Kissanliha

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kissoja ennen lihaksi päätymistä Kaakkois-Aasiassa

Kissanliha on kissoista peräisin olevaa lihaa. Sitä syödään eteläisessä Kiinassa, Vietnamin pohjoisosissa, Perussa ja Sveitsissä. Sota-ajan säännöstelyssä kissoja käytettiin esimerkiksi Isossa-Britanniassa jäniksenlihan korvikkeena.[1] Kuten esimerkiksi koiran ja muiden lemmikkieläinten lihan, myös kissanlihan syömistä pidetään yleisesti etenkin länsimaissa ruokatabuna.

Etelä-Kiinassa ja Pohjois-Vietnamissa kissanlihaa syödään talvisin. Kissan mahalaukku ja muut sisälmykset syödään, kuten myös reidet, joista tehdään lihapullia. Päätä ja muita osia ei syödä.[2] Kissanliha on tavanomainen ruoka Perussa, jossa sitä nautitaan viillokkina ja pihveinä.[3] Joissakin osissa Sveitsin maaseutua syödään myös kissanlihaa.[4] Eräs perinteinen resepti on valmistaa kissa timjamin kera.[5]

Joskus kissoja keitetään korealaisessa kansanlääkinnässä hermosärkyyn ja niveltulehdukseen tarkoitettavien lääkkeiden valmistamiseen, mutta itse lihaa ei normaalisti syödä.[6]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kissanliha.