Turkistarhaus

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Turkistarhaus on elinkeino, joka perustuu eläinten kasvattamiseen tapettaviksi, jotta niistä saataisiin turkiksia. Turkistarhoilla kasvatetaan muun muassa minkkejä, sinikettuja, hopeakettuja, supikoiria ja hillereitä.

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turkistarhaus aloitettiin Yhdysvalloissa 1860-luvulla. Nykyaikaisen turkistarhauksen katsotaan kuitenkin alkaneen 1890-luvulla Kanadassa Prinssi Edwardin saarella.[1] Nykyiset tarhattavat hopeaketut polveutuvat saaren kahdesta hopeakettukannasta.

Pohjoismaissa turkistarhaus yleistyi 1910-luvulla, Suomessa 1950-luvulla ja voimaperäisesti 1960-luvulla.lähde?

Yleisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2008 koko Euroopan unionin alueella oli enää yhteensä noin 6 500 turkistarhaa, joista Suomessa sijaitsi noin 1 500 kappaletta. Näistä noin tuhat toimi maatilojen yhteydessä.[2]

Maailmanlaajuisen turkistuotannon arvoksi on arvioitu noin kaksi miljardia euroa. Tarhatuista eläimistä minkki on kauan ollut taloudellisesti tärkein, esimerkiksi vuonna 2007 maailmassa tuotettiin MTT:n mukaan 44 miljoonaa minkinnahkaa, joista 17 miljoonaa tuli Pohjoismaista.[3] Johtava minkkimaa on Tanska.[1] Pohjoismainen ketunnahkojen tuotanto oli samana vuonna 2,5 miljoonaa, josta sinikettuja oli 1,7 miljoonaa.[3]

2000-luvun alussa Kiina haastoi Euroopan turkistuottajana ja ryhtyi voimakkaasti kasvattamaan tuotantoaan. Seurasi seitsemän vuotta ylituotantoa, jolloin kannattavuus oli huono. Enimmillään Kiina tuotti kahdeksan miljoonaa ketunnahkaa, mutta vuosikymmenen loppuun mennessä vuosituotanto romahti laatukilpailun vuoksi kahteen miljoonaan, joka oli myös Suomen tuotanto vuonna 2009.[4]

Turkiseläinten hyvinvointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1990-luvun lopussa Euroopan komissio asetti tieteellisen komitean tutkimaan turkiseläinten hyvinvointia tarhoilla. Komitean raportissa vuodelta 2001 todetaan muun muassa, että "häkki huonontaa minkin hyvinvointia, koska se ei tarjoa riittävästi virikkeitä tärkeiden tarpeiden tyydyttämiseksi". Näihin tarpeisiin kuuluvat väljä ja virikkeellinen elinympäristö sekä mahdollisuus kiipeillä, uida ja välttää kontaktia muiden minkkien kanssa.[5]

Pienet virikkeettömät häkit aiheuttavat eläimissä käyttäytymishäiriöitä, kuten stereotyyppistä käyttäytymistä, apatiaa, hermostuneisuutta sekä kannibalismia.[6]

Norjan maatalousministeriön eettinen neuvosto on todennut, että eläinten hyvinvoinnin näkökulmasta nykymuotoista turkiskasvatusta ei voi hyväksyä.[7][8][9][10]

Ympäristövaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turkistilat ovat ravinteiden kierrättäjiä – aiemmin käytäntönä oli jopa nyljettyjen minkinraatojen käyttäminen rehuna minkkitarhoilla.[11] Minkkien prionitaudin eli sienimäisen aivorappeutumasairauden (Transmissible mink encephalopathy, TME) epidemiat 1960-luvulla muun muassa Suomessa ja Yhdysvalloissa pakottivat luopumaan käytännöstä. Nykyään rehussa käytetään raaka-aineena muun muassa teurastuksen sivutuotteita ja kalojen perkausjätettä.

