ZZ Top

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
ZZ Top
Zz Top.gif
ZZ Top St. Augustinessa, Floridassa vuonna 2008.
ZZ Top St. Augustinessa, Floridassa vuonna 2008.
Tiedot
Toiminnassa 1969– 
Tyylilaji blues rock, hard rock, southern rock
Kotipaikka Houston, Texas, Yhdysvallat
Laulukieli englanti
Jäsenet

Billy Gibbons
Frank Beard
Dusty Hill

Levy-yhtiö

Rhino Records
RCA Records
Warner Bros. Records
London Records

[www.zztop.com Sivusto]

ZZ Top on texasilainen blues rock -yhtye, joka perustettiin 1969. Yhtyeen jäsenet ovat Billy Gibbons (laulu ja kitara), Dusty Hill (basso ja laulu) ja Frank Beard (rummut). Kokoonpano on pysynyt vuodesta 1970 täysin muuttumattomana.

ZZ Top on aina tuonut kotiosavaltiotaan Texasia esille musiikissaan ja kiertueillaan. Siitä tuli Texasissa hyvin suosittu 1970-luvun alussa ennen kaikkea ahkeran keikkailun ansiosta, ja kansalliseen maineeseen se nousi vuonna 1973 Tres Hombres -albuminsa myötä. Kansainvälisen läpimurtonsa yhtye teki albumilla Eliminator (1983), jossa se yhdisti bluesrockiinsa 1980-luvun tyylin mukaisesti syntetisaattoreita ja rumpukoneita. Yhtyeen omaperäiset musiikkivideot olivat myös hyvin suosittuja. 1990-luvulla ZZ Top palasi aiempaan blues-tyyliseen musiikkiinsa ja samalla sen suosio hiipui 1980-luvun puolivälin huippuvuosista. Yhtye teki 1990- ja 2000-vuosikymmenillä muutaman heikosti menestyneen albumin, mutta sen uusin levy La Futura (2012) saavutti jälleen arvostelumenestystä.

Tunnistettavan kitarasointinsa ja texasilaisuutensa ohella yhtye tunnetaan myös Gibbonsin ja Hillin pitkistä parroista, jotka he kasvattivat 1970-luvun lopulla.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syntyvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Billy Gibbonsilla oli 1960-luvun lopulla psykedeelinen bluesyhtye nimeltä Moving Sidewalks, joka oli julkaissut yhden albumin. Beard ja Hill puolestaan soittivat American Blues -yhtyeessä, joka oli julkaissut kaksi albumia.[1]

Moving Sidewalks lopetti 1969 ja Gibbons perusti ZZ Topin Houstonissa 20. kesäkuuta 1969.[2] Yhtyeen alkuperäisjäseniin kuuluivat hänen lisäkseen kosketinsoittaja Lanier Greig ja Moving Sidewalksin rumpali Dan Mitchell.[3]

Yhden tarinan mukaan Billy Gibbons otti yhtyeelle nimen arvostamiensa bluesmuusikkojen Z. Z. Hillin ja B. B. Kingin mukaan, joskaan ei halunnut mennä niin pitkälle että olisi nimennyt yhtyeen ZZ Kingiksi. Toisen tarinan mukaan yhtyeen nimessä yhdistyvät tupakkapaperimerkit Zig Zag ja Top.[3]

Yhtye teki levytyssopimuksen London Recordsin kanssa vuodenvaihteessa 1970 ja julkaisi ensisinglensä. Vähän sen jälkeen Greig ja Mitchell joutuivat Vietnamin sotaan ja heidän tilalleen tulivat Billy Etheridge (k. 2013) ja Frank Beard. Etheridge lähti yhtyeestä pian, ja hänen tilalleen tuli Michael "Cadillac" Johnson, mutta hänkin lähti vain muutaman viikon kuluttua. Johnsonin tilalle tuli Joe "Dusty" Hill, ja yhtye sai siten nykyisen kokoonpanonsa.[3] Siinä kolmikko pääsi toteuttamaan rakkauttaan perusbluesiin, boogieen, rockiin ja kaikkeen kotiosavaltioonsa Texasiin liittyvään.[1] Yhtye soitti ensimmäisen yhteisen keikkansa Beaumontissa 10. helmikuuta 1970.[4] Alkuaikoina ZZ Top soitti myös joidenkin tunnettujen esiintyjien kuten Lightnin' Hopkinsin, Janis Joplinin, Bo Diddleyn ja Chuck Berryn taustayhtyeenä näiden keikoilla.[5]

