Pikku-Berliini

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Pikku-Berliini on nimitys, jota jatkosodan aikana käytettiin joistakin Suomen alueella sijainneista saksalaisista tukikohdista. Suurin Pikku-Berliini sijaitsi Oulussa, mutta samalla nimellä kutsuttuja varuskuntia oli muun muassa Kemissä, Torniossa ja Turussa.

Oulun Pikku-Berliini[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksalaisten entinen upseerikerho Oulun Alppilassa

Oulussa saksalaiset rakensivat suurimman varuskunta-alueensa Tuiraan, 500 metriä rautatieasemalta, Kuivasjärven tien varteen. Vuonna 1941 saksalaisten toiminta rajoittui Toppilan satamaan. Keväällä 1942 saksalaiset päättivät rakentaa huoltokeskuksen, koska Toppilasta oli tulossa heidän tärkein satamansa Suomessa. Aluetta laajennettiin jatkuvasti, lopulta 64 hehtaarin suuruisella alueella oli rakennuksia lähes 300 kappaletta, yhteispinta-alaltaan noin 50 000 m2.[1] Tukikohta oli SS-divisioona Nordin huolto- ja koulutuskeskus, Waffen-SS Finnland Stützpunkt IV. Koulutuskeskuksessa palveli noin 2 500 miestä.[2][3]

Alueelta löytyi huoltokeskus, koulutusosasto, kenttäsairaala, hevossairaala, autovarikko, sotapoliisiosasto ja ilmatorjuntapatteristo. Huoltokeskuksen päällikkönä toimi pisimmän ajan huoltokomendantti Obersturmbannführer Brechling.[2]

Alueen itäreuna oli nykyisen Kemintien kohdalla, etelässä se rajautui rautatiehen, pohjoisessa nykyiseen Simpsintiehen ja lännessä Topeliuksenpuiston silloisiin metsiin. Toivontien tienoilla oli sotasairaala, Deutsche Krigslazarett Oulu: 16 parakkia, joista suurin osa oli yhdistetty katetulla yhdyskäytävällä. Puisten rakennusten palovaaran vuoksi yhdyskäytävät oli panostettu: tulipalon sattuessa ne voitiin räjäyttää palon leviämisen estämiseksi. Nykyisen Kemintien varsi oli huoltoaluetta. Kasarmialue oli pohjoisessa huoltoalueen ja sotasairaalan välissä, nykyisen Varsitien tienoilla. Alueen keskustassa oli laaja varastoalue ja nykyisen Betonimiehenkadun alue toimi asuntoalueena.[1]

Ennen Lapin sodan taisteluiden puhkeamista saksalaiset luovuttivat salaisen vetäytymissopimuksen mukaisesti alueen suomalaisille ja vetäytyivät pohjoiseen. Luovutusta edelsi kiivas miehistön ja erityisesti materiaalin evakuointivaihe Tuiran rautatieasemalta ja Toppilan satamasta. Satamasta rahdattiin nelinkertainen määrä lastia päivässä tavanomaiseen lastauskykyyn verrattuna. Lastaukseen omien joukkojensa avuksi saksalaiset tuottivat sotavankeja, ja palkkasivat paikallista väestöä, jopa lomalla olleita suomalaisia sotilaita. Saksalaiset tiesivät ettei kaikkea tavaraa saada lastattua määräaikaan mennessä, joten valvonta oli lepsua ja tavaran hävikki suuri paikallisten verottaessa rahtia. Pikku-Berliinin alue luovutettiin suomalaisille 14. syyskuuta 1944. Saksalaisilta jäi Pikku-Berliiniin, Tuiran rautatieasemalle ja Toppilan satamaan runsaasti tavaraa, josta siviilit ehtivät ottaa osansa.[2]

Ainoa Pikku Berliinistä jäljelle jäänyt rakennus on entinen Tuiran sivupaloasema, joka rakennettiin alkujaan saksalaisten upseerikerhoksi. Alppilan kaupunginosan nimi, sekä kadunnimet Alppitie ja Tirolintie juontuvat saksalaisajoilta. Nimitys johtui Dietlin vuoristodivisioonien alppijääkäreiksi kutsutuista joukoista.[2]

Oulun kaupunginvaltuuston jäsenet Anne Enojärvi, Olli Immonen, Jenna Simula, Anne Snellman, Vaili Jämsä-Uusitalo, Sebastian Tynkkynen, Juha Vuorio, Veijo Väänänen tekivät 29. huhtikuuta 2013 valtuustoaloitteen siitä, että Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen käytöstä vapautuva Tuiran paloasema, joka käsittää Pikku-Berliiniin rakennetun upseerikerhon, muutetaan Pohjolan sotamuseoksi, jonne tuodaan Pohjois-Pohjanmaan museon kokoelmista puolustusvälineitä, jotka kertovat saksalaisten joukkoyksiköiden Suomessa olosta 1940-1945.[4]

Jatkosodan aikana saksalaiset perustivat myös Vaakunakylän varuskunta-alueen lähelle Hietasaareen johtavaa rautatiesiltaa.

