huumeongelmiensa takia pystynyt soittamaan osuuksiaan tulevalle albumille,[35] ja hänen tilalleen otettiin Matt Sorum. Adler haastoi Guns N’ Rosesin oikeuteen vuoden 1991 kesällä. Elokuussa Rose todisti Los Angelesin ylioikeudessa Adleria vastaan toistaen väitteensä, jonka mukaan yhtyeelle ei ollut jäänyt muuta mahdollisuutta, kuin erottaa huumeongelmista kärsinyt Adler.[36] Oikeustaisto päättyi kuuden viikon käsittelyn jälkeen, kun asia sovittiin tuomioistuimen ulkopuolella.[37] Tuolloin uutisoitiin yhtyeen lupautuneen maksamaan Adlerille 2,3 miljoonaa dollaria, ja että hän saisi myös 200 000 dollaria yhtyeen aiemmalta manageritoimistolta.[37] Samaan aikaan Rosen ja manageri Alan Nivenin välinen vihanpito kasvoi. Rose ei pitänyt siitä, että Niven manageroi, sävelsi ja tuotti musiikkia Great White -yhtyeelle.[38] Rose erotti Nivenin tehtävästään, ja yhtyeen uudeksi manageriksi palkattiin aiemmin kiertuemanagerina toiminut Doug Goldstein.

Kokoonpanomuutoksen jälkeen Guns N’ Roses levytti oman versionsa Bob Dylanin kappaleesta ”Knockin’ on Heaven’s Door” elokuvaan Days of Thunder – ukkosta radalla.[39] Seuraavan studioalbumin äänitys aloitettiin syyskuussa 1990 Hollywoodissa.[40] Yhtye levytti vajaan kuukauden kuluessa lähes 40 uutta kappaletta. Tämän jälkeen albumia siirryttiin jatkamaan Record Plant -studiolle, johon Rose majoittui työskennelläkseen ympärivuorokautisesti.[40] Hän vaati Geffen Recordsilta, että kaikki levytetty materiaali olisi julkaistava kutakuinkin yhtäaikaisesti. Tämä aiheutti Geffenille ongelman siitä, miten materiaali olisi järkevää julkaista sekä yhtyeen että yhtiön kannalta.[41] Rose halusi julkaista neljän levyn boksin, mutta Geffen kavahti ehdotusta. Lisäksi hän neuvotteli yhtiön kanssa livealbumin ja EP-levyjen sarjasta.[41] Lopulta Rose esitti ajatuksen kahdesta samanaikaisesti julkaistavas tupla-albumista, ja Geffen myöntyi ehdotukseen.[41] Albumien nimi vaihtui jatkuvasti, mutta lopulta nimeksi vakiintui Use Your Illusion.[42] Use Your Illusion I- ja Use Your Illusion II -albumit julkaistiin 17. syyskuuta 1991. Ensimmäiseltä albumilta julkaistiin viisi singleä; country-vaikutteinen ”Dead Horse”, power balladDon’t Cry”, Paul McCartney and Wings -cover ”Live and Let Die”, lähes yhdeksänminuuttinen pianoballadi ”November Rain” sekä Alice Cooperin kanssa levytetty ”The Garden”. ”Dead Horse” ja ”The Garden” eivät saavuttaneet erityistä listamenestystä, mutta ”Don’t Cry” (singlelistan 10.), ”Live and Let Die” (33.) ja ”November Rain” (3.) nousivat yhtyeen uran suurimpien hittien joukkoon.[43] Use Your Illusion II -albumin singleistä Terminator 2 – Tuomion päivä -elokuvassa kuultu ”You Could Be Mine” (singlelistan 29.), Bob Dylan -cover ”Knockin’ on Heaven’s Door”, power ballad ”Yesterdays” (72.), protestilauluCivil War” ja lähes kymmenminuuttinen ”Estranged” muodostuivat fanien suosikeiksi. Use Your Illusion II nousi Yhdysvalloissa listaykköseksi, ja myös Use Your Illusion I saavutti valtavan suosion nousemalla albumilistan toiseksi.

Albumien julkaisemisen jälkeen Guns N’ Roses lähti ennätyksellisen pitkälle ja selkkauksien täyttämälle Use Your Illusion Tour -maailmankiertueelle.[44] Kiertueen St. Louisissa järjestetty konsertti päättyi mellakkaan Rosen poistuttua lavalta kesken konsertin.[45] Muun yhtyeen poistuttua tapahtumapaikalla puhkesi mellakka, joka aiheutti pelkästään esiintymispaikalle yli 200 000 dollarin vahingot.[46] Myöhemmin Saksan Mannheimissa konsertti keskeytyi Rosen ja Matt Sorumin riideltyä, kun Rose oli jälleen lähtenyt pois lavalta kesken kappaleen.[47] Kitaristi Izzy Stradlin jätti yhtyeen kyllästyttyään jatkuviin ongelmiin konserttien aikana, ja raitistuttuaan hän myös koki yhtyeen muiden jäsenten runsaan päihteidenkäytön haitalliseksi itselleen.[48] Stradlin esiintyi viimeisen kerran yhtyeen kanssa 72 000 katsojan edessä Lontoon Wembley Stadiumilla, jonka Guns N’ Roses oli myynyt loppuun ennätysajassa.[49] Konsertin jälkeen yhtye palasi Los Angelesiin kuvatakseen musiikkivideon kappaleelle ”Don’t Cry” ja etsiäkseen uuden rytmikitaristin. Axl Rose halusi uudeksi kitaristiksi Dave Navarron, mitä Slash kuitenkin vastusti. Slash ei lukuisista yrityksistään huolimatta ollut onnistunut tavoittamaan Navarroa, ja hänen mielestään Navarro olisi sopinut enemmän soolo- kuin rytmikitaristiksi.[49] Lopulta Stradlin korvattiin aiemmin Kill for Thrills -yhtyeessä soittaneella Gilby Clarkella.[50] Guns N’ Roses palasi jatkamaan kiertuetta vuoden 1991 joulukuussa.[51] Use Your Illusion Tourin aikana yhtye esiintyi edesmenneen Queen-laulaja Freddie Mercuryn muistokonsertissa Wembley Stadiumilla,[52] ja julkaisi myös videotallenneteet Use Your Illusion World Tour 1992 in Tokyo I ja Use Your Illusion World Tour 1992 in Tokyo II Tokiossa aiemmin samana vuonna järjestetyistä konserteista. Use Your Illusion -albumien kokonaismyynnin lähennellessä jo kahtakymmentämiljoonaa kappaletta[53] myös videojulkaisut nousivat listojen kärkeen.[54]