Uran alkuvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

ZZ Top julkaisi ensimmäisen albuminsa ZZ Top’s First Album 16. tammikuuta 1971. Albumi ei noussut Billboard 200 -listalle.[6] Gibbons soitti jo tällöin Pearly Gates -nimistä kitaraansa, jota hän on sen jälkeen käyttänyt jokaisella levyllään.[7] Yhtyeen toinen levy oli Rio Grande Mud (1972). Albumi nousi Billboard-listalla sijalle 104 ja sai suopeat arvostelut. Singlejulkaisu "Francine" nousi singlelistalla sijalle 69.[8] Yhtye keikkaili ahkerasti ja sen maine kasvoi. Tammikuussa 1973 Texasin ulkopuolella yhä melko tuntematon ZZ Top soitti The Rolling Stonesin lämmittelijänä Havaijilla.[9]

Nousu kansalliseen maineeseen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

ZZ Topin kolmas albumi Tres Hombres ilmestyi kesäkuussa 1973 ja nousi levylistalla kahdeksanneksi. Levyä soitettiin paljon radiossa ja se nosti yhtyeen kansallisesti tunnetuksi. "La Grange" nousi singlelistalla sijalle 41; myöhemmin Rolling Stone -lehti nosti kappaleen sijalle 74 kaikkien aikojen kitarakappaleiden listallaan. Myös itse albumi pääsi lehden top-500-listalle vuosina 2003 ja 2012.[10]

Seuraava albumi Fandango! (1975) koostui kolmesta live-esityksestä ja kuudesta uudesta studiokappaleesta. Levy myi platinaa, kävi albumilistalla sijalla 10 ja pysytteli listalla 83 viikon ajan. Single "Tush" menestyi myös ja nousi ajan myötä yhdeksi ZZ Topin suosituimmista kappaleista.[11]

Yhtye teki Fandangon julkaisun jälkeen laajan Amerikan-kiertueen. Toukokuussa 1976 se aloitti menestyksekkään "Worldwide Texas Tour" -kiertueen, johon kuului rekkalasteittain teksasilaista rekvisiittaa kuten kaktuksia, biisoni, kalkkarokäärmeitä ja kondoreita sekä 40-henkinen kiertuehenkilökunta. Ulkomaille kiertuetta ei kuitenkaan päästetty biisonia koskevien karanteenisäännösten vuoksi.[12]

Tejas (1976) ei menestynyt yhtä hyvin kuin Fandango!, ja sitä onkin kutsuttu yhtyeen yhdeksi heikoimmista albumeista 1970-luvulla.[13] Worldwide Texas Tour jatkui helmikuussa 1977 ja kattoi lopulta yhteensä 89 konserttia. Vuoden 1977 aikana yhtye julkaisi myös ensimmäisen virallisen kokoelma-albuminsa The Best of ZZ Top. Se jäi kuitenkin vasta sijalle 94 levylistalla.[14]