Tornion Pikku-Berliini[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tornion Pikku-Berliiniksi sanotaan Tornion rautatieaseman lähellä ollutta saksalaisten elintarvike-, ammus- ja muiden tarvikkeiden varastoaluetta. Saksalaiset vuokrasivat tätä varten maata 24,4 ha Valtion Rautateiltä ja Tornion kaupungilta. Varastoaluetta alettiin rakentaa 1942 ja pistoraide sinne rakennettiin 1943. Varastoalueeseen kuului 24 isoa ja 10 pienempää varastorakennusta, muutama muu rakennus ja majoitusalue.

Pikku-Berliini joutui sotanäyttämöksi ja suomalaiset valloittivat sen 1944 Lapin sodan alkuvaiheessa Tornion maihinnousun yhteydessä. Suomalaisjoukkojen hyökkäyksen jatko vaarantui kun rintamajoukot löysivät saksalaisilta jääneet mittavat alkoholivarastot. Humalaisia oli niin paljon, että kaksi pataljoonaa menetti taistelukykynsä.lähde?

Nykyään Tornion Pikku-Berliini on Torpin kaupunginosaa, jossa on osin omakotiasutusta, kaupallista toimintaa ja pienteollisuutta.

Pikku-Berliini on myös ravintolan nimi Tornion keskustassa.

Turun Pikku-Berliini[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turun Pikku-Berliini sijaitsi Iso-Heikkilässä Ruissalontien varrella nykyisen jätevedenpuhdistamon paikalla.[5] Virallisesti parakkikylä oli nimeltään Frontleitstelle 20.[5] Parakkileiriä ryhdyttiin rakentamaan kesällä 1942 ja jo vuoden loppuun mennessä leirin rakentaminen oli maksanut saksalaisille 25 miljoonaa Suomen markkaa. Leiri saatiin valmiiksi maaliskuussa 1943.[5]

Alueelle rakennettiin noin 70 rakennusta, muun muassa varuskuntasairaala, kenttäpostiparakki sekä kirjastoparakki, jossa sijaitsi myös parturi. Alueella oli kolme ruokalaa sekä kanttiiniparakki. Berger & Co -kanttiinissa oli myös useita suomalaisia naisia tarjoilijoina. Suurin osa rakennuksista oli miehistöparakkeja, joihin voitiin majoittaa yhteensä nelisentuhatta miestä.

Parakkikylässä oli myös venäläisiä sotavankeja,[5] vakituisempia luottovankeja oli 10–20. Alueella oli myös lokakuusta 1943 inkeriläisten vastaanottoleiri, joka oli saman vuoden loppupuolella joutui useiksi viikoiksi karanteeniin kulkutautivaaran takia.[5]

Parakkileiri toimi Saksasta tuotujen sekä Lapista Saksaan lomalle lähtevien majoitus- , huolto- ja varustelukeskuksena.[6][7]

Viimeisetkin saksalaiset yksiköt lähtivät Turusta 15. syyskuuta 1944 rauhallisesti.[8] Lopullisesti Pikku-Berliini katosi 1950-luvulla Turun kaupungin aloitettua alueen jälleenrakentamisen.[9]

Rovaniemen saksalaisvaruskunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksalaiset tiedustelivat Rovaniemen maastosta varuskunta-alueeksi sopivan paikan jo maaliskuun alussa 1941. Alue sijaitsi Ranuantien varressa, 8–11 kilometriä kauppalasta kaakkoon. Ranuantieltä kääntyi joelle päin kilometrin välein kolme saksalaisten rakentamaa leveää tieväylää, jotka johtivat Kursunkijärven ja Pöyliövaaran väliselle alueelle. Alue jakaantui kolmeen osaan: lähimpänä kauppalaa oli pääesikunta-alue ja majoitusrakennukset, keskellä laaja varastoalue, ja kolmantena syrjäisempi saksalaisten radioasema ja lähetysmasto, Lapplandsender. Varastoalueella sijaitsivat myös vartijoitten koiratarhat, erityisesti Lapplandsenderin alue oli tarkkaan vartioitu.[10]

Aluksi aluetta käytettiin kauttakulkujoukkojen majoittamiseen: Rovaniemen läpi kulki toukokuuhun 1941 mennessä 13 000 saksalaissotilasta matkallaan Pohjanlahden satamista Norjaan. Kauttakulkua varten rakennettiin majoitustilat 3 000 hengelle. Aivan alkuvaiheessa majoitus tapahtui pahviteltoissa, mutta alueelle rakennettiin pian parakkikylä.[11] Upseerit majoitettiin hirsirakennuksiin.