Turkistuotannon yhteenlasketut typpipäästöt ovat Suomessa 430 tonnia vuodessa ja fosforipäästöt 45 tonnia vuodessa. Paitsi pintavesiin eli jokiin ja järviin, turkistarhojen aiheuttama kuormitus kohdistuu myös pohjavesiin. Kuormituksessa on selviä eroja eri tarhojen välillä. Typpi- ja fosforipäästöjen suuruuteen vaikuttavat paitsi tarhan eläinmäärä, myös muun muassa lähimaaston korkeuserot, maaperän läpäisykyky ja se, kuinka usein tarhaaja siivoaa lannan pois häkkien alta. Tarhauksen aiheuttamia ympäristöhaittoja pyritään vähentämään muun muassa siirtämällä tarhoja pois pohjavesialueilta rakentamalla uusia tarhausalueita.[12] Turkislanta on tehokas lannoite, jota käytetään maataloudessa. Häkkien alle kertyvästä lannasta ja virtsasta vapautuu paitsi typpeä ja fosforia, myös ammoniakkia. Ammoniakki kohoaa ilmaan ja leviää tarhan lähiympäristöön, jossa sen on todettu aiheuttavan puustovaurioita.[13]

Suomessa istutuksista ja tarhoilta luontoon karanneista sekä vapautetuista eläimistä on kehittynyt villiminkkikanta, mitä pidetään osasyynä siihen, että Suomen eläimistöön perinteisesti kuulunut vesikko on kadonnut.[14]

Lainsäädäntö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maat, joissa turkistarhaus on rikos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Osassa Euroopan maita tarhaus on nykyään kielletty. Turkistarhaus on kielletty lailla Isossa-Britanniassa (2002), Itävallassa (2004) ja Kroatiassa (2007, kymmenen vuoden siirtymäajalla).[15] Hollanti lopettaa turkistarhauksen vuoteen 2024 mennessä joulukuussa 2012 tehdyllä päätöksellä.[16] Kettujen ja chinchillojen tarhauskielto astui voimaan Hollannissa vuonna 2008.[17]

Euroopan unionin kielto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tammikuusta 2009 alkaen kaikissa EU-maissa kissojen ja koirien turkisten myynti, markkinointi, maahantuonti ja maastavienti on kielletty toiminnan epäeettisyyden vuoksi.[18][19]

Maat, joissa eläinsuojelulaki vaatii lajityypillisempiä oloja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2001 Ruotsissa kettujen tarhaus tehtiin lailla käytännössä mahdottomaksi.[17] Syksyllä 2006 tuli Saksassa voimaan päätös, jonka mukaan maassa vaaditaan muun muassa ketuille maapohja ja minkeille uima-allas sekä huomattavasti aiempaa runsaammin tilaa 5–10 vuoden siirtymäajalla. Sveitsissä maan eläinsuojelulaki käytännössä estää turkistarhauksen.[17] Tarhausta on rajoitettu tai tehty käytännössä taloudellisesti kannattamattomaksi tiukalla eläinsuojelulainsäädännöllä myös Italiassa, Tanskassa ja Uudessa-Seelannissa.[15]

Maat, joissa ei ole eläinsuojelulakia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiinassa turkiseläinten pitoa tai kohtelua ei säädellä minkäänlaisella lainsäädännöllä. Rajoitusten puute on johtanut paikoin eläinten julmaan kohteluun ja käsittelyyn. Kiinan ensimmäinen eläinsuojelulaki on kuitenkin valmisteilla.[20]

Tarhaus Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lainsäädäntö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuodesta 1985 lähtien turkistarhausta on Suomessa säädelty maa- ja metsätalousministeriön asettamin eläinsuojelusäännöksin. Uudet turkiseläinten häkkikokovaatimukset astuivat voimaan vuoden 2011 alusta.

Yleisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa turkistarhaus on voimakkaasti keskittynyt ruotsinkieliselle Pohjanmaalle, jossa tuotetaan noin 90% nahoista.[21]

Vuodesta 1995 lähtien tilojen määrä Suomessa on laskenut noin 50 kappaleen vuosivauhtia. Laskun ennustetaan jatkuvan, sillä alan yrittäjät ovat keskimäärin iäkkäitä, ja tiloille on vaikea löytää jatkajia. Suomessa oli Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen (MTT) selvityksen mukaan 1980-luvun puolivälissä 5 500 turkistarhaa[2] ja vuoden 2014 lopulla turkistarhojen lukumäärä oli enää 965.[22] Suomalaiset turkistarhaajat kasvattivat vielä 1980-luvulla 60% maailman ketunnahoista ja 20% minkinnahoista, mutta vuonna 2006 Suomi tuotti enää 20% maailman ketunnahoista ja 5% minkinnahoista.[2]

