Uimaranta

Uimaranta on erityisesti uimista varten ylläpidetty ranta-alue tai rannikkoalue.
Suosituimmat uimarannat ovat usein hiekkarantoja eli luonnostaan hiekkapohjaisia tai ihmisen hiekoittamia. Suosituimmilla ja suurimmilla uimarannoilla on sesonkiaikana usein palkattu rantavahti, joka vahtii rannalla olevia hukkumasta. Osassa uimarannoista voi saada maksua vastaan rantatuoleja ja -varjoja sekä virvokejuomia ja ruokaa.
Uimarannat ovat osa turistien perinteistä etelänmatkakulttuuria, mutta rantalomailua esiintyy ympäri maailman. Suurien uimarantojen lähettyvillä sijaitsevat alueet ovat hyvin suosittuja paikkoja hotellien rakentamista varten.
Suomessa uimarannat, joissa arvioidaan käyvän uimakauden aikana lämpimänä kesäpäivänä vähintään sata uimaria, ovat niin kutsuttuja EU-rantoja. EU-rantoja ovat muun muassa Kempeleen Ouluntullissa sijaitseva Kalliomonttu sekä Oulunsalossa sijaitseva Papinjärvi. Lisäksi kunnat pitävät myös virallisia ylläpidettyjä uimarantoja, joilta löytyy aina pukusuoja, roska-astioita, wc-mahdollisuus, pelastusrengas ja ilmoitustaulu.[1]
Koirien kanssa uimista varten ovat Suomessa koirarannat.
Kuvia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Uimaranta Gdańskissa, Puolassa
Väinölänniemen uimaranta Kuopiossa
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Teeriaho, Maiju: Rantalakeuden alueella on puhtaat uimavedet. Rantalakeus, 27.6.2012, 36. vsk, nro 26, s. 6. Liminka: Joutsen Media Oy. ISSN 1236-5602.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Uimaranta Wikimedia Commonsissa