Kajaani (yritys)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kajaani Oy
(vuoteen 1945 saakka Kajaanin Puutavara Osakeyhtiö)

Kajaani Oy n logo.JPG

Yritysmuoto Osakeyhtiö
Perustettu 1907 (Fuusioitu Yhtyneet Paperitehtaat Oy:n osaksi vuonna 1989)
Toimitusjohtaja Juhani Ahava (viimeinen)
Avainhenkilöt Kalle Välimaa, Hjalmar Gabriel Paloheimo, Karl Alfred Paloheimo, Paavo Paloheimo, August Annila, Ivan Sergejeff (perustajia)
Kotipaikka Kajaani, Suomi
Toimiala metsäteollisuus
Tuotteet paperi, sellu, sahatavara, puutuotteet, tiilet, myllytuotteet, elektroniikka
Liikevaihto 1,5 mrd mk (n. 250 milj. €) viimeinen toimintavuosi 1988
Omistaja Kansallis-Osake-Pankki ja Vakuutusosakeyhtiö Pohjola
Huomioitavaa Sulautunut Yhtyneisiin Paperitehtaisiin 1989.

Kajaani Oy oli Kajaanin Tihisenniemellä Kajaaninjoen rannassa toiminut, paperin, sahatavaran ja sellun valmistusta harjoittanut yritys. Yhtiön perustava kokous pidettiin 9. maaliskuuta vuonna 1907 Riihimäellä. Yhtiön nimi oli aluksi Kajaanin Puutavara Osakeyhtiö. Yhtiön pääosakkaita olivat Kalle Välimaa sekä Paloheimo-veljekset Hjalmar Gabriel Paloheimo, Karl Alfred Paloheimo ja Paavo Paloheimo. Muut osakkaat olivat ähtäriläinen August Annila ja kajaanilainen kauppias Ivan Sergejeff. Yrityksen alkuperäinen nimi vaihtui Kajaani Oy:ksi vuonna 1945.

Kajaani Oy:n pääomistajat Kansallis-Osake-Pankki ja vakuutusyhtiö Pohjola päättivät sulauttaa Kajaani Oy:n Yhtyneet Paperitehtaat Oy:öön vuoden 1989 aikana, jolloin Yhtyneistä tuli Suomen kolmanneksi suurin metsäyhtiö Kymmenen ja Enso-Gutzeitin jälkeen ja edelleen osa UPM-Kymmene-konsernia vuonna 1996. Kajaani Oy:n viimeisen toimintavuoden liikevaihto (konserni 1988) oli noin 1,5 mrd. mk (n. 250 milj. €).

Tuotantolaitokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perusteina puunjalostusteollisuuden perustamiselle Kajaaniin olivat havupuumetsät, koskivoima ja rautatie. Ensimmäisenä tuotantolaitoksena aloitti vuonna 1907 saha. Ensimmäinen paperikone PK1 käynnistyi vuonna 1919 ja puutyötehdas vuonna 1924. Lisäksi Kajaani Oy on valmistanut tiiliä, puusepäntuotteita, spriitä ja klooria, myllytuotteita ja sillä on ollut myös oma maatila. Se on myös harjoittanut malminetsintää.

Kajaanin paperitehdas[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kajaani Oy:n suurin tuotantolaitos oli Kajaanin paperitehdas.

Pääartikkeli: Kajaanin paperitehdas

Kajaanin sellutehdas[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuodesta 1910 vuoteen 1982 saakka Kajaanissa toimi myös Kajaanin sellutehdas.

Pääartikkeli: Kajaanin sellutehdas

Toppilan sellutehdas[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhtiöllä oli myös vuodesta 1973 vuoteen 1985 sulfiittiselluloosatehdas Oulun Toppilassa (Kajaani Oy:n Toppilan sellutehdas). Sulfiittiselluloosamarkkinoiden romahtamisen vuoksi Toppilan tehtaan kaikki 320 työntekijää irtisanottiin ja tehdas lakkautettiin.

