Siirry sisältöön

Van Halen

Wikipediasta
Van Halen
Van Halen viimeiseksi jääneessä kokoonpanossaan vuonna 2008.
Van Halen viimeiseksi jääneessä kokoonpanossaan vuonna 2008.
Tiedot
Toiminnassa 1972–2020
Tyylilaji hard rock, heavy metal, glam metal
Kotipaikka Pasadena, Kalifornia, Yhdysvallat
Laulukieli englanti
Jäsenet
Entiset jäsenet
Levy-yhtiö
Aiheesta muualla
Kotisivut

Van Halen oli vuonna 1972 perustettu yhdysvaltalainen hard rock -yhtye. Sitä voidaan pitää merkittävänä 1980-luvun heavy metaliin vaikuttaneena yhtyeenälähde?. Yhtyeen tunnetuimpiin kappaleisiin kuuluvat muiden muassa ”Eruption”, ”Ain’t Talkin’ ’Bout Love”, ”Panama”, ”Dreams”, ”Why Can’t This Be Love”, ”When It’s Love”, ”Poundcake”, ”Right Now”, ”Can’t Stop Lovin’ You”, ”Hot for Teacher” ja menestynein ”Jump”.

Yhtye julkaisi vuosina 1978–2012 yhteensä 12 eri studioalbumia, joilla lauloi yhteensä kolme eri solistia. Yhtye oli vuosien varrella useasti otsikoissa musiikillisten ansioidensa lisäksi lukuisten riitaantumisten vuoksi. Tunnetuimman kokoonpanon muodostivat Edward ”Eddie” Van Halen (kitara) ja hänen veljensä Alex Van Halen (rummut), David ”Dave” Lee Roth (laulu) ja Michael Anthony (basso).

Vuonna 2007 Van Halen pääsi Rock and Roll Hall of Fameen. Yhtye pitää ennätystä eniten ykkössijoituksia Billboardin Mainstream Rock Tracks -listalla saavuttaneena yhtyeenä.[1] Yhtyeen albumeja on myyty maailmanlaajuisesti yli 80 miljoonaa kappaletta.[2][3]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhtyeen ja veljesten historia sekä alkuvuodet (n. 1967–1972) aloittelijana

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimi Van Halen juontaa kahdesta yhtyeen perustamisesta lähtien mukana olleesta veljeksestä, Eddie (1955 - 2020) ja Alex Van Halenista (s. 1953). Tarkkaan ottaen yhtye nimettiin vanhemman veljen, Alexin, mukaan, tosin ennen Van Halen -nimen käyttöä yhtyeellä ehti olla useita muitakin nimiä. Veljekset ovat syntyjään hollantilaisia, mutta vuonna 1962 he muuttivat vanhempiensa, isä Jan Van Halenin sekä äiti Eugenia Van Halenin mukana Alankomaista Yhdysvaltoihin, Kalifornian osavaltiossa sijaitsevaan Pasadenaan. Aluksi veljekset eivät osanneet englantia, mikä osaltaan lähensi heidän veljessuhdettaan, koska he eivät osanneet vielä kommunikoida kenenkään perheen ulkopuolisen kanssa. He kuitenkin oppivat kielen nopeasti. Heidän yhtyeensä laulukielenä on alusta lähtien ollut englanti.lähde?

Veljesten isä oli ammattimuusikko, jonka soittimena oli pääasiassa klarinetti. Alkujaan pojat ottivat pianotunteja. Pojat myös osallistuivat silloin tällöin pianokilpailuihin. Isä rohkaisi koko ajan poikia musiikillisesti. Hieman 1960-luvun puolenvälin jälkeen veljekset innostuivat etenkin englantilaisyhtyeiden valtavirran rockmusiikista, ja soittimet vaihtuivat pianosta kitaraan ja rumpuihin. Alex oli saanut vanhemmiltaan sähkökitaran sekä vahvistimen, ja Eddie taas hankki itselleen rumpusetin, jonka hän maksoi postinjakajan työllään.lähde?

Alex otti kitaratunteja, mutta ei oppinut soittamaan kitaraa kunnolla, ja Alex alkoi harjoitella salaa veljensä rummuilla. Pian Eddie huomasi Alexin osaavan soittaa rumpuja häntä paremmin, joten lopulta Eddie vaihtoi kitaraan. Edward oli nopea oppimaan kitaralla, ja hän onkin sanonut osanneensa 14-vuotiaana soittaa yhden suurimmista idoleistaan, Eric Claptonin, koko siihenastisen tuotannon ulkoa nuotilleen. Veljekset harjoittelivat autotallissa päivittäin tuntikausia.lähde?

Yhtyeen alkuajat sijoittuvat 1960–1970-lukujen vaihteeseen, jolloin Alex ja Edward perustivat koulukaverinsa basisti Dennis Travisin kanssa Trojan Rubber Companyn (myöhempiä nimiä: Genesis, Rat Salade ja Mammoth) suurimpina innoittajinaan Cream ja Black Sabbath. Yhtyeen alkuaikoina Edward toimi kitaristin roolinsa ohessa myös yhtyeen laulajana, kunnes David Lee Roth liittyi yhtyeeseen.lähde?

Yhtyeen vielä aloitellessa Dennis Travis joutui muuttamaan pois Pasadenasta. Korvaajaksi saatiin toinen koulukaveri, Mark Stone. Hän olikin yhtyeessä pitempään, kunnes veljekset myöhemmin erottivat hänet, koska Stone ei ollut ”tarpeeksi omistautunut yhtyeelle”. Korvaajaksi saatiin Michael Anthony, joka oli ollut oman Snake-yhtyeensä keulakuva. Anthonylta saatiin käyttöön PA-laitteet, joita veljesten yhtye oli jo aiemminkin joutunut lainaamaan. Siitä lähtien Anthony tulikin olemaan merkittävä henkilö yhtyeen historiassa.lähde?

