Cream

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Cream
(19661968, 1993, 2005)
Cream Clapton Bruce Baker 1960s.jpg
Tiedot
Tyylilaji: blues rock
psykedeelinen rock
hard rock
Kotipaikka: Englannin lippu Lontoo, Englanti, Yhdistynyt kuningaskunta
Laulukieli: englanti
Jäsenet
Jack Bruce laulu, bassokitara
Eric Clapton sähkökitara, laulu
Ginger Baker rummut, laulu
Levy-yhtiöt
Columbia Records  

Cream oli brittiläinen rockyhtye, joka toimi vuosina 19661968. Yhtyeessä soittivat Jack Bruce (laulu, bassokitara, huuliharppu), Eric Clapton (sähkökitara, laulu) ja Ginger Baker (rummut, taustalaulu). Vaikka yhtye pysyi koossa vain noin kaksi vuotta, se luetaan psykedeelisen rockin ja blues rockin keskeisten nimien joukkoon. Yhtyettä pidetään myös yhtenä varhaisen heavy metalin pioneereista.

Yhtyeen perustaminen ja kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cream perustettiin Lontoossa vuonna 1966. The Yardbirds -yhtyeessä ja John Mayallin kanssa soittanut Eric Clapton oli tuolloin jo noussut maineeseen suurena kitarataiturina. Hän ei kuitenkaan lähtenyt soolouralle tai ryhtynyt yhtyeenjohtajaksi, vaan omaksui Creamissa nimenomaan kitaristin roolin. Jack Bruce toimi yhtyeen pääasiallisena laulajana ja hän oli sen varsinainen keulakuva. Ginger Baker oli jo aiemmin työskennellyt rumpalina Jack Brucen kanssa. Bakerin ja Brucen välit olivat aikaisemman yhteistyön jäljiltä hyvin tulehtuneet, mutta Creamia perustettaessa riidat lakaistiin maton alle.

Creamin kappaleiden säveltäjät vaihtelivat huomattavasti. Yhtyeen sisällä tärkeimmäksi lauluntekijäksi kehittyi Jack Bruce yhteistyössä runoilija Peter Brownin kanssa. Vastaavaa yhteistyötä Eric Claptonin ja Ginger Bakerin kanssa tekivät Martin Sharp ja Mike Taylor. Bruce sävelsi monia tärkeitä kappaleita, mutta usein myös yhtyeen ulkopuoliset henkilöt antoivat sävellyksiään Creamin käyttöön tai olivat mukana sävellystyössä. Myös yhtyeen tuottaja Felix Pappalardi ja vaimonsa Gail Collins tekivät yhtyeelle kappaleita. Toinen peruspiirre Creamin musiikille olivat sovitukset jäsenten hyvin tuntemasta blues-musiikista.

Yhtyeen nimi tulee siitä, että Bruce, Clapton ja Baker kokivat olevansa brittibluesin kerma. Creamiin kohdistui alusta alkaen varsin suuria odotuksia. Soittajien taustojen ansiosta Cream olikin eräs ensimmäisistä superyhtyeistä.

Brittipoppia ja psykedeliaa (1966–1967)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Creamin ensimmäinen julkaisu oli single "Wrapping Paper", joka oli tyylillisesti yllätys musiikkimaailmalle, eikä se saavuttanut suurta menestystä.[1] Tämä pianovetoinen popkappale ei myöskään päätynyt yhtyeen debyyttialbumille, tosin se julkaistiin joissain myöhemmissä painoksissa bonusraitana. Ensimmäinen albumi oli 1960-luvun tyylisestä popmusiikista ja vanhoista bluesklassikoista koostuva Fresh Cream, joka ilmestyi vuoden 1966 lopussa. Esikoisalbumin tunnetuin kappale lienee singlenäkin julkaistu avausraita, "I Feel Free". Muita merkittäviä kappaleita ovat muun muassa usein livenä soitettu Willie Dixonin "Spoonful", levyn avausraita, Brucen säveltämä N.S.U. sekä Bakerin nimiin merkitty "Toad", joka sisälsi yhden rockhistorian ensimmäisistä levytetyistä rumpusooloista.

