Metsästys Suomessa

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta Metsästyslaki)
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tämä artikkeli käsittelee metsästystä Suomessa.

Suomen metsästyslain määritelmän mukaan metsästys tarkoittaa ”luonnonvaraisena olevan riistaeläimen[1] pyydystämistä sekä saaliin ottamista metsästäjän haltuun”.[2] Saaliiksi saadut riistaeläimet käytetään yleensä ravinnoksi, erityisesti hirvenpyynnin merkitys metsästäjälle on suuri. Vuosina 20022003 pyydettiin vuodessa yli 80 000 hirveä. Hirvenlihan tuotto ylittää nelinkertaisesti poronlihan tuoton. Saalistilastojen kappalemääräistä kärkeä hallitsevat sinisorsa, sepelkyyhky, teeri ja metsäjänis.[3]

Turkiseläinten pyynti on nykyään huonosti kannattavaa, joten pyynti on lähinnä haittaeläiminä pidettyjen pienpetojen, kuten Suomen luontoon kuulumattoman minkin tai supikoiran saalistusta. Suomessa metsästys on suosittu harrastus, nykyään Suomessa on noin 300 000 metsästäjää, joista viisi prosenttia eli noin 15 000 on naisia. Myös nuorten määrä kasvaa kohtuullista vauhtia, vaikkakin seurojen väestö alkaa olla ukkoutunutta. Suomessa on väkilukuun suhteutettuna enemmän metsästäjiä kuin missään muussa Euroopan maassa.

Monia eläimiä saa metsästää vain tiettynä aikana vuodesta, muulloin ne ovat rauhoitettuja. Esimerkiksi sorsien ja useiden muiden vesilintujen metsästysaika alkaa vuosittain 20. elokuuta klo 12 ja jatkuu vuoden loppuun. Hirven metsästysaika alkaa syyskuun viimeisenä lauantaina ja päättyy vuoden lopussa.[4]. Hirven metsästys edellyttää riistanhoitopiirin myöntämää kaatolupaa, jonka voi saada vähintään 1000 ha suuruiselle yhtenäiselle maa-alueelle.

Suomalaisen metsästyksen historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksalaisen Augustin Hirschvogelin kaiverrus Karhun metsästys vuodelta 1520–1553.
Saksalainen piirros susijahdista vuodelta 1582.
Willem van Aelstin maalauksessa vuodelta 1668 metsästysvälineitä ja riistalintuja

Hylje on aiemmin ollut merkittävä riistaeläin, jota on pyydetty Itämeren rannikkolla jo kivikaudella. Pyynti tapahtui ilmeisesti kevätjäillä käyttäen aseena luukärkisiä harppuunoita, ja kivinuijia.[5] Pohjanmaan rannikolta löytyvien kivikautisten jätinkirkkojen uskotaan liittyvän muinaiseen hylkeenpyyntikulttuuriin.[6] Hylkeentraanin ja nahkojen kauppaa arvellaan käydyn Suomen alueella jo 5 500 eaa. Kivikautisten asuinpaikkojen, kuten Yli-Iin Kierikki, asuinkentiltä onkin löydetty muualta tuotua meripihkaa ja kuparia. Hylkeennahka on Roomassa ollut kalliimpi kuin leijonan talja. Sen hinta on tuolloin vastannut käsityöläisen kuukauden palkkaa. Vielä 1500-luvulla traaniöljyä vietiin yli 300 000 litraa. Katolinen kirkko katsoi keskiajalla hylkeen kalaksi. Se avasi hylkeenlihan viennin, koska paaston aikana sai syödä vain kalaa.

Hyljettä paljon myöhemmin alkoi turkiseläinten kaupallinen pyynti. Turkiskauppa muodosti aina sydänkeskiajalle saakka merkittävän tulonlähteen Suomen asukkaille ja Ruotsin kruunulle[7] Etenkin kettu, kärppä, näätä ja varsinkin orava ovat olleet pyynnin kohteina. Hirviä on aiemmin ollut paljon nykyistä vähemmän, sillä nykyisin metsien biomassa on suurempi kuin koskaan ja se yhdessä petojen suhteellisen vähälukuisuuden kanssa ovat mahdollistaneet hirven ja hirvieläinten lisääntymisen.

