Meri

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee maapallon meriä. Sanan muita merkityksiä luetellaan täsmennyssivulla.
Atlantin valtameri Portugalin rannikolta nähtynä.

Meri on mantereiden ympärillä oleva laaja ja yhtenäinen suolavesikerros, joka peittää noin 381 miljoonaa neliökilometriä eli 70,8 prosenttia maapallon pinta-alasta.[1] Meriksi kutsutaan myös eräitä suuria laskujoettomia järviä, kuten Kaspianmerta. Meriä tutkii meritiede. Maa on Aurinkokunnan ainoa planeetta, jonka pinnalla on nestemäistä vettä. Maapallolla voidaan katsoa olevan kolmesta viiteen valtamerta: Tyynimeri, Atlantin valtameri ja Intian valtameri sekä usein mukaan luetut Pohjoinen ja Eteläinen jäämeri. Lisäksi mannerten välissä on välimeriä, kuten Välimeri, saariryhmien erottamina reunameriä (esimerkiksi Pohjanmeri) sekä syvälle mannerten sisäosiin ulottuvia sisämeriä (esimerkiksi Itämeri).

Maailman merien keskimääräinen syvyys on 3 795 metriä.[2]

Meret[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maapallon valtameret ja niiden rajat

Valtameret ovat maapallon suurimpia meriä. Jokaisella niistä on lukuisia reunameriä.

Merivesi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Merivesi

Merissä on vettä noin 1 350 miljoonaa kuutiokilometriä, mikä on 96,8 prosenttia kaikesta maapallon vesivarastosta.[3]

Valtamerten keskilämpötila on 3,9 °C.[4] Pintavesien lämpötila on keskimäärin 17,4 °C; tropiikissa se on 27–28 °C ja napaseuduilla −1...−2 °C. Meriveden pohjaveden lämpötila on noin 0 °C. Meriveden jäätymispiste on noin −1,9 °C.

Valtamerten suolaisuus vaihtelee 33 ja 37 promillen välillä. Itämeren pohjoisosien ja sen lahtien murtovedessä suolaa on kuitenkin vain 3–7 promillea[5]. Merivedessä on liuenneena kaikkia maapallolla luonnossa esiintyviä alkuaineita. Suoloista eniten on kloridia (55,0 % suoloista) ja natriumia (30,6 %).[6]

Merenpohja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Merenpohja

Merenpohja on veden peittämää maata meren pohjassa. Mannerjalusta on matalaa vettä, jolta laskeutuu jyrkästi mannerrinne. Sen alaosassa on usein loivasti kumpuilevaa maastoa, joka viettää syvänmeren tasangolle, joka on hyvin tasainen. Valtameren pohjaa peittää tavallisesti ohut mutainen sedimenttikerros, joka muodostaa merenalaisten vuorten ja ylänköjen erottamia syvänmeren tasankoja. Tasangon syvyys voi vaihdella kolmen ja viiden kilometrin välillä. Sitä syvemmällä on kapeita syvänmeren hautoja, joista syvimmät ovat yli kymmenen kilometriä syviä.[7]

Atlantin keskellä, Intian valtameressä ja eteläisellä Tyynellämerellä sijaitsevat laajat ja lähes yhtenäiset vuoristoketjut, valtamerten keskiselänteet. Niiden keskustassa ovat murroslaaksot, uuden basalttisen merenpohjan syntyalueet.[7]

Merien vaikutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Meret vaikuttavat suunnattomasti alueen luontoon ja ihmisiin. Meristä aiheutuva ilmiö on vuorovesi, joka paikallisesti voi olla erittäin merkittävä muutos. Merivirrat vaikuttavat ilmastoon vielä kaukana merestäkin. Tunnetuin merivirta lienee Golfvirta. El Niño on ilmiö, joka vaikuttaa laajalti eteläisen pallonpuoliskon sääoloihin.[8]