New Yorkissa äänitettiin Creamin toinen albumi, suurena rock-klassikkona pidetty Disraeli Gears. Siihen sisältyivät muun muassa hitit "Strange Brew" ja "Sunshine of Your Love". Albumi julkaistiin puoli vuotta myöhemmin marraskuussa 1967 ja se nousi sekä Yhdysvaltojen että Britannian albumilistalla viiden suosituimman joukkoon. Jimi Hendrixin samana vuonna julkaistun esikoisalbumin tavoin Disraeli Gears esitteli yleisölle särjettyä sähkökitarasoundia ja psykedeelistä rockia. Albumilta julkaistiin singlenä "Strange Brew" ja sen kääntöpuoleksi valittiin "Tales of Brave Ulysses", joka oli ensimmäisiä wah-wah -pedaalin ääntä sisältäviä julkaisuja.

Cream soitti kaksi loppuunmyytyä konserttia Kulttuuritalolla 13.11.1967[2].

Kokeellista materiaalia ja pitkiä live-taltiointeja (1968)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1968 ilmestyi tupla-albumi Wheels of Fire. Albumi vei Creamin musiikkia yhä kokeellisempaan suuntaan. The Beatlesin samanaikaisten albumien tapaan Wheels of Firen muutamissa kappaleissa käytettiin uusia soittimia ja myös sävellyksissä oli pyritty omaperäisyyteen. Aikaisempaa bluesista innoituksensa saanutta tyyliä ei kuitenkaan unohdettu: mukaan olivat mahtuneet versiot Robert Johnsonin "Crossroads Bluesista" ja Albert Kingin esittämästä kappaleesta "Born Under a Bad Sign". Albumin tunnetuin raita lienee psykedeelinen "White Room". Eric Clapton sai aiempaa enemmän tilaa ja näkyvyyttä myös laulajana muun muassa kappaleessa "Crossroads". Tupla-albumin toinen puolisko koostuu pitkistä live-äänityksistä, joissa on runsaasti yhtyeen improvisointia.

Riitojen ja turhautumisen repimän yhtyeen jäsenet halusivat Wheels of Firen valmistuttua lähteä omille teilleen. Osasyynä tilanteeseen oli ankara kiertuetahti erityisesti Yhdysvalloissa, mikä oli henkisesti kuluttavaa ja toisaalta rajoitti uusien ideoiden kokeilua, mitä erityisesti Eric Clapton on korostanut.[3]

Pyyntöjen johdosta Cream kuitenkin teki kuukauden mittaisen, 4. lokakuuta 1968 alkaneen ja 4. marraskuuta 1968 päättyneen jäähyväiskiertueen, joka sisälsi 22 konserttia lähinnä Yhdysvalloissa. Yhtye esitti vielä tämän jälkeen kaksi konserttia kuuluisassa Royal Albert Hallissa Lontoossa. BBC nauhoitti Royal Albert Hallin esiintymiset dokumenttia varten. Kyseiset taltioinnit on myöhemmin julkaistu VHS- ja DVD-muodossa.

Lopettamisen jälkeen (1969–)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keväällä 1969 ilmestyi Creamin jäähyväisalbumi Goodbye Cream. Alun perin kaikkien yhtyeen jäsenten oli sovittu kirjoittavan tälle viimeiselle albumille kolme uutta kappaletta. Lopulta jokainen kuitenkin toi studioon vain yhden kappaleen. Albumin A-puolelle laitettiin tästä syystä konserttitaltiointeja vanhoista kappaleista. Goodbye Cream muistetaan nykyisin lähinnä kappaleesta "Badge", jonka Clapton teki ystävänsä George Harrisonin kanssa. Harrison myös soittaa itse kappaleessa rytmikitaraa.