Van Halenin alkuajat (1972–1977)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosina 1973–1974 yhtyeellä ei ollut laulajaa, koska Eddie Van Halen ei halunnut enää laulaa. Yhtye oli jo jonkin aikaa vuokrannut paikalliskilpailija Red Ball Jetin solistin David Lee Rothin miksauspöytää 40 dollarilla per kerta. Veljekset ajattelivat, että olisi järkevämpää pyytää Roth mukaan, jotta heidän ei tarvitsisi maksaa joka kerta vuokraa tarvikkeista. Samalla he saisivat yhtyeeseen aidon solistin, jolla Alexin mukaan oli siihen aikaan ”tarvittavaa itsevarmuutta ja pelisilmää” auttaa yhtyettä eteenpäin. Yhtyeen nimi muutettiin Rothin ehdotuksesta Van Haleniksi, sillä hänen mielestään se oli omaperäinen, huomiota herättävä ja ennen kaikkea kahden yhtyeen jäsenen sukunimi.lähde?

Mainos keikasta La Pasadena Centerissä.

Vuoden 1974 aikana yhtye teki ensimmäisen klubikeikkansa ja pääsi ensimmäistä kertaa soittamaan Hollywoodiin, aiempien keikkojen sijoituttua lähinnä Pasadenaan ja sen lähiympäristöön.lähde?

Vuonna 1976 yhtye oli jo suosittu esiintyjä kotipaikassaan Los Angelesissa ja sen livelista oli paikalliseksi klubiyhtyeeksi laaja. Yhtye soitti mm. Led Zeppelinin, ZZ Topin, Black Sabbathin, Creamin ja Kissin kappaleita. Kappaleiden joukossa oli valtavirran ulkopuolisiakin musiikkityylejä sekä kappaleita. Tästä esimerkki on myöhemmin yhtyeen ensimmäiselle albumillekin äänitetty John Brimin blues-kappale "Ice Cream Man", joka oli yksi Rothin monista poiminnoista. Myös keikoilla, etenkin klubeilla, Van Halen soitteli kappaleita laidasta laitaan muiden sillä hetkellä pinnalla olleiden yhtyeiden tuotoksien sekä omiensa välillä.

Yhtye (ts. Edward) sävelsi tähän aikaan omia kappaleita tuotteliaasti, syntynsä olivat saaneet jo muun muassa kappaleet "Runnin’ with the Devil", "Take Your Whiskey Home", "In a Simple Rhyme", "On Fire" ja "Somebody Get Me a Doctor", löytyipä jopa raakaversio kappaleesta "House of Pain", joka tultaisiin julkaisemaan levyllä vasta lähes 10 vuotta myöhemmin.lähde?

Läpimurto (1978–1979)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Van Halenin nousuun kuuluisaksi vaikutti KISS-yhtyeen keulahahmo Gene Simmons, joka kuuli yhtyeen soittavan 1976. Keikan jälkeen hän tarjoutui kustantamaan yhtyeelle demonauhan. Yhtye kävi Simmonsin kustannuksella New Yorkissa Electric Ladyland Studiolla äänittämässä kappaleitaan "Zero" -nimiselle demonauhalle. Etenkään Eddie ei ollut kuitenkaan tyytyväinen lopputulokseen eikä varsinkaan omaan soittoonsa, joten yhtye palasi takaisin ja jatkoi intensiivistä keikkailuaan. Van Halenin jo julkaistua ensilevynsä Simmons otti heidät vielä KISSin lämmittely-yhtyeeksi muutamalle keikalle. Kiitollisuudesta Simmonsin avuliaisuudesta kertoo yhtyeen debyyttilevyn Van Halenin kiitoslistalla mainittu Simmons.lähde?

Lokakuussa 1977 Van Halen oli soittamassa eräällä klubilla, jolla sattui olemaan yksi Warner Brosin johtohahmoista, Mo Ostin, sekä tuottaja Ted Templeman. Yhtyeen lopetettua soittonsa he tarjosivat levytyssopimusta. Yhtye antoi Templemanille After Zero -demonauhan, jolla oli 40 heidän omaa kappalettaan tai versiotaan toisten kappaleista, joista Templeman valitsi lopulta 10 tulevalle debyyttialbumille. Itse äänitykset sujuivat noin kolmessa viikossa, koska yhtye nauhoitti kymmenen ennalta valittua kappalettaan. Studiossa yhtye sävelsi albumille yhden uuden, "Jamie's Cryin'" -nimisen kappaleen.lähde?

Vuoden 1978 tammikuussa yhtyeen ensimmäinen single, The Kinks -cover You Really Got Me julkaistiin. Saman vuoden helmikuussa julkaistiin debyyttialbumi Van Halen, joka myi jo julkaisuvuotenaan platinaa. Van Halen on yhtyeen myydyin albumi, jota on pelkästään USA:ssa myyty yli 10 miljoonaa kappaletta. Yhtye lähti ensimmäiselle kiertueelleen, Van Halen World Tourille. Levy sisälsi monia kappaleita, joista tulisi muodostumaan yhtyeelle merkittäviä, esimerkkeinä "Runnin’ with the Devil", "Ain’t Talkin’ ’Bout Love" sekä mainittu Kinks-cover "You Really Got Me". Kappale "Eruption" loppuosan tapping-osioineen loi uutta suuntaa sähkökitarasooloille. Guitar World -lehti rankkasi kappaleen kaikkien aikojen kitarasoolojen listalla sijalle 2. Eddie saa kiittää kappaleen levylle päätymisestä tuottaja Ted Templemania, joka studiolla kuuli Eddien lämmittelevän veljensä ja Anthonyn kanssa tavalliseen tapaan. Hän piti kuulemastaan ja vaati Eddieta nauhoittamaan kappaleen levylle. Lopputulos oli 1:42 kestävä instrumentaali. Jälkeenpäin Eddie on sanonut tehneensä muutaman virheen levylle päässeessä otoksessa ja todennut, että "olisi voinut soittaa sen paremminkin".lähde?

