Farm Aid

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Farm Aid 2011 Kansas Cityssä.

Farm Aid on vuodesta 1985 lähtien Yhdysvalloissa järjestetty hyväntekeväisyyskonserttien sarja. Sillä kerätään varoja maan velkaantuneille pienviljelijöille, jotka ovat vaarassa menettää tilansa taloudellisten vaikeuksiensa vuoksi. Konsertti on järjestetty säännöllisesti vuosia 1988 ja 1991 lukuun ottamatta vaihtuvilla paikkakunnilla eri puolilla Yhdysvaltoja.

Farm Aid sai alkunsa heinäkuussa 1985 järjestetystä Live Aid -konsertista, jolla kerättiin apua Etiopian nälänhädän uhrien auttamiseksi. Bob Dylan esitti toivomuksen, että joku alkaisi kerämään varoja myös amerikkalaisten maanviljelijöiden tukemiseksi. Ensimmäinen Farm Aid -konsertti pidettiin vielä saman vuoden syyskuussa Illinoisin osavaltion Champaignin kaupungissa. Sen järjestäjinä toimivat Willie Nelson, John Mellencamp ja Neil Young. Yhdessä Dave Matthewsin kanssa he muodostavat myös nykyisen Farm Aid -organisaation johtokunnan.

Konserttipaikkakunnat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]