Varsinainen toiminta alkoi 15. kesäkuuta, jolloin Norjan armeijan esikunta AOK Norwegen, Befehlstelle Finnland siirtyi Rovaniemelle.[12] Kauppalassa oli jatkosodan aikana runsaasti saksalaisia joukkoja: jatkuvasti noin 6 000 miestä, kun kauppalan asukkaita oli vain 8 000 henkeä. Lokakuussa 1941 Rovaniemellä toimi 57 saksalaista yksikköä. Saksalaisilla oli Rovaniemen kauppalan alueella hallussaan 69 eri rakennusta, ja maalaiskunnassa 350 asunto- ja varastoparakkia, suurin osa Pikku-Berliinin alueella.[13] Esikunta muutti syksyllä 1941 kauppalan keskustaan.[14]

Lapin sodan puhjettua saksalaisjoukot hävittivät varuskuntarakennukset ennen vetäytymistään Rovaniemeltä. Rakennusten polttaminen alkoi 7. lokakuuta 1944. Varuskunta-alue tuhoutui teitä lukuun ottamatta täydellisesti. Palaneissa raunioissa oli kuitenkin vielä jäämiä saksalaisten tavara- ja elintarvikevarastoista, joita suomalaiset myöhemmin kaivoivat esille.[15]

Kemin Pikku-Berliini[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kemin Pikku-Berliini sijaitsee Hepolan kaupunginosan pohjoispuolella.[16]

Muita merkityksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sastamalan Vammalassa Sylvään alueella Virkkalan-, Sarkian-, Vareliuksen- ja Lizeliuksenkatujen muodostamaa aluetta kutsutaan epävirallisesti Pikku-Berliiniksi, vaikka alueella ei ole ollut saksalaista tukikohtaa.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oulu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hautala, Kustaa: Oulun kaupungin historia V 1918–1945, s. 469–486. Oulun kaupunki, 1982.
  • Roudasmaa, Stig: Oulun varuskunnan historia. Scripta historica VII. Kemi: Oulun historiaseura ry, 1981. ISBN 9789519571300.
  • Toropainen, Ritva: Oulun paikannimet: mistä nimet tulevat. Ritva Toropainen, 2005.

Tornio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Heljala, Minna & Nordberg, Henri (päätoimittaja): ”7. Torpinmäki ja 100 vuotta Tornion rautatiehistoriaa”, Tornionlaakson vuosikirja, s. 62–73. Tornionlaakson neuvosto & Tornionlaakson maakuntamuseo, 2003. ISSN 0787-197X.
  • Wahl, Hannu-Matti & Nordberg, Henri (päätoimittaja): ”5. Pikku-Berliini: saksalainen varastoalue Tornion Torpissa”, Tornionlaakson vuosikirja. Tornionlaakson neuvosto & Tornionlaakson maakuntamuseo, 2001. ISSN 0787-197X.

Turku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rovaniemi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Junila, Marianne: Kotirintaman aseveljeyttä. Väitöskirja/Oulun yo.. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura SKS, 2000. ISBN 951-746-216-6. Elektra-aineisto, maksullinen (pdf) (viitattu 11.8.2008).
  • Kallioniemi, Jouni: Lapin sota 1944–1945 Suursodan loppunäytös pohjoisessa. Raisio: Teospiste Oy, 1989.
  • Kaila, Toivo T.: Lapin sota. Helsinki: WSOY, 1950.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Roudasmaa 1981, s. 172–198, 278, 285
  2. a b c d Hautala 1982, s. 469–486, 513
  3. Toropainen 2005, s. 138
  4. Oulun kaupunki
  5. a b c d e Raula 2001
  6. Riutta 2007
  7. Ervasti 2001
  8. Kärkkäinen 2007
  9. Parkkari 2006
  10. Kaila 1950, s. 159–160
  11. Junila 2000, s. 45
  12. Junila 2000, s. 47
  13. Junila 2000, s. 81, 84, 90–91
  14. Junila 2000, s. 91
  15. Kallioniemi 1989, s. 196, 213
  16. Kemin Pikku-Berliinin sijainti