Yhtye vietti kiertueella yhtäjaksoisesti 10–11 kuukautta. Vuoden ja kiertueen loppuessa Edward saavutti muun muassa Guitar Worldin palkinnon kategoriassa "Vuoden parhain kitaristi".lähde?

Yhtye laitettiin kiertueen päättymisen jälkeen studioon äänittämään uutta albumia. Äänitykset tapahtuivat joulukuun 1978 aikana ja uusi albumi tuli edellisen tapaan melko nopeasti valmiiksi. Uudelle albumille pääsivät vanhat kappaleet kuten "Somebody Get Me a Doctor" ja "D.O.A.". Syntynsä sai myös kappale "Dance the Night Away", josta tuli albumin eniten radiosoittoa saanut kappale. Kappale "Bottoms Up!" oli syntynyt jo edellisvuoden kiertueen aikana, jolla sitä oltiin myös soitettukin. Noin minuutin kestävän kappaleen "Spanish Fly" Eddie soitti akustisella, nailonkielisellä kitaralla ja se kuulostaa paikoin klassiselta, paikoin espanjalaistyyliseltä. Kappaleen päätyminen albumille oli jälleen Templemanin aikaansaannos. Eddie käytti äänittämiseen nauhuria ja kappaleen alussa kuulee Eddien mumisevan jotain, samoin lopussa, kun hän ilmeisesti sulkee nauhurin. Kappaleessa kuultavia juoksutuksia yms. tultiin kuulemaan myös keikoilla. Muita albumille päässeitä, tyypillistä 1970-luvun Van Halenia edustavia kappaleita olivat cover-versio avauskappaleesta "You're No Good", "Outta Love Again", "Light Up the Sky", "Women In Love..." sekä vanhasta "Bring Out the Girls" -kappaleesta uudelleen tehty versio "Beautiful Girls", josta tuli "Dance the Night Away":n lisäksi albumin toinen single.lähde?

Vuonna 1979 yhtye pääsi Isoon-Britanniaan lämmittely-yhtyeeksi Black Sabbathille. Black Sabbathin senaikainen solisti Ozzy Osbourne on myöhemmin monta kertaa myöntänyt lehdistölle, että "Van Halen soitti heidät joka ilta täysin suohon". Yhtyeen uusi World Vacation Tour -kiertue jatkoikin siitä, mihin edellinen loppui. Van Halen oli nyt ensimmäistä kertaa lähes poikkeuksetta pääesiintyjä joka paikassa.lähde?

Askeleet raskaampaan suuntaan (1980–1981)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1980 julkaistiin yhtyeen kolmas albumi Women and Children First, jolta kappale "And the Cradle Will Rock..." nousi suureksi hitiksi. Edward soitti levyllä ensimmäisen kerran koskettimia, joista myöhemmin 1980-luvun edetessä tuli olennainen soitin yhtyeen varustukseen. Avauskappaleessa "And the Cradle Will Rock..." pohjasoundina kuullaan Eddie soittamassa sähköpianoa Marshallin vahvistimensa läpi. Kiertueella sähköpianoa soitti basisti Anthony. Yhtye teki ensimmäisen varsinaisen maailmankiertueensa, World Invasion "Party 'Til You Die Tour" Tourin, ollen mm. Euroopassa ensimmäistä kertaa pääesiintyjänä.lähde?

Neljäs albumi Fair Warning julkaistiin 1981. Samana vuonna Edward oli mennyt naimisiin tv-kasvo Valerie Bertinellin kanssa, mikä ainakin Eddien mukaan hieman kitkeröitti hänen ja Rothin välejä. Albumista tuli Rothin aikana julkaistuista kuudesta levystä kaupalliselta menestykseltään heikoin. Silti Fair Warning myi tuplaplatinaa. Albumin kappaleista "Unchained" on useasti äänestetty yhtyeen suosituimmaksi kappaleeksilähde?. Albumia seurasi kiertue, Fair Warning Tour.lähde?

Askelta kevyempään suuntaan ja suurmenestyksen makuun (1982-1983)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhtyeen musiikki muuttui David Lee Rothin ja Ted Templemanin vaikutuksesta huomattavasti kevyempään suuntaan, sillä he halusivat tehdä todellisen "hittilevyn" aiempiin albumeihin nähden heikosti menestyneen Fair Warningin jälkeen. Tämän tavoitteen tulos oli vuonna 1982 julkaistu Diver Down. Eddie Van Halen olisi halunnut tehdä albumista eräänlaisen jatko-osan edeltäjälleen Fair Warningille, mutta joutui taipumaan.

Albumilta hitiksi nousi Roy Orbison -cover "(Oh) Pretty Woman", ja albumiin liittynyt kiertue "Hide Your Sheep Tour" oli menestynyt. Albumin 12 kappaleesta viisi on alun perin muiden artistien kappaleita. Tämä oli seurausta Rothin ja Templemanin aikeista. Levylle oli päätynyt versio Martha And the Vandellasin kappaleesta "Dancing in the Streets". Käytännössä koko muu yhtye oli tätä valintaa vastaan. Yhdellä levyn kappaleista, jazz-kappaleen "Big Bad Bill (Is Sweet William Now)" versiolla kuullaan myös Van Halenin veljesten isää Jan Van Halen soittamassa klarinettia. Tämä oli ainoa kerta, kun hän osallistui konkreettisesti poikiensa musisointiin levyillä.

