Varjakan saha

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sahan paloasema keväällä 2008.

Varjakan saha oli Varjakansaarella Oulunsalon Varjakassa vuosina 19001928 toiminut sahalaitos, joka oli aikanaan Pohjoismaiden suurin. Sahan rakennutti vuonna 1898 perustettu Varjakka Trävaru Aktiebolaget. Vuonna 1912 saha siirtyi vastaperustetun Ab Uleå Oy:n hallintaan. Enimmillään sahan palveluksessa oli noin 700 henkilöä. Varjakan saarella oli sahan pääkonttori, työntekijöiden asuntoja, ruokala, kaksi kauppaa, elokuvateatteri ja oma palokunta. Varjakan saarelta päästiin mantereelle Hulinaksi ristityn kapulalossin avulla.

18. lokakuuta 1907 Varjakan sahan lähellä sattui onnettomuus, jossa hukkui 20 sahalla norjalaista Haugesund-parkkia lastaamassa ollutta oulunsalolaista naista, kun heitä kuljettanut hinaajan vetämä purjevene kaatui. Vain neljä naista ja proomun peräsimessä roikkunut venemies pelastuivat.

Saha paloi vuonna 1919, mutta se rakennettiin uudelleen entistä suurempana. Vuonna 1928 sahan pääakseli katkesi, ja koska sahatavaran menekki oli sillä hetkellä heikentynyt, ei sahan omistanut Uleå-yhtiö ryhtynyt kalliisiin korjaustöihin, vaan lopetti laitoksen toiminnan. Sahan laitteet siirrettiin yhtiön Pateniemen sahalle ja saharakennus purettiin Oulu Oy:n Nuottasaaren tehtaan rakennustarvikkeiksi.

Varjakan alue siirtyi Oulunsalon kunnalle vuonna 1987.

Varjakan sahan kapearaiteinen rata[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saaren halki kulki noin kahden kilometrin pituinen kapearaiteinen rautatie. Rata kulki Varjakan sahalta Pyydyskarin telakan satamaan, josta sahatavara kuljetettiin eteenpäin maailmalle.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]