Aiempien ongelmien jatkoksi Gilby Clarke mursi ranteensa vuoden 1993 huhtikuussa moottoripyöräonnettomuudessa,[55] eikä pystynyt soittamaan kolmeen viikkoon. Yhtyeen oli määrä esiintyä kahden viikon kuluttua Venäjällä,[56] joten he tarvitsivat nopeasti korvaajan Clarkelle.[56] Yhtye päätti pyytää Izzy Stradlinia palaamaan väliaikaisesti ja tämä suostui, mutta ei ollut harjoitellut konsertteja varten yhtään kappaletta.[56] Venäjän-konsertit jouduttiin peruuttamaan ja yhtye lensi harjoittelemaan Israelin Tel Aviviin, jossa heidän oli määrä esiintyä Hayarkon-puistossa.[56] Kaksi päivää myöhemmin Stradlin nousi lavalle muun yhtyeen kanssa 50 000 hengen yleisön eteen. Konsertti oli Israelin historian suurin.[56] Stradlin kiersi Guns N’ Rosesin kanssa toukokuun ajan,[57] kunnes Clarke pystyi jälleen jatkamaan esiintymistä.[58]

Use Your Illusion Tour päättyi monista vastoinkäymisistä huolimatta vuonna 1993 rockin historian pisimpänä: takana oli 192 konserttia 27 maassa, 7 miljoonaa myytyä konserttilippua ja 58 miljoonan dollarin bruttotuotto.[59]

Klassisen kokoonpanon lopullinen hajoaminen (1993–1999)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1993 Guns N’ Roses julkaisi cover-kappaleista koostetun albumin The Spaghetti Incident?, joka sai kriitikoilta kehnon vastaanototon.[37][60] Abumi ylitti platinarajan Yhdysvalloissa, mutta sitä pidettiin tästä huolimatta kaupallisena epäonnistumisena.[61] The Spaghetti Incident? -albumin äänittämisen aikana Slash oli aloittanut uuden kappalemateriaalin kirjoittamisen seuraavaa studioalbumia varten, mutta hänen säveltämänsä kappaleet eivät tehneet vaikutusta Roseen.[61] Slash käytti sävellyksensä oman Slash’s Snakepit -yhtyeensä esikoisalbumiin It’s Five O’Clock Somewhere.[61] Myös Duff McKagan ja Gilby Clarke työstivät omaa soolomateriaaliaan. Vuonna 1994 Rose erotti Gilby Clarken yhtyeestä,[62] ja laittoi ystävänsä Del Jamesin kirjoittaman yhtye-elämäkerran Shattered Illusion jäihin.[63]

Rose kutsui elokuussa 1994 muun yhtyeen Los Angelesiin levyttämään coverin The Rolling StonesinSympathy for the Devil” -kappaleesta Veren vangit -elokuvan soundtrackille. Slash hämmästyi huomatessaan, että Rose oli hankkinut Clarken seuraajaksi vanhan koulutoverinsa Paul Hugen. Sekä Slash että McKagan loukkaantuivat siitä, ettei Rose ollut neuvotellut Hugen palkkaamisesta heidän kanssaan.[64] Slash oli kuitenkin innoissaan kappaleesta, ja hänen mielestään se oli oiva tilaisuus saada vauhtia myös uuden Guns N’ Rosesin albumin työstämiseen.[65] Yhtye varasi tuottaja Mike Clinkin kanssa ajan Rumbo-studiolle kappaleen pohjaraitojen äänittämistä varten syksyllä 1994.[66] Muu yhtye nauhoitti osuutensa muutamassa päivässä, mutta Rose viivytteli yli viikon ennen kuin saapui äänittämään oman osuutensa.[66] Kuultuaan kappaleen Rose vaati, että Slashin äänittäisi kappaleen kitarasoolon uudelleen mukailemaan alkuperäisversion sooloa.[66] Slash joutui myöntymään, sillä Rose uhkasi lopettaa kappaleen levyttämisen.[66] Kuullessaan kappaleen lopullisen version Slash huomasi, että Rose oli painostanut Paul Hugea kopioimaan alkuperäisversion kitarasoolon ja sijoittanut Hugen soittaman kitarasoolon Slashin soolon päälle.[67] Slash on kommentoinut myöhemmin, että ”Sympathy for the Devil” on Guns N’ Rosesin tuotannon ainoa kappale, jota hän ei halua kuulla enää koskaan uudelleen.[65]

McKagan ja Slash eivät tulleet toimeen Paul Hugen kanssa, ja Slash päätti erota yhtyeestä vuonna 1996. McKagan ja Matt Sorum seurasivat perässä vuotta myöhemmin,[68] ja näin ollen kosketinsoittaja Dizzy Reed jäi Rosen ohella ainoaksi jäljellä olevaksi jäseneksi Use Your Illusion -albumit levyttäneestä kokoonpanosta.[69] Slashin korvasi Robin Finck, jota Sorum oli alun perin suositellut Roselle, koska arveli Finckin olevan mainio syötti houkutella Slash takaisin yhtyeeseen.[69] McKaganin tilalle palkattiin Tommy Stinson, ja Sorumin korvasi Josh Freese.[69]

Vuonna 1998 Geffen Records julkaisi Yhdysvalloissa kokoelma-albumin Use Your Illusion. Se oli saatavilla vain Wal-Mart- ja Kmart-kauppaketjuissa, ja sisälsi kappaleita Use Your Illusion -albumeilta. Koska yhtye ei ollut 1990-luvun alun jälkeen julkaissut omaa materiaaliaan, Geffen toi markkinoille myös musiikkivideokokoelman Welcome to the Videos pitääkseen fanit tyytyväisenä ja albuminmyynnin tasaisissa lukemissa.[70]

Guns N’ Rosesille myönnettiin maaliskuussa 1999 ensimmäisten joukossa Recording Industry Association of American toimesta uusi Diamond Award -palkinto, sillä Appetite for Destruction oli myynyt Yhdysvalloissa yli kymmenen miljoonaa kappaletta.[71] Axl Rose, Slash, Izzy Stradlin ja Duff McKagan eivät suostunut osallistumaan palkintogaalaan New Yorkissa, ja lopulta vain Steven Adler saapui vastaanottamaan palkintoa ja lausumaan muutaman sanan kiitokseksi.[71][70] Kesäkuussa Rosen johdolla Guns N’ Roses levytti uuden version ”Sweet Child O’ MinestaBig Daddy -elokuvaan, ja myöhemmin syksyllä uusi kappale ”Oh My God” sai ensiesityksensä Music Televisionin MTV Video Music Awards -tilaisuudessa.[72] Kappale julkaistiin myös End of Days -elokuvan trailerissa ja soundtrack-albumilla.[73]. Muutamia päiviä myöhemmin julkaistiin niin kutsutun ”vanhan Guns N’ Rosesin” viimeinen albumi Live Era ’87–’93.[74] Kahden levyn livealbumi ei kuitenkaan ollut kriitikoiden mieleen, vaikka se onkin eräänlainen dokumentti yhtyeen menestyksen vuosista.[74] Live Era ’87–’93 alitti jopa huonosti menestyneen The Spaghetti Incident? -albumin asettamat odotukset päätymällä Yhdysvalloissa albumilistan sijalle 45., josta se ei seuraavien listaviikkojensa aikana enää juuri noussut.[74]

Uusi Guns N’ Roses ja Chinese Democracy (2001–2010)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Guns N’ Roses konsertin jälkeen vuonna 2010.

