Väärälänperä

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Ouluntulli)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo Kempeleen kunnassa sijaitsevasta alueesta. Jalasjärvellä on toinen Väärälänperä.
Ouluntulli-kyltti Ouluntullin eritasoliittymässä.

Väärälänperä on Kempeleen kunnassa lähellä Oulun kaupungin rajaa sijaitseva kylä ja asuinalue. Alue sijaitsee viisi kilometriä kunnan keskustaajamasta pohjoiseen. Väärälänperällä on perinteistä maanviljelysmaisemaa sekä uudenlaista taajama-asutusta.[1] Alkujaan maatalouslähtöisenä kylänä tunnettu Väärälänperä on kehittymässä tulevaisuudessa suuremmaksi asuinalueeksi. Vuonna 1985 Väärälänperälle perustettiin kylätoimikunta.[2]

Väärälänperällä sijaitsee Ouluntullin palvelualue, jossa on Nesteen huoltoasema. Huoltoaseman takana on Kempeleen kunnan ylläpitämä uimaranta Kalliomonttu.[3] Alueen yksi tärkeimmistä liikenneväylistä on paikallistie Kokkokankaantie.

Ouluntulli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ouluntullin palvelualue sijaitsee valtatien 4 Limingan Haaransillan ja Iin Räinänperän välisen moottoritieosuuden varrella noin kolme kilometriä Kauppakeskus Zeppelinin liittymästä pohjoiseen. Kempeleen keskustaajamasta on matkaa noin viisi kilometriä. Palvelualue avattiin syksyllä 1990.[4]

Palvelualueella sijaitsee Nesteen huoltoasema, jonka yhteydessä on Kotipizza.[5][6] Aiemmin huoltoasema kuului Kesoil-ketjuun.[7][8]

Uimaranta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Väärälänperällä sijaitsee kempeleläisten suosima uimaranta Kalliomonttu, joka on alkujaan ollut vanha kalliolouhosalue.

Huoltoaseman takana on uimaranta Kalliomonttu, joka on alkujaan ollut vanha kalliolouhosalue.[9] Kalliomonttu on luokiteltu Euroopan unionin asettamien kriteerien täyttäväksi EU-rannaksi, jolla arvioidaan käyvän kesäkauden aikana lämpimänä kesäpäivänä vähintään sata uimaria päivässä sekä sieltä löytyy muut tarpeelliset vaatimukset.[9] Vesi on pohjasta tihkuvaa kirkasta pohjavettä, joka pitää veden viileänä.[3] Uimarannalla on pukusuojat, ja kolme hyppytasoa.[3] Veden syvyys on parhaimmillaan yli kahdeksan metriä.[3] Talvella uimarannalla voi harrastaa avantouintia.[3] Uimarannalle on kulkuyhteys huoltamoalueelta että Kokkokankaantieltä.[3]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Paakki, Timo: Lakeuden äärellä, kaupungin naapurina, s. 109. Väärälänperä. Oulu: Kempeleen kunta, 2008. ISBN 978-952-67120-0-0. Julkaisun verkkoversio.
  2. Kempeleen historiaa Kempeleen kunta. Viitattu 3.7.2023.
  3. a b c d e f UImarannat Kempeleen kunta. Viitattu 23.10.2020.
  4. Toimintakertomus 1990 (PDF) Tielaitos. Viitattu 23.5.2022.
  5. Neste K OuluntulliArkistoitu kopio K-Ruoka.fi. Arkistoitu 4.12.2020. Viitattu 23.10.2020.
  6. Kotipizza Kempele Kotipizza. Viitattu 23.10.2020.
  7. Santapakka, Sanna-Leena: Arkistopaljastus: Lauri Tähkä kaljan parissa vuonna 1995 – katso kuva! Iltasanomat. 18.4.2012. Viitattu 19.4.2012.
  8. Forsman, Carita: Suosio otetaan tyy­nes­ti vir­nuil­len Kaleva. 16.9.2009. Viitattu 23.10.2020.
  9. a b Teeriaho, Maiju: Rantalakeuden alueella on puhtaat uimavedet. Rantalakeus, 27.6.2012, 36. vsk, nro 26, s. 6. Liminka: Joutsen Media Oy. ISSN 1236-5602.