Oulu (yritys)

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Entisiä Oulu Oy:n tehdasrakennuksia Nuottasaaressa
Nuottasaaren tehdasrakennukset Elban saarelta kuvattuna

Oulu Oy oli Oulun Nuottasaaressa sellunvalmistusta sulfaattisellutehtaassa harjoittanut yritys, joka toimi vuosina 19361986.

Yhtiö perustettiin Veitsiluoto Oy:n ja Kajaani Oy:n yhteisyrityksenä siten, että molempien perustajayhtiöiden omistusosuus Oulu Oy:stä oli 49 %. Loput 2 % osakkeista omisti Suomen Pankki. Yhtiöiden ja Suomen Pankin välinen sopimus saatiin aikaiseksi 21. joulukuuta 1935 ja Oulu Oy aloitti toimintansa vuoden 1936 alusta.[1] Yhtiön pääkonttorina toimi entinen Uleå-yhtiön pääkonttori Kauppurienkadun ja Torikadun risteyksessä. Bergbomin kauppakartanoksi rakennettu puutalo purettiin ja tilalle rakennettiin 1963 Kaija ja Heikki Sirenin arkkitehtitoimiston suunnittelema toimistorakennus. Toimistorakennus on sittemmin peruskorjattu Stockmannin Oulun tavaratalon käyttöön.

Yhtiötä suunniteltiin tarkoituksena rakentaa Oulun seudulle uusi selluloosatehdas, jonka vuosituotannoksi kaavailtiin vähintään 80 000 tonnia. Oulun kaupungilta vuokrattiin alue Nuottasaaresta. Samalla Oulun kaupunki sitoutui ruoppamaan tehdasalueelle vesiväylän mereltä ja Oulujoen suulta. Tehtaan rakennustyöt edistyivät nopeasti ja se käynnistettiin 24. syyskuuta 1937. Rakennustöiden johdossa toimi diplomi-insinööri Eero Kalaja.[2]

Yhtiöön kuuluivat sellutehtaan lisäksi muun muassa Ab Uleå Oy:ltä Kajaani Oy:n kautta Oulu-yhtiölle siirtynyt Pateniemen saha ja vuonna 1940 aloittanut puutalotehdas.[3] Sodan jälkeen yhtiön laajennettiin rakentamalla Nuottasaareen mäntyöljyä ja tärpättiä tislaava tuotantolaitos 1950, puolivalkaistun selluloosan valmistus aloitettiin 1952 ja klooritehdas aloitti 1957.[4] Vuonna 1960 käynnistyi Nuottasaaren lastulevytehdas.

Oulun Oy:n olemassaolon ajan oli toimivalla johdolla vahva halu saada kehitettyä jatkojalostusta rakentamalla paperitehdas. Kahden pääomistajan kilpailutilanne piti Oulun Oy:n kuitenkin pääosin markkinasellun valmistajana, 100 000 sellutonnin raja ylittyi 1950-luvun alussa; 200 000 sellutonnin raja vuonna 1961. 1960-luvun lopussa sellutuotanto oli ylittänyt jo 250 000 tonnin rajan.

Oulu Osakeyhtiö osti vuonna 1969 Yhtyneet Paperitehtaat Oy:ltä Rauma-Repola Oy:n Raumalla vuonna 1961 rakentaman Kaipola nimisen rahtilaivan, joka nimettiin uudelleen Varjakaksi. Vuonna 1971 yhtiö osti Enso-Gutzeit Osakeyhtiöltä Turussa Oy Wärtsilä Ab:n vuonna 1965 rakentaman ja vuonna 1969 pidentämän linjalastilaiva Finnmaidin. Yhtiölle valmistuivat kuivalastialusten uudisrakennukset Tuira ja Koiteli Turusta Oy Wärtsilä Ab:n telakalta vuonna 1972 sekä Varjakka ja Pokkinen Gijonista S. A. Juliana Constructora Gijonesa:n telakalta Espanjasta vuosina 1979–1980. Käytettynä ostettu Varjakka, entinen Kaipola myytiin vuonna 1974 ja Finnmaid vuonna 1979. Uudisrakennukset siirtyivät Oulu Oy:n mukana fuusion myötä Veitsiluoto Oy:lle vuonna 1986. Laivoja käytettiin myös yhtiön ja sen osakasyhtiöiden kuljetuksiin ja ne olivat toisinaan rahdattu ulkopuolisille toimijoille.[5]