Samana vuonna yhtye teki uransa ensimmäisen virallisen musiikkivideon kappaleesta "(Oh) Pretty Woman". Koska itse video oli pidempi kuin kappale, yhtye nauhoitti lisäksi kappaleen "Intruder", joka soi videon alkuosassa ennen "(Oh) Pretty Womania". Intruder laitettiin myös levylle, jossa se myös on juuri ennen (Oh) Pretty Womania. Aloitteleva MTV-kanava päätti olla esittämättä sitä. Syynä oli se, että videolla näytettiin paria kääpiötä "ahdistelemassa" erästä vangittua naista, mitä kanavan mukaan ei sopinut esittää valtakunnallisessa televisiossa.lähde?

Vuonna 1983 Van Halenille maksettiin 1 500 000 dollaria yhden setin soittamisesta eli noin 17 000 dollaria minuutilta US Festivaleilla Kaliforniassa. Toinen festivaalien pääesiintyjä oli David Bowie.lähde?

Näihin aikoihin yhtyeen jäsenet virittelivät myös sooloprojektejaan. Yksi niistä oli Edward Van Halenin kitarasoolo Michael Jacksonin "Beat It" -kappaleeseen.lähde?.

Jättimenestys ja erimielisyyksien kasaantuminen (1984-1985)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

31. joulukuuta 1983 julkaistiin Van Halenin hittisingle "Jump". Kappaleella koskettimia soitti kitaran lisäksi Edward samoin kuin kappaleella "I'll Wait". Jumpista tuli suuri hitti ja seuraavan vuoden puolella julkaistu albumi 1984, joka oli käytännössä täysin Edwardin ja Donn Landeen käsialaa, myi vuoden sisään 5-kertaista platinaa Yhdysvalloissa. Siitä tuli yhtyeen toiseksi myydyin albumi ja samalla toinen Yhdysvalloissa yli 10 miljoonaa kappaletta myynyt albumi. Tämä oli myös ensimmäinen Van Halenin albumeista, joka äänitettiin "5150"-studiolla. Kyseinen studio sijaitsee Eddien kotona Malibussa, jonne hän oli parin viime vuoden aikana muuttanut. Nimensä studio sai Los Angelesin poliisin käyttämästä koodista "5150", joka tarkoittaa pakkohoitoon menevää potilasta. Myös kaikki tulevat yhtyeen albumit tultiin äänittämään tässä studiossa.lähde?

1984-albumilta hiteiksi nousivat myös "Panama" ja "Hot for Teacher", joista yhtye teki myös musiikkivideot samoin kuin "Jumpista". Videoista etenkin humoristinen Hot For Teacher sai paljon esitysaikaa MTV:llä. Kappale "Panama" kertoo stripparista, jonka Roth tapasi Arizonassa.[4] Levyä seurannut 1984 Tour oli yhtyeen siihen asti tuottoisin kiertue. Kiertueella Eddie itse toimi kosketinsoittajana kosketinpohjaisilla kappaleilla I'll Wait sekä Jump.

Vuonna 1984 yhtye päätti 1984-kiertueen päätyttyä liittyä mukaan Monsters of Rock Tour 1984:iin, jossa yhtye kiersi muutaman muun yhtyeen, muun muassa AC/DC:n kanssa Euroopassa, muun muassa Ruotsissa. Yhtyeen sisäinen henki oli kuitenkin alkanut rakoilla. Van Halen soitti vain viidellä kiertueen keikoista päättäen urakkansa Nürnbergiin, Saksaan syyskuun toisena päivänä vuonna 1984. Tämä oli viimeinen keikka, jonka yhtye soitti alkuperäisellä kokoonpanollaan ennen David Lee Rothin lähtöä.lähde?

David Lee Rothin lähtö ja uusi laulaja Sammy Hagar (1985–1986)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Michael Anthony, Sammy Hagar ja Eddie Van Halen lavalla. Cincy, 2004.

Vuonna 1985 David Lee Rothin ja Eddie Van Halenin välit olivat tulehtuneet. Muun yhtyeen mukaan Rothia ei selvästikään kiinnostanut tulla studiolle harjoittelemaan ja äänittämään, kun taas Roth sanoi kyllästyneensä yhtyeen paikallaan pyörimiseen ja Eddien huhuttuun alkoholisoitumiseen. Todellisuudessa Eddie oli jo säveltänyt monia uusia kappaleita, mm. in seuraaville levyille ilmestyviä kappaleita, kuten "Summer Nights" sekä "Black and Blue". Roth lähti Van Halenista 1. huhtikuuta 1985.lähde?

Aluksi Rothin lähdön jälkeen yhtye oli pudonnut tyhjän päälle. Ajan kuluessa veljekset sekä Anthony päättivät yrittää pitää VH:n elossa. Yhtyeen tuleva laulaja Samuel "Sammy" Hagar löysikin tiensä yhtyeeseen hieman erikoisella tavalla. Kesän 1985 aikana, viedessään hajonnutta urheiluautoaan korjaamolle, Eddie oli valittanut korjaamon mekaanikolle, kuinka hänen yhtyeensä oli vuoden aikana siirtynyt suoraan huipulta täyteen sekasortoon. Mekaanikko vinkkasi, että korjaamolla oli myös erään Sammy Hagar -nimisen laulajan auto huollettavana ja että Edwardin kannattaisi soittaa hänelle. Yhtye kutsui pian Hagarin jammailemaan 5150-studiolle. Hagar aluksi epäröi soolouransa hylkäämistä, mutta lopulta päätti liittyä Van Haleniin. Saman vuoden aikana Eddie esiintyi ensimmäisen kerran livenä Sammy Hagarin kanssa Farm Aid -konsertissa Illinoisissa, jossa he esittivät Led Zeppelinin coverin Rock and Rollin ja Eddie ilmoitti medialle että Hagar on Van Halenin seuraava laulaja.lähde?

