Iso Uumajärvi

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Iso Uumajärvi

Iso Uumajärvi
Koordinaatit 65°1.425′N, 26°23.52′E
Sijainti Oulu
Pinta-ala n. 0,28[1] km²
Pinnankorkeus 82,7 m
Rantaviiva 3,65[1] km
Laskujoki Uumaoja

Iso Uumajärvi tai yleisesti vain Uumajärvi on Kiiminkijoen vesistöalueeseen[1] kuuluva järvi Jokikokon kylässä Nuorittan kaupunginosassa Oulussa Pohjois-Pohjanmaalla. Järvi sijaitsee Jokikokon ja Alavuoton kylien välisellä alueella, noin yksitoista kilometriä Ylikiimingin taajamasta itään, noin kuusi kilometriä Jokikokon kylältä kaakkoon ja noin neljä kilometriä luoteeseen Alavuoton kylältä.

Saaretonta järveä ympäröivät suoalueet. Noin kolmasosa järven ranta-alueista on puutonta avosuota, ja kovapohjaista ranta-aluetta on vain noin kuudesosa järven rantaviivasta. Järvellä ei ole kesäasuntoja. Pohjoisrannalla sijaitsee yksi tila rantarakennuksineen.

Iso Uumajärvi saa vetensä pääosin ympäröiviltä soilta sekä pohjavesistä. Järvi on suo-ojia pitkin yhteydessä pohjoiseen Kiiminkijokeen laskevaan Vehkaojaan, mutta sen varsinainen laskuväylä on länteen laskeva Uumaoja, joka Juopulin kylän luona muuttuu Juopulinojaksi, ja laskee Kiiminkijokeen Ylikiimingin taajamassa sijaitsevan Juopulinkosken alapuolella.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Iso Uumajärvi Järviwiki. 1.2.2011. Suomen ympäristökeskus. Viitattu 12.7.2014.
Tämä meriin, järviin, jokiin tai muihin vesimuodostumiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.