Vuonna 2000 Axl Rose palasi esiintymislavoille yllätysesiintymisellä Sunset Stripin Cat Club -yökerhossa.[75] Myös Gilby Clarke saapui sattumalta paikalle, ja he esiintyivät yhdessä ensimmäisen kerran sitten vuoden 1993, kun Rose esitti Clarken Starfuckers -kokoonpanon kanssa The Rolling Stonesin kappaleita.[76] Samaan aikaan soolokitaristi Buckethead ja uusi rumpali Bryan Mantia liittyivät Guns N’ Rosesiin, ja yhtye jatkoi tulevan Chinese Democracy -albuminsa työstämistä.[77] Rolling Stonen haastattelussa Rose mainitsi yhtyeen työstävän muun muassa kappaleita ”Catcher in the Rye”, ”I.R.S.”, ”The Blues” ja ”T.W.A.T.”.[78]

Guns N’ Roses esiintyi ensimmäisen kerran seitsemään vuoteen uudenvuodenkonsertissa 2001 kahden tuhannen hengen yleisölle Las Vegasin House of Bluesissa.[77] Yhtye esiintyi lähes kahden tunnin ajan soittaen 21 kappaletta, mukaan lukien uudet kappaleet ”The Blues”, ”Oklahoma”, ”Chinese Democracy”, ”Madagascar” ja ”Silk Worms”.[79] Tammikuussa yhtye esiintyi Rio de Janeiron Rock in Rio -festivaaleilla 200 000 hengen yleisölle.[78][80] Rock in Rion menestyksen vanavedessä tiedotettiin myös Lontoossa, Glasgow’ssa, Manchesterissa ja Birminghamissa järjestettävistä konserteista, mutta kiertue jouduttiin perumaan kitaristi Bucketheadin vatsansisäisen verenvuodon vuoksi.[81] Hänen sairautensa hidasti myös jo myöhästyneen Chinese Democracyn edistymistä.[82]

Vuoden 2002 alussa rytmikitaristi Paul Huge erosi yhtyeestä, ja hänet korvasi Richard Fortus.[83] Samana vuonna yhtye kiersi Pohjois-Amerikkaa ensimmäistä kertaa yhdeksään vuoteen. Rose kieltäytyi nousemasta lavalle Philadelphiassa, ja järjestäjä päätti peruuttaa tämän jälkeen koko loppukiertueen. Konserttien arvostelut eivät olleet kovin myönteisiä, sillä esimerkiksi Classic Rock nimitti uutta kokoonpanoa ”maailman parhaaksi Guns N’ Roses -tribuuttiyhtyeeksi”.[84] Geffen julkaisi maaliskuussa 2004 kokoelma-albumin Greatest Hits, ja samoihin aikoihin Buckethead erosi yhtyeestä.[85] Slash ja McKagan haastoivat keväällä 2004 Rosen Los Angelesin ylioikeuteen siitä, ettei hän ollut neuvotellut heidän kanssaan torjuessaan elokuvayhtiöiden useita tarjouksia käyttää vanhan kokoonpanon materiaalia elokuvissa.[86] Siinä missä Rosen uuden Guns N’ Rosesin ura polki paikallaan, McKaganin, Slashin ja Matt Sorumin superkokoonpano Velvet Revolver lähti maailmankiertueelle menestysalbuminsa Contraband voimin.[87]

Vuonna 2005 internetiin levisi heikkolaatuinen demoversio kappaleesta ”I.R.S.”, jonka radio-DJ Eddie Trunk oli soittanut vuonna 2003 radio-ohjelmassaan.[88] Hieman myöhemmin Rose tiedotti, että jo yli vuosikymmenen tekeillä ollut ja 13 miljoonaa dollaria maksanut Chinese Democracy julkaistaisiin vuoden 2006 alussa.[89] Vuoden 2006 tammikuussa Rose saapui yllättäen Korn-yhtyeen maailmankiertuetta edeltäviin juhliin, jossa hän kertoi Rolling Stonen toimittajalle yhtyeen työstävän kolmeakymmentäkahta kappaletta, joista kaksikymmentäkuusi oli jo lähes valmiina.[90] Hän lisäsi, että kappaleista kolmetoista päätyisi Chinese Democraylle ja loput albumin kahdelle seuraajalle.[90] Vuoden 2006 maaliskuussa internetiin levisivät kappaleet ”T.W.A.T.”, ”The Blues”, ”I.R.S.” ja ”Better”.[90]

Vuodesta 2002 yhtyeessä soittanut Richard Fortus.

Yhtye vahvisti vuoden 2006 kesäksi Euroopan-kiertueen, ja ohjelmassa oli vierailu myös Suomeen. Yhtye esiintyi Hartwall-areenalla Helsingissä 5. ja 6. heinäkuuta 2006, mutta aloitti molemmilla kerroilla myöhässä alkuperäisestä aikataulusta. Euroopan-kiertuetta edels neljä konserttia New Yorkissa, joista yhtye sai myönteiset arvostelut. Viimeisessä konsertissa lavalle nousi myös yhtyeen vanha kitaristi Izzy Stradlin. Syksyksi ilmoitettiin myös mahdollisesta Pohjois-Amerikan -kiertueesta, ja samanaikaisesti uusi kitaristi Ron ”Bumblefoot” Thal liittyi yhtyeeseen Bucketheadin kieltäydyttyä palaamasta takaisin.[91] Euroopan-kiertueella yhtyeen rinnalla esiintyivät lähes kaikissa konserteissa Skid Row’n entinen solisti Sebastian Bach sekä Izzy Stradlin. Bryan Mantian tilalla rumpalina oli kymmenessä konsertissa Frank Ferrer. Euroopan-kiertueella yhtye vieraili muun muassa Doningtonin Download Festivalilla Britanniassa, Roskildessä Tanskassa sekä Rock in Rio Lisboassa Portugalissa. Muutamaa myöhästymistä lukuun ottamatta yhtye sai lämpimän vastaanoton. Kaiken kaikkiaan Guns N’ Roses esiintyi yli 20 maassa 40 konsertissa. Kiertueella kuutiin myös uutta materiaalia, ja lopulta Axl Rose varmisti kiertueen myös Pohjois-Amerikkaan seuraavalle syksylle.