Tauko ja musiikilliset kokeilut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kierrettyään konserttilavoja seitsemän vuoden ajan yhtye aloitti tauon Worldwide Texas Tourin päätyttyä. Alunperin tauon oli tarkoitus kestää vain 90 päivää, mutta siitä tulikin kahden vuoden mittainen. Tärkein syy tähän oli se, että yhtye halusi siirtyä Warner Bros. -levy-yhtiölle, mutta heidän sopimusaikansa London Recordsin kanssa ei ollut vielä kulunut loppuun. Tauon aikana Gibbons vietti aikaa muun muassa Jamaikalla ja Euroopassa ja osallistui Pariisissa taide-elokuvaprojektiin. Gibbons ja Hill kasvattivat näiden vuosien aikana toisistaan tietämättä lyhyet partansa rintaan asti ulottuviksi, mikä muodostuikin myöhemmin yhtyeen tavaramerkiksi. Palattuaan jälleen yhteen he päättivät pitää parrat ja katsoa mitä siitä seuraisi. Frank Beard säilytti viiksensä muttei kasvattanut partaa.[15]

Tauolta palattuaan yhtye teki levytyssopimuksen Warner Brosin kanssa ja sai sopimuksen myötä täydet oikeudet aiempiin julkaisuihinsakin. Yhtye julkaisi pian uuden albumin Degüello (1979). Albumi oli jälleen uusi kunnianosoitus Texasille, ja siinä kuului joitain new wave- ja punkvaikutteita. Albumi nousi Billboard-listalla sijalle 24. Seuranneella kiertueella ZZ Top kävi ensimmäistä kertaa Euroopassa, soittaen Saksassa ja Englannissa.[16]

Seuraava albumi El Loco ilmestyi 1981. Levyn sanoitukset olivat aiempaakin humoristisemmat. ZZ Top jatkoi levyllä myös musiikillisia kokeilujaan ja otti ensimmäisen kerran käyttöön syntetisaattorit. Levy nousi listasijalle 17, ja yhtye kävi sitä seuranneella pitkällä kiertueella jälleen myös Euroopassa.[17]

Nousu maailmanmaineeseen 1980-luvulla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

ZZ Topin seuraava albumi Eliminator (1983) sai paljon näkyvyyttä uudella MTV-musiikkivideokanavalla ja nosti yhtyeen maailmansuosioon.[1] Eliminator myi yli 10 miljoonaa kappaletta ja pysyi top-20:ssä lähes vuoden ajan.[18] Sen singlet "Gimme All Your Lovin’'", "Sharp Dressed Man" ja etenkin "Legs" nousivat myös hiteiksi.[1] Yhtye käytti albumilla entistä enemmän syntetisaattoreita, rumpukoneita ja sekvenssereitä, jotka olivat tulleet musiikissa silloin suosituiksi.[19] Levyn kannessa on autoja rakastavan Gibbonsin punainen Ford Coupé '33, lempinimeltään "Eliminator".[20]

Tim Newmanin yhtyeelle ohjaamat musiikkivideot menestyivät myös hyvin. Humoristisissa videoissa esiintyi yhtyeen ja Eliminator-auton lisäksi ZZ-avaimenperä ja pitkäsäärisiä mallityttöjä. "Legs" toi yhtyeelle MTV:n parhaan yhtyevideon palkinnon ja "Sharp Dressed Man" Newmanille parhaan ohjauksen palkinnon.[21]

Levyn julkaisua seurasi pitkä maailmankiertue.[22]

Eliminator on ZZ Topin tunnetuin ja myydyin albumi. Se toi yhtyeelle paljon uusia kuulijoita, mutta samalla se vieraannutti osan vanhoista faneista, jotka olivat uskollisia yhtyeen 1970-luvun blues rock -linjalle.[22]

Vuonna 1984 partakoneiden ja -terien valmistaja Gillette tarjosi Gibbonsille ja Hillille miljoonaa dollaria, mikäli he olisivat suostuneet ajamaan pitkät partansa ja mainostaneet tätä kuuluisaa tuotemerkkiä. Hill ja Gibbons kuitenkin kieltäytyivät tarjouksesta.[23]

