Kissa

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kissa
Collage of Six Cats-01.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Lahko: Petoeläimet Carnivora
Alalahko: Feliformia
Heimo: Kissaeläimet Felidae
Alaheimo: Kissat Felinae
Suku: Felis
Laji: catus
Kaksiosainen nimi

Felis catus
Linnaeus, 1758

Synonyymit
  • Felis silvestris catus
  • Felis catus domestica Erxleben, 1777[1]
Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Kissa Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Kissa Commonsissa

Kissa eli kesykissa tai kotikissa (Felis catus,[1][2] aiemmin Felis silvestris catus) on villikissasta (Felis silvestris) polveutuva ja petoeläinten (Carnivora) lahkon kissaeläinten (Felidae) heimoon kuuluva kesy nisäkäslaji. Kissat ovat suosittuja lemmikkieläimiä, ja etenkin maaseudulla ne ovat aina olleet hyödyllisiä hiirten ja muiden tuholaisten pyydystäjinä.

Ihminen alkoi pitää villikissoja viljavarastojen suojelijoina Lähi-idässä pian maanviljelyksen keksimisen jälkeen yli 10 000 vuotta sitten. Ensimmäisinä kissojen suurimittaista kesyttämistä harjoittivat muinaiset egyptiläiset, joille kissat olivat tärkeitä myös uskonnollisesti. Egyptistä kissojen pito levisi muuallekin Välimeren alueelle. Keskiajalla kissat kärsivät Euroopassa katolisen kirkon suorittamista vainoista. Kissat nousivat suosioon lemmikkieläiminä 1800-luvulla, ja vuosisadan lopulla aloitettiin myös kissojen jalostaminen eri roduiksi, joita nykyisin lasketaan järjestöstä riippuen olevan noin 50.

Kissalla on voimakas saalistusvietti, ja sillä on erittäin tarkka kuulo ja hyvä hämäränäkö. Kissat viihtyvät yksin ja muodostavat oman elinpiirin, jolla ne liikkuvat ja saalistavat. Kissa nukkuu paljon ja puhdistaa itseään ahkerasti. Kissa elää tavallisesti 14–20-vuotiaaksi, joskus yli 20-vuotiaaksi.

Fysiologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Täysikasvuisen kotikissan säkäkorkeus on noin 30 senttimetriä. Vartalo on pituudeltaan 45 senttimetriä ja häntä noin 30 senttimetriä. Täysikasvuinen kissa painaa yleensä 2,75–5,5 kilogrammaa.[3]

Kissan ruumiinlämpö on noin 38–38,5 astetta, ja sen syke on noin 120–170.[4] Kissan suolisto on lyhyt, koska kissa on lihansyöjä. Kesykissan suolisto on kuitenkin pitempi kuin villikissojen.[3]

Luusto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kissan luuranko. Selkärangan osat: kaulanikamat (punainen), selkänikamat, lannenikamat, ristinikamat sekä häntä (lila).

Kissan selkärangassa on enemmän nikamia kuin ihmisellä. Kissalla on 7 kaulanikamaa, 13 rintanikamaa, 7 lannenikamaa, 3 ristinikamaa ja 14–28 häntänikamaa (hännällisillä roduilla). Kissan nikamat ovat löyhemmin toisissaan kiinni kuin ihmisen nikamat, minkä ansiosta kissan selkäranka on hyvin joustava ja kissa pystyy köyristämään selkäänsä huomattavasta. Kissalla ei ole solisluuta, koska se leventäisi kissan rintaa sekä vaikeuttaisi ahtaisiin paikkoihin pääsyä ja loikkaamista.[3]

Joillakin roduilla on lyhyt ja pyöreä pää, toisilla pitkä, kapea ja kiilamainen. Kissalla on hyvin voimakas suu ja leuat sekä lihansyöjän hampaat.[3]

Lihakset ja liikkuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kissalla on erityisen vahvat jalka- ja selkälihakset. Kissa on erikoistunut lyhyisiin juoksupyrähdyksiin. Juokseva kissa ojentaa jalkansa ilmassa täysin suoriksi ja vie ne sitten vauhdissa alaspäin ja taaksepäin. Vauhtia se lisää pidentämällä loikkiaan. Kissa saavuttaa noin 50 kilometrin tuntinopeuden. Kissa pystyy nopeisiin käännöksiin kovassa vauhdissa, sillä sen käpälien pohjan polkuanturoissa on kitkaa antavat pitkittäisharjanteet. Kissa on myös hyvä kiipeilijä, mutta alastulo on sille vaikeaa, sillä sen kynnet kaartuvat väärin puusta laskeutumisen kannalta. Kissalla on erinomainen tasapainoaisti. Jos kissa putoaa korkealta, se osaa kääntyä ilmassa niin että se putoaa jaloilleen.[5]

Hampaat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kissan hampaat ja kieli

Kissanpennun maitohampaat alkavat puhjeta kahden tai kolmen viikon iässä. Niitä puhkeaa kaiken kaikkiaan 26. Puolen vuoden iässä maitohampaat ovat korvautuneet pysyvillä hampailla, joita aikuisella kissalla on yhteensä 30. Kissalla on pienet etuhampaat, joiden molemmin puolin ovat pitkät ja terävät kulmahampaat. Yläleuassa on kolme välihammasta, joista etummaisin on surkastunut hyvin pieneksi. Alaleuassa välihampaita on kaksi. Ylä- ja alaleuassa on kummassakin yksi poskihammas eli molaari.[6]

Turkki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kissan turkissa on kolmenlaisia karvoja: peitinkarvoja, jäykkiä harjasmaisia aluskarvoja sekä pehmeitä, kiharaisia untuvakarvoja. Turkin paksuus, väri ja kuviointi vaihtelevat rodun mukaan. Peruskuviointi on tiikeriraitainen tabby.[7]

Aistit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kissan silmä kirkkaassa valossa, pupilli viiruna.

Kissan silmät ovat kehittyneet tehokkaiksi saalistuksen apuvälineiksi, etenkin hämärässä. Sen silmät ovat pään kokoon nähden hyvin suuret, lähes ihmisen silmien kokoiset. Kissan pupillit laajenevat pimeässä ihmisen silmiin verrattuna kolminkertaisiksi, keräten tehokkaasti valoa. Kirkkaassa auringonvalossa pupillit kapenevat viiruiksi. Silmän valonottokykyä parantaa verkkokalvon takana oleva valoa heijastava kerros eli tapetum, joka heijastaa kaiken tulevan valon takaisin verkkokalvon läpi ja näin parantaa silmän herkkyyttä 40 prosentilla. Samalla kissan silmät saavat niille luonteenomaisen vihreän hohteen pimeässä.[8]

Kissa näkee hämärässä paremmin kuin ihminen mutta valoisassa huonommin. Kissan silmän verkkokalvon aistinsolut ovat enimmäkseen sauvasoluja mustavalkoista näköä varten hämärässä valossa, ja värejä aistivia tappisoluja sillä on vähemmän. Kissan silmien ja aivojen välillä on vain kymmenesosa ihmisen hermojen määrästä, sillä kissan sauvasolut ovat yhtyneet kimpuiksi. Sen ansiosta kissa näkee lähes pimeässä, mutta kirkkaassa valossa se ei näe pienimpiä yksityiskohtia. Päiväsaikaan kissa saakin ympäristöstään hyvin ylimalkaisen kuvan. Kissa on myös huono tarkentamaan katsettaan nopeasti, eikä se näe aivan sen kuonon edessä olevia kohteita tarkasti. Niistä se muodostaa kuvan viiksikarvojensa avulla. Kissa on lisäksi punavihervärisokea, eikä se välitä paljon niistäkään väreistä, joita se erottaa, vaan sille tärkeämpää ovat kohteiden kirkkaus, kuviointi, muoto ja koko.[8]