Pohjois-Amerikan-kiertue käynnistyi 16. syyskuuta Las Vegasista. Syyskuun lopulla yhtye keskeytti kiertueen ja siirsi sovittuja konsertteja myöhemmäksi viimeistelläkseen Chinese Democracyn julkaisukelpoiseksi. Lyhyen tauon jälkeen kiertue jatkui lokakuussa. Yllättäen Rose nimesi Frank Ferrerin yhtyeen viralliseksi kiertuerumpaliksi, sillä Bryan Mantia jäi tauolle henkilökohtaisten syiden takia. Vuoden 2006 joulukuussa Rose julkaisi avoimen kirjeen, jossa hän pahoitteli, että yhtye ei saanut julkaistua Chinese Democracya vuodeksi 2007. Kirjeessä Rose perui neljä seuraavan vuoden tammikuussa olevaa konserttia viimeistelläkseen tulevan albumin ja kertoi myös antaneensa manageri Merck Mercuriadisille potkut, koska hän oli hidastanut albumin julkaisua. Hän sanoi yhtyeen tekevän paljon töitä, jotta Chinese Democracy saataisiin julkaistua seuraavan vuoden maaliskuussa.[92] Helmikuussa 2007 yhtyeen virallisilla verkkosivuilla kuitenkin julkaistiin tiedote, jonka mukaan albumin julkaisua oli jälleen siirretty.

Vuoden 2008 huhtikuussa Rose antoi lopullisen Chinese Democracyn levy-yhtiö Geffen Recordsille.[93] Albumi julkaistiin 23. marraskuuta 2008, ja se sijoittui avausviikollaan Yhdysvaloissa albumilistan kolmanneksi, mutta putosi jo seuraavalla viikolla sijalle 18.[94] Vaikka albumi ylitti kotimaassaan ja myös Suomessa platinamyynnin,[95][96], sitä pidettiin kaupallisena epäonnistumisena korkeiden tuotantokustannusten takia.[97] Slash kommentoi kaikkien Rosen tekemien kappaleiden olevan loistavia, ja ettei Chinese Democracy eroa siitä linjasta.[98] Hän kuitenkin myös totesi, että ”yksikään albumi ei ole yli kymmenen vuoden odottamisen arvoinen”.[99] Steven Adler ei ollut yhtä myönteinen ja sanoi, ettei ”Chinese Democracy sisällä yhtään potentiaalista hittiä, eikä se tule olemaan aiempien tuotosten veroinen”.[100][101]

Yhtye ilmoitti toukokuussa 2009 kitaristi DJ Ashban korvaavan Robin Finckin. Uutisen myötä alkoi liikkua huhuja, että yhtye lähtisi odotetulle kiertueelle.[102] Kesäkuussa yhtye tiedotti viimein aloittavansa Chinese Democracy Tour -maailmankiertueensa, jonka ensimmäinen konsertti oli Taipei Stadionilla Taiwanissa. Yhtyettä saapui katsomaan ennätysmäiset 75 000 ihmistä, sillä aiemmin yhtä monta katsojaa paikalle oli onnistunut vetämään vain Lady Gaga, joka oli esiintynyt noin 73 000 hengen yleisölle. Kiertue sai hyvän vastaanoton, ja merkittävä osa konserteista myytiin loppuun.[103]

Rock and Roll Hall of Fame ja kokoonpanovaihdoksia (2011–2015)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Richard Fortus, Axl Rose ja DJ Ashba esiintymässä Nottinghamshiressa vuonna 2012.

Axl Rose oli maininnut vuonna 1999 puhelinhaastattelussa Music Televisionille, että Guns N’ Roses oli jo tuolloin nauhoittanut riittävän määrän materiaalia tupla-albumin julkaisemiseksi. Vuonna 2006 Rose oli maininnut yhtyeellä olevan työn alla 32 kappaletta Chinese Democracya ja sen jatko-osia varten.[90] Soolokitaristi DJ Ashba sanoi, että ”yhtye on keskustellut jo uudesta studioalbumista, ja ettei sen tekemiseen menisi toista 14 vuotta”.[104] Myös rytmikitaristi Richard Fortus on lupaili uutta Guns N’ Roses -albumia julkaistavaksi muutaman seuraavan vuoden sisällä.[105]

Vuoden 2011 joulukuussa ilmoitettiin, että yhtyeen klassinen kokoonpano sekä rumpali Matt Sorum ja kosketinsoittaja Dizzy Reed nimitettäisiin Rock and Roll Hall of Famen jäseniksi.[106] Guns N’ Rosesin virallisella Facebook-sivulla julkaistiin 11. huhtikuuta 2012 tiedote siitä, että Axl Rose ei tulisi osallistumaan juhlatapahtumaan eikä saapuisi vastaanottamaan palkintoa.[107] Rose kielsi huhut vanhan kokoonpanon paluusta sanoen, ”ettei kyseinen kokoonpano tule palaamaan, ja hän on tehnyt asian hyvin selväksi vuosien varrella eikä mikään ole ajan mittaan muuttunut”.[108] Duff McKagan ja Slash totesivat, että olisi hienoa jakaa esiintymislava muutaman kappaleen ajan muun vanhan kokoonpanon kanssa.[108] Myöhemmin Slash, McKagan, Steven Adler ja Matt Sorum osallistuivat Rock and Roll Hall of Famen järjestämiin juhlallisuuksiin.[109] Sen sijaan Izzy Stradlin ja Dizzy Reed eivät saapuneet tilaisuuteen.[110] Slashin sooloalbumilla ja -kiertueella esiintynyt Myles Kennedy korvasi Rosen laulajana ja Gilby Clarke soitti jälleen rytmikitaristina, kun Slash, McKagan ja Sorum esittivät heidän kanssaan tilaisuudessa kappaleen ”Mr. Brownstone”. Steven Adler soitti rumpalina kappaleissa ”Sweet Child O’ Mine” ja ”Paradise City”.[111]

Vuoden 2013 elokuussa yhtyeen ennenjulkaisematon, basisti Tommy Stinsonin laulama kappale ”Going Down” vuosi internetiin.[112]

Guns N’ Roses käynnisti vuoden 2014 keväällä kiertueen Etelä-Amerikassa.[113] Basisti Tommy Stinson palasi kiertueen alkaessa esiintymään vanhan yhtyeensä The Replacementsin alkuperäisen kokoonpanon kahteen paluukonserttiin,[114] ja pian tämän jälkeen Duff McKagan vihjasi Twitterissä paluustaan yhtyeeseen.[114] Huhtikuussa 2014 Tommy Stinson kertoi, että McKagan sijaistaisi häntä yhtyeen basistina viiden konsertin ajan kiertueella Etelä-Amerikassa.[115] Kesäkuussa 2014 Guns N’ Roses ilmoitti kotisivuillaan julkaisevansa elokuvateatterilevitykseen konserttielokuvan Appetite For Democracy.[116]

