Väriaisti

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Väriaisti eli värinäkö tarkoittaa monilla eliöillä olevaa kykyä erotella eri värejä toisistaan. Värinäkö on osa näköaistia.

Ihmisen väriaisti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ihminen havaitsee sateenkaaren värit violetista punaiseen. Ihmisen värinäkö perustuu silmän verkkokalvon tappisoluihin. Niitä on kolmea tyyppiä: yhdet havaitsevat punaista ja sen lähivärejä, toiset sinistä lähiväreineen ja kolmannet vihreitä lähiväreineen.[1] Ihminen ei pysty havaitsemaan violettia lyhytaaltoisempaa ultraviolettia väriä, kuten jotkin muut eläinlajit. Ultravioletti valo ei ensinkään pääse ihmissilmän linssistä sisään, eikä ihmisellä ole myöskään sen havaitsemiseen kykeneviä tappisoluja.[2]

Muiden eläinten väriaisti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lintujen tappisolut havaitsevat värejä hiukan ihmisestä poikkeavalla tavalla, sillä jotkin sävyt näkyvät niille voimakkaampina kuin ihmisille. Lisäksi useimmat linnut näkevät myös ultravioletin värinä muiden joukossa, sillä niillä on tappisoluja myös ultravioletin havaitsemista varten. Linnut pystyvät lisäksi erottamaan värejä ihmistä tarkemmin, sillä niillä on ihmistä enemmän tappisoluja. Monen lintulajin koirailla on kirkkaan ultravioletteja kuvioita, jotka herättävät naaraiden huomion parinvalintatilanteessa. Linnut näkevät ultravioletin myös muualla luonnossa: esimerkiksi petolinnut näkevät myyrien ultravioletin värisen virtsan ja pystyvät sen perusteella suunnistamaan alueille, joilla myyriä on.[3]

Monilla kalalajeilla on neljäntyyppisiä tappisoluja, eli ne ilmeisesti näkevät lintujen tapaan myös ultravioletin ja käyttävät ultraviolettia viestinnässään.[4]

Hyönteiset kykenevät yleensä näkemään sinisen, vihreän ja ultravioletin. Vain osa hyönteislajeista näkee myös punaisen.[5]

Nisäkkäillä laajan väriskaalan näkeminen on yleistä aamuhämärissä eläneillä lajeilla, ja alkunisäkkäällä oli siksi myös ultraviolettinäkö. Monet pussieläinlajit havaitsevat värit punaisesta ultraviolettiin. Nykyisin nisäkkäistä ultravioletin näkevät erillisenä värinään myös eräät lepakot ja monet jyrsijät, kuten rotta ja gerbiili. Lisäksi monet muut nisäkkäät näkevät ultravioletin violettina, mistä on hyötyä erityisesti hämäräeläimille, sillä valon lyhimmät aallonpituudet viipyvät näkyvillä pidempään kuin muut. Moni nisäkäs, kuten kissa, koira ja hevonen, ei näe punaista väriä.[6]

Nisäkkäistä värit aistivat ihmisen kaltaisesti vain vanhan maailman apinat. Uuden maailman apinoissa esiintyy punavihervärisokeutta.[7]

Useimmat eläinlajit eivät näe punaisen tuolla puolen olevaa infrapunaista, joka on valon aallonpituuksista kaikkein pitkäaaltoisinta. Infrapunan aistimiskyky on tiettävästi vain joillain käärmeillä, kuten joillain boilla ja pytoneilla. Kaikkein tarkin infrapunanäkö on kalkkarokäärmeellä. Käärmeet aistivat infrapunaiset aallonpituudet kuononsa sivuilla olevilla kuopilla, mutta käärmeen aivot käsittelevät nämä havainnot osana näköaistimustaan.[8]

Värisokeus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Värisokeudessa värien erottelukyky on tavalla tai toisella puutteellinen.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Telkänranta, Helena: Millaista on olla eläin?. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2015. ISBN 978-952-222-524-5.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Telkänranta 2015, s. 13.
  2. Telkänranta 2015, s. 19.
  3. Telkänranta 2015, s. 14–15.
  4. Telkänranta 2015, s. 15.
  5. Telkänranta 2015, s. 16.
  6. Telkänranta 2015, s. 17–19.
  7. Telkänranta 2015, s. 19–20.
  8. Telkänranta 2015, s. 16–17.