Pääartikkeli: Toppilan sellutehdas

Sahat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kajaani Oy:llä oli kolme sahaa: Kajaanin saha, Suomussalmen saha ja myöhemmin myös Sotkamo Oy:ltä ostettu Sotkamon saha.

Pääartikkeli: Kajaanin saha

Kajaani Oy Elektroniikka / Kajaani Elektroniikka Oy[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kajaani Oy:n elektroniikkatuotanto käynnistyi vuonna 1970 silloisen toimitusjohtaja Mikko Tähtisen ja Oulun yliopistossa toimineen professori Matti Otalan vaikutuksesta. Toiminnan oli suunniteltu keskittyvän pääasiassa sellu- ja paperiteollisuuden mittalaitteisiin. Projekti tunnettiin alkuvaiheessa nimellä Oy Jänkä Elektronics Ab.

Tärkeimmät tuotelinjat elektroniikkatuotannossa olivat taksien taksamittarit (myöhemmin Semel Oy), paperiteollisuuden anturi- ja automaatioteknologia (sakeus-, retentio- ja kuidunpituusmittarit) sekä yleisradioyhtiöiden käyttämät äänipöydät, joiden tuotanto 80-luvun puolivälissä myytiin oululaiselle Jutel Oy:lle.[1] Kajaani Oy:n PK4-paperikonekaupan yhteydessä vuonna 1982 elektroniikkateollisuus myytiin paperikoneen toimittaneelle Valmetille. Yrityksessä työskenteli 1980-luvun lopulla noin 300 henkilöä. Kajaani Elektroniikka jatkoi toimintaansa vuoteen 1993 saakka, jolloin se liittyi osaksi Valmetin Prosessimittaukset-liiketoimintayksikköä. Nykyään Kajaanin yksikkö on osa Metso-konsernia (Metso Automation).

Puusepänteollisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kajaani Oy:llä oli muun muassa ikkunoita ja ovia valmistavaa puusepänteollisuutta. Tuotantolaitokset toimivat aluksi Tihisenniemellä ja sittemmin Kajaanin Petäisenniskassa ja Oulussa (Oulux Oy). Puusepänteollisuus on toiminut myöhemmin nimillä Porin Puuosa Oy ja Kaukas Timber Components Oy.

Voimalaitokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kajaani Oy:llä oli höyryvoimalaitos Tihisenniemellä Kajaanissa sekä Toppilassa Oulussa. Lisäksi yhtiön omistukseen kuuluivat seuraavat vesivoimalaitokset:

Emäjokeen rakentamansa Leppikosken voimalaitoksen yhtiö myi sen valmistuttua vuonna 1962 Oulujoki Oy:lle.

Spriitehdas[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kajaanin sellutehtaan yhteydessä toimi sulfiittispriitehdas, joka valmisti sellutehtaan oheistuotteena spriitä polttoaineeksi. Spriitehdas oli toiminnassa vuosina 1941-1958. Spriitehtaan rakennukset purettiin 2000-luvun alussa sellutehtaan purkamisen yhteydessä.

Ensilän mylly[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhtiön omistama Ensilän mylly Kajaanissa tuotti viljatuotteita yhtiön käyttöön sekä myytäväksi. Tiilinen myllyrakennus on pystyssä koneineen Kajaaninjoen vastapuolella tehdasalueen kohdalla.

Tiilitehdas[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kajaanin tehdasalueen välittömässä läheisyydessä Peuraniemessä toimi Jokapaikan tiilitehdas vuoteen 1946 saakka. Tiilitehtaassa valmistettiin valtaosa Kajaanin tehdasrakennusten rakentamiseen käytetyistä tiilistä.

Malminetsintä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kajaani Oy on harjoittanut myös malminetsintää.

Omistus Oulu Oy:stä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kajaani Oy omisti myös osan Oulu Oy:stä vuodesta 1936 vuoteen 1986 saakka, jolloin se myi osuutensa siitä toiselle omistajalle, Veitsiluoto Oy:lle.

