Jätinkirkko

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Raahen Kastelli, suurin tunnetuista jätinkirkoista.

Jätinkirkot eli metelinkirkot ovat neoliittisella kivikaudella noin 3000–2000 eaa. Perämeren tuntumaan tehtyjä isoja kivirakennelmia. Muita nimityksiä jätinkirkoille ovat mm. jätinlinna, pirunkirkko ja jatulinkirkko. Jätinkirkkojen tarkoitusta ei varmuudella tunneta, mutta niiden on tulkittu olevan mm. muinaisia linnoituksia, uhripaikkoja, poroaitauksia, hylkeenlihan kylmävarastoja, asuinrakennusten perustuksia tai tähtitieteellisiä observatorioita.[1]

Jätinkirkkoja esiintyy lähinnä Pohjanmaalla ja muualla Perämeren pohjoisilla rannoilla, missä niitä tunnetaan laskentatavasta riippuen nelisenkymmentä kappaletta. Suurin jätinkirkko on 60-metrinen Raahen Pattijoen Kastelli. Muita tunnettuja paikkoja ovat esimerkiksi Haukiputaan Rajakangas, Siikajoen Pesuankangas ja Pedersören Jäknabacken.

Jätinkirkot rakensi Pöljän keramiikkaa valmistanut väestö. Maanviljely oli saapunut Suomeen jätinkirkkojen aikaan, muttei ollut levinnyt laajalle. Jätinkirkot hylättiin nopeasti vuoden 2000 eaa. tienoilla. Näihin aikoihin tapahtui suurten asumusten hajaantumista.lähde?

Tutkijat Marianna Ridderstad ja Jari Okkonen julkistivat vuonna 2009 kartoituksen, jonka mukaan jätinkirkkoja ja niiden porttiaukkoja on suunnattu tähtitieteellisesti merkittävien auringonnousujen ja -laskujen mukaan. Tämä on tyypillistä monille megaliittikulttuurin rakennelmille Keski-Euroopassa. Pohjanmaan jätinkirkot muistuttavat eniten eräitä Ranskan Carnacin varhaisia megaliittirakennelmia, kuten Crucunoa, Kermariota ja Le Maniota. Myös ne ovat suorakaiteen muotoisia rakennelmia, joissa esiintyy päivänseisausten ja -tasausten suuntauksia.[2][3]

Jätinkirkkojen rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jätinkirkoiksi kutsutut rakenteet ovat yleensä muodoltaan suorakaiteisia taikka soikeita kehävalleja.[4] Niiden koossa on huomattavaa vaihtelua, pituuden ollessa 10–60 metriä, ja leveyden 10–40 metriä.[4] Vallit koostuvat vaihtelevankokoisesta kivistä, jotka kuitenkin ovat yleensä kooltaan "miehenkannettavia".[4][5] Toisinaan kiviaines on maansekaista tai turpeen peittämää. Kehävallien leveys vaihtelee 3–8 metrin välillä, ja korkeus muutamasta kymmenestä sentistä puoleentoista metriin.[4][6] Kehävallissa on tyypillisesti kahdesta viiteen "porttiaukkoa", joskin myös muutamia portittomia jätinkirkkoja tunnetaan.[7] Porttiaukot sijaitsevat yleensä symmetrisesti kehävallin muotoon nähden.[7] Joissain jätinkirkoissa on ulomman kehävallin lisäksi vaatimattomampi sisempi kehävalli, taikka kehävallin ulkopuolisia vallirakenteita.[4]

Jätinkirkot sijaitsevat yleensä drumliiniselänteen lakiosassa, ympäristöään korkeammalla kohdalla. Jätinkirkkojen rakentamisen aikaan nämä selänteet olivat aivan merenrannan tuntumassa sijaitsevia saaria tai rantavalleja. Maankohoamisesta johtuen sijaintipaikat sijaitsevat nykyään sisämaassa, ja ovat tyypillisesti ympäröiviin sohin rajoittuvia kivikkoisia sorakankaita. Työssään jätinkirkkojen rakentajat ovat mahdollisuuksien mukaan hyödyntäneet luontaisesti kasautuneita rantavalleja. Kehävallien sisäpuolinen alue on tyypillisesti ympäristöään tasaisempi ja vähäkivisempi, mikä viittaa siihen että rakentajat käyttivät sieltä kerättyjä kiviä kehävallin kasaamiseen. Eräitten jätinkirkkojen vallien ulkopuolella erottuvat ojamaiset syvennykset viittavat niin ikään kivien keräämiseen lähietäisyydeltä. Kivivivallien kasaamiseen ei ole käytetty laastia, eikä kiviä ole ilmeisesti ladottu tai järjestelty kovinkaan tarkasti. Valleissa on usein näkyvissä kuoppia, jotka mahdollisesti ovat itse jätinkirkkoja uudempia.[5][8][9]