Heinäkuussa 2015 tiedotettiin, että yhtyeen soolokitaristit DJ Ashba ja Ron ”Bumblefloot” Thal olivat jättäneet yhtyeen.[117][118] Ashba kertoi eroamispäätöksestään avoimessa kirjeessään, jossa hän mainitsi haluavansa tulevaisuudessa keskittyä enemmän perheeseensä ja Sixx: A.M. -yhtyeeseen. Thalin taas kerrottiin jättäneen yhtyeen jo edellisvuoden kiertueella. Ashban ja Thalin eroaminen sai aikaan huhumyllyn yhtyeen vanhan kokoonpanon paluusta, sillä Slash kertoi vuoden 2015 elokuussa sopineensa vanhat erimielisyytensä Axl Rosen kanssa.[119]

Not in This Lifetime -kiertue (2016–)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eteläkalifornialainen Coachella-festivaali ilmoitti tammikuussa 2016 Guns N’ Rosesin olevan yksi huhtikuussa järjestettävän festivaalin pääesiintyjistä. Päivää myöhemmin kitaristi Slashin ja basisti Duff McKaganin uutisoitiin palanneen yhtyeeseen, ja että he nousisivat esiintymään samalle lavalle Axl Rosen kanssa ensimmäisen kerran sitten vuoden 1993 Use Your Illusion Tour -kiertueen. Muun kokoonpanon muodostivat jo pitkään yhtyeessä soittaneet Dizzy Reed, Richard Fortus ja Frank Ferrer sekä uusi kosketinsoittaja Melissa Reese. Maaliskuussa yhtye ilmoitti aloittavansa vuonna 2016 Pohjois-Amerikassa 21 konsertin mittaisen,[120] nimeä Not in This Lifetime... kantavan kiertueen. Ennen kiertueen ensimmäistä konserttia yhtye esiintyi aprillipäivänä 1. huhtikuuta Troubadour-klubilla noin 500 fanin yleisölle.[121] Troubadour-esiintymisen aikana Rose horjahti lavalla, ja osa hänen vasemmasta jalastaan murtui.[122] Not in This Lifetime -kiertueen ensimmäisten konserttien ajan Rose esiintyi istualtaan jalka kipsattuna. Konserttien ajaksi hän sai käyttöönsä Foo Fighters -yhtyeen Dave Grohlille valmistetun ”valtaistuimen”, jota Grohl oli käyttänyt konserteissa loukattuaan oman jalkansa aiemmin Foo Fightersin kiertueella.[123] AC/DC:n kitaristi Angus Young nousi lavalle yhtyeen kanssa ensimmäisen Coachella-konsertin aikana, sillä Rose liittyi vuonna 2016 myös AC/DC:n kiertuelaulajaksi.[124]

Rumpali Steven Adler nousi yhtyeen kanssa lavalle kiertueen Cincinnatin-konsertissa 6. heinäkuuta esittämään kappaleet ”Out ta Get Me” ja ”My Michelle”. Kyseessä oli ensimmäinen kerta sitten vuoden 1990, kun Adler esiintyi muun Guns N’ Rosesin jäsenten kanssa samalla lavalla. Hän esiintyi yhtyeen kanssa myöhemmin myös kolmessa muussa konsertissa. Myös Sebastian Bach vieraili esiintymässä kiertueella.

Guns N’ Roses tiedotti jatkavansa Not in This Lifetime -kiertuetta odotetusti vuonna 2017 myös Pohjois- ja Etelä-Amerikan ulkopuolelle. Kiertueen muiden mantereiden konserttien lipunmyynti käynnistyi vuoden 2016 joulukuussa, ja vain vuorokauden sisällä yhtyeen vuoden 2017 konsertteihin oli myyty jo yli miljoona lippua.[125] Yhtye saapuu konsertoimaan myös Suomeen, Hämeenlinnan Kantolan tapahtumapuistoon 1. heinäkuuta 2017.[126]

Yhtyeen musiikki ja sen vaikutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Guns N’ Rosesin kokoonpanot
(maalis–toukokuu 1985)
(1985–1990)
(1990)
  • Axl Rose – laulu
  • Slash – soolokitara
  • Izzy Stradlin – rytmikitara
  • Duff McKagan – bassokitara
  • Dizzy Reed – koskettimet
  • Steven Adler – rummut
(1990–1991)
  • Axl Rose – laulu
  • Slash – soolokitara
  • Izzy Stradlin – rytmikitara
  • Duff McKagan – bassokitara
  • Dizzy Reed – koskettimet
  • Matt Sorum – rummut
(1991–1994)
  • Axl Rose – laulu
  • Slash – soolokitara
  • Gilby Clarke – rytmikitara
  • Duff McKagan – bassokitara
  • Dizzy Reed – koskettimet
  • Matt Sorum – rummut
(1994–1996)
  • Axl Rose – laulu
  • Slash – soolokitara
  • Paul Huge – rytmikitara
  • Duff McKagan – bassokitara
  • Dizzy Reed – koskettimet
  • Matt Sorum – rummut
(1996–1997)
  • Axl Rose – laulu
  • Paul Huge – rytmikitara
  • Duff McKagan – bassokitara
  • Dizzy Reed – koskettimet
  • Matt Sorum – rummut
(1997–1998)
(1998–2000)
  • Axl Rose – laulu
  • Robin Finck – soolokitara
  • Paul Huge – rytmikitara
  • Tommy Stinson – bassokitara
  • Dizzy Reed – koskettimet
  • Chris Pitman – koskettimet
  • Josh Freese – rummut
(2000–2002)
  • Axl Rose – laulu
  • Robin Finck – soolokitara
  • Buckethead – soolokitara
  • Paul Huge – rytmikitara
  • Tommy Stinson – bassokitara
  • Dizzy Reed – koskettimet
  • Chris Pitman – koskettimet
  • Bryan Mantia – rummut
(2002–2004)
  • Axl Rose – laulu
  • Robin Finck – soolokitara
  • Buckethead – soolokitara
  • Richard Fortus – rytmikitara
  • Tommy Stinson – bassokitara
  • Dizzy Reed – koskettimet
  • Chris Pitman – koskettimet
  • Bryan Mantia – rummut
(2004–2006)
  • Axl Rose – laulu
  • Robin Finck – soolokitara
  • Richard Fortus – rytmikitara
  • Tommy Stinson – bassokitara
  • Dizzy Reed– koskettimet
  • Chris Pitman – koskettimet
  • Bryan Mantia – rummut
(2006)
  • W. Axl Rose – laulu
  • Robin Finck – soolokitara
  • Ron ”Bumblefoot” Thal – soolokitara
  • Richard Fortus – rytmikitara
  • Tommy Stinson – bassokitara
  • Dizzy Reed – koskettimet
  • Chris Pitman – koskettimet
  • Bryan Mantia – rummut
(2006–2009)
  • W. Axl Rose – laulu
  • Robin Finck – soolokitara
  • Ron Thal – soolokitara
  • Richard Fortus – rytmikitara
  • Tommy Stinson – bassokitara
  • Dizzy Reed – koskettimet
  • Chris Pitman – koskettimet
  • Frank Ferrer - Rummut
(2009–2014)
  • W. Axl Rose – laulu
  • DJ Ashba – soolokitara
  • Ron Thal – soolokitara
  • Richard Fortus – rytmikitara
  • Tommy Stinson – bassokitara
  • Dizzy Reed – koskettimet
  • Chris Pitman – koskettimet
  • Frank Ferrer – rummut
(2014–2015)
  • W. Axl Rose – laulu
  • DJ Ashba – soolokitara
  • Richard Fortus – rytmikitara
  • Tommy Stinson – bassokitara
  • Dizzy Reed – koskettimet
  • Chris Pitman – koskettimet
  • Frank Ferrer – rummut
(2015–2016)
  • W. Axl Rose – laulu
  • Richard Fortus – rytmikitara
  • Tommy Stinson – bassokitara
  • Dizzy Reed – koskettimet
  • Chris Pitman – koskettimet
  • Frank Ferrer – rummut
(2016–)
  • W. Axl Rose – laulu
  • Slash – soolokitara
  • Duff McKagan – bassokitara
  • Richard Fortus – rytmikitara
  • Dizzy Reed – koskettimet
  • Melissa Reese – koskettimet
  • Frank Ferrer – rummut

