Hiekkaranta
Hiekkaranta on hiekasta koostuva rannikon kaistale, joka ulottuu laskuveden rajasta kalliolle tai pysyvän kasvillisuuden rajalle.[1]
Alempana hiekkaranta on toistuvasti veden alla, mutta ylemmäs vesi yltää vain voimakkaan myrskyn aikaan. Tälle kuivalle hiekkarannan alueelle, uimarannalle, hakeutuu usein ihmisiä ottamaan aurinkoa aurinkotuoleissaan.[1]
Hiekka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hiekkarannan hiekka koostuu usein kvartsista, sillä se on kestävää. Muitakin mineraaleja esiintyy maailman hiekkarannoilla.[1]
Useimmat hiekkarannat saavat hiekkansa jokien mereen kuljettamasta maa-aineksesta. Jos joki padotaan, hiekan tulo tyrehtyy ja joen synnyttämä hiekkaranta saattaa kadota.[1]
Joskus hiekkarannan hiekka on syntynyt paikallisesta kalliosta rapautumalla. Joskus hiekka on tullut meren pohjasta. Joidenkin hiekkarantojen hiekka koostuu merieläinten jäännöksistä.[1]
Muuttuvaisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hiekkaranta muuttaa jatkuvasti muotoaan aaltojen ja vuoroveden vaikutuksesta. Näin tapahtuu etenkin sellaisilla seuduilla, joilla vuodenaikojen vaihtelut ovat suuria. Talven myrskyissä aallonpituudeltaan lyhyiden aaltojen vaikutuksesta ranta kutistuu ja hiekka vetäytyy alemmas veden alle muodostaen särkän. Kesällä hiekkaranta taas laajenee, kun meri on tyynempi ja aallot ovat pidempiä.[1]
Hiekkarannan jatkuviin muutoksiin pystyvät sopeutumaan vain harvat eliöt. Useat rantaeläimet sopeutuvat hiekkarannan oloihin kaivautumalla maahan.[2]
Hiekkarannoille pystytetään joskus erilaisia rakenteita, jotka estävät hiekan kulkeutumisen paikkoihin, joihin sitä ei haluta, kuten sataman sisäänkäyntiin. Esteillä voidaan myös estää rannan häviäminen sivuttain tulevien aaltojen siirtäessä hiekkaa edemmäs. Tällainen este voi kuitenkin aiheuttaa sen, että edempänä rannikolla oleva hiekkaranta katoaa, kun se ei enää saa hiekkaa.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g Plummer, Charles C. & Carlson, Diane H. & Hammersley, Lisa: ”14. Waves, Beaches, and Coasts”, Physical Geology, s. 345–349. McGraw-Hill Education, 2016. ISBN 978-0-07809610-5.
- ↑ Stephen Hutchinson, Lawrence E. Hawkins: ”Hiekkarannat ja somerikot”, Maailman valtameret, s. 220–221. Suomentanut Veikko Ahola, Timo Hautala, Irmeli Kuhlman. Gummerus, 2008. ISBN 978-951-20-7617-8.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Hiekkaranta Wikimedia Commonsissa
