Papinjärvi

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo Oulunsalossa sijaitsevasta järvestä. Papinjärvi löytyy myös Porvoosta.
Papinjärvi
Näkymä uimaranta-alueelta pohjoiskoilliseen.
Näkymä uimaranta-alueelta pohjoiskoilliseen.

Papinjärvi
Koordinaatit 64°56′30″N, 025°20′30″E
Sijainti Kylänpuoli, Oulu
Pinta-ala 0,71[1] km²
Pinnankorkeus 9,4 m
Moottoriveneilyn kieltävä kyltti.

Papinjärvi on järvi Oulussa Oulunsalon suuralueella Kylänpuolen kaupunginosassa, Oulunsalon taajaman länsipuolella ja Oulun lentoaseman luoteispuolella. Papinjärven geologinen rakenne on 9 000 vuotta vanha, mutta merestä järvi nousi vasta noin tuhat vuotta sitten.[2] Järvi tunnettiin alun perin nimellä Isojärvi, nykyisen nimensä se sai 1800–luvun alussa.[3]

Papinjärvi on matala, rannoilta hiekkapohjainen ja niukkaravinteinen.[4] Järvellä on pituutta reilu kilometri ja leveyttä puolesta kilometristä 800 metriin.[5]

Papinjärvi on savipohjainen orsivesijärvi, jonka syvin kohta on noin 2,5 metriä. Vedenkorkeus ei vaihtele kovin paljon, sillä järvellä ei ole merkittäviä tulo- ja lasku-uomia. Tämän vuoksi Papinjärven vesi vaihtuu hitaasti. Järvi on lievästi rehevä. Veden humuspitoisuus on alhainen ja vesi kirkasta. Vesi on hapanta (pH 5,3–6,8). Järven happitilanne on ollut melko hyvä, ja sitä tarkkaillaan joka kolmas vuosi. Mittauksessa 3.1.2006 happipitoisuus oli 13,3 mg/l.[1]

Järvi on merkitty Oulun kaupungin kaavaan luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeänä alueena. Papinjärvi kuuluu kansallisesti tärkeiden lintualueiden luetteloon ( FINIBA).[1]

Järvi on tunnettu uimarannastaan, joka on paikkakuntalaisten ja lähikuntalaisten suosiossa. Järven ranta-alueilla (pääosin luoteisrannalla) on vapaa-ajan asuntoja.[2] Järven lähettyvillä sijaitsee myös hiihtourheilukeskus Kisakangas.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Oulun lentoaseman ympäristölupa (pdf) 20.5.2008. Pohjois-Suomen ympäristölupavirasto.
  2. a b Papinjärvi Viitattu 18.10.2010.
  3. Hiltunen, Mauno: Oulunsalon historia, s. 13,25. Kemi: Oulunsalon kunta ja seurakunta, 1987. ISBN 951-99871-5-0.
  4. Pura, Pekka: Stories Viitattu 18.10.2010.
  5. Retkikartta.fi Metsähallitus.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä meriin, järviin, jokiin tai muihin vesimuodostumiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.