Suomalaiset turkikset myydään pääasiassa Saga Fursin (ent. Turkistuottajat) turkiskeskuksessa Vantaalla. Tärkeimmät ostajamaat ovat Hongkong, Kiina, Korea, Venäjä, Kreikka ja Italia.[23] Suomessa turkisnahoista saatu tulo on liikkunut MTT:n mukaan 2000-luvulla 200–300 miljoonan euron välillä.[24]

Eläinten kohtelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2010 alussa Oikeutta eläimille -järjestö julkaisi 30 suomalaiselta turkistarhalta salakuvattua materiaalia, joka aiheutti mediassa keskustelua turkiseläinten hyvinvoinnista ja eläinsuojelulainsäädännöstä.[25] Kuvat paljastivat järjestön mukaan vakavia eläinten laiminlyöntejä ja virikkeettömän elinympäristön.[26] Tuolloinen pääministeri Matti Vanhanen kritisoi kuvia väittämällä, että ne ovat "eläinten sairasosastolta". Väitteeseen suhtauduttiin julkisuudessa ristiriitaisesti. Esimerkiksi eläinlääketieteen tohtori Laura Hännisen mukaan tarhoilla ei ole erillisiä sairasosastoja, kun taas Suomen turkiseläinten kasvattajaliiton toiminnanjohtaja Tuula Dahlmanin mukaan Vanhanen oli oikeassa.[27] Osalla kuvatuista tarhoista oli Suomen Turkiseläinten Kasvattajien Liiton (SKTL) sertifikaatti hyvästä tarhanpidosta. Kohun seurauksena STKL veti kolmelta tarhalta sertifikaatin pois.[28]

Vastustus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maaseudun Tulevaisuuden vuonna 2012 teettämässä kyselyssä täydellistä kieltoa kannatti 18 prosenttia äänestysikäisistä. 44 prosenttia hyväksyy turkistarhauksen jos vaatimuksia tiukennetaan ja 25 prosenttia hyväksyy tarhauksen jatkamisen nykyisellään.[29]

Lukuisat suomalaiset poliitikot ja julkisuuden henkilöt ovat vaatineet turkistarhauksen lopettamista Suomessa vuoteen 2025 mennessä.[30] Esimerkiksi Vihreä liitto on kirjannut vuosien 2015–2019 poliittiseen tavoiteohjelmaansa turkistarhauksesta luopumisen siirtymäajalla.[31]

Vuonna 2012 kansalaisjärjestöt keräsivät nimiä Turkistarhaton Suomi -kansalaisaloitteeseen, jonka tavoitteena oli kieltää turkistarhaus Suomessa. Aloitteen allekirjoitti lähes 70 000 suomalaista.[32] Maa- ja metsätalousvaliokunta kuitenkin torjui aloitteen.[33]

Turkistarhaiskut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiset suureen julkisuuteen nousseet iskut Suomessa tapahtuivat vuonna 1995 Evijärvellä, jolloin kahdelta turkistarhalta päästettiin karkuun noin 400 kettua. Tapahtumasta tuomittiin myöhemmin kolme nuorta naista, joista kaksi tuomittiin 12 kuukauden ja yksi 9 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Lisäksi heidät velvoitettiin maksamaan 800 000 markan vahingonkorvaukset. Iskun tekijöitä kutsuttiin tiedotusvälineissä nimityksellä kettutytöt. Toinen suurta julkisuutta saavuttanut tapaus sattui Orimattilassa vuonna 1997, jolloin turkistarhaaja ampui tilalleen tunkeutunutta viittä aktivistia haulikolla. Iskuja on tapahtunut tämän jälkeenkin, mutta tiedotusvälineiden niihin kohdistama huomio on ollut vähäisempää.

Työvoima[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alan työllistävyydestä on ristiriitaista tietoa. Suomen turkiseläinten kasvattajain liiton vuoden 2014 selvityksen mukaan ala työllistää Suomessa suoraan 4 350 ihmistä ja välillisesti 13 200.[22] Helsingin yliopiston dosentin Timo Piiraisen keräämien tietojen mukaan alan työllistävä vaikutus on suoraan 2 000 ja välillisesti 500 henkilöä.[34] Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liiton puheenjohtaja Ulf-Erik Enrothin mukaan häkkimuutokset ja 40-luvulla syntyneiden tarhaajien eläköityminen johtavat turkistarhaajien määrän merkittävään muutokseen.[35]