Pääartikkeli: Oulu Oy

Merkittäviä vuosilukuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 1907 Kajaanin Puutavara Osakeyhtiö aloitti toimintansa, sahan tuotanto alkoi
  • 1910 Kajaanin sellutehdas käynnistyi
  • 1917 Ämmäkosken voimalaitos valmistui (voimalaitosta laajennettu 1940-luvulla)
  • 1918 Yhtiön osakkeiden noteeraus Helsingin Pörssissä alkoi
  • 1919 Paperikone 1 (Karlstads Mekaniska Verkstad) käynnistyi
  • 1943 Koivukosken voimalaitos valmistui
  • 1945 Yhtiön nimi muuttui Kajaani Oy:ksi
  • 1957 Jätelipeän polttokattila (kattila 4) valmistui
  • 1957 Yhtiön 50-vuotisjuhlat. Esiintymässä muun muassa Kipparikvartetti
  • 1963 Paperikone 2 (Valmet) ja höyrykattila 5 käynnistyivät
  • 1970 Yhtiö aloitti elektroniikkatuotannon (Kajaani Oy elektroniikka, myöh Kajaani elektroniikka Oy, nyk Metso Automation Oy Kajaani)
  • 1971 Paperikone 3 (Valmet) käynnistyi
  • 1973 - 1985 Toppilan sellutehdas Oulussa oli osa Kajaani Oy:tä
  • 1982 Paperikone 4 (Valmet) käynnistyi, sulfiittisellutehdas lakkautettiin, elektroniikkateollisuus myytiin
  • 1983 Paperikone 1 pysäytettiin ja myytiin vuonna 1988 Kiinaan Qingdao Bei-Fa-yhtiölle
  • 1989 Kajaani Oy yhdistyi osaksi Yhtyneitä Paperitehtaita
  • 1996 Repola Oy ja Kymmene Oy yhdistyivät; Kajaanin tehdas tuli osaksi UPM-konsernia

Kajaani Oy:n merkitys Kainuussa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kajaani Oy ja sen seuraajat ovat lähes aina olleet suurin yksityinen työnantaja Kajaanissa ja Kainuussa. Siksi yhtiöstä käytettiin nimitystä "Kainuun leivän isä". Parhaimmillaan yhtiö on työllistänyt lähes 7 000 työntekijää 1950-luvun alkupuolella. Heistä metsätöissä olevia oli lähes 5 000. Välittömän taloudellisen vaikutuksensa lisäksi yhtiö muodosti Kajaanin huomattavaksi valtakunnalliseksi teollisuuskeskukseksi 1920-luvun alussa. Kajaani Oy:n pääkonttori sijaitsi Kajaanin Tihisenniemellä. Nykyään tilat ovat pääosin tyhjillään. Presidentti Urho Kekkosen isä Juho Kekkonen työskenteli myös Kajaanin Puutavara Osakeyhtiön palveluksessa.

Johtajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kajaani Oy:n toimitusjohtajat:

Toimitusjohtajat asuivat vuodesta 1941 vuoteen 1989 Koskikarassa, joka oli yhtiön tarjoama edustusasunto Kajaaninjoen rannalla.

Poro liikemerkkinä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kajaani Oy:n liikemerkkinä eli logona oli aiemmin poron pää ja sittemmin kokonainen poron ääriviivat käsittävä hahmo. Yritystunnus kuvaa Kajaanin tehtaan sijaintia Tihisenniemellä, Peuranpäänlahden rannalla. Peuranpäänlahti oli Kajaaninjoessa, Tihisenniemen vieressä nykyisen paperitehtaan lähistöllä sijainnut lahti, joka oli poron (peuran) pään muotoinen. Lahti on nyttemmin täytetty osaksi tehdasaluetta. Kajaani Oy:n porotunnusta on muutettu kolmesti. Viimeisimmän version porosta on suunnitellut Kalervo Kallio Kajaani Oy:n 50-vuotisjuhlien yhteydessä vuonna 1957. Poro-liikemerkki oli käytössä Kajaanin paperitehtaalla vielä Yhtyneet Paperitehtaat Oy:n aikana vuosina 1989-1995. Vuonna 1996 poro vaihtui UPM:n aarnikotkaan.