Eliminatoria seurasi toinen menestyslevy Afterburner (1985).[1] Se noudatti edeltäjänsä tyyliä syntetisaattoreineen ja rumpukoneineen, mutta sisälsi edelleen myös tuttuja blues-elementtejä. Levy myi viisi miljoonaa kappaletta, puolet Eliminatorin myynnistä. Singlejen näyttävät videot saivat MTV:llä jälleen runsaasti soittoaikaa.[24]

Yhtye julkaisi boksisetin The ZZ Top Sixpack vuonna 1987. Siinä yhtyeen 1970-luvun albumit oli miksattu uusiksi 1980-luvun tyyliin, mikä jälleen järkytti joitain yhtyeen vanhoja faneja.[25]

Viiden vuoden levytystauon jälkeen julkaistu Recycler (1990) oli edelleen tyyliltään paljolti 1980-luvun tyylistä pop-rockia kahden edeltäjänsä tavoin. Se oli samalla kuitenkin niitä karheampi ja viitoitti alkavaa paluuta yhtyeen blues-juurille.[26] Albumi myi enää miljoona kappaletta.[27]

Huippusuosion jälkeinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

ZZ Top San Antoniossa 2015

Yhtye esitti elokuvassa Paluu tulevaisuuteen III (1990) hillbilly-yhtyettä ja kappale Doubleback soi lopputekstien aikana; myös kappaleen musiikkivideo oli tehty elokuvan ympärille..

Vuonna 1991 Texasin edustajainhuone nimitti yhtyeen osavaltion "virallisiksi sankareiksi", ja kuvernööri perusti ZZ Top -päivän.[28]

ZZ Top vaihtoi Recyclerin jälkeen levy-yhtiötä Warner Brosista RCA:lle ja palasi tyylillisesti vanhoille blues-juurilleen. Antenna (1994) myi vielä platinaa, mutta putosi nopeasti listoilta.[27] Albumi sai kriitikoilta haukkuja keskinkertaisuudesta ja vanhojen riffien kierrätyksestä.[29] Sitä seuranneet albumit eivät enää nousseet lähelle listojen kärkeä.[27] Rhythmeen (1996) ja yhtyeen 30-vuotisen uran mukaan nimetty XXX (1999) saivat myös kriitikoilta huonot arvostelut, ja yhtyettä haukuttiin väsyneen kuuloiseksi.[30] Texmex-vaikutteinen Mescalero (2003) sai edeltäjäänsä myönteisemmät arvostelut ja kävi albumilistan sijalla 57.[31]

The Rock and Roll Hall of Fame kelpuutti ZZ Topin jäsenekseen 15. maaliskuuta 2004.[32]

Vuonna 2012 julkaistu albumi La Futura menestyi jälleen hyvin, nousten Billboard 200 -listalla kuudenneksi.[33] Sen tuottajana ei ollut aikaisempien levyjen tapaan Bill Ham, vaan Rick Rubin yhdessä Billy Gibbonsin kanssa. Jotkut kriitikot kuten The Guardianin Michael Hann ja Allmusicin Thomas Erlewine ovat kutsuneet albumia yhtyeen parhaaksi pitkiin aikoihin.[34][35]

ZZ Top on myynyt pelkästään kotimaassaan noin 25 miljoonaa levyä.[36]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Studioalbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kokoelma-albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • The Best of ZZ Top (1977)
  • The ZZ Top Six Pack (1987)
  • Greatest Hits (1992)
  • One Foot in the Blues (1994)
  • Chrome, Smoke & BBQ (2003)
  • Complete Studio Albums (2013)
  • The Very Baddest (2014)[37]

Livealbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Live in Germany 1980 (2001)
  • Live from Texas (2008)[37]

Singlet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Musiikkivideot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • ”Gimme All Your Lovin’” (1983)
  • ”Sharp Dressed Man” (1983)
  • ”Legs” (1984)
  • ”Sleeping Bag”
  • ”Viva Las Vegas”
  • ”Rough Boy”
  • ”Burger Man”
  • ”TV Dinners”
  • ”Doubleback”
  • ”Pincushion”
  • ”Breakaway”
  • ”World Of Swirl”
  • ”She’s Just Killing Me”
  • ”My Head’s in Mississippi”
  • ”I Gotsta Get Paid” (2012)