Kissa on hyvä havaitsemaan aivan pieniä liikkeitä. Kissan näköaivokuori käsittelee silmien ottamia kuvia 60 kertaa sekunnissa. Liikenäkönsä ansiosta saalistava kissa havaitsee pakenevan hiiren tai heinien liikkeen. Kissalla on muiden petoeläinten tapaan stereonäkö, jonka avulla se havaitsee etäisyydet hyvin.[8]

Haju ja maku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kissoilla on neljätoista kertaa parempi hajuaisti kuin ihmisellä, koska sen kuonossa on viisinkertaisesti tarttumapintaa hajuille.[9][10] Kissalla on vomeronasaalielin, jonka käyttötarkoitusta ei kunnolla tiedetä. Kissat käyttävät sitä esimerkiksi haistellessaan vastakkaisen sukupuolen hajumerkkejä.[11] Kissan makuaisti on ihmisen makuaistia heikompi. Kissat eivät voi maistaa makeaa.[12]

Kuulo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kissalla on erinomainen kuulo, ja sen kuuloalue on nisäkkäälle lähes ainutlaatuiset 11 oktaavia. Korkeita ääniä kissa kuulee kaksi oktaavia korkeammalta kuin ihminen. Sen ansiosta kissa kuulee lepakoiden suunnistuksessaan käyttämät ultraäänipulssit sekä pienten jyrsijöiden korkeat vinkaisut. Kissa kuulee päänsä kokoon nähden myös epätavallisen matalia ääniä, sillä sen tärykalvon takana sijaitsevat välikorvaontelot ovat poikkeuksellisen suuret. Kissa on taitava myös paikallistamaan äänten lähteet, sillä sen korvat ovat liikkuvat ja pystyt sekä sisäpuolelta poimuttuneet. Pieniä eroja äänten sävelkorkeudessa ja voimakkuudessa kissa ei kuitenkaan erota yhtä hyvin kuin ihminen.[13]

Tunto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kissan tassujen tuntoaisti on poikkeuksellisen herkkä, ja sillä on hermopäätteitä myös kynsissään. Tuntokarvoja kissalla on kuonossaan, silmien yläpuolella, pään sivulla ja lähellä nilkkoja. Niiden avulla kissa esimerkiksi arvioi kulkuaukkojen leveyksiä ja muita lähietäisyydellä olevia kohteita.[14]

Terveys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elinikä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hyvinhoidetut sisäkissat elävät tavallisesti 14–20-vuotiaiksi. Vanhimmaksi elänyt kissa oli kuollessaan 39-vuotias.[15] Villinä aina eläneen tai hylätyn kissan elämä on täynnä vaaroja ja tauteja, ja sen elinikä on vain kahdesta viiteen vuotta.[16]

Tartuntataudit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ylempien hengitysteiden infektiot eli "kissaflunssa" on yleinen sairaus kaikenikäisillä kissoilla. Sen aiheuttaa yleensä herpesvirus (FHV) tai kalikivirus (FCV). Oireet muistuttavat pahasti flunssaisen ihmisen oireita, kissalla voi olla suussa haavaumia ja se saattaa olla apaattinen. Kissaleukoosin aiheuttaa leukemiavirus (FeLV). Tauti voi aiheuttaa leukemiaa tai syöpäkasvaimia, ja se on yleinen kissan kuolinsyy. Muita kissojen tartuntatauteja ovat esimerkiksi kissojen tarttuva anemia, kissan tarttuva vatsakalvontulehdus, kissan immuunikato, kissarutto ja vesikauhu.[17]

Hampaiden terveys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kissan saaliseläinten nahka, jänteet ja rustoiset rakenteet pitävät sen hampaat puhtaina. Pelkkää pehmeää ravintoa syövän kissan hampaiden pinnalle alkaa kerääntyä plakkia. Lemmikkikissojen yleisiä hammasvaivoja ovat hammaskivi, ientulehdus, tukikudostulehdus ja hampaiden syöpymät.[6]

Kuurous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuuroutta esiintyy varsinkin valkoisilla kissoilla, joiden toinen tai molemmat silmät ovat siniset. Kissoilla, joiden silmät ovat eriväriset, sinisen silmän puoleinen korva on tavallisemmin kuuro. Vanhoilla kissoilla kuurous ilmenee vähitellen, ja sen voi havaita esimerkiksi kissan hämmentyneeltä vaikuttavasta ilmeestä.[18]

Rodut ja jalostus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Luettelo kissaroduista

Rotukissoista alettiin puhua 1800-luvun lopulla kun ensimmäiset kissanäyttelyt järjestettiin. Silloin aloitettiin jalostusohjelmat kissarotujen tiettyjen piirteiden säilyttämiseksi ja korostamiseksi. Nykyisin kissarotuja ja värimuunnoksia on yli sata. Ne voidaan jakaa neljään kategoriaan turkin pituuden mukaan pitkäkarvaisista lyhytkarvaisiin. Tavallista jalostamatonta kissaa kutsutaan maatiaiskissaksi.[19] Rotukissalla on rekisterikirja.[20]

Kissoja rekisteröiviä kattojärjestöjä on useita, ja hyväksyttyjen rotujen lista on määritelty järjestökohtaisesti. Suomen Kissaliitto luettelee helmikuussa 2018 verkkosivuillaan 46 eri rotua.[21] Kansainvälinen kissaliittojen kattojärjestö FIFe hyväksyy 48 rotua.[22] Kansainvälinen kissajärjestö TICA hyväksyy kilpailuihin 71 rotua.[23]

Joitain tunnettuja kissarotuja:

Rotukissoilla on joitain ylijalostamisesta johtuvia terveysongelmia, joskin vähemmän kuin rotukoirilla. Esimerkiksi persialaiskissa jalostettiin 1940-luvulla lyhytkuonoiseksi, mikä on aiheuttanut rodulle monenlaisia terveysvaivoja. Manxin lyhythäntäisyyden aiheuttava geeni voi vahingoittaa myös selkärankaa. Monilla siamilaiskissoilla on sisäsiittoisuuden sivuvaikutuksena huono stereonäkö ja näköhäiriöitä.[24]

Kotikissan jalostuksen yksi tavoite on muokata kissaa entistä kesymmäksi ja vähemmän metsästyshaluiseksi. Ehkä sävyisin kissarotu on ragdoll. Kesykissan risteyttäminen eri villikissalajien kanssa on tuottanut kesykissaa villimmin käyttäytyviä rotuja.[25]

Käyttäytyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kissat muistuttavat psykologialtaan luonnossa villinä eläviä kissaeläimiä. Koska kaikki kissaeläimet leijonaa lukuun ottamatta ovat yksineläjiä, niiden saalistuskäyttäytyminen, reviirikäyttäytyminen ja parinmuodostus ovat samankaltaisia.[26]

Viestintä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kissat ovat polveutuneet villikissoista, jotka ovat yksineläjiä ja välttelevät kohtaamisia toisten yksilöiden kanssa. Sen vuoksi ympäristöön jätetyt kemialliset viestiaineet feromonit ovat kissoille tärkeä viestinnän keino. Yhteisöissä elävät kissat viestivät myös eleillä, ilmeillä, äänillä ja kynsimisjäljillä.[27] Kissan eleet ovat usein niin pieniä ja huomaamattomia, ettei ihminen niitä osaa tulkita. Kissa voi viestiä tunnetilastaan esimerkiksi kävelytavallaan. Hännän nostaminen pystyyn on ystävällinen tervehdys. Naukumisen tarkoitus on yleensä pyytää omistajalta jotain. Kehräämisellä on erilaisia tarkoituksia, kuten tyytyväisyyden osoitus. Kissa kehrää myös sairaana tai loukkaantuneena ja niin ilmeisesti suojelee itseään muilta kissoilta. Sähinä ja murina ovat kissan varoitusääniä. Pariutumisen ja kiima-ajan yhteydessä kissa mouruaa.[28]

Sosiaalisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kissan aivojen sosiaalisen vuorovaikutuksen säätelystä vastaavat osat ovat suhteellisen heikosti kehittyneet. Siitä huolimatta kesykissa on lajina huomattavan sopeutuva erilaisiin sosiaalisiin tilanteisiin. Se voi kiintyä ihmiseen tai jäädä täysin villiksi muiden kissojen muodostamiin yhdyskuntiin, mutta kerran valinnan tehtyään kissayksilö ei enää voi vaihtaa elämäntyyliään.[29]

Kissa on luonnostaan yksineläjä, eikä se kaipaa yhteisöä ympärilleen kun ravintoa on niukasti. Kissayhteisöt muodostuvat yltäkylläisen ravinnonlähteen ympärille, jolloin kissaemon jälkeläiset eivät hajaannu vieroituksen jälkeen vaan jäävät yhteen. Kissayhteisön jäsenet viettävät osan ajastaan yhdessä leikkien ja hoitaen toistensa turkkeja. Naaraat saattavat hoitaa poikasia yhdessä. Yhteisökissojenkin saalistus tapahtuu aina yksin, eivätkä ne yleensä puolusta toisiaan tai varoita toisiaan vaarasta. Kissayhteisön sisäinen hierarkia voi olla monimutkainen ja vaihdella tilanteiden mukaan. Kissayhteisö suhtautuu vihamielisesti ulkopuolisiin kissoihin, ja vieraan aikuisen tuominen kissayhteisön jäseneksi saattaa aiheuttaa pitkäaikaisia ongelmia.[30] Ihmiseen kissa suhtautuu kuten saman yhteisön toiseen kissaan ja viestii tälle samalla tavoin. Kissa määrittää pitkälti itse vuorovaikutuksensa määrän ja tavan ihmisen kanssa, ja se voi alkaa vältellä liian kontaktihakuista ihmistä.[31]

Leikki, äly ja oppiminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kissan äly on muovautunut erityisesti metsästäjän elämäntapaan. Sellaisissa älykkyystehtävissä kissat eivät usein menesty, joilla ei ole vastinetta metsästystilanteessa. Varsinkaan syy–seuraussuhteita kissat eivät kovin hyvin hallitse.[32]

Kissalla on paljon refleksejä, mutta joka toinen kissan reaktio muuttuu kokemusten mukaan ajan myötä. Kissa voi esimerkiksi tottua koviin ääniin, jotka sitä aluksi säikyttivät. Kissa ei tunnista hiiriä ja rottia luonnostaan, vaan se oppii niiden saalistamisen pentuna. Kissa leikkii mielellään leluilla, jotka muistuttavat saaliseläintä ulkonäöltään ja käyttäytymiseltään. Kissa kyllästyy samannäköiseen leluun hyvin nopeasti, mutta jos lelu vaihdetaan toisennäköiseen tai jos se alkaa hajota leikkiessä, kissa jatkaa sillä leikkimistä innoissaan. Kissa myös leikkii nälkäisenä innokkaammin kuin kylläisenä.[33]

Kissan oppiminen perustuu etupäässä klassiseen ehdollistumiseen, eli se oppii tunnistamaan vihjeitä jotka edeltävät tulosta, kuten purkinavaajan ääntä ennen ruokaa. Tapahtumien on tapahduttava enintään parin sekunnin välein, sillä muuten kissa ei niitä pysty yhdistämään. Ainoa poikkeus on se, kun kissa syö jotain, joka saa sen myöhemmin voimaan pahoin. Välineellisen ehdollistumisen kautta kissa ei paljon opi, sillä sillä ei ole vaistomaista käsitystä ihmisen käyttäytymisestä tai parhaista tavoista toimia ihmisten kanssa. Kissoja on vaikeampi kouluttaa kuin koiria, ja kissoja koulutetaankin yleensä vain elokuvia ja televisiota varten. Tämä johtuu siitä, että kissa ei kiinnitä ihmisiin paljonkaan huomiota, kissa ei pidä ihmisen huomiota itsessään palkitsevana kuten koira pitää, eikä kissan käyttäytymisessä ole sellaisia piirteitä, joita olisi voinut jalostamalla tuoda paremmin esiin, sillä kissa on aina ollut yksinäinen metsästäjä, joka ei ole tehnyt yhteistyötä. Ainoa tapa opettaa kissaa on antaa sille välittömiä ruokapalkintoja tehdyistä tehtävistä.[34] Kissa oppii helposti tekemään tarpeensa hiekkalaatikolle.[35]

Elinpiiri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kissan elinpiirin koko vaihtelee ravinnon saatavuuden mukaan yhdestä yksilöstä kahteentuhanteen yksilöön neliökilometrillä. Leikkaamattomien urosten elinpiirit ovat moninkertaisesti suurempia kuin naaraiden, jopa satoja hehtaareita. Lisääntymiskauden aikana urosten suuret elinpiirit menevät päällekäin. Urokset myös muuttavat yhteisöstä toiseen naarasta helpommin. Ydinalue on se osa kissan elinpiiristä, jolla kissa viettää puolet ajastaan. Ydinalueella ovat kissan ruokailualue, suojaisat lepopaikat sekä käymälät. Kissalla on vakiintuneet reitit kohteiden välillä, ja se jättää reitille merkkejään kuten naamaferomoneja, kynsimisjälkiä ja virtsamerkkejä. Reviiri on se osa elinpiiriä, jota kissayksilö tai yhteisö puolustaa tunkeilijoilta. Reviiri voi olla ydinaluettakin pienempi. Kissa merkitsee reviiriään päivittäin ominaishajuillaan, ja tuttu hajumaailma antaa sille turvallisuudentunnetta.[36] Kissa merkitsee reviirinsä hankaamalla ihmisiä ja paikkoja. Kissan suupielissä sijaitsevista hajurauhasista erittyvä feromoni on kissan keino merkitä reviiri. Kissalla on hajuelimiä myös korvien, kaulan ja niskan seutuvilla sekä polkuanturoissa. Tassuista jää hajujälki aina kun kissa raapii esimerkiksi puuta kynsiään teroittaessa.[37] Anaalirauhasten avulla kissa jättää tuntomerkkinsä ulostaessaan.

Ravinto ja saalistaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saalista vaaniva kissa

Kissa on lihansyöjä, jonka luonnollista ruokaa ovat sen itse saalistamat jyrsijät. Kissa tarvitsee ravinnontarpeensa tyydyttämiseksi keskimäärin yksitoista jyrsijää päivässä. Jyrsijöistä se saa kaiken tarvitsemansa proteiinin ja muun ravinnon sekä veden, eikä se tarvitse esimerkiksi hiilihydraatteja, kuituja tai muutakaan kasviperäistä ravintoa.[38] Kissat saalistavat myös pikkulintuja ja jäniseläimiä sekä melkein kaikkea muutakin mikä liikkuu, kuten sammakoita, sisiliskoja, käärmeitä, kaloja, hyönteisiä ja hämähäkkejä. Suurkaupunkien kodittomat kissat saattavat etsiä ruokaa jätteiden joukosta. Nälkäinen kissa voi aterioida haaskoilla.[39] Kissojen on tutkimusolosuhteissa havaittu syövän mieluummin teollisia ruokia kuin saaliseläimiä.[40]

Saalistamisen tarve on kissalle automaattinen, ja se yrittää saalistaa aina saaliin sattuessa saataville. Tappopuraisun ja muun saalistustekniikan se oppii harjoittelemalla pentuna. Kissa metsästää yksin. Se etsii jyrsijän ennen kaikkea kuulonsa avulla, sillä se erottaa jyrsijöiden korkeat äänet. Kissa myös erottaa pienet liikkeet ihmistä paremmin. Kissa hiipii äänettömästi saaliin lähelle, loikkaa sen kimppuun salamannopeasti ja tarttuu siihen kynsillään. Kissa onnistuu keskimäärin vain joka kolmannella tai neljännellä saalistusyrityksellään.[41] Kissa saattaa riepotella saalistaan ennen tappopuraisua. Tämän yksi tarkoitus on saaliin väsyttäminen, jotta se ei pure takaisin.[42] Kissa kantaa joskus saaliinsa elinpiirinsä ydinalueelle tai jonnekin muualle syrjäiseen paikkaan syötäväksi. Kissa pilkkoo saaliinsa kiilamaisilla poskihampaillaan ja syö sen nahkoineen päivineen.[43]