Menestys jatkuu kevyemmällä suunnalla (1986–1990)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1986 julkaistiin albumi 5150, jolta nousivat hiteiksi kosketinpohjaiset "Why Can’t This Be Love", "Dreams", "Love Walks In" ja rock-tyylisempi "Best of Both Worlds". Yhtyeen musiikki oli enemmän pop-orientoitunutta ja keräsi uutta kuulijakuntaa. Albumia seurasi 1986 Tour -kiertue, josta tehtiin livetallenne Without a Net, joka nauhoitettiin New Havenissa. Yhtyeen kaupallinen suosio Yhdysvalloissa vahvistui. Levy oli The Billboard 200 -listan ykkösenä kolme viikkoa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Van Halenin albumi nousi Billboardin kärkeen. Albumi on myynyt yli 6 miljoonaa kappaletta Yhdysvalloissa.lähde?

Vuonna 1988 julkaistiin yhtyeen toinen albumi Hagarin kanssa, OU812, jolta nousivat hiteiksi balladit "When It’s Love", "Feels So Good", rock-kappale "Black and Blue" ja akustinen "Finish What Ya Started". Albumi oli Billboard 200 -listan ykkösenä neljä viikkoa. Eddien ja Alexin isä oli kuollut edellisenä vuonna, joten levy omistettiin hänelle. Albumin nimi oli nokittelua David Lee Rothille, jonka ensimmäisen sooloalbumin nimi oli "Eat 'em And Smile". OU812 viittasi tuohon albumiin (OU812 = "Ou You Ate One Too").lähde?

1984-kiertueen tapaan 1986 Tour, Monsters of Rock Tour 1988 ja OU812 Tour -kiertueilla Edward Van Halen soitti koskettimia kappaleissa, johon kuului koskettimet, sillä välin kun Sammy Hagar soitti kitaraa. Van Halen oli Monsters of Rock Tour 1988:n pääesiintyjä. Mukana olivat myös mm. Scorpions, Metallica, Dokken ja Kingdom Come.lähde?

Grammy-palkinto ja ensimmäinen livealbumi (1991–1994)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1991 julkaistu For Unlawful Carnal Knowledge tuotti yhtyeelle sen ensimmäisen Grammy-palkinnon Best Hard Rock Performance -kategoriassa. Albumi oli Billboard 200 -listan ykkösenä kolme viikkoa ja myi Yhdysvalloissa kolminkertaista platinaa eli yli kolme miljoonaa kappaletta. Albumilta löytyvät mm. hard rock -kappaleet "Poundcake", "Runaround", "Top of the World", jossa mukana lauloi Steve Lukather, ja "Right Now", jossa Eddie soittaa pianoa. Eddien kitarasoolokappaleen "316" nimi tulee Eddien ainoan lapsen, Wolfgangin syntymäpäivästä (16.3.), joka Amerikassa kirjoitetaan järjestyksessä 3/16. Itse kappaletta hän oli soittanut keikoillakin jo vuodesta 1986, mutta levylle lyhyt instrumentaali pääsi vasta 1991 kyseisellä nimellä.lähde?

Vuonna 1993 julkaistiin yhtyeen ensimmäinen live-albumi Live: Right Here, Right Now.

Uusi laulajanvaihdos (1995–1998)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1995 julkaistiin yhtyeen kymmenes studioalbumi Balance. Albumi oli viikon Billboard 200 -listan kärjessä.

Sammy Hagarin ja Eddie Van Halenin väleille kävi 1990-luvun puolivälissä samoin kuin Rothin ja Eddien väleille kymmenen vuotta aikaisemmin ja lopulta Hagar jätti Van Halenin kesällä 1996. Roth kutsuttiin takaisin laulamaan kahdelle uudelle kappaleelle, jotka tulivat samana vuonna ilmestyneelle kokoelmalevylle. Muu yhtye oli tehnyt sopimuksen toisenkin laulajan kanssa Rothin tietämättä, vaikka hän yhä oli yhtyeen virallinen laulaja. Samana vuonna Van Halen -debyyttialbumi myi Yhdysvalloissa jo timanttia eli yli kymmenen miljoonaa kappaletta. Lopulta yhtyeen uudeksi laulajaksi palkattiin Extreme-yhtyeessä kannuksensa ansainnut Gary Cherone. Hänen kanssaan tehty albumi Van Halen III (1998) ja sitä seurannut kiertue menestyivät heikosti. Kiertueella Van Halen kävi ensimmäistä kertaa muun muassa Australiassa, Uudessa-Seelannissa sekä myös Suomessa, esiintyen Helsingin Jäähallissa 27. toukokuuta 1998. Kiertuetta varjostivat lukuisat peruutukset. Levymyynti oli heikohkoa, ja seuraavana vuonna levy-yhtiö erotti Cheronen yhtyeestä.lähde?