DVD:t[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • ZZ Top’s Greatest Hits (2004)
  • Eric Clapton Crossroads Guitar Festival (2004)
  • ZZ Top Live from Texas
  • ZZ Top Ultimate Collection (2008)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Daniels, Neil: Beer Drinkers & Hell Raisers : A ZZ Top Guide. Soundcheck Books, 2014. ISBN 978-0-9571442-7-9.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e ZZ Top Biography Rock and Roll Hall of Fame. Viitattu 5.3.2015.
  2. Daniels 2014, s. 6.
  3. a b c Daniels 2014, s. 14–15.
  4. Daniels 2014, s. 17.
  5. Daniels 2014, s. 18.
  6. Daniels 2014, s. 20.
  7. Daniels 2014, s. 19.
  8. Daniels 2014, s. 22.
  9. Daniels 2014, s. 22.
  10. Daniels 2014, s. 25.
  11. Daniels 2014, s. 28–29.
  12. Daniels 2014, s. 30–32.
  13. Daniels 2014, s. 33.
  14. Daniels 2014, s. 34.
  15. Daniels 2014, s. 35–36.
  16. Daniels 2014, s. 37–39.
  17. Daniels 2014, s. 40–43.
  18. Daniels 2014, s. 45–46.
  19. Daniels 2014, s. 43.
  20. Daniels 2014, s. 45–48.
  21. Daniels 2014, s. 46–47.
  22. a b Daniels 2014, s. 48.
  23. ZZ Top Biography 2008. TV.com. Viitattu 14.3.2008. (englanniksi)
  24. Daniels 2014, s. 49–51.
  25. Daniels 2014, s. 52–53.
  26. Daniels 2014, s. 53–54.
  27. a b c ZZ Top Biography Rolling Stone. Viitattu 5.3.2015.
  28. Daniels 2014, s. 58.
  29. Daniels 2014, s. 60–62.
  30. Daniels 2014, s. 66–67, 70.
  31. Daniels 2014, s. 78–79.
  32. Prince, ZZ Top ja Harrison Hall of Fameen mtv.fi (16.3.2004) Viitattu 13.6.2014.
  33. ZZ Top Billboard Albums AllMusic. Viitattu 5.3.2015.
  34. Thomas Erlewine: ZZ Top: La Futura AllMusic. Viitattu 20.3.2015.
  35. Michael Hann: ZZ Top: La Futura – review 6.9.2012. The Guardian. Viitattu 20.3.2015.
  36. RIAA - Gold & Platinum - November 07, 2010 riaa.com. Viitattu 7.11.2010. Englanti
  37. a b Discography ZZTop.com. Viitattu 10.4.2015.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • ZZ Top: Bad and Worldwide (1985)
  • ZZ Top (Mitchell Craven, 1985)
  • ZZ Top (Philip Kamin, 1986)
  • ZZ Top (Robert Draper, 1989)
  • Elimination: The ZZ Top Story (1991)
  • Sharp-Dressed Men: Zz Top Behind the Scenes from Blues to Boogie to Beards (1994)
  • ZZ Top: Elimination (1998)
  • ZZ Top Greatest Hits (1999)
  • The New Best of Zz Top for Guitar (Easy Tab Deluxe) (1999)
  • ZZ Top / XXX (Authentic Guitar-Tab) (2000)
  • ZZ Top – Guitar Anthology (2003)
  • Essential ZZ Top (2003)
  • The Very Best of ZZ Top (2003)
  • The Best of Zz Top: A Step-By-Step Breakdown of the Guitar Styles and Techniques of Billy Gibbons (2003)
  • ZZ Top: Fearless Boogie – The Full 30-Year Story of the Great Texas Trio (Hugh Gregory, julkaisija Backbeat Books, ei vielä julkaistu)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]