Vuorovesi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Vuorovesi

Vuorovedeksi kutsutaan Kuun ja Auringon vetovoiman aiheuttamaa merenpinnan laskua ja nousua. Todellisuudessa tällainen malli ei selitä havaittuja vuorovesiä, vaan mukaan on otettava muita tekijöitä. Paikalliset maantieteelliset tekijät voivat johtaa jopa yli kymmenen metrin vuorovesivaihteluun. Vedenpinnan korkeinta vaihetta kutsutaan vuokseksi ja matalinta vaihetta luoteeksi.[9]

Merivirta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Merivirta

Merivirta on pysyvä tai tilapäinen valtameressä tapahtuva virtaus. Monet merivirrat ovat suuria ja melko pysyviä. Golfvirta on lämmin merivirta. Muita tunnettuja virtauksia ovat kylmä Labradorinvirta Grönlannin lähellä sekä lämmin Kuroshio (Kuroshivo) Tyynellämerellä sekä kylmä Ojashio (Ojashivo). Myös Etelämannerta kiertää lännestä itään kylmä virtaus.

Meri elinympäristönä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Merielämä

Merissä on monia erityyppisiä elinympäristöjä: koralliriuttoja, jokisuiden murtovesialueita, vuorovesirannikkoa, mangrovemetsiä, levämetsiä, hiekka- ja kivikkorantoja, meriruohoniittyjä, vedenalaisia vuoria ja syvän veden sienieläinyhteisöjä.[10]

Koralliriuttoja voi muodostua vain alueilla, joissa merivesi ei ole pitkiä aikoja kylmempää kuin 18 astetta. Useiden korallien kanssa elää symbioosissa leviä, jotka voivat yhteyttää vain lähellä pintaa, missä valoa on tarpeeksi. Tämän takia useimmat riuttoja muodostavat korallilajit pärjäävät vain alle 70 metrin syvyydessä.[11] Koralliriutoilla elää korallien lisäksi miljoonia muita eläinlajeja.[12]

Mangrovemetsissä elää erityisiä nousevaan ja laskevaan vedenpintaan sopeutuneita puita ja niiden joukossa omia lajejaan.[13] Sen lisäksi ne suojaavat rannikoita eroosiolta ja esimerkiksi tsunameilta.[14]

Eräät suurikokoiset Laminariales-lahkon ruskolevät muodostavat ”metsiä”, jotka kuuluvat maapallon tuottavimpiin ekosysteemeihin. Niitä on ennen kaikkea lauhkeissa ja viileissä vesissä, mutta vuonna 2007 myös Ecuadorin trooppisilta vesiltä löytyi ruskolevämetsä.[15]

Meriruohoniityt näyttävät etäältä hyvin samoilta kuin merilevämetsät, mutta meriruohot eivät ole leviä vaan putkilokasveja. Ne ovat taustaltaan kuivalla maalla kehittyneitä kasveja, jotka ovat sopeutuneet vedenalaiseen elämään pölytystä myöten. Meriruohoniityt tarjoavat tärkeän suojapaikan kalojen ja muiden merieläinten poikasille. Ruohojen juuret sitovat sedimenttiä paikalleen. Meriruohoniityt sitovat noin 15% maailman hiilivarastoista.[16]

Sienieläimet muodostavat koralliriuttojen kaltaisia yhteisöjä syvempään veteen, tyypillisesti yli 20 metrin syvyyteen. Niissä elää sienieläinten lisäksi monia muita selkärangattomia.[17]

Merenkulku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1400- ja 1500-lukujen löytöretket olivat ennen kaikkea uusien meriteiden etsimistä. Löytöretkeilijät loivat yhteyden kaikkien mannerten välille.[18] Matkat valtamerten yli olivat mahdollisia, kun keksittiin parannuksia sekä itse laivojen rakenteeseen että navigointimenetelmiin.[19] Vähitellen merenkulkijat oppivat tuntemaan valtamerillä vallitsevat tuulijärjestelmät: pasaatituulet ja monsuunit, ja hyödyntämään niitä reittisuunnittelussa.[20] Kauppareittien lyhentämiseksi on rakennettu Panaman kanava ja Suezin kanava. Mannertenväliset merimatkat ovat tuhansia kilometrejä nykyistä lyhempia, jos käytetään Luoteisväylää Kanadan ympäri ja Koillisväylää Siperian pohjoisrannikolla. Nykyään jääpeite estää niiden käytön talvipuolella vuotta.[21] Ilmaston lämpenemisen myötä pohjoisten reittien käytön odotetaan lisääntyvän.[22]

Kauppamerenkulun suosimat reitit 2012.