Lepo ja puhtaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kissat nukkuvat suurimman osan vuorokaudesta etenkin nuorina

Kissa lepää ja nukkuu paljon. Kissanpentu nukkuu 60–70 prosenttia vuorokaudesta, aikuinen kissa saalistustarpeestaan riippuen 40–50 prosenttia, 10-vuotias yli puolet, ja vanha kissa jo yli kolme neljäsosaa vuorokaudesta. Kissalla ei ole yhtä valveillaolo- ja nukkumisjaksoa, vaan se nukkuu ja valvoo jaksoittain ympäri vuorokauden. Valveilla kissa on samaan aikaan kuin saaliseläimensä ja kun sen omistaja on kotona.[44]

Kolmasosan valveillaoloajastaan kissa hoitaa turkkiaan nuolemalla sitä tai pyyhkimällä sitä syljellä kostutetuilla etutassuillaan. Sukimalla turkkiaan kissa pääsee eroon irtokarvoista ja syöpäläisistä. Nuoleminen myös stimuloi kissan karvatuppeja ja rasvaa tuottavia rauhasia. Turkinhoito on kissoille myös sosiaalinen toiminto.[45]

Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Naaraskissa tulee sukukypsäksi keskimäärin seitsemän kuukauden ikäisenä, kissasta riippuen neljästä kahteentoista kuukauteen. Kissan lisääntymiskausi alkaa päivittäisen valoisan ajan lisääntyessä ja loppuu kun päivä lyhenee. Suomen leveysasteilla lisääntymiskausi ajoittu tammi–helmikuusta syys–lokakuuhun. Lisääntymiskauden aikana naaraalla on useita seksuaalisen aktiivisuuden jaksoja ja niiden aikana useita kiimoja. Naaraskissa tekee Suomessa tavallisesti yhdet tai kahdet pennut lisääntymiskauden aikana, joskus kolmet.[46]

Esikiimassa kissa muuttuu levottomaksi ja alkaa merkkailla ympäristöään, ja kiiman alkaessa levottomuus voimistuu. Kiima kestää keskimäärin seitsemän vuorokautta. Kissan ovulaatio tapahtuu joskus vasta tietyn ärsykkeen seurauksena, kuten parittelussa tapahtuvan stimulaation. Spontaani ovulointi on myös yleistä. Silloin kissa voi joutua valeraskauden kaltaiseen tilaan, joka kestää 30–50 vuorokautta.[46]

Uroskissa kykenee tuloksekkaaseen paritteluun keskimäärin 7–9 kuukauden ikäisenä. Yhden kiiman aikana naaraan kanssa voi paritella usea uros, ja samassa pentueessa voi olla usean eri isän pentuja.[46]

Neljän päivän ikäisiä kissanpentuja

Kissan tiineys kestää keskimäärin 65 vuorokautta. Tiineyden voi havaita kolmannen tiineysviikon lopulla nisien punertumisesta, ja tiineyden edetessä nisien ympäriltä lähtee karva.[46] Kissa synnyttää keskimäärin neljä pentua.[47]

Kissanpennut syntyvät sokeina ja kuuroina, eivätkä ne pysty aluksi liikkumaan kauas tai säätelemään ruumiinlämpöään. Emo suojaa poikaset pesään sekä imettää ja sukii niitä. Monet emokissat siirtävät poikasensa jossain vaiheessa uuteen pesään, vaikka siihen ei olisi näkyvää tarvetta. Kissanaaraat hoitavat joskus toistensa poikasia. Uroskissat eivät osallistu poikastensa hoitoon.[48]

Kissanpennun silmät ja korvat avautuvat kahden viikon iässä, ja se alkaa ottaa ensimmäisiä askeliaan pesän ympärillä ja opetella maailmaa. Kissan persoonallisuuden kehittymisen kannalta kolmannesta ikäviikosta alkavat kuusi viikkoa ovat hyvin tärkeitä. Sosiaalistumisjaksonsa aikana, ennen kahdeksatta ikäviikkoaan, pentu oppii luottamaan ihmisiin, jos ihmiset viettävät sen kanssa riittävästi aikaa. Muuten kissa jää villiksi. Neljännellä tai viidennellä viikolla emo vierottaa pennut maidosta. Sen jälkeen pennut alkavat syödä emon niille tuomaa saalista ja sitten oppivat saalistamaan itse. Pentujen leikkimisen määrä on huipussaan yhdeksän ja 14 viikon iän välillä.[49]

Ikääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kissa saavuttaa aikuisuuden kahden vuoden ikäisenä. Aikuisuus vaihtuu keski-ikäisyyteen seitsemän vuoden iässä, jolloin yleensä alkavat ensimmäiset ikääntymiseen liittyvät muutokset. Kissan aistitoiminnot alkavat heiketä ja se alkaa kärsiä muistakin ikääntymiseen liittyvistä vaivoista kuten nivelvaivoista. Se nukkuu aiempaa enemmän ja voi olla kärsimättömämpi kuin nuorempana. Yli 15-vuotiaista kissoista puolella tavataan epätoivottuja käytösmuutoksia kuten yöllistä maukumista ja tarpeiden tekemistä vääriin paikkoihin.[50]

Vaikutus luontoon[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vapaa kotikissa ulottaa saalismatkansa kauas kotipihan ulkopuolelle. Englantilaisen tutkimuksen mukaan kissojen saalistus taajamissa on joidenkin lajien osalta voimakkaampaa kuin lajien poikastuotto samoilla alueilla. Ruotsissa tehdyn tutkimuksen mukaan kissat tappavat maassa noin seitsemän miljoonaa lintua vuodessa, ja Englannissa luku on arvioitu 27 miljoonaan. Suomessakin epäillään kissojen tappavan useita miljoonia lintuja, vaikka täsmällistä tutkimusta ei ole tehty.[51][52] Vapaana pidettävien kotikissojen vaikutuksia pieneläinpopulaatioihin lisää kissojen riippumattomuus ympäröivästä luonnosta. Normaalisti petojen määrä vaihtelee saaliin määrän ja tautien mukaan, kun taas kotikissojen kanta ja niiden saalistuspaine pysyvät vakaina ihmisten tarjoaman ruoan ja eläinlääkäripalvelujen seurauksena.[52] Villiintyneet kissat ovat esimerkiksi Australiassa ja monilla valtamerten saarilla merkittävä uhka alueiden kotoperäisille lajeille, ja kissa onkin luokiteltu yhdeksi maailman sadasta haitallisimmasta vieraslajista.[53] Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN on arvioinut, että kissat ovat olleet aiheuttajana tai osasyynä ainakin 33 lintu-, nisäkäs- tai matelijalajin sukupuutossa.[54]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kesyttäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykypäivän kotikissojen ja villikissojen DNA:n erojen vertailun perusteella kissa kesytettiin joskus vuosien 8000–13 000 eaa. välillä eli pian sen jälkeen kun ihminen oppi viljelemään maata ja varastoimaan viljaa hedelmällisen puolikuun alueella Lähi-idässä. Sitä edeltäneillä metsästäjä-keräilijäyhteisöillä ei kissoille olisi ollut tarvetta.[55] Kun kotihiiret ja muut tuhoeläimet kiinnostuivat ihmisen ruokavarastoista, jotkut maanviljelijät alkoivat pitää villikissoja hiirten torjujina.[56][57]

Kymmenentuhatta vuotta sitten Lähi-idässä eli useita villikissalajeja. Näistä onnistuttiin kesyttämään afrikanvillikissa (Felis silvestris lybica), minkä DNA-testit ovat vahvistaneet. Muut villikissalajit ovat osoittautuneet vaikeammin kesytettäväksi.[58] Nykyisin villikissat ovat aiempaa ystävällisempiä ihmistä kohtaan, mikä johtuu siitä, että ne ovat vuosituhansien aikana risteytyneet kesykissojen kanssa. Puhtaita villikissoja on jäljellä erittäin vähän.[59]