Axl Rosen mukaan Guns N’ Rosesin musikillisia esikuvia olivat Queen, Led Zeppelin, AC/DC, The Rolling Stones, Kiss ja Rose Tattoo. Appetite for Destructionin musiikkiin vaikuttivat Rosen mukaan suuresti myös Aerosmith, New York Dolls, Cheap Trick ja Van Halen.[127] Lähimpiä musiikillisia sukulaisia ovat Hanoi Rocks ja Mötley Crüe. Suomalainen Hanoi Rocks vaikutti merkittävisti Guns N’ Rosesiin, eikä Rosen ja Slashin mukaan yhteyttä olisi ilman Hanoi Rocksia.[128] Rose on kertonut halunneensa jatkaa Guns N’ Rosesissa juuri menestyksensä huipulla hajonneen Hanoi Rocksin tyyliä.[128] Hanoi Rocksin laulaja Michael Monroe on vieraillut myös Guns N’ Rosesin studioalbumilla Use Your Illusion I ja esiintynyt muun muassa Slashin ja Duffin kanssa heidän omien yhtyeidensä konserteissa.[129] Joidenkin tulkintojen mukaan yhtyeen vanha materiaali on yhdistelmä metallimusiikkia, punkia ja bluesia.[130]

Guns N’ Roses on itse ollut esikuvana monelle nykypäivän yhtyeelle, kuten Negativelle, Avenged Sevenfoldille, Mother Love Bonelle (josta muotoutui myöhemmin Pearl Jam), Buckcherrylle, X Japanille, The Darknessille ja Limp Bizkitille.[131]

Yhtyeen ensimmäinen albumi Appetite for Destruction sanoituksellinen puoli on 1980-luvun rock-yhtyeelle hyvin ominainen: albumin sanoituksissa käsiteltiin huumeiden ja alkoholin käyttöä, elämää suurkaupungissa kuten myös seksiä ja ihmissuhteita. Musiikillisesti albumi koostui pääosin melodisesta hard rockista.

Yhtyeen toinen studioalbumi G N’ R Lies oli Appetite for Destructioniin nähden hillitympi akustisen kitaramaailmansa johdosta. Yhtyeen kevyempi linja kuului jokseenkin myös Use Your Illusion -albumeiden äänimaailmassa; esimerkiksi kappaleet ”November Rain” ja ”Don’t Cry” olivat rock-balladeja ja sopeutuivat hyvin valtavirran radiotaajuksille pelkkien rockradioiden sijaan, kun taas esimerkiksi kappale ”Get in the Ring” oli sanoituksiltaan epäsoveliaampi radioon ja edusti yhtyeen räväkämpää puolta. Hieman progressiivisen rockin elementtejäkin omanneet albumit sisälsivät myös country-sävytteisiä kappaleita kuten ”Dead Horse” ja ”You Ain’t the First”, kun taas kappaleessa ”My World” käytettiin paljon syntetisaattoreita ja rumpukoneita sekä erilaisia ääniefektejä.

Yhtyeen maineikkaimman kokoonpanon hajoamisen jälkeen Guns N’ Roses siirtyi Rosen johdolla melodisesta rockmusiikista uudentyyppisen musiikin pariin, mikä vieraannutti monia yhtyeen faneja. Esimerkiksi vuonna 1999 ilmestynyt kappale ”Oh My God” edusti industrial metalia ja sekä kriitikot että yleisö lyttäsivät uuden kappaleen. Yhtyeen toistaiseksi tuorein studioalbumi Chinese Democracy sai ristiriitaisen vastaanoton. Arvosteluiden saralla esimerkiksi musiikkilehti Rolling Stone kuvaili albumia ”suureksi, uskaliaaksi ja tinkimättömäksi hard rock-levyksi”, kun taas suomalaisen musiikkilehti Soundin arviossa albumista mainittiin seuraavaa;

»Kohtuuden nimissä on myönnettävä, että naurettavasti nimetyllä Gunnari-uutuudella on hetkensä. AOR- ja balladilevynä Chinese Democracy on täysin oukkidoukki. Axl laulaa vahvasti ja albumin hitaat numerot, kuten "Sorry" ja "This I Love", ovat mauttomuudessaankin mainioita. [...] Axl Rose on jo tovin tiedetty Elton John -henkisen puoliviihteellisen sytkärislovariperinteen täysiveriseksi jatkajaksi ja sillä saralla yhtyeen nimeä ei vedetäkään lokaan. Se puoli hoidetaan rankempaa rockia markkeeraavilla numeroilla, jotka ovat Rosen pontevasta kirkumisesta huolimatta lähinnä säälittäviä. Oikean Guns N’ Rosesin ainutlaatuisuus perustui tyyliin, biiseihin ja punk-asenteen sekä hardrockin parhaat niksit toisiinsa naittaneeseen yhtyesoittoon. Nykymutaation puleerattu mukajyräys ja kitaraliruttelu on tämän hienon perinnön vastakohta.»
(Pekka Laine, Soundi 11/2008)