Suurimmillaan yhtiön työntekijämäärä oli 4 800 työntekijää. Yhtiön tilanne vaikeutui 1980-luvun puolivälissä selluloosan huonon menekin vuoksi. Yrityksen kehitys tällöin myös pysähtyi. Tilanne laukesi, kun Kajaani Oy myi oman osuutensa Oulu Oy:stä marraskuussa 1986 Veitsiluoto Oy:lle, jolloin Oulu Oy:n toiminta itsenäisenä yhtiönä lakkasi.

Paperikonetta suunniteltiin Oritkariin jo 1970-luvulla Oritkari WF-projektin nimellä. Lopulta uudet omistajat toteuttivat paperikoneratkaisut Nuottasaaressa; osana Veitsiluoto Oy:tä käynnistyi ensimmäinen paperikone vuonna 1991 ja toinen paperikone vuonna 1997 osana Stora Enso Oyj:tä. Nykyään Oulun sellu- ja paperitehdas kuuluvat Stora Enso -konserniin. Työntekijämäärä Nuottasaaren tehtailla on noin tuhat.lähde?

Stora Enson Oulun tehtaat.

Tehtaan paperi- ja sellun kuivauskoneet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paperikoneet PK1, PK2, PK3 ja PK5 ovat Veitsiluodon paperitehtaalla Kemissä.

Kone Valmistaja Toiminnassa vuodesta Viiraosa Viiraleveys Puristinosa Nopeus Kapasiteetti
Paperikone PK6 Valmet 1991– (Uusittu vuonna 2001) Kaksoisviira 8 130 mm  ? 1 400 m/min 570 000 t/a, Puuvapaat taidepainopaperit
Paperikone PK7 Valmet 1997– Kaksoisviira 8 130 mm  ? 1 600 m/min 485 000 t/a, Puuvapaat taidepainopaperit
Kuivauskone 4 Ahlström 1984- Tasoviira 6200 mm 2 nippiä 285 000 t/a
Kuivauskone 3 196x-1984 Tasoviira Kone poistettu, halli varastona
Kuivauskone 2 1937-197x Tasoviira Sijaitsi samassa hallissa kuivauskone 1:n kanssa, kone poistettu, halli varastona
Kuivauskone 1 1937-197x Tasoviira Sijaitsi samassa hallissa kuivauskone 2:n kanssa, kone poistettu, halli varastona

Koneiden yhteinen tuotantokapasiteetti on 1 055 000 t/a. Sellutehtaan kuivauskone on Alströmin vuonna 1984 toimittama. Sen leveys on 6 200 mm. Sellutehtaan tuotantokapasiteetti on 370 000 t/a ja kuivakoneen kapasiteetti noin 285 000 t/a.

Oulu Oy:n Nuottasaaren selluloosatehdas vuonna 1965.

Toimitusjohtajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rautatiekalusto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhtiön asunnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merkittävimpiä Oulu Oy:n kerrostaloasuintaloja olivat arkkitehti Erkki Huttusen suunnittelemat Ousaari 2 ja Nuottala Heinäpäässä.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hautala, Kustaa: Oulun kaupungin historia V: 1918–1945, s. 110–114. Oulu: Oulun kaupunki, 1982. ISBN 951-9234-02-0.
  • Manninen, Turo: Oulun kaupungin historia VI. Jyväskylä: Gummerus, 1995. ISBN 951-9234-48-9.
  • Sakari Virtanen: Nuottasaaresta Wall Streetille – Oulun metsäteollisuus kauppahuoneista Stora Ensoon. 2003.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Hautala, 1982, s. 110
  2. Hautala, 1982, s. 111–112
  3. Hautala, 1982, s. 112–113
  4. Manninen, 1995, s. 119
  5. Jukka Huotari: Oulu Oy varustamo – historiatutkimus opinnäytetyö. 8.5.2015. Yrkeshögskolan Novia. Viitattu 19.4.2016.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]