On todennäköistä, että kesykissat periytyvät useista villeistä esi-isistä, jotka olivat peräisin eri puolilta Lähi-itää. DNA-tutkimusten perusteella täytyi kesytettyjä populaatioita olla useita ja uusien villikissojen kesyttämistä saattoi tapahtua tuhansienkin vuosien ajan.[60]

Kissojen hampaita ja luunkappaleita on löytynyt arkeologisissa kaivauksissa Jerikon kaupungin alueelta ja muualta hedelmällisen puolikuun alueelta noin vuosien 7000–6000 eaa. ajalta. Nämä löydöt ovat kuitenkin harvinaisia ja saattavat olla peräisin villikissoista, joita on metsästetty nahkojen vuoksi. Nykyisten Israelin ja Jordanian alueelta on löydetty 5000-luvulta eaa. peräisin olevia kalliomaalauksia ja patsaita, jotka esittävät kissamaisia eläimiä. Nekään eivät välttämättä esitä kesykissoja. Mantereelta löytyneiden kissojen jäänteistä on yleensäkin mahdotonta nähdä, ovatko ne villikissojen vai kesytettyjen kissojen jäänteitä.[61]

Parhaat tiedot ihmisen ja kissan kumppanuuden alkamisesta ovat löytyneet Kyprokselta. Koska Kypros on aina ollut saari, sinne päätyneet kissat olivat varmasti ihmisen tarkoituksella tuomia. Vanhimmat kissojen jäännökset on löydetty Kyproksen ensimmäisistä kiinteistä ihmisasumuksista noin vuodelta 7500 eaa.[62][63]

Kissoja on ilmeisesti kesytetty viljavarastojen vartijoiksi eri puolilla maailmaa paikallisista villikissalajeista erillisissä prosesseissa. Pohjois-Kiinan yangshaon kulttuurin kaivauksilta löydetyt kissanluut on ajoitettu 5 300 vuoden taakse.[64][65] Myös Indusjoen lähistöltä on löydetty 5 000 vuotta vanhoja jälkiä kissoista.[66]

Lemmikiksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kissat kesyyntyivät hyötyeläimistä lemmikeiksi hitaassa prosessissa vuosituhansien aikana. Toisista hyötyeläimistä poiketen kissa säilyi pitkään syvimmältä olemukseltaan villieläimenä, joka risteytyi paikallisen villikissapopulaatioiden kanssa. Kun kissan ainoa tehtävä vielä oli pyydystää haittaeläimiä, säyseyttä ja riippuvuutta ihmisistä ei pidetty hyvänä ominaisuutena. Kissa alkoi kesyyntyä lemmikiksi vasta kun siitä otettiin osa perhettä ja siitä tuli kiintymyksen kohde.[67]

Ihmisen ja lemmikkieläimen läheisestä suhteesta kertovat lemmikeille kaivetut haudat. Varhaisin kissan ja ihmisen yhteinen hauta tunnetaan Kyprokselta vuoden 7500 eaa. tienoilta. Lähi-idän vanhimmat kissojen haudat ovat vasta tuhansia vuosia myöhemmältä ajalta. Koiria haudattiin Lähi-idässä rutiininomaisesti jo paljon kissoja ennen, mikä voi tarkoittaa sitä, että kissa kesytettiin vasta paljon koiraa myöhemmin.[68] Kissojen hautaaminen yleistyi vasta Egyptissä noin vuonna 1000 eaa.[69]

Muinaisessa Egyptissä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kissahahmoista Bastet-jumalatarta esittävä veistos Egyptistä

Ylä-Egyptin vauraasta pääkaupungista Hierakonpolisista on löytynyt kissojen luurankoja, jotka on ajoitettu noin ajalle 3600–3800 eaa. Luuston rakenne viittaa kesykissaan.[64] Kissoja esittävää taidetta ja kissojen muumioituneita jäänteitä on Egyptistä löydetty 4 000 vuoden takaa.[63]

Muinaisille egyptiläisille kissat olivat monesta syystä tärkeitä, ja he harjoittivat ensimmäisinä kissojen suurimittaista kesyttämistä. Aluksi kissat olivat tärkeitä hiirten torjujia ja myöhemmin mustarottien. Ne osasivat myös tappaa myrkkykäärmeitä. Varhaisimmat merkit lemmikiksi kesytetyistä kissoista ovat Egyptistä jo ajalta ennen vuotta 2000 eaa., vaikkakin osa taiteessa kuvatuista kissoista saattoi olla suoilveksiä tai villikissoja. Varmasti kesyjä, koreissa istuvia kissoja Egyptissä oli temppelitaiteen perusteella ajanjaksoon 2000–1500 eaa. mennessä.[70]

Kissoilla oli egyptiläisille myös uskonnollista merkitystä: jumalatar Bastet sai kissanhahmon noin vuonna 600 eaa., ja kissoja kasvatettiin uhrattavaksi ja muumioitavaksi miljoonittain.[70] Kissat olivat egyptiläisille lisäksi hedelmällisyyden symboli.[71]

Aikuisen kissan surmaaminen oli Egyptissä laitonta, ja kissoille järjestettiin hautajaisrituaaleja.[70][72]

Egyptiläisten kissat olivat nykykissoja 15 prosenttia kookkaampia. Ne olivat myös aina raidallisia kuten villikissatkin, eikä nykyisin yleisiä värimuunnoksia vielä esiintynyt.[70]

Leviäminen koko maailmaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kissojen pito alkoi levitä Egyptistä noin 2500 vuotta sitten pitkin Välimeren itä- ja pohjoisrannikkoja. Kreikassa ja Italiassa kesykissat yleistyivät noin 2400 vuotta sitten, ja niitä alkoi esiintyä kreikkalaisissa maalauksissa, hautakivissä ja sanastossa. Roomassa kissat olivat naisten lemmikkejä. Kreikassa kissa yhdistettiin jumalatar Artemiiseen ja Roomassa Dianaan.[73]

Britanniaan kissa tuli foinikialaisten tai viimeistään roomalaisten laivoilla.[74]

Kissat levisivät Aasiaan viimeistään roomalaisten kauppiaiden mukana. Silkkitietä pitkin kissoja tuotiin Kiinaan 400-luvulla. Paljon sitäkin ennen foinikialaiset ja egyptiläiset kauppalaivat saattoivat olla vieneet kissoja Intiaan ja muualle Aasiaan. Kiinalaisissa teksteissä käytettiin kesytetystä kissasta omaa sanaa jo ennen vuotta 1000 eaa.[75] Japaniin kissa tuli viimeistään 500-luvulla buddhalaisuuden mukana. Kissoista tuli Japanissa aluksi hovieläimiä. Myöhemmin kun kissoista tuli arkipäiväisiä eläimiä, niitä ei enää tuotu ulkomailta, minkä seurauksena japanilaiskissat kehittyivät omalaatuisiksi. Esimerkiksi lyhythäntäisyys yleistyi. Edo-kauden alussa vuonna 1602 kissat laskettiin vapaaksi keisarillisella asetuksella, ja kissat ovat sen jälkeen liikkuneet Japanissa vapaina kaduilla.[76]

Itäaasialaisissa kissoissa ei ole havaittu paikallisten villikissalajien perimää. Korean ja Kiinan katukissat ovat samankaltaisia, mutta esimerkiksi Vietnamin ja Sri Lankan kissat ovat niihin verrattuna huomattavan erilaisia.[77]

Akseli Gallen-Kallela, Akka ja kissa, 1885.

