Tappisolu

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tappisolutyyppien (S, M, L) normalisoidut herkkyyskäyrät valon eri aallonpituuksille.
Tappisolun rakenne

Tappisolut ovat silmän verkkokalvolla sijaitsevia valon aistimiseen erikoistuneita soluja. Silmän valoherkät solut on nimetty sauvasoluiksi ja tappisoluiksi, joista tappisoluilla on värihavainnoissa tärkeä osa. Tappisoluissa on kussakin yhtä pigmenttiä, jonka mukaan solut ovat herkkiä eri aallonpituusalueille. Värierottelukyky perustuu solujen sisältämien pigmenttien energiatiloihin. Valon absorptio materiaaliin riippuu siitä kuinka hyvin sen fotonien energia vastaa materiaalin energiatilojen välisiä eroja. Pitkäaaltoisen (punaisen) valon fotonien energia on pienempi kuin lyhytaaltoisen (sinisen) valon energia ja siten solun pigmenttien kemiallinen koostumus vaikuttaa siihen minkä väriselle valolle ne ovat herkkiä. Lyhyelle aallonpituudelle (sinistä lähellä oleville värisävyille) herkkiä tappisoluja on vähiten, keskispitkän alueen soluja 20-kertaisesti ja pitkään aallonpituusalueeseen keskittyneistä soluja noin 40-kertaisesti lyhyeen alueeeseen erikoistuneiden solujen määrä.[1] Tappisolut ovat jakautuneet epäsäännöllisesti koko silmän takaosaan,[2] mutta niitä on eniten foveaksi kutsutussa verkkokalvon keskiosassa.[3] Ihmisen silmässä tappisoluja on 5 - 6 miljoonaa. Tappisolujen halkaisija on 2-8 mikronia. [2].

Värinäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tappisolut aistivat valon aallonpituuden ja eivät ole niin valoherkkiä kuin sauvasolut. Tappisolut tarvitsevat suuremman energiamäärän kuin sauvasolut ja hämärässä värinäkö katoaa kokonaan. Tappisoluja on kolmea eri tyyppiä, jotka ovat herkistyneet valon eri aallonpituuksille. Kukin tappisolu on herkkä tietyllä aallonpituusvälillä (punaiseksi kutsuttu solutyyppi on herkin oranssinkeltaisen valon aallonpituudella). Siniselle alueelle herkkää pigmenttiä sisältävät solut ovat herkimmillään valolle, jonka aallonpituus on noin 445 nm, eivätkä pysty havainnoimaan aallonpituudeltaan 520 nm ylittävää valoa. Kahta muuta pigmenttiä sisältävät solut pystyvät sen sijaan havainnoimaan kaikkia valon aallonpituuksia. Vihreiksi kutsuttujen solujen herkkyyshuippu on aallonpituuden 535 nm ja punaisiksi kutsuttujen, pitkään aallonpituusalueeseen keskittyneiden solujen 575 nm kohdalla.[1]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Eskelinen M: Värien teoria ja värimallit (s.3-4) Tietokonegarfiikan seminaari. 2002.
  2. a b Näkeminen Fotogrammetrian ja kaukokartoituksen laboratorio, TKK, 2003
  3. Eye Science Aid
Tämä lääketieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.