Turkistarhat käyttävät tilapäistyövoimaa sesonkeina eli nahkonta-aikana marras-joulukuussa ja paritusaikana maalis-toukokuussa. Kausityöntekijät palkataan joko suoraan tai vuokrafirmojen kautta. Kotimaisia työntekijöitä ei saada riittävästi, joten tiloille palkataan siirtotyöntekijöitä ulkomailta. Eniten heitä tulee Virosta, mutta myös kauempaa kuten Filippiineiltä.[36]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Timo Karhula, Arto Latukka ja Teppo Rekilä: Turkistilojen talous ja alan merkitys sekä tulevaisuuden näkymät Suomessa. MTT:n selvityksiä, 160. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus, 2008. ISBN 978-952-487-189-1. Teoksen verkkoversio.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b The Socio-Economic Impact of International Fur Farming International Fur Trade Federation. Viitattu 26.3.2010. (englanniksi)
  2. a b c Karhula, Latukka & Rekilä: Turkistilojen talous ja alan merkitys sekä tulevaisuuden näkymät Suomessa, s. 9–10
  3. a b Karhula, Latukka & Rekilä: Turkistilojen talous ja alan merkitys sekä tulevaisuuden näkymät Suomessa, s. 8
  4. Iivonen, Jyrki: Suomi löi Kiinan turkistarhauksen laatukilvassa (maksullinen artikkeli) Helsingin Sanomat. 19.10.2009. Viitattu 26.3.2010.
  5. Scientific Committee on Animal Health and Animal Welfare: The Welfare of Animals kept for Fur Production (pdf) (s. 117)) 2001. Viitattu 17.9.2009. (englanniksi): "The typical mink cage with a nest box and wire mesh floor impairs mink welfare because it does not provide for important needs. Particular problems are limited locomotor and stimulatory possibilities, lack of opportunity to climb, go into tunnels or swim, and inability to avoid social contact."
  6. Aaltola, Elisa & Cajander, Veli-Risto: Tutkimustieto ja eettiset seikat puhuvat turkistarhausta vastaan Helsingin sanomat. 29.12.2005. Viitattu 26.3.2010.
  7. M. Bakken ym.: “Production Conditions, Behaviour andWelfare of Farm Foxes”, Scientifur 1994, 18, 44, 233-248
  8. S. W. Hansen: “Activity Pattern of Lactating Mink abd the Effect of Water Trays or Wire Netting Cylinders in Mink Cages”, Scientifur 1990, 14, 187-193
  9. L. L. Jeppesen & V. Pedersen: “Effect of Whole-year Nest Boxes on Cortisol, Circulating Leucosytes, Exploration and Agonistic Behaviour in Silver Foxes”, Behavioural Processes 1992, 25, 171-177
  10. O. Møller: “Pelsdyr og dyrevern”, Norsk Veterinærtidsskrift 96, 3, 175-178
  11. Donna H. Duckworth: Prion diseases (PPT) 20.3.2008. Viitattu 18.2.2010. [vanhentunut linkki]
  12. Turkistarhat poistuvat pohjavesien ääreltä Yle Uutiset. 6.11.2009. Viitattu 2.1.2014.
  13. Kotisalo, Kaisa: Ilmanlaadun bioindikaatioselvitys Mikkelin seudulla vuonna 2003 (pdf) ("Suomen kotieläintalouden ammoniakkipäästöt on arvioitu Suomen ympäristökeskuksen kehittämän päästökustannusmallin avulla, joka huomioi kotieläintalouden lisäksi turkistarhauksesta ja väkilannoitteista peräisin olevat päästöt. Erityisesti voimakkaan eläintuotannon läheisyydessä ilmassa voi olla huomattavia määriä ammoniakkia, joka muiden kaasujen tavoin pääsee neulasiin ilmarakojen kautta. Joissakin tutkimuksissa ammoniakin ja talvistressin yhteisiä suoria puustovaurioita on havaittu turkistarhojen ja sikaloiden läheisyydessä.") huhtikuu 2003. Mikkelin kaupungin ympäristöpalvelut. Viitattu 26.3.2010. [vanhentunut linkki]