Vuonna 2012 Radio Aallon ”365 maailman parasta biisiä”-listalla Guns N’ Rosesin tuotannosta ylsi kuusi kappaletta: ”You Could Be Mine” sijalle 339,[132] ”Welcome to the Jungle” sijalle 262,[133] ”Knockin’ on Heaven’s Door” sijalle 210,[134] ja ”Don’t Cry” sijalle 155.[135] Listan sadan parhaan kappaleen joukkoon yhtyeen materiaalista ylsivät ”Paradise City” sijalle 81 ja ”November Rain” sijalle 13.[136][137]

Kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Studioalbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiertueet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Stutz, Colin: Axl Rose, Slash & Duff McKagan Confirmed for Guns N’ Roses Coachella Lineup billboard.com. 5.1.2016. Billboard. Viitattu 8.1.2016. (englanniksi)
  2. Guns N’ Roses - Appetite for Destruction (1987) - Songs, Reviews, Credits and Awards on Allmusic allmusic.com. Allmusic. Viitattu 6.1.2013. (englanniksi)
  3. Guns N’ Roses to release a new album - Axl Rose is the only remaining member news.sky.com. Sky News. Viitattu 31.12.2012. (englanniksi)
  4. Guns N’ Roses - Music Biography, Credits and Discography on Allmusic allmusic.com. Allmusic. Viitattu 6.1.2013. (englanniksi)
  5. Wall, Mick: W.A.R. - W. Axl Rose, s. 264. Like Kustannus, 2007.
  6. The most expensive album ever made nytimes.com. The New York Times. Viitattu 31.12.2012. (englanniksi)
  7. Guns N' Roses releases first Chinese Democracy single - Was it worth the wait? leisureblogs.chicagotribune.com. Chicago Tribune. Viitattu 2.1.2012. (englanniksi)
  8. Rock and Roll Hall of Fame Inductees - Guns N' Roses rockhall.com. Rock and Roll Hall of Fame. Viitattu 2.1.2013. (englanniksi)
  9. a b c d e f Wall, s. 73.
  10. a b c Wall, s. 74.
  11. Wall, s. 74–75.
  12. Wall, s. 78.
  13. Wall, s. 82.
  14. a b c Wall, s. 77.
  15. a b c d e f Wall, s. 80.
  16. Wall, s. 98.
  17. a b c d Wall, s. 115.
  18. a b Wall, s. 116.
  19. McKagan, s. 147.
  20. Wall, s. 105.
  21. Wall, s. 108.
  22. Wall, s. 114.
  23. Wall, s. 125.
  24. a b Wall, s. 127.
  25. Guns N' Roses - Appetite for Destruction (1987) - Awards on Allmusic allmusic.com. Allmusic. Viitattu 6.1.2013. (englanniksi)
  26. Wall, s. 133.
  27. Wall, s. 158.
  28. Slash & Bozza, s. 251.
  29. a b Slash & Bozza, s. 253.
  30. a b Wall, s. 166.
  31. Guns N' Roses - G N' R Lies (1988) - Awards on Allmusic allmusic.com. Allmusic. Viitattu 6.1.2013. (englanniksi)
  32. Wall, s. 168.
  33. Wall, s. 176.
  34. a b Wall, s. 178.
  35. Wall, s. 179.
  36. W.A.R. s 265
  37. a b c Wall, s. 266.
  38. Slash & Bozza, s. 339.
  39. Wall, s. 200.
  40. a b Wall, s. 202.
  41. a b c Wall, s. 203.
  42. Wall, s. 206.
  43. Guns N' Roses - Use Your Illusion I (1991) - Awards allmusic.com. Allmusic. Viitattu 6.1.2013. (englanniksi)
  44. Guns N' Roses - Use Your Illusion II (1991) - Awards allmusic.com. Allmusic. Viitattu 6.1.2013. (englanniksi)
  45. Slash & Bozza, s. 357.
  46. Slash & Bozza, s. 358
  47. Slash & Bozza, s. 361
  48. 22 Years Ago: Guns N' Roses Use Your Illusion I & II Released ultimateclassicrock.com. 17.9.2013. Ultimate Classic Rock. Viitattu 23.11.2013. (englanniksi)
  49. a b Slash & Bozza, s. 363
  50. Wall, s. 227.
  51. Slash & Bozza, s. 634
  52. Wall, s. 237.
  53. Wall, s. 257.
  54. Wall, s. 258
  55. Slash & Bozza, s. 387.
  56. a b c d e Slash & Bozza, s. 388.
  57. Slash & Bozza, s. 389.
  58. Slash & Bozza, s. 390
  59. Wall, s. 264.
  60. Wall, s. 267.
  61. a b c Wall, s. 271.
  62. Wall, s. 272.
  63. Wall, s. 273.
  64. Wall, s. 274.
  65. a b Slash & Bozza, s. 398.
  66. a b c d Slash & Bozza, s. 399.
  67. Slash & Bozza, s. 400.
  68. Wall, s. 277–278.
  69. a b c Wall, s. 279.
  70. a b Guns N' Roses History - 1996-1999 Here Today... Gone to Hell. Viitattu 11.3.2013. (englanniksi)
  71. a b Wall, s. 286.
  72. Wall, s. 287.
  73. Wall, s. 287–288.
  74. a b c Wall, s. 288.
  75. Wall, s. 275.
  76. Wall, s. 296.
  77. a b Wall, s. 297.
  78. a b Guns N' Roses History - 2000-2002 Here Today... Gone to Hell. Viitattu 11.3.2013. (englanniksi)
  79. Wall, s. 288–289.
  80. Wall, s 299.
  81. Wall, s. 302.
  82. Wall, s. 303
  83. Wall, s. 304.
  84. Wall, s. 310
  85. Wall, s. 320.
  86. Wall, s. 321.
  87. Wall, s. 322.
  88. Wall, s. 319.
  89. Wall, s. 323.
  90. a b c d Wall, s. 324.
  91. Wall, s. 329.
  92. Axl Rosen avoin kirje faneille HTGTH. Viitattu 29.12.2012. (englanniksi)
  93. Guns N' Rosesin levyurakka valmis, tosi-tv tulossa? Iltalehti. 11.4.2008. Viitattu 11.4.2008.
  94. A long wait, a fast fall The Los Angeles Times. (englanniksi)
  95. RIAA - Gold & Platinum Searchable Database Recording Industry Association of America. (englanniksi)
  96. Kulta- ja platinalevyt – Guns N' Roses Musiikkituottajat. Viitattu 29.12.2012.
  97. Guns N' Roses post slow debut-week sales Billboard. (englanniksi)
  98. Slash talks Chinese Democracy Metal Hammer. Viitattu 29.12.2012. (englanniksi)
  99. Slash on Chinese Democracy Ultimate-Guitar. Viitattu 29.12.2012. (englanniksi)
