Sauvasolu

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sauvasolut ovat silmän verkkokalvolla sijaitsevia hämärässä näkemiseen erikoistuneita näköreseptorisoluja. Värien näkemiseen ovat erikoistuneet verkkokalvon tappisolut. Näiden kahden näköreseptorisolun valoherkät osat sijaitsevat alimmaisena verkkokalvolla. Sauvasoluja on noin 120 miljoonaa. Ne ovat halkaisijaltaan n. 2 mikrometriä. Sauvasolut aistivat valon intensiteettiä, eivätkä osallistu värien näkemiseen. Siksi hämärässä pystytään erottamaan vain harmaan eri sävyjä.[1]

Hämäränäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sauvasolujen avulla aistimme valon voimakkuutta harmaan eri vivahteina ja pystymme pimeässä havaitsemaan hyvinkin heikkoja valon lähteitä. Sauvasolujen avulla hämäränäkö on mahdollista. Sauvasoluissa on näköpigmenttinä rodopsiini eli näköpurppura, joka koostuu retinaalista ja opsiinista. Valo vaikuttaakin juuri näihin näköpigmentteihin. Fotonien energia imeytyy eli absorboituu sauvasolujen retinaaliin, jolloin sen tietty sidos muuttuu cis-muodosta trans-muotoon ja samalla myös siihen kovalenttisesti sitoutunut opsiini muuttaa muotoaan. Reaktion tuloksena sauvasolujen solukalvon tietyt kationikanavat sulkeutuvat, jonka seurauksena kalvon kalvojännite kasvaa. Tämä hyperpolarisoituminen aiheuttaa aktiopotentiaalin ensin bipolaarisoluissa, joista se siirtyy gangliosoluihin. Tietyt entsyymit muuttavat retinaalin takaisin aktiiviseen cis-muotoon ja solunsisäisen kalsiumpitoisuuden pieneneminen aiheuttaa kationikanavia avaavien välittäjäaineiden muodostumiseen. Näiden välittäjäaineiden vaikutuksesta kationikanavat aukeavat ja kalvojännite palaa ennalleen.

Silmämme sopeutuvat helposti pimeästä valoisaan, mutta päinvastoin sopeutuminen on hidasta. Kirkkaasta valosta hämäärään siirtyessämme emme näe juuri mitään, koska kaikki rodopsiini on hajonnut ja uutta muodostuu hitaasti. Siksi pimeässä käytetään merkkivalona voimakasta punaista, koska se ärsyttää vain tappisoluja. Näin sauvojen valoherkkyys säilyy eikä silmä sokaistu. Rodopsiinin muodostumiseen tarvitaan retinolia tai beeta-karoteenia, jonka vähäisyyden tyypillinen oire on hämäräsokeus. Rodopsiinihajoaa opsiniksi ja vitamiini A:ksi. Tämä aktivoi entsyymin, joka sulkee kalvon huokosia ja solun jännite kasvaa. Sauvasoluihin kiinnittynyt gangliosolu alkaa reagoida. Tuotettu pieni energiamäärä kulkee näköhermoa pitkin aivoihin [2].

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Haug, Sand, Sjaastad: Ihmisen fysiologia, s. 172. Porvoo: WSOY, 1999. ISBN 951-0-19882-x.
  2. http://foto.hut.fi/opetus/350/k03/luento5/luento5.html Näkeminen