Jätinkirkkojen yhteydessä esiintyy usein muitakin kivikautisia rakenteita, kuten kiviröykkiöitä, asuinpainanteita ja palokivikumpuja, jotka osaltaan kertovat alueen muinaisesta käytöstä. Joidenkin jätinkirkkojen valleissa tai niiden läheisyydessä sijaitsevia kiviröykkiöitä on ollut vanhastaan tapana kutsua kirkon sakasteiksi.[10]

Joidenkin jätinkirkkojen tuntumassa on suuria pystykiviä, menhireitä, kuten esimerkiksi Jäknabackenissa ja Ollisbackenissa. Osa menhireistä on yhä pystyssä, osa on aikojen kuluessa kaatunut.[2]

Jätinkirkkojen esiintymisalue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Raahen Kastellin kivivallia
Hiidenlinnan jätinkirkko Kalajoella.

Jätinkirkkoja esiintyy Pohjanmaan rannikon tuntumassa alueella joka ulottuu suurin piirtein Kokkolasta Kemiin, tiheimmän keskittymän ollessa Raahen ja Oulun tienoilla. Yhteensä niitä tunnetaan nelisenkymmentä kappaletta. Jätinkirkot rakennettiin neoliittisella kivikaudella aivan merenrannan tuntumaan tai meren saarille. Rakennuspaikan uskotaan liittyvän jätinkirkkojen mahdolliseen käyttöön hylkeenpyynnin yhteydessä. Maankohoamisen vuoksi jätinkirkot sijaitsevat nykyisin noin 30 km sisämaassa.

Termi jätinkirkko liitetään yleisesti vain Suomen Pohjanmaalta löydettyihin rakennelmiin. Jätinkirkkoja jossain määrin muistuttavia kivikehärakennelmia on kuitenkin raportoitu myös Ruotsin puoleiselta Perämeren rannikolta, missä ne on tulkittu "asuinpaikkavalleiksi".[11][12] Näiden mahdollista yhteyttä Pohjanmaan rannikon jätinkirkkoihin ei kuitenkaan ole tarkemmin selvitetty. Jyväskylän Karjusalmenkankaalla kerrotaan sijainneen Pohjanmaan jätinkirkkoja muistuttava kehävalli, joka kuitenkin tuhoutunut jo 1940-luvulla, joten asiaa ei voi enää varmistaa.[13][14] Myös Haapajärvellä mahdollisesti sijainneesta "jätinlinnasta" on säilynyt mainintoja.[15][16]

Kesällä 2013 uutisoitiin Lieksasta, Pielisen Iso Mahosaaresta löydetystä jätinkirkosta. Kohde on aiemmin luokiteltu "nelikulmaiseksi kivikehäksi", mutta vastaa monilta ominaisuuksiltaan Pohjanmaan jätinkirkkoja. Löydön on tulkittu liittyvän Pöljän kulttuurin harjoittamaan hylkeenpyyntiin järvialueella.[17][18][19]

Tulkinnat käyttötarkoituksesta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rajakankaan jätinkirkko Oulussa.

Jätinkirkkojen käyttötarkoitusta ei tunneta varmuudella, vaikkakin siitä on vuosien saatossa esitetty runsaasti teorioita. Jätinkirkkojen on tulkittu olevan muun muassa kalmistoja, linnoituksia, muinaisia uhripaikkoja, poroaitauksia, hylkeenlihan kylmävarastoja, asuinrakennusten perustuksia ja tähtitieteellisiä observatorioita.[20][5] Jätinkirkko ei myöskään ole terminä tarkkaan määritelty, vaan kattaa hyvinkin erityyppisiä rakennelmia. Siksi on mahdollista ettei kaikkia jätinkirkoiksi kutsuttavia rakennelmia ole käytetty samaan tarkoitukseen, tai että samoja rakenteita on käytetty eri aikoina eri tarkoituksiin. Seuraavassa esitetään pääpiirteet yleisimmistä käyttötarkoitusta koskevista teorioista:

Muinaisia linnoituksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teoria jätinkirkkojen linnoitusluonteesta esitti C. Gananderin vuonna 1789 julkaistussa Mythologia Fennicassa. Myös A.H. Snellman (1887) arveli jätinkirkkoja muinaisiksi linnoituksiksi. Hän perusteli teoriaa mm. rakennelmien ulkoisella muodolla, niihin vaaditulla suurella työmäärällä, ja sillä että ne sijaitsevat yleensä mäen päällä ympäristönsä korkeimmalla kohdalla.[21][22]