Saaristossa linnustus on aikoinaan ollut tuottoisaa. Vanha tapa metsästää keväällä pesimään tulevia lintuja oli keino hankkia lisäravintoa ruoan suhteen vaikeana kevätaikana. Kun kaskiviljely lisäsi teerien lukumäärää, oli teerijahti hyvin tuottoisaa. Laiduntaminen lisäsi myös jouhisorsien määrää, ja kun tavi-, sinisorsa ja haapanakannat olivat jo entuudestaan vahvat, saalista on saatu ilmeisesti nykyisiä vastaavia saalismääriä jo 1900-luvun alussa.

Nykyisin metsästettäviksi mahdollisia lajeja on Suomessa enemmän kuin ennen, mutta metsästyksen parissa lajeja on aiempaa vähemmän. Muun muassa isokuovi, tilhi ja monet muut linnut olivat aikaisemmin metsästettäviä, mutta nykyään ne ovat rauhoitettuja lajeja.

Minkki tuotiin Suomeen tarhattavaksi turkiseläimeksi, mutta villiintyi (ja ilmeisesti syrjäytti vesikon). Tarhoista karanneita minkkejä tuli ensin rajan takaa Norjasta ja myöhemmin myös Venäjältä. Samoin piisami on tuotu turkiseläimeksi. Se löysikin ilmeisesti tyhjän lokeron vesiekosysteemeistämme. Valkohäntäpeura tuotiin Amerikasta. Se oppi uuden elinalueensa vuodenkierron, ruokapöydän ja talveen valmistautumisen. Villisika on levinnyt Suomeen lähinnä Karjalankannaksen kautta. Nokikana ja punasotka ovat myös laajentaneet onnistuneesti esiintymisalueitaan, mutta ovat viime vuosina taantuneet. Fasaani menestyy hyvin talviruokinnan turvin, samoin kanadanmajava, joka on monin paikoin syrjäyttänyt euroopanmajavan. Mufloni selviytyy myös, mutta sitä ei ole edes tarkoitus lisätä, vaan mufloni pysynee erikoisuutena. Mufloneita elää muun muassa Säpin ja Högsarin saarissa.

Suomessa metsästykseen pitää olla aina maanomistajan lupa.[8]Usein metsästysseurat tekevät maanomistajien kanssa sopimuksia, joiden perusteella metsästysseuraan kuuluvat jäsenet saavat metsästää sovituilla alueilla. Suomessa metsästäminen ei siis edellytä maan omistamista[9]. Metsästäjät voivat ostaa erilaisia metsästyslupia valtion maille. Valtion omistamia maita ja lupien myyntiä hallinnoi Metsähallitus.[10] Osalla Pohjois-Suomen asukkaista on kotipaikkakuntansa perusteella oikeus metsästää valtion omistamilla mailla.[11]

Riistantutkimus Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa metsästäjät laskevat riistaeläimet vuosittain Ylä-Lappia lukuun ottamatta riistakolmioiden avulla. Laskentaan osallistuu jopa 100 000 metsästäjää. Tulokset siirtyvät riistantutkimuksen käyttöön, ja niiden perusteella annetaan pyyntirajoitukset ja -suositukset.

Suomessa RKTL tuottaa lähes suoraan metsästystä ohjaavaa tietoa. Niinpä esimerkiksi elinalueiden pirstoutumisen vähentämää metsoa ei metsästetä juuri lainkaan Etelä-Suomessa.

Suomen metsästyslaki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Metsästyslain vastaisesta teosta voidaan syyttää metsästysrikoksesta. Teosta voidaan tehdä tutkintapyyntö poliisille ja poliisi suorittaa esitutkinnan, minkä jälkeen syyttäjä päättää viekö hän jutun tuomioistuimeen. Suomessa metsästyslain mukaan moottorikäyttöisestä ajoneuvosta ei saa ampua riistäeläintä. Riistaeläintä ei saa myöskään ampua yksityistieltä käsin.[12]

Suomessa metsästysrikoksesta tuomitaan sakkoihin tai enintään kahdeksi vuodeksi vankeuteen. Törkeästä metsästysrikoksesta tuomio on neljästä kuukaudesta neljään vuoteen vankeutta.[13][14]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lehikoinen, Heikki: Tuo hiisi hirviäsi: Metsästyksen kulttuurihistoria Suomessa. Helsinki: Teos, 2007. ISBN 978-951-851-123-9.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Aaltonen, Turkka & Arkko, Martti: Vanhat hyvät erätaidot. Helsingissä: Ajatus, 1997. ISBN 951-9440-56-9.
  • Nummi, Petri & Väänänen, Veli-Matti (toim.): Riistanhoito. Helsinki: Metsälehti kustannus, 2000. ISBN 952-5118-29-0.