Laitakari (Oulu)

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Laitakari
Laitakari kuvattuna Hailuodon lautalta
Laitakari kuvattuna Hailuodon lautalta
Maantiede
Sijainti 65°3.15′N, 025°9.47′E
Pinta-ala 0,11 km²
Kunta Oulu
Väestö
Väkiluku asumaton

Laitakari on asumaton saari Oulun kaupungin edustalla Saapaskarinselällä Perämerellä. Läheiset saaret ovat Saapaskari, Äijänkumpele ja Korkiakari. Pieni moreenisaari on merenkulkijoiden keskuudessa tunnettu vuonna 1851 valmistuneesta puisesta tunnusmajakastaan, joka edelleen toimii väyläohjauslaitteena.

Saaren lähistöllä lepää myös tuntematon, noin vuonna 18251875 uponnut puinen laivanhylky, niin sanottu Laitakarin malmihylky. Hylky on muinaismuistolain suojelema museohylky, jonka tutkimisesta vastaa Pohjois-Pohjanmaan museo yhteistyössä sukellusseura Oulun Vesimiehet ry:n kanssa.

Saarella pesii merilintuja, se on muun muassa karikukkojen pesimispaikka.[1]

Laitakarin tunnusmajakka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saarella on ollut merimerkki 1750-luvulta lähtien, ja tunnusmajakka saarelle on merkitty jo vuonna 1785 julkaistuun merikarttaan.[2]

Nykyinen puurakenteinen tunnusmajakka on valmistunut 1851, ja sen on suunnitellut Albin Stjerncreutz. Merimerkin alaosa on avoin, ja se seisoo moreeniin kiilattujen puuparrujen varassa. Tornin huippuosa on ollut aina väritykseltään punainen. Pookin rakentamiskustannukset olivat 475 hopearuplaa.[2] Tunnusmajakka säästyi Krimin sodan hävitystöiltä ja toimii edelleen merimerkkinä: ollessaan linjassa Oulun tuomiokirkon kellotornin kanssa se opastaa veneilijöitä Hailuodon pohjoispuolen 2,4 metrin syvyiselle veneväylälle.[2] Tornin korkeus on 17,4 metriä merenpinnasta ja maanpinnasta 15,6 metriä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Matti Tynjälä, Hanna Aalto: Karikukko 31.01.2007. Oulun seudun ympäristövirasto. Viitattu 10.06.2007.
  2. a b c Seppo Laurell: Suomen majakat, s. 77. Merenkulkulaitos, 1999. ISBN 952-5180-21-2.