Suomeen ensimmäiset kissat saapuivat luultavasti rautakauden lopulla noin vuosien 800 ja 1000 jaa. välillä.[78]

Kissojen levittäytymistä Länsi-Eurooppaan nopeutti niiden käyttö laivakissoina. Toisaalta kissojen yleistymistä Euroopassa hidasti kristityllä sydänkeskiajalla se, että ne yhdistettiin egyptiläisen ja roomalaisen menneisyytensä vuoksi yhä pakanallisiin menoihin. Katolinen kirkko aloitti vuonna 1233 yrityksen hävittää kissat Manner-Euroopasta. Paavi Gregorius IX:n Vox in Rama -bullassa kissat, etenkin mustat, yhdistettiin suoraan Saatanaan. Seuraavien kolmen vuosisadan aikana kissoja kidutettiin ja surmattiin miljoonittain, ja niiden omistajia epäiltiin noituudesta. Kissat liitettiin noituuteen myös Pohjois-Amerikan siirtokunnissa 1600-luvulla. Sen sijaan ortodoksinen kirkko ja islaminusko suhtautuivat kissoihin aina myönteisesti.[79]

Kissojen maine alkoi parantua Euroopassa 1700-luvun puolivälissä. 1800-luvun lopulla kissat olivat jo suosittuja lemmikkejä, ja esimerkiksi kuningatar Viktorialla oli joukko lemmikkikissoja. Samalla vuosisadalla kissojen ulkonäkö muuttui aiempaa paljon monimuotoiseksi kun spontaanit geenimutaatiot aiheuttivat uudenlaisia turkkien kuviointeja.[80]

Vuonna 2017 maailmassa arvioitiin olevan noin 600 miljoonaa kissaa. Suomessa kissoja elää arviolta kuudestasadastatuhannesta yhteen miljoonaan yksilöä.[81]

Kissa ja ihminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hoito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kastrointi ja sterilointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kastraatiossa uroskissalta poistetaan kivekset, jolloin sukupuolihormonien vaikutus lakkaa. Naaraan steriloinnin yhteydessä poistetaan munasarjat sekä mahdollisesti myös kohtu. Kissan voi yleensä varhaissteriloida jo ennen luovutusikää, jolloin ei-toivottuja pentuja ei pääse syntymään[82].

Leikatut kissat, etenkin urokset, elävät kauemmin kuin leikkaamattomat, jos ne ulkoilevat. Kaikki ulkoilevat kissat steriloidaan tai kastroidaan, jos halutaan välttää ei-toivottujen pentueiden syntyä.[83] Leikattu kissa on mukavampi ja helpompi lemmikki, joka ei terveenä virtsaa hiekkalaatikon ulkopuolelle.

Terveydenhoito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleisempiä kissojen vaivoja ovat korvapunkit ja sisäloiset. Korvapunkkitartunnan saanut kissa raapii korviansa tiheään, jopa verille, ja saattaa esimerkiksi heilutella päätään. Korvakäytävässä on tummaa kahvinpurun näköistä punkin eritettä. Hoitona eläinlääkäri puhdistaa korvat ja antaa lääkereseptin tai lääkkeen pistoksena. Korvapunkkien häätöön saa myös ilman reseptiä apteekista korvatippoja. Jos perheen jollain kissalla tai koiralla todetaan korvapunkki, on erittäin todennäköistä, että se on tarttunut myös perheen muihin eläimiin.[84]

Varsinkin ulkoilevilla kissoilla ovat sisäloiset yleisiä. Niitä ovat heisimadot, suolinkaiset sekä hakamadot. Keski-Euroopan alueella esiintyy lisäksi sydänmatoa, mutta Suomessa se on erittäin harvinainen. Ne voivat aiheuttaa kissalle oksentelua, vatsan turpoamista, ruokahalun lisääntymistä tai vähenemistä ja turkin kunnon huonontumista. Hoitona on säännöllinen madotus apteekista saatavilla käsikauppamatolääkkeillä tai eläinlääkärillä pistoksena annettava matolääkitys. Jos matoja on, tulisi madotus uusia kahden viikon päästä ensimmäisestä madotuksesta. Useimmat matolääkkeet tehoavat ainoastaan aikuisiin loisiin, joten sisäloisista ei voi päästä koskaan täysin eroon, minkä vuoksi matolääkitys tulisi uusia säännöllisin väliajoin. Ulkoilevat kissat on hyvä madottaa useita kertoja vuodessa, sisäkissatkin muutaman kerran vuodessa. Leveää heisimatoa eli lapamatoa kissa voi saada raa'asta järvikalasta (mateesta, hauesta tai kiiskestä), ja se vaatii kahdeksankertaisen annoksen matolääkettä muihin heisimatoihin nähden. Kissat voivat levittää ihmiseenkin tarttuvaa Toxoplasma gondii -loiseliön aiheuttamaa toksoplasmoosia.[85]

Luonnossa liikkuviin kissoihin saattaa tarttua myös puutiainen, mutta punkista ei sinänsä ole kissalle haittaa, sillä kissalla ei ole tavattu oireita borrelioosista, jota punkit levittävät. Siinä missä 90 % ihmisistä ja noin 5-10 % koirista sairastuu borrelioosiin, kissoilla tautiin sairastuminen on vieläkin harvinaisempaa.[86]

Ruokinta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kissa on lihansyöjä, joka saalistaa erityisesti hiiriä ja myyriä.

Kissa on lihansyöjä, joka saa pienriistalla eläessään tarvitsemansa ravinnon ja lähes kaiken nesteen ravinnostaan. Tästä syystä esimerkiksi pelkästään kuivaruoalla ruokittu kissa saattaa juoda aivan liian vähän, mikä voi johtaa terveysongelmiin, kuten virtsakiteisiin tai -kiviin taikka ummetukseen. Erityisesti heikkolaatuinen kuivaruoka voi sairastuttaa kissan. Monet kissat voivat saada maitoravinnosta ruoansulatuselimistön vaivoja, sillä ne voivat olla laktoosi-intolerantteja. Jotkut kissat ovat allergisia kalalle, jotkut esimerkiksi naudanlihalle.

Vääränlainen ruokinta on yleinen syy kissojen sairastumiseen. Virtsatieongelmat, liikalihavuus ja diabetes ovat usein väärän ruokinnan seurausta. Viljapitoiset kuivaruoat aiheuttavat usein virtsakideongelmia, liian rasvaisen kalan syönti voi johtaa E-vitamiinin puutokseen eli keltarasvatautiin. Kissa ei elä talousjätteillä, vaan sille on tarjottava sopivaa ravintoa. Kissojen ruokinta raa'alla lihalla on kasvattanut suosiota omistajien keskuudessa, mutta raakaruokintaan sisältyy riskejä ja sen mahdolliset hyödyt ovat epäselviä.[87]

Terve kissa osaa säädellä syömistään eikä liho ylensyönnin takia, paitsi jos se syö ajankulukseen virikkeettömässä ympäristössä tai on herkkä lihomaan steriloinnista johtuvien hormonimuutosten seurauksena. Kissaa voi pitää lihavana, mikäli sen kylkiluita ei tunne kyljestä tunnusteltaessa tai sivulta päin katsottaessa ei voi erottaa kissalle ominaista tiimalasin muotoa. Vapaasti ulkoilevan kissan turkki on kuitenkin yleensä niin paksu, ettei tiimalasin muotoa näy.

Kissan aiheuttamat terveysongelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kissalle voi allergisoitua, mikä johtuu kissan syljestä, hilseestä, virtsasta ja ulosteesta, mutta vastoin yleistä harhaluuloa ei kissan karvoista. Lisäksi kissanhiekkaan lisätty hajuste saattaa aiheuttaa allergiaoireita. Kissa-allergisten määrä on läntisen Euroopan maissa yleensä yhtä suuri tai vähän suurempi kuin koira-allergisten määrä.[88]

Kissan karvanlähdöstä voi olla haittaa yleensä noin 8–15-vuotiaille lapsille. Oireita voi olla esimerkiksi ihottuma tai joissain tapauksissa ihoon voi tulla paukamia. Kissan pentukarva saattaa ärsyttää nuorten, 8–15-vuotiaiden lasten ihoa.