Luontaisia rantavalleja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiemmista näkemyksistä poiketen, esitti J. Ailio 1922 jätinkirkkojen olevan perusmuodoltaan luonnon ja jäiden muokkaamia luontaisia rantavalleja. Ainoastaan portit ja valleihin kaivetut kuopat olisivat ihmisten tekemiä. Portteja hän arvelee käytetyn "ampumakoloiksi, joista olisi väijytty lähellä uiskentelevia lintuja", ja vallien kuoppia uteliaiden aarteenetsijöiden kaivamiksi. Hänen mukaansa kivikauden ihmiset ovat kuitenkin voineet käyttää jätinkirkkoja väliaikaiseen oleskeluun, mikä selittää 1920-luvulle mentäessä tehdyt kivikauteen viittaavat arkeologiset löydöt.[8]

Hylkeenlihan kylmävarastoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

P. Koivunen esitti 1997 jätinkirkkojen olleen hylkeenlihan varastoimiseen tarkoitettuja rakenteita. Kevättalvella jäältä pyydetyt hylkeet olisi varastoitu jätinkirkkojen sisään, mahdollisesti kaksoisvallien väliseen tilaan esimerkiksi havuilla peiteltynä. Rakenteiden suuri kivimassa sekä jätinkirkkojen sijainti tuulisille maastonkohdilla edesauttaisi lihojen säilymistä jäätyneenä pitkälle kevääseen. Joidenkin jätinkirkkojen tuntumasta löydettyjen palokivikumpujen on myös tulkittu liittyvän hyljesaaliin jalostukseen. Laatokan hyljekalastajien tiedetään säilöneen saalistaan rantakivikkoon vielä 1900-luvulla.[5]

Aurinko-observatorioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tutkijat M.Ridderstad ja J. Okkonen esittivät 2009, että noin puolet jätinkirkoista on suunnattu tähtitieteellisesti merkityksellisiin ilmansuuntiin, kuten tasaus- ja seisauspäivien auringonnousuihin tai -laskuihin +/−5 asteen tarkkuudella. Selvimmin tämä on nähtävissä suurimmissa ja parhaiten säilyneissä jätinkirkoissa, joista löytyvät myös tarkimmat suuntaukset. Näin ollen jätinkirkkoja voisi pitää osana Euroopassa jo vuonna 5000 eaa. alkanutta megaliittiperinnettä.[3][2] Esimerkiksi Kastellin jätinkirkon neljä porttiaukkoa on sijoitettu kesäpäivänseisauksen, vapun ja elonkorjuun auringonnousun ja talvipäivänseisauksen auringonnousun ja -laskun suuntiin. Myös muista jätinkirkoista on löytynyt nk. välipäivien eli talvenselän, vapun, kekrin ja elonkorjuun auringonnousujen ja -laskujen suuntauksia. Ollisbackenissa on sijoitettu kaksi menhiriä osoittamaan pohjois-etelä-suuntaa[3][2]. Lieksan jätinkirkon pääakselit on suunnattu kesäpäivänseisauksen auringonlaskun ja talvipäivänseisauksen auringonnousun mukaisesti.[17]

Jätinkirkkoihin liittyvä kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jätinkirkkoihin liittyvä kulttuuri lienee ollut melko paikallaan pysyvää pyyntikulttuuria, ja luultavasti joskus viljeltiin maata.

Jätinkirkkojen vaikutteet näyttävät tulleen megaliittikulttuurin piiristä, mitä puoltaa samankaltaisuus Keski-Euroopan ja Etelä-Skandinavian megaliitteihin. Läheisimmin jätinkirkkoja muistuttavat Ranskan neliömäiset megaliittirakennelmat. Tällaisia ovat esimerkiksi Crucino, Kermario ja Le Manio, jotka on suunnattu päivänseisausten ja -tasausten mukaisesti.[2] Maanviljely oli tuonut tullessaan kalenterin tarpeen josta seurasi taivaankappaleiden asemien tarkkailu, johon monet ympyräkaivannot ja Stonehengen kaltaiset megaliittirakennelmat on liitetty.[23]

Neoliittiselle kulttuurille on tyypillistä maanviljely ja keramiikka. Jätinkirkkojen aikaan Suomessa elettiin kivikautta, mutta keramiikka oli jo käytössä, mistä syystä aikakautta kutsutaan (sub)neoliittiseksi ajaksi. Jätinkirkkojen läheltä tehdyt löydöt ovat myöhäisneoliittista, asbestisekoitteista Pöljän keramiikkaa[24] ja kvartsikivisiä työkaluja.[25]

Jätinkirkot eivät liittyneet Suomen lounaisosiin levinneeseen nuorakeraamiseen eli vasarakirveskulttuuriin. Kulttuurien raja kulki Vaasan seuduilla. Vaasan ympäristöstä on tehty molempiin liittyviä löytöjä, jotka todennäköisesti ovat eri aikakausilta.

