Mestarit

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee yhtyettä. Katso vuoden 1992 elokuva Mestarit.
Mestarit
Tiedot
Toiminnassa 19962002
Tyylilaji rock, balladi, iskelmä
Kotipaikka Suomen lippu Helsinki, Suomi
Laulukieli suomi
Jäsenet

Kirka
Hector
Pave Maijanen
Pepe Willberg

Levy-yhtiö

Finnkino (DVD:t)
EMI

Aiheesta muualla
MusicBrainz

Mestarit oli 1990-luvulla perustettu suomalainen laulukokoonpano, johon kuuluivat Hector, Kirka, Pave Maijanen ja Pepe Willberg. Mestareiden ensimmäinen yhteisesiintyminen tapahtui Jääkiekon MM-kisojen avajais-showssa 25.4.1997. Nokian kesäkiertueella v. 1998. Ensimmäinen julkinen konsertti järjestettiin Hartwall-Areenalla 29. lokakuuta 1998. Konsertista tuli suurmenestys ja helmikuussa 1999 he lähtivät kiertueelle, joka kiersi Suomen suurimmissa jäähalleissa. Suuresta suosiosta kertoo, että kaikki konsertit olivat loppuunmyytyjä. Myös ensimmäisestä konsertista julkaistu tuplalive-cd Mestarit Areenalla oli vuoden 1999 myydyin äänite Suomessa ja kaikkien aikojen myydyin livealbumi Suomessa. Levy valittiin Emma-gaalassa Vuoden albumiksi.

Kun Mestarit vierailivat tv-ohjelma Bumtsibumissa, ohjelma keräsi ennätykselliset 1,72 miljoonaa katsojaa. Menestystarina jatkui huhtikuussa 1999 muutamalla konsertilla, kesällä muutamalla festarilla, huipentuen 5. elokuuta 1999 järjestettyyn konserttiin Helsingin Olympiastadionilla, jossa oli paikalla 36 000 katsojaa. Kyseinen konsertti oli ensimmäinen suomalaisen yhtyeen oma konsertti Olympiastadionilla.

Syksyllä 1999 Mestarit esiintyivät myös Ruotsissa Göteborgissa Suomi–Ruotsi-maaottelun yhteydessä. Kiertueen jälkeen Mestarit konsertoivat vielä muutamissa tilaisuuksissa, mutta vuoden 2002 jälkeen he eivät esiintyneet yhdessä.

Jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mestareiden konsertit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 17.6.1998 Helsinki, Nokian kesäjuhlat (epävirallinen 1. keikka)
  • 29.10.1998 Helsinki, Hartwall-areena
  • 1.2.1999 Rovaniemi, Lapin liikuntakeskus
  • 2.2.1999 Oulu, Jäähalli
  • 4.2.1999 Vaasa, Botniahalli
  • 5.2.1999 Jyväskylä, Jäähalli
  • 8.2.1999 Tampere, Jäähalli
  • 9.2.1999 Kuopio, Jäähalli
  • 15.2.1999 Helsinki, Hartwall-Areena
  • 16.2.1999 Helsinki, Hartwall-Areena
  • 17.2.1999 Lappeenranta, Jäähalli
  • 18.2.1999 Turku, Elysée Arena
  • 19.4.1999 Mikkeli, Jäähalli
  • 20.4.1999 Lahti, Jäähalli
  • 21.4.1999 Turku, Elysée Arena
  • 25.6.1999 Joensuu, Laulurinne
  • 30.7.1999 Kotka, Meripäivät
  • 5.8.1999 Helsinki, Olympiastadion
  • 4.9.1999 Göteborg, Scandinavium Arena
  • 31.12.1999 Helsinki, Millennium-konsertti

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Mestareista on myös tehty sketsi Vintiöt - 10 years after-sketsiohjelmaan. Kirkaa näyttelee Santeri Kinnunen, Pepeä Niko Saarela, Pavea Kari Hietalahti ja Hectoria Samuli Edelmann.
  • Myös suomicovereistaan tunnettu Larharyhmä on julkaissut Mestaajat areenalla -EP:n, jossa he esittävät Mestareiden lauluja hieman huumorilla höystettynä.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]