  100. Steven Adler: GN'R's Chinese Democracy is crap Ultimate-Guitar. Viitattu 29.12.2012. (englanniksi)
  101. Steven Adler: I didn't like Chinese Democracy one bit Blabbermouth. Viitattu 29.12.2012. (englanniksi)
  102. Guns N' Roses add DJ Ashba for upcoming tour Rolling Stone. Viitattu 29.12.2012. (englanniksi)
  103. Guns N' Roses bring Chinese Democracy to North America with marathon Winnipeg gig Rolling Stone. Viitattu 29.12.2012. (englanniksi)
  104. "Guns N' Roses is working new material every day", says guitarist DJ Ashba Blabbermouth. Viitattu 2.1.2013. (englanniksi)
  105. Exclusive interview with Richard Fortus of Guns N' Roses Rock'n'Live. Viitattu 2.1.2013. (englanniksi)
  106. Guns N' Roses and Red Hot Chili Peppers for Rock and Roll Hall of Fame The Guardian. Viitattu 2.1.2013. (englanniksi)
  107. Axl Rose kommentoi alkuperäiskokoonpanon paluuta Radio City. Viitattu 29.12.2012.
  108. a b Axl Rose julkaisi avoimen kirjeen: Mikä pettymys Guns N' Roses-faneille The Voice. Viitattu 4.1.2013.
  109. Axl Roselle buuattiin Rock and Roll Hall of Famessa Radio City. Viitattu 29.12.2012.
  110. Izzy Stradlin says 'gracias' over Rock and Roll Hall of Fame induction Rolling Stone. Viitattu 29.12.2012. (englanniksi)
  111. Guns N' Roses perform at Rock and Roll Hall of Fame Induction with Myles Kennedy in Axl Rose's absence The Hollywood Reporter. Viitattu 2.1.2013. (englanniksi)
  112. Ennenjulkaisematon Guns N’ Roses –biisi vuosi tänään nettiin – kuuntele! 16.8.2013. Radio Nova.
  113. Guns N' Roses Announce First Tour Dates of 2014 7.1.2014. Ultimate Classic Rock. Viitattu 8.4.2014. (englanniksi)
  114. a b Duff McKagan Hints at Guns N' Roses Return 31.3.2014. Ultimate Classic Rock. Viitattu 8.4.2014. (englanniksi)
  115. Duff McKagan to Rejoin Guns N' Roses for Five Shows 1.4.2014. Ultimate Classic Rock. Viitattu 8.4.2014. (englanniksi)
  116. http://www.gunsnroses.com/news/214783
  117. DJ Ashba jättää Guns N' Rosesin 28.7.2015. Radio City. Viitattu 3.8.2015.
  118. Source Confirms Ron “Bumblefoot” Thal Has Left GN'R 31.7.2015. WRIF. Viitattu 3.8.2015. (englanniksi)
  119. Vuosikymmenten vihanpito ohi: Axl Rose ja Slash hautasivat sotakirveen! 24.8.2015. Viitattu 10.12.2016.
  120. Nyt se on varmaa - Guns N' Rosesin kiertue toteutuu www.iltalehti.fi. Viitattu 27.3.2016. fi-FI
  121. Guns N' Roses Performs At The Troubadour: Video Footage And Photos - Blabbermouth.net blabbermouth.net. 2.1.2016. Blabbermouth. Viitattu 5.12.2016. (englanniksi)
  122. Axl Rose Broke His Foot, Will Perform Guns N’ Roses Reunion Shows in a Cast Spin. Viitattu 10.12.2016. (englanniksi)
  123. Axl Rose, hobbled by a broken foot, performed last night’s Guns N’ Roses show in Dave Grohl’s throne Consequence of Sound. Viitattu 10.12.2016. (englanniksi)
  124. Coachella 2016: Guns N' Roses Bring Out AC/DC's Angus Young to Preview Axl Rose's New Gig Billboard. Viitattu 10.12.2016. (englanniksi)
  125. Riitojen sopiminen kannatti – Guns N' Rosesin keikoille myytiin 24 tunnissa yli miljoona lippua 10.12.2016. MTV. Viitattu 10.12.2016.
  126. Nyt se on varmaa! Rockjättiläinen Guns N' Roses Suomeen kesällä 5.12.2016. MTV. Viitattu 10.12.2016.
  127. Guns N' Roses - Appetite for Destruction - Songs, Reviews, Credits and Awards on Allmusic.com allmusic.com. Viitattu 4.1.2013. (englanniksi)
  128. a b Hakkarainen, Juho: Rockin pahat pojat. Aviisi, 2009, nro 8. Tampere: Artikkelin verkkoversio Viitattu 11.3.2013.
  129. Rock-legenda ylistää Hanoi Rocksia: Parasta ja likaisinta rockia koko planeetalla 24.3.2012. The Voice. Viitattu 11.3.2013.
  130. Wall, s. 368.
  131. Guns N' Roses Biography AOL Music. Viitattu 4.1.2013. (englanniksi)
  132. 365 maailman parasta biisiä, sija 339. Guns N' Roses - "You Could Be Mine" 14.3.2012. Radio Aalto. Viitattu 12.11.2013.
  133. 365 maailman parasta biisiä, sija 262. Guns N' Roses - "Welcome to the Jungle" 19.4.2012. Radio Aalto. Viitattu 12.11.2013.
  134. 365 maailman parasta biisiä, sija 210. Guns N' Roses - "Knockin' on Heaven's Door" 20.6.2012. Radio Aalto. Viitattu 12.11.2013.
  135. 365 maailman parasta biisiä, sija 155. Guns N' Roses - "Don't Cry" 9.8.2012. Radio Aalto. Viitattu 12.11.2013.
  136. 365 maailman parasta biisiä, sija 155. Guns N' Roses - "Don't Cry" 8.10.2012. Radio Aalto. Viitattu 12.11.2013.
  137. 365 maailman parasta biisiä, sija 13. Guns N' Roses - "November Rain" 14.3.2012. Radio Aalto. Viitattu 12.11.2013.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Slash & Bozza, Anthony: Slash. 2. painos. Suom. Männistö, K.. Helsinki: Like Kustannus, 2010. ISBN 978-952-01-0525-9.
  • Adler, Steven & Spagnola, Lawrence J.: My Appetite for Destruction: Sex, Drugs and Guns N’ Roses. ei ilmestynyt Suomessa. . ISBN 978-0-06-191711-0. (englanniksi)
  • Davis, Stephen: Watch You Bleed: Koko ?!*@ tarina. Johnny Kniga, 2009. ISBN 978-1-59240-377-6.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Guns N’ Roses.