2001–2011

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2000-luvun alun Van Halen eli hiljaiseloa, kun Eddie Van Halenilta diagnosoitiin syöpä kielestä vuonna 2001. Vuoden 2002 aikana tuli melkoinen uutispommi VH:n faneille, kun Hagar ja Roth ilmoittivat lähtevänsä yhteiselle kiertueelle. Kiertue ei kuitenkaan lopulta oikein onnistunut, sillä Hagar sekä Roth ajautuivat riitoihin keskenään. Vuonna 2004 Hagar oli palannut yhtyeeseen ja yhtye julkaisi tuplakokoelman The Best of Both Worlds, johon he tekivät kolme uutta kappaletta. Michael Anthony ei tosin soittanut bassoa näissä kolmessa uudessa kappaleessa. Syy tähän oli se, että hän oli jostain syystä joutunut Eddien epäsuosioon ja Eddie soittikin itse bassot uusiin kappaleisiin. Tulevalla kiertueella Anthony tuli kuitenkin soittamaan vielä bassoa. Yhtye palasi siis samana vuonna lavoille Hagarin kanssa tarkoituksenaan tukea samalla uutta kokoelmaa, mutta kiertue sai varsin vaisun vastaanoton ja varsinkin Eddie Van Halenin terveydentila ja mahdolliset päihdeongelmat herättivät keskustelua yhtyeen fanien keskuudessa.

Vuonna 2006 Sammy Hagar teki kesäkiertueen Michael Anthonyn kanssa ilman Van Halenin veljeksiä. Samana vuonna Hagar ja Anthony lähtivät soolouralle yhtyeestä. Anthonyn ero yhtyeestä oli virallinen viimeistään 8. syyskuuta 2006, kun Eddie kertoi Howard Sternin radio-ohjelmassa, että Michael Anthony ei enää kuulu yhtyeeseen ja että hän voisi Eddien puolesta tehdä mitä huvittaa. Korvaajaksi kaiken kokeneelle basistille Eddie "värväsi" oman, tuolloin 15-vuotiaan poikansa Wolfgangin. Jälkeenpäin Anthonyn eroamiseen on sanottu olevan monia syitä, kuten esimerkiksi se, että vuoden 2004 kiertueesta hän ansaitsi paljon vähemmän kuin yhtyeen muut jäsenet.

8. tammikuuta 2007 Van Halen listattiin arvostettuun Rock and Roll Hall of Fameen. Helmikuun alussa yhtye ilmoitti virallisesti palaavansa yhteen kokoonpanossa, jossa soittaisivat Eddie, Alex, Dave sekä käytännössä uutena jäsenenä kitaristista basistiksi vaihtunut Wolf. Yhtyeen oli tarkoitus pitää 40 show’ta käsittävä kesäkiertue Pohjois-Amerikassa, mutta noin kuukauden päästä tästä Eddie ilmoitti menevänsä jälleen vieroitushoitoon toipumaan alkoholismistaan.

Van Halen esiintymässä Quebecissä 2008.

Maaliskuun 12. päivänä yhtye vastaanotti palkintonsa pääsystään Rock and Roll Hall of Fameen, mutta erinäisten kiistojen takia tilaisuudessa olivat yhtyeen edustajina paikalla vain Sammy Hagar ja Michael Anthony, jotka eivät enää kuuluneet yhtyeen nykyiseen kokoonpanoon.

Myöhemmin keväällä Eddie pääsi terveenä ulos vieroituksesta ja kesän lopulla yhtye vihdoin vahvisti 25 keikkaa sisältävän kiertueensa alkavan syyskuun 27. päivä Charlottesta, Pohjois-Carolinasta. Kovan kysynnän vuoksi vuoden loppupuolelle mentäessä kiertueen keikkojen määrää oli kasvatettu ja alkuperäinen, joulukuuhun ajoittunut viimeinen esiintymispäivämäärä siirtynyt huhtikuulle. Yhtye saavutti myös kahden kuukauden keikkailun jälkeen ehdokkuuden "People's Choice Awards":ssa "parhaimmasta comebackista". Kiertue kuitenkin keskeytyi helmikuun loppupuolella, jolloin yhtye ilmoitti Eddien menevän "eräänlaisiin tutkimuksiin", jotta hän sen jälkeen voi taas palata vahvana takaisin lavoille. Monet olettavat tauon syynä olleen Eddien retkahtamisen taas viinaan.

Yhtye palasi takaisin lavoille huhtikuussa esiintyen Tiger Jam XI:ssä pääsoittajana. Tauon aikana Edwardin kitarasoundeja oli hieman muuteltu kiertueen alkuperäisistä, mikä myös selkeästi paransi koko yhtyeen esiintymistä. Yhtye soitti keskeneräisen kiertueensa viimeisen keikan lopettaen 2. kesäkuuta Grand Rapidsiin, Michiganiin. Kiertueen (syksy, talvi, kevät) vihdoin loppuessa oli keikkamäärä noussut jo 75:een, eikä kiertue käsittänyt kuin USA:n ja muutamia keikkoja Kanadassa. Kiertue oli myös yhtyeen historian tuottoisin tulojen noustessa yli 93 miljoonaan dollariin ja lähes miljoona ihmistä näki sen. Välittömästi menestyksekkään paluukiertueen jälkeen yhtye ilmoitti katsovansa jo eteenpäin ja suuntaavansa kohti uusia haasteita. 3. heinäkuuta Van Halen esiintyi hieman yllättäen Quebecissa Kanadassa "Festival d'été de Québec" eli "Quebec Summer Festival":lla, mikä oli myös ensimmäinen kerta pitkään aikaan kun yhtye soitti ulkoilmakeikan.

Van Halen kuitenkin vietti koko kesän hiljaiseloa, lukuun ottamatta Eddien loppukesäistä kihlautumista tiedottaja/tyttöystävänsä Janie Liszewskin kanssa. Myös syksy eteni yhtyeen osalta matalalla profiililla. Guitar World -lehden joulukuun numerossa Eddie vastasi yhtyeen uudesta musiikista tiedusteltaessa että sen ilmestyminen oli ajankohdaltaan vielä epäselvää. Syinä tähän olivat hänen mukaansa lähinnä hänen poikansa ja yhtyeen basistin Wolfgangin käynnissä oleva viimeinen kouluvuosi sekä Eddien tulevat kesähäät seuraavan vuoden kesäkuussa. Sen jälkeen uran oli määrä oli jatkua.