  14. Minkki Keskisuomalainen. 8.11.2007. Viitattu 2.1.2015.
  15. a b Facts & Reports: Fur Farming Respectforanimals.co.uk. Viitattu 2.1.2015. (englanniksi)
  16. Hollanti lopettaa turkistarhauksen YLE Uutiset. 18.12.2012. Viitattu 19.12.2012.
  17. a b c Aarbakke, Viljami: Oikeustieteellinen selvitys Norjan, Ruotsin, Tanskan, Sveitsin ja Alankomaiden eläinsuojelulainsäädännöstä Maa- ja metsätalousministeriö. Viitattu 14.7.2014.
  18. http://europa.eu/legislation_summaries/environment/nature_and_biodiversity/f82004_en.htm
  19. HE 196/2008 Hallituksen esitys Eduskunnalle rikoslain 17 luvun muuttamisesta Edilex.fi. Viitattu 2.1.2015.
  20. Kiinan turkistarhaus Animalian nettisivu. Animalia. Viitattu 10.3.2016.
  21. ProFur-yleisesite Viitattu 10.3.2015.
  22. a b Suomen turkiseläinten kasvattajain liitto ry: Profur 2014 Tilastot Profur 2014 Tilastot. Suomen turkiseläinten kasvattajain liitto ry. Viitattu 10.3.2015.
  23. Hallituksen toimintakertomus ja tilinpäätös 1.9.2011 - 31.8.2012 (pdf) (s.4) 28.11.2012. Saga Furs Oy. Viitattu 28.07.2013.
  24. Karhula, Latukka & Rekilä: Turkistilojen talous ja alan merkitys sekä tulevaisuuden näkymät Suomessa, s. 7
  25. Vähäsarja, Irina: Järjestön kuvat turkistiloilta näyttävät purtuja häntiä ja kuolleita eläimiä (Arkistoitu sivu) HS.fi. 17.2.2010. Viitattu 28.12.2014.
  26. http://www.tarhauskielto.fi/
  27. Välimaa, Mikko: Sairaat turkiseläimet eivät saa tarhoilla erikoishäkkiä (Arkistoitu sivu) HS.fi. 1.3.2010. Viitattu 28.12.2014.
  28. Kolme turkistilaa menettää sertifikaattinsa (Arkistoitu sivu) HS.fi. 9.3.2010. Viitattu 28.12.2014.
  29. Maaseudun Tulevaisuus: Kansan enemmistö hyväksyy turkistarhauksen varauksin 14.11.2012. Viitattu 28.07.2013.
  30. http://www.animalia.fi/turkistarhatonsuomi/tukijat
  31. Kohti kestävää yhteiskuntaa – Vihreiden poliittinen tavoiteohjelma 2015–2019 (pdf) (s. 6) 8.6.2014. Vihreät. Viitattu 14.7.2014.
  32. Saavalainen, Heli: Kansalaisten ensimmäinen lakialoite: 55 000 vaatii turkistarhauksen kieltoa HS.fi. 25.10.2012. Viitattu 2.1.2015.
  33. Pohjanpalo, Olli: Kansalaisaloite turkistarhauksen kieltämisestä tyrmättiin HS.fi. 11.6.2013. Viitattu 14.7.2014.
  34. Timo Piirainen: Turkisalalla ei ole merkittäviä työllisyysvaikutuksia Turkisalalla ei ole merkittäviä työllisyysvaikutuksia. Viitattu 10.3.2015.
  35. Ulf-Erik Enroth: Yhteisvastuuta tarvitaan. Turkistalous 03/2010, 2010, nro 03, s. 3.
  36. Virolaisia, filippiiniläisiä – turkistarhat työllistävät yhä enemmän ulkomaalaisia Yle Uutiset. Viitattu 10.3.2016.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hernesniemi, Tapio & Blomstedt, Leena. 2000. Ketunkasvatuksen taito. Helsinki: Gummerus.
  • Silventoinen-Inkinen, Ritva. 1986. Pieni turkisopas. Porvoo: WSOY.
  • Sorvari, Auli & Niemi, Sirkku & Vänskä, Vuokko. 2002. Suorat, kiharat, leikatut turkikset. Helsinki: Vammalan kirjap.
  • Turkikset tutuiksi: Turkiseläinlajit, turkisnahan ominaisuudet ja käyttö. 1999. Helsinki: Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liitto ry.
  • Tuomivaara, Salla & Purmonen, Joni: Ulos häkeistä!. Kansialanimeke: Kaksi näkökulmaa uuden eläinliikkeen sisältä. Helsinki: Tammi, 1998. ISBN 951-31-1306-X.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Turkistarhaus.