Rakennukset ja arkkitehtuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1930-50 luvuilla Kajaani Oy:n arkkitehtina toimi Eino Pitkänen. Tuolta ajalta peräisin olevat rakennukset ovat pääosin hänen käsialaa. Vuosina 1962-1990 Kajaani Oy osti kaikki arkkitehtisuunnittelupalvelut arkkitehtitoimisto Osmo Sillman & Kumpp. Oy:ltä. Sillmannin suunnittelemia rakennuksia ovat muun muassa Paperikone 3 (1971) ja Paperikone 4 (1982) ja Keskusruokala (197x). Sillmannin toimisto on suunnitellut myös suurimman osan uudemmista rakennuksista tehdasalueella. Sisustusarkkitehti Birger Hahl laati yhtiön toimistotiloihin sisustussuunnitelmia 1950-luvulla.

Tärkeitä Kajaani-yhtiölle kuuluneita rakennuksia Kajaanissa ovat muun muassa

Lisäksi yhtiön omistukseen kuuluivat Makkolan, Suvantolan ja Ensilän asuinalueet saunarakennuksineen. Suurin osa asuinalueiden taloista on purettu. Myös Oulujärvellä oleva Ärjänsaari kuului yhtiön omistukseen ja sitä käytettiin yhtiöläisten vapaa-ajanviettopaikkana. Lisäksi yhtiön viereen muodostui Purolan ja Katiskan asuinalueet. Viimeinen Suvantolan 16:sta omakotitalosta poltettiin harjoituksessa 20.1.2009[2].

Taide[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myös Kajaani Oy on monen suuryrityksen tavoin omistanut taidetta ja esimerkiksi käyttänyt tunnettuja taiteilijoiden töitä palkintoina ja liikelahjoina. Seuraavat taiteilijat ovat tehneet töitä Kajaani Oy:n tilauksesta:

Suuri osa Kajaani Oy:lle tehdystä taiteesta on nykyään UPM-Kymmene Oyj:n omistuksessa ja osana taidekokoelmaa.

Yhtiön rautatiekalusto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kajaanin tehtaiden ja Toppilan sellutehtaan sisäistä liikennettä hoidettiin omilla vetureilla. Toppilassa tehtaan lopettamiseen saakka ja Kajaanissa vuoteen 1992 asti.

Kajaanissa on ollut käytössä seuraavat veturit:

Jokapaikan tiilitehtaan savenkuljetuksissa (yli 3km pituinen rata tehdasalueelta Ruukinsuolle lähelle Sokajärven rantaa) ja sisäisissä kuljetuksissa on ollut 750 mm kapearaidekalustoa:

Katerman voimalaitoksen rakennustöihin hankittiin myös 750 mm raideleveyksiset

  • Valmet Move1 10/15.8.1945 (puukaasutin)
  • Hibberd Planet ?/12.7.1946 (3,5 tonnin malli, dieselmoottori)
  • Hibberd Planet ?/23.7.1946 (3,5 tonnin malli, dieselmoottori)

Kapearaidekaluston käyttö rakennustöissä päättyi 1947.

Yhtiön laivat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kajaani Oy:llä, Oulujoen Uittoyhdistyksellä ja Uittokalusto Oy:llä on ollut myös useita uittokäyttöön tarkoitettuja laivoja, kuten esimerkiksi:

  • S/S Kajaani I
  • S/S Kajaani II (Myös uudempi 1950-luvun moottorivene on ollut nimeltään Kajaani II)
  • S/S Kajaani III
  • S/S Kajaani IV
  • S/S Kajani V
  • S/S Kajaani VI
  • M/s Kunto
  • S/S Kouta
  • M/S Ämmäkoski
  • S/S Toukka
  • S/S Tevä
  • S/S Ärjä
  • Vesibussi Ärjä (vanhempi, puinen)
  • Vesibussi Ärjä (uudempi, lasikuituinen)
  • M/S Römppä N:o 12
  • M/S Kärppä, 252/1961
  • Hinaaja 240/1960
  • Ahmas
  • Leppikoski
  • Seitenoikea
  • Kuhmo
  • M/S Huikka
  • S/S Uitto III, varppauslaiva
  • S/S Uitto VI, varppauslaiva
  • S/S Uitto VII, varppauslaiva
  • S/S Uitto VIII, varppauslaiva
  • S/S Uitto IX, varppauslaiva