A Different Kind of Truth, Eddien kuolema ja yhtyeen uran loppu (2012–2020)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Van Halen julkaisi 14 vuoden levytauon jälkeen uuden albumin A Different Kind of Truth vuonna 2012. Samalla yhtye aloitti kiertueen ja kiersi ympäri Yhdysvaltoja, mutta keskeytti kiertueen toistaiseksi erimielisyyksien takia. Vuonna 2015 yhtye lähti 38 keikan mittaiselle Pohjois-Amerikan-kiertueelle. Van Halenin viimeiseksi jäänyt konsertti pidettiin 4. lokakuuta 2015 Los Angelesissa.

Syyskuussa 2019 David Lee Roth antoi soolokiertueensa aikana haastattelun, jossa puhui Van Halenin tulevaisuudesta. Roth totesi, että yhtyeen tulevaisuus on erittäin epävarma ja hänen mielestään yhtye ei ole enää ole olemassa. Sammy Hagar kuitenkin sanoi toukokuussa 2020 antamassaan haastattelussa uskovansa toisin sanoen, että Van Halen lakkaa olemasta vasta kun Eddie tai Alex Van Halen kuolevat. Hagar paljasti toivovansa, että yhtye kohoaa rivinsä kokoonpanolla ja tekee kiertueen omalla unelmakokoonpanollaan, jossa olisivat olleet mukana hän, Van Halenin veljekset, Roth ja Michael Anthony.

Yhtyeen kitaristi ja johtohahmo Eddie Van Halen menehtyi 65-vuotiaana keuhkosyöpään 6. lokakuuta 2020, joka merkitsi samalla yhtyeen uran päättymistä. Marraskuussa 2020 hänen poikansa ja yhtyeen basisti Wolfgang vahvisti asian Howard Sternin radio-ohjelmassa todeten, että "ei ole Van Halenia ilman Eddie Van Halenia".[5] Hän myös vahvisti, että Van Halen oli suunnitellut yhteiskiertuetta kolmen laulajan, eli David Lee Rothin, Sammy Hagarin ja Gary Cheronen kanssa, ennen Eddien sairastumista. Wolfgangin mukaan Eddie oli innoissaan suunnitelmasta esiintyä kolmen laulajan kanssa.

Live-esiintymiset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Van Halenin live-esiintymiset ovat aina olleet yhtyeen valttikortti. Basisti Michael Anthonyn taustalaulu täydensi yhtyeen solistien ääntä, ja alkuaikoina Rothin energinen hyppely ja naisten vikittely, joilla hän otti lavan haltuunsa, tekivät yhtyeestä omanlaisensa. Etenkin yhtyeen alkuaikoina Roth panosti musiikilliseen esiintymiseensä paljon samalla viihdyttäen yleisöä erilaisilla liikkeillään ja tempuillaan. 1980-luvun edetessä hänen panostuksensa laulamiseen keikoilla hieman hiipui viihdyttämisen rinnalla, mihin osittain saattoivat olla syynä myös viina ja huumeet, mutta itse yhtyeen kuten Rothinkin suosio vain vahvistui. Kaikilla yhtyeen soittavilla jäsenillä oli keikan aikana oma "soolohetkensä", jotka ajan saatossa aina muuttuivat hieman. Myös esiintymis- ja soittotaito karttuivat ja mm. Eddie Van Halenin kitarasoolot keikoilla alkoivat tasaisesti venyä niiden ollen parhaimmillaan jopa 12–15-minuuttisia. Sammy Hagarin aikana live-esiintymiset jatkoivat vauhdikasta linjaa esiintymisten painottuessa silti enemmänkin musiikkiin kuin itse keikkaan kaikkine vaiheineen.

Michael Anthony ja rumpali Alex Van Halen "pelasivat" yhteen erinomaisesti, ja yhdistettynä Eddie Van Halenin kitaransoittoon tämä oli jotakin, mitä varsinkin 1970–1980-lukujen taitteessa ihmisten oli vaikea uskoa. Myös Alexin "Flaming Gong" eli liekehtivä gong-lautanen hänen takanaan oli uskomaton näky yhdistettynä Michael Anthonyn kärrynpyöriin sekä Eddien liukumiseen esiintymislavaa pitkin samalla soittaen. Ajan myötä esiintymisistä jäi pikkuhiljaa pois kaikenlainen hyppeleminen ja riehuminen, mutta keikat olivat uran loppuun saakka omanlaisensa tapahtuma. Aina kehutuista live-esiintymisistä huolimatta yhtye ei ole julkaissut kuin yhden virallisen live-albumin, Live: Right Here, Right Now'n vuonna 1993.

Van Halen Suomessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Van Halen on käynyt Suomessa kertaalleen 27. toukokuuta 1998 VH III Tourinsa aikana soittamassa Helsingin Jäähallissa yhtyeen silloisen laulajan Gary Cheronen kanssa. Keikalla soitettiin yhtyeen tuoreimpia (VH III -albumin) kappaleita sekä melko tasapuolisesti Rothin ja Hagarin aikakausien tuotoksia.