Meret ovat edelleen tärkeä ihmisten ja tavaroiden kulkuväylä. 90 prosenttia maailman kauppatavarasta kulkee meriteitse.[23]

Maailman kymmenen vilkkainta satamaa vuonna 2012 olivat Singapore, Shanghai, Hongkong, Shenzhen, Busan, Ningbo, Kanton, Dubai, Qingdao ja Rotterdam.[24]

Hyödyntäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kalastus ja kalanviljely ovat tärkeitä elinkeinoja etenkin kehitysmaissa. Ne työllistivät maailmassa 44,9 miljoonaa ihmistä vuonna 2008. Noin 53 prosenttia maailman merten kalaresursseista hyödynnetään täysimääräisesti, lisäksi 32 prosenttia kärsii tai on toipumassa ylikalastuksesta.[25]

Merivesi on niin suolaista, että sitä ei voida käyttää talous- ja kasteluvetenä. Makean veden tuottaminen merivedestä on kemiallisesti mahdollista mutta varsin kallista. Merisuolaa on sen sijaan helppo tuottaa merivedestä haihdunta-altaiden avulla kuivilla ja lämpimillä ilmastovyöhykkeillä.[26]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Esittelyssä maapallo Oulun yliopisto. Viitattu 9.5.2013.
  2. Ocean Encyclopedia Britannica. Viitattu 9.5.2013.
  3. Myrberg & Leppäranta 2014, s. 24.
  4. Myrberg & Leppäranta 2014, s. 24.
  5. Suola pois tislaten, Tiede.fi
  6. Myrberg & Leppäranta 2014, s. 24– 26.
  7. a b Martin, Penny & Olds, Margaret (toim.): Geographica - suuri maailmankartasto: maanosat, maat, kansat, s. 474. Könemann, 2003. ISBN 3-8290-2481-9.
  8. El Nino Britannica. Viitattu 9.5.2013.
  9. Vuorovesi Särkänniemen tähtiakatemia. Viitattu 9.5.2013.
  10. Marine Habitats Marine Conservation Society, UK. Viitattu 9.5.2013.
  11. What are Coral Reefs Viitattu 9.5.2013.
  12. Millions of species live in and around coral reefs National Ocean Service - National Oceanic and Atmospheric Administration. Viitattu 9.5.2013.
  13. Mangrove eHow. Viitattu 9.5.2013.
  14. Tsunami: Mangroves 'saved lives' 2005. BBC. Viitattu 9.5.2013.
  15. Kelp forest Marine Conservation. Viitattu 9.5.2013.
  16. Seagrass Marine Conservation. Viitattu 9.5.2013.
  17. Sponge Gardens ABC Australia. Viitattu 9.5.2013.
  18. Voyeages of Exploration University of Calgary. Viitattu 10.5.2013.
  19. Technical Advances in Shipbuilding and Navigation 1997. University of Calgary. Viitattu 10.5.2013.
  20. Predominant winds and explorers' routes University of Calgary. Viitattu 10.5.2013.
  21. What are the Northwest and Northeast Passages? Discovering the Arctic. Viitattu 10.5.2013.
  22. Smith & Stevenson: New Trans-Arctic shipping routes navigable by midcentury PNAS: National Academy of Sciences. Viitattu 10.5.2013.
  23. The complex network of global cargo ship movements Interface. Roayal Society. Viitattu 9.5.2013.
  24. Top 10 Busiest Ports In The World 2012. Marine Insight. Viitattu 9.5.2013.
  25. Fisheries and aquaculture Factsheet (PDF) FAO. Viitattu 10.5.2013.
  26. Myrberg & Leppäranta 2014, s. 24–25.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]