Kissa laissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kissan pitoa koskevaa lainsäädäntöä on Suomessa muun muassa järjestyslaissa, jossa todetaan, että kissaa ei saa päästää vapaana muun muassa yleiselle uimarannalle, lasten leikkipaikaksi varatulle alueelle, toriaikana torille tai urheilukentälle ellei tämä ole erikseen sallittua. Sen sijaan yleinen kytkentäpitovelvoite koskee vain koiria, hevosia ja soveltuvin osin muita koti- tai lemmikkieläimiä.[89] Jos kissa tappaa rauhoitetun eläimen, on sen omistaja vastuussa kissan toimista.[51]

Metsästyslain mukaan villiintyneen kissan saa lopettaa maa-alueen omistaja tai metsästysluvan haltija.[90] Villiintynyt kissa tunnistetaan sen käyttäytymisen ja elinpiirin perusteella. Se mm. hankkii kaiken ravintonsa luonnosta eikä näytä liikkuvan erityisesti tietyn pihapiirin ympäristössä. Sen tappamiseen sovelletaan rauhoittamattomien eläinten pyynnistä annettuja säädöksiä.[91] Eläinsuojeluyhdistyksen mukaan villiintyneen ja kesyn kissan erottaminen edellyttää kissan kiinniottamista ja usean päivän tarkkailua.[91]

Metsästyslaki kieltää seuraeläimeksi otetun kissan heitteillejätön. Suomessa hylätään tai lopetetaan ei-toivottuina kuitenkin yli 20 000 kissaa vuodessa.[92] Niistä 10 000 päätyy eläinsuojeluyhdistyksille. Huono taloustilanne on lisännyt hylkäämisiä: esimerkiksi kissan sairastuessa tai loukkaantuessa sen hoitoon ei haluta tai voida laittaa rahaa.[93] Koiria ja kissoja päätyy eläinsuojeluyhdistyksille lähes yhtä paljon, mutta omistaja hakee kissan takaisin vain noin 10 %:ssa tapauksista, kun koirista halutaan takaisin noin 90 %.[94]

Tuotantoeläimenä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kesykissojen nahoista valmistettu turkis.

Kissan lihaa on aikaisemmin Suomessa käytetty kalastuksessa syöttinä, ja se on ollut erityisen suosittua sitkeytensä vuoksi rapumertojen syöttilihana.[95] Kiinalaisessa keittiössä kissan lihaa käytetään paikoin edelleen, vaikka viime vuosina kissan syömisestä on kuitenkin tullut sosiaalisesti arveluttavaa monille, erityisesti länsimaistuneille keskiluokkaisille kiinalaisille.[96]

Kissan turkkia on käytetty karvalakkien ja talvikäsineiden tekoon. Kissannahkaa on käytetty reumapeitteisiin ja käytetään Keski-Euroopassa edelleen, joskin tuotantotapojen eettisyydestä on esitetty epäilyksiä.[97] EU:n säännökset kieltävät kissannahan tuomisen, ja Suomessa sen kauppaaminen on kielletty.[98]

Kulttuurissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Skandinaavisessa mytologiassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muinaisskandinaavisen mytologian hedelmällisyyden jumalatar Freija yhdistettiin kissoihin niin Proosa-Eddassa kuin Runo-Eddassakin. Freija liikkui öisellä taivaalla vaunuissa, joita veti kaksi valtavaa kollikissaa, jotka hän oli saanut lahjaksi ukkosen jumala Thorilta. Islantilaisissa saagoissa kissa esiintyy muutaman kerran noidan seurassa ja se kuvataan aina kielteisesti.[99]

Kuvataiteissa ja populaarikulttuurissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kissa roomalaisessa mosaiikissa Pompejissa

Kissoja kuvattiin muinaisten egyptiläisten sekä antiikin kreikkalaisten, etruskien ja roomalaisten kuvataiteessa, keramiikassa ja hautamuistomerkeissä.[100] Keskiajalla kissa esiintyi eurooppalaisissa maalauksissa varsin harvoin, etenkin keskiajan alkuvuosisatoina. Sitä kuvattiin joskus sisätiloissa mutta ei juuri koskaan kaupunkielämää kuvaavissa maalauksissa. Kissoja alkoi näkyä kristillisissä maalauksissa vasta 1300–1400-luvulla.[101] Myöhemmin kissa ja nainen alkoivat esiintyä maalauksissa usein yhdessä kun kissa alettiin käsittää naisellisen seksuaalisuuden symboliksi. Etenkin Édouard Manet maalasi 1800-luvulla kissoja moniin tauluihinsa.[102]

Japanissa kissakuvat nousivat suosituiksi 1700-luvulla. Erityisen omalaatuinen ja hieno kissataide kehittyi tavallisen kansan ukiyo-e-puupiirrostyylissä. Nykyajan Japanissa ja Kiinassa näkee paljon maneki neko -kissapatsaita, jotka tuovat onnea rahan saamiseksi.[103]

Länsimaissa kissat nousivat hyvin suosituksi kuva-aiheeksi 1800-luvulla, kun kissoja alkoi näkyä mainosjulisteissa, postikorteissa ja valokuvissa. 1900-luvulla kissoista tuli suosittuja elokuva- ja sarjakuvahahmoja, joista esimerkkejä ovat Tom-kissa ja Krazy Kat. Internetin kissavideot ovat 2000-luvulla nousseet suureen suosioon.[104]

Ääninäytteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Bessant, Claire: Kaikki kissasta. WSOY, 2007. ISBN 978-951-0-29753-7.
  • Bradshaw, John: Kissan mieli: ymmärrä lemmikkisi käytöstä. Suomentanut Timo Hautala ja Eero Sarkkinen. Docendo, 2014 (alkuteos 2013). ISBN 978-952-291-043-1.
  • Edwards, Alan: Gummeruksen suuri kissakirja. (The ultimate encyclopedia of cats, cat breeds & cat care, 1999.) Suomentanut Ulla Kokko. Helsinki: Gummerus, 2003. ISBN 951-20-6293-3.
  • Keinänen, Minna & Nyman, Harri: Kissojen Suomi. Katit historian poluilla. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2012. ISBN 978-952-222-348-7.
  • Pietiläinen, Petri: Kissojen maailmanhistoria. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2016. ISBN 978-952-222-713-3.
  • Taylor, David: Kissakäsikirja. Suomentanut Tuula Syvänperä. Otava, 2002. ISBN 951-1-11007-1.
  • Ylikorpi, Päivi: Kissanhoidon käsikirja. Art House, 2014. ISBN 978-951-884-552-5.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Integrated Taxonomic Information System (ITIS): Felis catus (TSN 183798) Viitattu 26.7.2011. (englanniksi)
  2. Wilson, Don E. & Reeder, DeeAnn M. (toim.): Felis catus Mammal Species of the World. A Taxonomic and Geographic Reference (3rd ed). 2005. Bucknell University. Viitattu 26.7.2011. (englanniksi)
  3. a b c d Taylor 2002, s. 18–20.
  4. Edwards, s. 95.
  5. Taylor 2002, s. 21–23.
  6. a b Ylikorpi 2014, s. 285–288.
  7. Taylor 2002, s. 26–27.
  8. a b c Bradshaw 2014, s. 118–121.
  9. Syufy, Franny: The Nose Knows (verkkosivu) About.com. Viitattu 29.11.2006. (englanniksi)
  10. Bradshaw 2014, s. 126.
  11. Bradshaw 2014, s. 130–132.
  12. David Biello: Strange but True: Cats Cannot Taste Sweets Scientific American. Viitattu 3.11.2013. (englanniksi)
  13. Bradshaw 2014, s. 121–122.
  14. Bradshaw 2014, s. 122–123.
  15. Kuinka vanha kissa sinulla on? Ilta-Sanomat. 10.9.2012. Viitattu 29.3.2018.
  16. How long do cats live? Animal Planet. Viitattu 29.3.2018.
  17. Bessant 2007, s. 122–127.
  18. Pollard, Michael: Kissarotujen ensyklopedia, s. 23. Suomennos: Ismo Nuuja. Bath: Parragon Books, 2006. ISBN 1-4054-6268-X.
  19. Taylor 2002, s. 47–48.
  20. Rekisterikirjat (verkkosivu) Suomen Kissaliitto ry. Viitattu 24.4.2013.
  21. Kissarodut Suomen Kissaliitto ry. Viitattu 3.2.2018.
  22. Breed standards Fédération Internationale Féline. Viitattu 3.2.2018.
  23. TICA - Recognized cat breeds The International Cat Association. Viitattu 3.2.2018.
  24. Bradshaw 2014, s. 266–267.
  25. Bradshaw 2014, s. 274–278.
  26. Gartner, MC; Powell, DM & Weiss, A: Personality Structure in the Domestic Cat (Felis silvestris catus), Scottish Wildcat (Felis silvestris grampia), Clouded Leopard (Neofelis nebulosa), Snow Leopard (Panthera uncia), and African Lion (Panthera leo) Journal of Comparative Psychology, vol 128, no. 4, ss. 14., 10.1037/a0037104. 2014. Viitattu 8.3.2018. (englanniksi)
  27. Ylikorpi 2014, s. 117.
  28. Ylikorpi 2014, s. 129–143.
  29. Bradshaw 2014, s. 135.
  30. Ylikorpi 2014, s. 73–77.
  31. Ylikorpi 2014, s. 95–98.
  32. Bradshaw 2014, s. 156–157.
  33. Bradshaw 2014, s. 139–143.
  34. Bradshaw 2014, s. 144–150.
  35. Edwards, s. 81.
  36. Ylikorpi 2014, s. 103–109.
  37. Edwards s. 83.
  38. Ylikorpi 2014, s. 240–241.
  39. Ylikorpi 2014, s. 60–64.
  40. Ylikorpi 2014, s. 43.
  41. Ylikorpi 2014, s. 41–52.
  42. Ylikorpi 2014, s. 55.
  43. Ylikorpi 2014, s. 240.
  44. Bessant 2007, s. 48–49.
  45. Bessant 2007, s. 49.
  46. a b c d Ylikorpi 2014, s. 30–36.
  47. Eläinlääket. tri Suvi Pohjola-Stenroos: Pikkupennusta vilkkaaksi vesseliksi – kissanpennun kehitys ja hoito 2013. Viitattu 23.02.2017.
  48. Bradshaw 2014, s. 95–100.
  49. Bradshaw 2014, s. 101–115.
  50. Ylikorpi 2014, s. 24–25.
  51. a b Vastauksia lintujen suojelua käsitteleviin kysymyksiin: Kissat saalistajina (verkkosivu) Birdlife Suomi ry. Viitattu 15.2.2009.
  52. a b Jere Malinen: Kesykissa voi olla pahimman sortin pienpeto. Metsästys & Kalastus, 2008, nro 8, s. 52.
  53. 100 of the World's Worst Invasive Alien Species Issg.org. Global Invasive Species Database. Viitattu 25.3.2011. (englanniksi)
  54. Marika Kataja-Lian: Tutkijat yllättyivät: Kissat tappavat miljardeja eläimiä vuodessa Yle.fi. 29.1.2013. Yle Uutiset. Viitattu 30.1.2013.
  55. Bradshaw 2014, s. 25.
  56. Bradshaw 2014, s. 47.
  57. Yle: Kissa kesytettiin ensimmäisenä Lähi-idässä 28.6.2007. Viitattu 28.6.2007.
  58. Bradshaw 2014, s. 30–37.
  59. Bradshaw 2014, s. 40–43.
  60. Bradshaw 2014, s. 25, 44–45.
  61. Bradshaw 2014, s. 26–27.
  62. Bradshaw 2014, s. 26-27.
  63. a b Oldest Known Pet Cat? 9,500-Year-Old Burial Found on Cyprus 8.4.2004. National Geographic. Viitattu 28.6.2007. (englanniksi)
  64. a b Anniina Wallius, Egyptin kissanpentulöytö kertoo kissan kesyyntyneen oletettua aiemmin Yle
  65. Pietiläinen 2016, s. 28.
  66. Pietiläinen 2016, s. 28–29.
  67. Bradshaw 2014, s. 46–49.
  68. Bradshaw 2014, s. 47–48.
  69. Bradshaw 2014, s. 26.
  70. a b c d Bradshaw 2014, s. 50–63.
  71. Edwards, s. 12.
  72. Young, Stephen: Feature – The Domestic Cat and the Law: A Guide to Available Resources (artikkeli) 17.12.2001. LLRX.com. Viitattu 4.3.2009. (englanniksi)
  73. Bradshaw 2014, s. 64–66.
  74. Bradshaw 2014, s. 70–71.
  75. Pietiläinen 2016, s. 135.
  76. Pietiläinen 2016, s. 152–159.
  77. Bradshaw 2014, s. 66–67.
  78. Keinänen & Nyman, s. 11.
  79. Bradshaw 2014, s. 69–76.
  80. Bradshaw 2014, s. 76–77.
  81. Arto Fröjd: Älä ota kissaa, kirjoittaa neljän kissan omistaja – Suomen kissat tuottavat jätettä Islannin verran Aamulehti. 12.12.2017. Viitattu 29.1.2018.
  82. Eläinlääket. tri Suvi Pohjola-Stenroos: Kissojen varhainen sterilointi ja kastrointi 2002. Suomen eläinsuojeluyhdistyksen kotisivut: Suomen eläinsuojeluyhdistys. Viitattu 16.4.2011.
  83. Edwards, s. 101.
  84. https://www.agria.fi/kissa/artikkeleita/sairaudet-ja-terveys/kissan-korvapunkki/
  85. http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00619
  86. Punkit ja borrelioosi (verkkosivu) Pet-Ami. Viitattu 2.3.2014.
  87. Schlesinger, Daniel P.; and Joffe, Daniel J.: Raw food diets in companion animals: A critical review. The Canadian Veterinary Journal, 2011, 52. vsk, nro 1, s. 50-54. Canadian Veterinary Medical Association. Artikkelin verkkoversio Viitattu 10.2.2017. (englanniksi)
  88. Koira- ja kissa-allergiat
  89. Järjestyslaki 612/2003, 14 §:n 4 momentti Finlex. Oikeusministeriö. Viitattu 15.2.2009.
  90. [type=pika&search[pika]=mets%C3%A4styslaki Metsästyslaki 28.6.1993/615] Finlex. Oikeusministeriö. Viitattu 14.3.2009.
  91. a b Kissa ei ole lainsuojaton Rauman Seudun Eläinsuojeluyhdistys ry. Viitattu 13.3.2009.
  92. Yli 20 000 kissaa hylätään vuosittain Viitattu 13.8.2016.
  93. Huostaanottoja ja turhia lopetuksia – yhä useampi suomalainen hylkää lemmikkinsä ennenaikaisesti Viitattu 13.8.2016.
  94. Kissan henki on halpa: koirat haetaan löytöeläintaloista takaisin kotiin, kissoja ei Viitattu 13.8.2016.
  95. Kilpinen, Kari: Ravut (esite) Kalatalouden Keskusliitto. Viitattu 4.3.2009. Archive.org
  96. Demick, Barbara: Chinese seek to pull cats from the menu (artikkeli) Los Angeles Times. 23.12.2008. Viitattu 27.2.2009. (englanniksi)
  97. Koirien ja kissojen turkeilla ja nahoilla käytävä kauppa on saatava loppumaan (tiedote) 28.10.2008. Suomen eläinsuojeluyhdistysten liitto. Viitattu 3.3.2009.
  98. Astikainen, Arto: Koirankarvarukkasten ja kissakaulusten myynti kielletään (artikkeli) Helsingin sanomat. Viitattu 3.3.2009.
  99. Pietiläinen 2016, s. 118–121.
  100. Pietiläinen 2016, s. 40–74.
  101. Pietiläinen 2016, s. 196–197.
  102. Pietiläinen 2016, s. 214–215.
  103. Pietiläinen 2016, s. 161.
  104. Pietiläinen 2016, s. 258–262, 300–302.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]