Marraskuussa 1969 julkaistiin yhtyeen ensimmäinen kokoelma-albumi; Best of Cream.

1970-luvulla levy-yhtiö julkaisi vielä konserttitaltioinnit Live Cream ja Live Cream Volume II, jotka sisälsivät yhtyeen livetaltiointeja vuosilta 1967−1968.

Creamin hajoamisen jälkeen Eric Clapton ja Ginger Baker jatkoivat yhteistyötään ja perustivat vuonna 1969 Steve Winwoodin (mm. ex-Traffic) kanssa yhtyeen Blind Faith. Yhtye toimi vain vajaan vuoden ja julkaisi yhden albumin.

Väliaikaisia comebackeja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cream nimettiin vuonna 1993 Rock and Roll Hall of Fameen. Yhtye päätti tällöin unohtaa vanhat erimielisyytensä ja esiintyä valintaseremoniassa. Esiintymisen jälkeen alkoi liikkua huhuja yhtyeen varsinaisesta paluusta, mutta tätä ei kuitenkaan tapahtunut. Soolourallaan hyvin menestynyt Clapton ei ollut yhtä innostunut comebackista kuin Baker ja Bruce, joille Cream oli edustanut uran ehdotonta huippukohtaa.

Vuonna 2004 Cream ilmoitti, että yhtye palaisi Claptonin aloitteesta hetkellisesti yhteen ja konsertoisi 2., 3., 5. ja 6. toukokuuta 2005 Royal Albert Hallissa. Liput konsertteihin myytiin välittömästi loppuun. Konserteista julkaistiin myös live-albumi ja live-DVD. Yhtye päätti esiintyä vielä Madison Square Gardenissa New Yorkissa lokakuun 24.-26. päivien välisenä aikana. Yhdysvaltalaiset ihailijat toivoivat, että yhtye tekisi laajan kiertueen. Tätä ei kuitenkaan tapahtunut. Joulukuussa 2005 Jack Bruce kuitenkin toivoi Bass Player -lehden haastattelussa yhtyeen jatkavan yhä toimintaansa.

Creamin perintö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cream edusti sitä rockyhtyeiden sukupolvea, jonka musiikki oli monipuolista: mukana oli bluesklassikoihin perustuvaa rockia, uutta psykedeelistä rockia sekä kevyempää poppia. Kokeilevia kappaleita sisältävällä Wheels of Fire -albumillaan Cream oli mukana rockin kehittämisessä "taiteellisempaan" suuntaan, mistä sai alkunsa progressiivinen rock. Raskaalla kitarasoundillaan Cream pohjusti The Jimi Hendrix Experiencen, Mountainin ja Blue Cheerin kaltaisten yhtyeiden kanssa tietä Led Zeppelinille ja muille varhaisen heavy metalin edustajille.

Jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Studioalbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Livealbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kokoelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Best of Cream  (1969)
  • Heavy Cream  (1972)
  • Strange Brew: The Very Best of Cream  (1983)
  • Creme de la Cream  (1992)
  • The Very Best of Cream  (1995)
  • Those Were The Days  (1997)
  • 20th Century Masters: The Millenium Collection: The Best of Cream  (2000)
  • BBC Sessions  (2003)
  • Cream Gold  (2005)

DVD/VHS[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Farewell Concert (Nauhoitettu marraskuussa, 1968 Royal Albert Hallissa)
  • Strange Brew (uudelleen editointi Farewell Concertista)
  • Fresh Live Cream
  • Royal Albert Hall London May 2-3-5-6 2005
  • Cream: Disraeli Gears
  • Cream: Classic Artists

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Sappinen 1978, s.33.
  2. Mikael Huhtamäki: Live In Finland - Kansainvälistä keikkahistoriaa Suomessa 1955-1979. Gummerus, 2013. ISBN 978-951-20-8730-3.
  3. Clapton 2008, s.116