Jätinkirkkoja on myös liitetty Iijoen suulla noin 3500–2000 eaa. kukoistaneeseen kulttuurisesti rikkaaseen Kierikin kulttuuriin.[26]

Jätinkirkkojen ajoitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jätinkirkkoja tehtiin noin 3000–2000 eaa., ja rakentaminen lienee ollut huipussaan noin 2500 eaa. Jätinkirkkojen rakentaminen lienee päättynyt noin 2000–1500 eaa. ja myös olemassa olleet rakennelmat hylättiin.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Forss, Aulis: Pohjois-Pohjanmaan jätinkirkot. Lisensiaattityö. Oulu: Oulun yliopisto, Historian laitos, 1995.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Forss 1995, s.15-29
  2. a b c d e Ridderstad, Marianna: Pohjanmaan jätinkirkot ovat muinaisia aurinko-observatorioita. Tähdet ja avauus, 2009, nro 4, s. 5, 14–21.
  3. a b c http://arxiv.org/ftp/arxiv/papers/0905/0905.2035.pdf, Marianna Ridderstad, Jari Okkonen
  4. a b c d e Forss 1995, s. 5
  5. a b c d Koivunen, Pentti: Teoria jätinkirkkojen käyttötarkoituksesta. Muinaistutkija, 1997, nro 4, s. 49–52.
  6. Forss 1995, s. 59
  7. a b Forss 1995, s. 80
  8. a b Ailio, Julius: Ovatko Pohjanmaan jättiläislinnat muinaisjäännöksiä. Suomen museo, 1922.
  9. Forss 1995, s.78–82
  10. Forss, Aulis: Eräitä huomioita Pohjois-Pohjanmaan jätinkirkoista 1970- ja 1980-luvuilla tehtyjen tutkimusten valossa.. Faravid, 1991, nro 15, s. 137–155.
  11. Forss 1995, s. 4
  12. Ojanen, Eero: Suomen muinaisjäännöksiä, s. 105. Keuruu: Otava, 1995. ISBN 951-1-12039-5.
  13. Appelgren, Hjalmar: Suomen muinaislinnat, s. 94–95. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1891.
  14. Ahvenlampi, Mikko: Jättiläisenkirkot Pohjanmaalla erityisesti Ähtävän, Kälviän, Purmon ja Kannuksen pitäjissä. (Pro gradu), s. 15. Helsinki: Helsingin Yliopisto, arkeologian laitos, 1985.
  15. Appelgren 1891, s. 188
  16. Muinaisjäännösrekisteri: Jätinkirkko Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 8.5.2012. Museovirasto. Viitattu 9.7.2015.
  17. a b Ridderstad, Marianna: Itä-Suomesta löytyi jätinkirkko. Tähdet ja avaruus, 2013, nro 6, s. 14–18.
  18. Muinaisjäännösrekisteri: Jätinkirkko Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 15.11.1996. Museovirasto. Viitattu 9.7.2015.
  19. Sisä-Suomen ensimmäinen jätinkirkko on löytynyt Tähdet ja avaruus -lehden uutiset. Viitattu 9.7.2015.
  20. Forss 1995, s.15-29
  21. Ganander, Christfrid: Mythologia Fennica, s. 70, 87. (Mythologia Fennica, 1789.) Toimittanut Juha Pentikäinen. Käännös: Brita Löflund. Klaukkala: Recallmed, 1995 (2. painos 2003). ISBN 951-9221-72-7.
  22. A.H. Snellman: Suomen muinaismuisto-yhdistyksen aikakauskirja 9. Oulun kihlakunta. Muinaistieteellisiä ja historiallisia lehtiä, s. 69, 74. Helsinki: Suomen muinaismuisto-yhdistys, 1887.
  23. Gerald S. Watkins - Stonehenge decoded 1966, 1975 ISBN 0 00 632315 4 englanniksi
  24. Jättiläisen hautoja ja hirveitä kiviröykkiöitä, Pohjanmaan muinaisten kivirakennelmien arkeologiaa, ISBN 951-42-7169-6, ISSN 0355-3205, Sähköisessä muodossa ISBN 951-42-7170-X url http://herkules,oulu.fi/isbn 951427170X/ Oulun yliopisto, Oulu University Press, Oulu 2003, Luku 7. kolme ekskursiota röykkiökohteeseen, sivu 187
  25. Suomen historia 1. osa,3. painos, Espoo 1987, Weilin+Göös, ISBN 951-35-2490-6, sivu 88
  26. Suomen historia, Jouko Vahtola, Keuruu Otava 2003, ISBN 951-1-17397-9, sivu 15

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]