Merenpohja

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Merenpohjaa keskiselänteen kohdalla

Merenpohja on veden peittämää maata meren pohjassa.

Vyöhykkeet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merenpohjan vyöhykkeitä ovat rannikolta alkaen mannerjalusta, mannerrinne, mannerylänkö, syvänmeren altaat ja syvänmeren haudat.

Mannerjalusta käsittää rannikkoalueen, jossa meren syvyys on 0–200 metriä. Mannerjalustan alueella meren pohja on usein muodoltaan kumpuilevaa. Tältä alueelta löytyy öljy- ja mineraaliesiintymiä.[1]

Mannerjalustan reunasta laskeutuu noin neljän asteen kulmassa mannerrinne. Se ulottuu alueelle, jossa meren syvyys on 2 500 metriä.[1]

Mannerrinteen jälkeen on 100–1000 kilometriä leveä mannerylänkö. Sen jälkeen ovat syvänmeren altaat eli abyssaalivyöhykeen alueet, jotka ovat yleisimpiä alueita valtameren pohjissa. Niiden syvyys on noin 3 000–6 000 metriä.[1]

Merenalaisten vuorten ja ylänköjen erottamia syvänmeren tasankoja peittää valtamerissä tavallisesti ohut mutainen sedimenttikerros. Tasankoja syvemmällä on kapeita syvänmeren hautoja, joista syvimmät ovat yli kymmenen kilometriä syviä.[2][1]

Atlantin keskellä, Intian valtameressä ja eteläisellä Tyynellämerellä sijaitsevat laajat ja lähes yhtenäiset vuoristoketjut, valtamerten keskiselänteet. Keskiselänteiden keskustassa ovat murroslaaksot, uuden basalttisen merenpohjan syntyalueet.[2] Valtamerten keskiselänteiden korkein kohta on usein huomattavasti korkeammalla kuin merenpohja yleensä. Keskiselänteet muodostuvat basalttikivestä ja niiden keskellä on murtumalinjoja. Näiden murtumalinjojen kautta vesimassat pääsevät kulkeutumaan keskiselänteiden yli.[1]

Valtamerten pohjissa on yhteensä yli sata vedenalaista kanjonia, mannerjalustan ja mannerrinteen läpi tunkevaa kiilaa.[1]

Meriekologiset vyöhykkeet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Meriekologisessa tarkoituksessa mannerjalustan rannikkoalueesta käytetään nimitystä litoraalivyöhyke ja hieman rannikkoa kauempana olevasta mannerjalustan alueesta nimitystä sublitoraalivyöhyke. Tällä alueella auringonvalo ulottuu pohjaan asti. Meriekologisessa mielessä mannerrinnettä kutsutaan batyaalivyöhykkeeksi. Kaikkein syvimmät syvänmeren haudat muodostavat hadaalivyöhykkeen, johon luokitellaan yli 6 000 metriä syvemmät alueet.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Myrberg, Kai & Leppäranta, Matti: Meret: maapallon siniset kasvot, s. 20–24. Ursa, 2014. ISBN 978-952-5985-20-7.
  2. a b Martin, Penny & Olds, Margaret (toim.): Geographica – suuri maailmankartasto: maanosat, maat, kansat, s. 474. Könemann, 2003. ISBN 3-8290-2481-9.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä maantieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.