Kiertueet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Van Halenin saavutuksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Van Halen on yli 80,0 miljoonalla myydyllä albumilla Yhdysvaltain kautta aikojen eniten myyneiden artistien listalla sijalla 39.[3]
  • Van Halen on myynyt maailmanlaajuisesti yli 80 miljoonaa albumia.[2][3]
  • Van Halen pitää hallussaan ennätystä Mainstream Rock Tracks -listalla: yhtyeellä on eniten ensimmäisiä sijoja listalla ja se on tämän ansiosta Guinness-maailmanennätyslistoilla.[6]
  • Van Halen pääsi vuonna 2007 kuuluisaan Rock and Roll Hall of Fameen.
  • Toinen kahdesta yhtyeestä, jolle on ikinä maksettu yli miljoona dollaria yhden setin soittamisesta.
  • Yksi viidestä rockyhtyeestä, jonka kaksi albumia ovat Yhdysvalloissa myyneet yli 10 miljoonaa kappaletta eli 10-kertaista platinaa (albumit Van Halen ja 1984).[3]
  • Van Halen on myös Grammy-voittaja kategoriassa Best Hard Rock Performance.
  • Van Halenin tuottoisin kiertue (syksy 2007–kevät 2008) tuotti 93 miljoonaa dollaria

Jäsenet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Entiset Jäsenet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aikajana

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Diskografia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Studioalbumit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Julkaisuvuosi Albumi Tuottaja RIAA (US) sertifikaatit[3] Billboard -listasijoitus Muuta Laulaja
1978 Van Halen Warner Bros. 10x platinaa (timanttia) 12.
  • Yhtyeen myydyin albumi
  • Ensimmäinen albumi David Lee Rothin kanssa
 David Lee Roth
1979 Van Halen II Warner Bros. 5x platinaa 6.
  • Ensimmäinen Top 20 -single "Dance the Night Away"
1980 Women and Children First Warner Bros. triplaplatinaa 6.
  • Ensimmäinen albumi, jolla ei ole yhtään cover-kappaletta
  • Vain yksi single julkaistiin albumilta.
1981 Fair Warning Warner Bros. tuplaplatinaa 5.
  • Heikoimmin menestynyt Van Halen -albumi David Lee Roth kanssa
1982 Diver Down Warner Bros. 4x platinaa 3.
  • Viisi 12:sta kappaleesta olivat cover-versioita - pidetään Van Halenin "cover-albumina".
1984 1984 Warner Bros. 10x platinaa (timanttia) 2.
  • Grammy Award -ehdokkuus: Best Rock Vocal Performance by a Duo or Group ("Jump"). "Jump" ylsi 1.:ksi Billboard -listalla ja pysyi ykkösenä 5 viikkoa.
  • Yhtyeen toiseksi myydyin albumi
1986 5150 Warner Bros. 6x platinaa 1.
  • Ensimmäinen albumi Sammy Hagar kanssa
  • Ensimmäinen Billboard #1 -albumi
  • Kolmanneksi menestynein albumi ja menestynein Sammy Hagarin kanssa
 Sammy Hagar
1988 OU812 Warner Bros. 4x platinaa 1.
1991 For Unlawful Carnal Knowledge Warner Bros. triplaplatinaa 1.
  • Grammy Award -voitto: Best Hard Rock Performance
1993 Live: Right Here, Right Now Warner Bros. tuplaplatinaa 5.
  • Ensimmäinen ja ainut virallinen livealbumi
  • Sisälsi Sammy Hagarin soolouralta kaksi kappaletta Van Halenin esittäminä
1995 Balance Warner Bros. triplaplatinaa 1.
  • Grammy Award -ehdokkuus: Best Hard Rock Performance ("The Seventh Seal")
  • Huonoiten menestynyt studioalbumi, jolla Sammy Hagar lauloi
  • Viimeinen albumi, jolla Hagar lauloi
1998 Van Halen III Warner Bros. Kultaa 4.
  • Ensimmäinen ja ainut albumi Gary Cheronen ollessa laulaja
  • Ensimmäinen ja ainut studioalbumi, joka ei ole myynyt vähintään tuplaplatinaa - Van Halenin huonoiten menestynyt studioalbumi
  • Michael Anthony soitti vain kolmessa kappaleessa bassoa: Eddie Van Halen soitti loput itse
  • Eddie Van Halen laulaa osan päälaulusta yhdessä laulussa
 Gary Cherone
2012 A Different Kind of Truth Interscope 2.
  • Ensimmäinen albumi 14 vuoden tauon jälkeen
 David Lee Roth

Livealbumit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kokoelmat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Videot & DVD:t

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Singlet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Runaround (1991)
  • Poundcake (1991)
  • The Dream Is Over (1992)
  • Right Now (1992)
  • Man on Mission (1992)
  • Jump (Live) (1993)
  • We Won't Get Fooled Again (1993)
  • Seventh Seal (1995)
  • Not Enough (1995)
  • Don't Tell Me (What Love Can Do) (1995)
  • Can't Stop Lovin' You (1995)
  • Amsterdam (1995)
  • Me Wise Magic (1996)
  • Humans Being (1996)
  • Can't Get This Stuff No More (1997)
  • Without You (1998)
  • One I Want (1998)
  • Fire in the Hole (1998)
  • Up for Breakfast (2004)
  • It's About Time (2004)
  • Tattoo (2012)
  • She's the Woman (2012)
  • Stay Frosty (2012)

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Pop culture vault popculturevault.com. Arkistoitu 11.8.2016.
  2. ↑ a b Press Release (Arkistoitu – Internet Archive) julkistettu 2004 Van Halenin konserttikiertueella
  3. ↑ a b c d e [1] Luettelo musiikkiartisteista levymyynnin mukaan
  4. ↑ http://www.glidemagazine.com/hiddentrack/?p=254
  5. ↑ Van Halen Considered Reunion Tour With Both David Lee Roth and Sammy Hagar Rolling Stone. Viitattu 3.1.2022.
  6. ↑ 1999 Dutch Van Halen Fan Club Interview with Michael Anthony

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Van_Halen&oldid=23671772”