Oulun palo 1822

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Jac. Wallin: Oulun palo 1822
Oulu ennen vuoden 1822 paloa

Oulun palo vuonna 1822 sai aikaan laajamittaista tuhoa Oulun keskustassa. Ajan tavan mukaan kaupunki oli tiiviisti rakennettu puutalokaupunki, jossa tulipalot pääsivät leviämään varsin vapaasti. Taajaan rakennettuna puukaupunkina Oulu paloi maan tasalle noin 60 vuoden välein, ja oli täten otollinen työmaa ruutukaava-arkkitehdille.

Vuoden 1822 palo sai alkunsa varhain aamuyöllä 23. toukokuuta värjärimestari Papen talosta, joka sijaitsi lähellä raatihuonetta rannassa.[1] Tuli levisi erittäin nopeasti, tuhoten useita puutalokortteleita sekä tuomiokirkon puurakenteet. Tuomiokirkosta jäljelle jäivät vain kiviseinät, joiden sisään nykyinen kirkko on rakennettu. Palon sammuttua lähes koko kaupunki oli tuhoutunut maan tasalle: 330 rakennusta tuhoutui täysin tai lähes täydellisesti, ja vain 65 rakennusta säästyi, ja yhteensä yli 3 000 oululaista jäi ilman kotia. Kuitenkin tulipalossa sai vain viisi ihmistä surmansa.

Kirkon tuhoutuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirkon syttyessä tuleen kellonsoittajat kiipesivät tapuliin soittamaan hätäkelloja, ja kaupunkilaisten avulla suuri osa irtaimistoa saatiin talteen. Lukkari ja kirkonvartija ehtivät jopa irrottaa ja viedä turvaan kynttiläkruunut. Ainoastaan kellot jäivät palavaan rakennukseen, ja putosivat maahan kellotapulin sortuessa. Myöhemmin syksyllä kirkonisäntä Wallin keräsi talteen palossa sulaneiden kellojen metallin, josta valettiin uudet kirkonkellot Tukholmassa.

Palon seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palon välittömänä seurauksena Oulun triviaalikoulu siirrettiin Raaheen.

Vuoden 1822 palon jälkeen J. A. Ehrenström ja Carl Ludvig Engel laativat uuden, entistä laajemman ruutukaavan, joka tuli voimaan 1825.[2] Jos oli sitä ennen ehtinyt rakentaa kaavaan sopimattoman rakennuksen, se tuli purkaa ja rakentaa uudelleen asemakaavan mukaisesti.

Tuolloin Oulun tärkein satama oli Toppilassa, ja kaupungin siirtämistä kokonaan Oulujoen pohjoisrannalle harkittiin. Tämä ei kuitenkaan toteutunut.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Korhonen, Markus H. & Niskala, Kaarina & Siliämaa, Marianne: J. V. Snellman -pienenä Oulussa, suurena historiassa. Oulu: Oulun kaupunki, 2006. ISBN 952-5465-24-1.
  2. Oulun historialliset kartat Oulun kaupungin tekninen keskus. Viitattu 27. huhtikuuta 2008.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]