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Sakari Virtanen, Yhtiöstä yksiköksi : UPM Kajaani 100 vuotta, UPM-Kymmene Oyj Kajaani, 2006, 295 s., kuv. + 1 DVD-levy, ISBN 951-9070-34-6 (sid.)
  • Virtanen, Sakari, Kainuuseen sijoitettu. Kuvaus Kajaani Oy:n vaiheista vuoteen 1945. Kajaani Oy 1907–1982. Ensimmäinen osa. Helsinki 1982. (75-vuotisjuhlajulkaisu)
  • Virtanen, Sakari, Puusta elävä. Kajaani Oy:n vaiheita vuodesta 1946. Kajaani Oy 1907–1982. Toinen osa. Helsinki 1985. (75-vuotisjuhlajulkaisu)
  • Tuovinen, Paavo. Kehityksen kuvat - Kajaani Oy 1907-1982, valokuvat: Kajaani Oy:n arkisto, Kainuun museo, Akke Virtanen. Kajaani. 1982.
  • Kajaani Oy Toimintakertomus 1978 (1979). Kajaani Oy. Kajaani.
  • Huovinen, Veikko. Kajaani Oy 70-vuotta 1977. Kajaani. Kajaani Oy. 1977.
  • Kukkonen, Otso. Kajaani Oy 1907-1967. Kajaani. Kajaani Oy , 1967
  • Susitaival, Paavo. Kajaani Oy 1907-1957. (50-vuotisjuhlajulkaisu)
  • Lehtonen, K. F., Kajaanin Puutavara Osakeyhtiö 1907-1932. Kajaani, 1932 (25-vuotisjuhlajulkaisu)
  • Keränen, Veikko. Kajaanin sellutehdas 1909-1982. Veikko Keränen. Kajaani. 1982.
  • Kauppila, Raili. Yhtiö järjestää. Kainuun museon näyttelyjulkaisu. 1997. Kajaani.
  • Kauppila Raili, Kainuun Museo. UPM Kajaani 100 vuotta 1907-2007. Hämeen Kirjapaino Oy. 3/2007.
  • Kajaviesti, Kajaani Oy:n sisäinen tiedotusviesti. Kajaani Oy 1975-1989
  • Kajaanin kuulumisia : henkilöstölehti / Yhtyneet paperitehtaat Oy 1990-
  • Kajaani Oy:n kuulumisia. Kajaani. 1942-1989
  • Keskisarja, Teemu, Afäärifennomaanit, Paloheimo-veljekset suurliikemiehinä ja yhteiskunnallisina vaikuttajina, Porvoo, 2006 (WSOY).
  • Paavilainen, Marko. Eversti, Upseeri ja teollisuusmies Olli Paloheimo, Porvoo, 2006 (WSOY)
  • Nykänen, Panu & Paulapuro, Hannu (2005) Telan ympäri - Vuosisata suomalaista paperikone- ja paperinvalmistustekniikkaa. Tekniikan Historian Seura THS ry. Helsinki.

Elokuvia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Unohtumattoman Paperitehtaan Muisto (DVD-dokumentti). 2008. Kajaani
  • Paperitehtaan väkeä (DVD-elokuva), UPM-Kajaani. 2007. Kajaani
  • Kajaani Oy:n toimintaa, lyhytelokuva, n. 30 min. Veikko Aitoaho. 1950-luku. Kajaani. https://www.youtube.com/watch?v=w3g_RzDTo7s
  • Kajaani Oy, lyhytelokuva. 1989. Kajaani

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]