Puutiainen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Puutiainen
Ixodes.ricinus.searching.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Eukaryootit Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Niveljalkaiset Arthropoda
Alajakso: Leukakoukulliset Chelicerata
Luokka: Hämähäkkieläimet Arachnida
Alaluokka: Punkit Acari
Lahko: Ixodida
Heimo: Puutiaiset Ixodidae
Suku: Ixodes
Laji: ricinus
Kaksiosainen nimi
Ixodes ricinus
Linnaeus, 1758
Katso myös
 Commons-logo.svg Puutiainen Commonsissa
Koiraspunkki (pienempi) parittelee naaraspunkin kanssa
Pohjois-Amerkian itärannikolla elävä Ixodes scapularis vastaa kokonsa puolesta Ixodes ricinusta.
Vasemmalta oikealle:
Larva / larva veriaterian jälkeen;
nymfi / nymfi veriaterian jälkeen;
koiras ja naaras;
naaras veriaterian jälkeen.
Puutiainen veriaterian jälkeen

Puutiainen (Ixodes ricinus, jokapäiväisessä kielenkäytössä myös punkki) on punkkeihin kuuluva eläin. Se kiinnittäytyy sopivaan isäntäeläimeen imeäkseen siitä verta ja saattaa jäädä siihen kiinni jopa päiväkausiksi[1]. Suomessa sitä tavataan koko maan eteläisessä puoliskossa Kemi-Joensuu-linjalle asti, ja erityisen runsaasti Ahvenanmaalla ja saaristossa. Vastoin vanhaa kansanuskomusta puutiaiset eivät pudottaudu ihmisten päälle lepistä eivätkä muistakaan puista, vaan elävät ja liikkuvat eniten aluskasvillisuuden joukossa, heinikoissa ja pensaikoissa. Puutiainen ei kestä pitkään kuivuutta tai kuumuutta, joten se viihtyy parhaiten lehtometsissä ja rantalepikoissa.[2] Punkkikausi alkaa, kun keskilämpö on 5 astetta[3] ja päättyy pysyvien pakkasten tultua.[4] Itärajan takaa tulevaa tappavaa aivokalvontulehdusta levittävää siperianpuutiaista eli taigapunkkia (Ixodes persulcatus) on tavattu jo Pohjois-Karjalassa[5] ja Perämeren rannikolla. Sen kantama virus aiheuttaa vakavampaa ja helpommin kroonistuvaa puutiaisaivotulehdusta.[6]

Puutiainen tarvitsee elinaikanaan sukupuolesta riippuen kaksi tai kolme veriateriaa kasvunsa aikana: toukka- eli larvavaiheessa sekä nymfivaiheessa kehittyäkseen ja naaraat aikuisena munien munimiseen. Ihmisillä kaikkein yleisimpiä ovat nymfivaiheen puremat, sillä vain 1–2 millimetrin mittainen nymfi on hankalampi havaita iholta kuin täysikasvuinen punkki. Larvavaiheessa punkit suosivat isäntäeläiminään jyrsijöitä ja lintuja. Päästyään imemään verta punkki viipyy isännän iholla 3 päivää (larvat ja nymfit) tai 7–9 päivää (aikuiset).[2]

Taudit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puutiaiset saattavat tartuttaa tauteja purressaan ihmistä tai eläintä. Ne levittävät borrelioosia ja puutiaisaivotulehdusta, harvoin myös jänisruttoa. Puutiaisaivotulehduksen riski on suurin lounaissaaristossa ja -rannikolla sekä paikoin Kaakkois-Suomessa. Borrelioositartunnan voi saada alueella, joka ulottuu Oulun korkeudelle saakka. Puutiaisenpureman riski on suurin alavalla varjoisalla maalla, jossa on runsaasti kosteaa matalahkoa kasvillisuutta. Lyhyeksi leikatulla kuivalla nurmella puutiaiset eivät viihdy.

Ruotsissa on 200 todettua tapausta, joissa puutiaisen puremasta on seurannut liha-allergia, joka tarkoittaa allergisuutta punaiselle lihalle.[7]

Puutiaisen poistaminen iholta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bakteerin aiheuttamaa borrelioosia voidaan ehkäistä poistamalla puutiainen iholta mahdollisimman pian. Kansanperinteessä on usein neuvottu upottamaan puutiainen voihin tai rasvaan, jolloin puutiaisen peräpäässä sijaitsevat hengityselimet eivät saa ilmaa ja puutiainen itse vetäytyy ulos ihosta. Tätä keinoa ei kuitenkaan enää nykyisin suositella, sillä puutiainen saattaa tukehtuessaan oksentaa suolensisältönsä puremaan, jolloin borrelioosin riski kasvaa.[8] Puutiainen tulisi siksi poistaa mekaanisesti esim. pinseteillä tai tarkoitusta varten erityisesti suunnitelluilla punkinpoimijoilla. Pinseteillä tartutaan puutiaista mahdollisimman alhaalta kiinni, ja puutiainen poistetaan hitaasti vetäen iholta. Punkinpoimijoita on myös malleja, joilla puutiainen kiilataan V:n muotoiseen loveen, sekä pihtejä jotka puristavat puutiaista kyljistä. Näillä puutiainen poistetaan pyörittämällä[9] sitä rauhallisesti yhteen suuntaan muutama kokonainen kierros, jolloin punkin ote ihosta irtoaa ja sen voi helposti nostaa pois.

Sekä vetämällä että pyörittämällä puutiainen voi vahingoittua ja osia siitä voi jäädä puremakohtaan, mikä saattaa aiheuttaa tulehduksen. Puutiaisen puristamista muualta kuin päästä tulisi myös välttää, sillä puristaessa puutiaisen nesteitä voi kulkeutua takaisin puremakohtaan. Pyörittämällä käyttäen sopivaa punkinpoimijaa[10] riski "oksentamiseen" sekä pään katkaisemiseen on pienempi, sillä puutiaiseen ei kohdistu lainkaan vetoa tai puristusta.[10] Poistamisen jälkeen varsinkin itsensä täyteen imenyt puutiainen olisi hyvä polttaa, sillä se synnyttää takaisin luontoon päästyään 1 000-3 000 uutta yksilöä.

Puutiaisen leviäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2006 Oulun yliopistossa hyönteistutkijana työskentelevän Juhani Itämiehen mukaan runsaasti kasvanut lemmikkikoirien määrä on yksi niistä syistä, jotka ovat mahdollistaneet puutiaisten nopean leviämisen Suomessa. Myös hirvien osuus puutiaisten leviämiseen on pohdinnassa.[11] Ruskea koiranpunkki (Rhipicephalus sanguineus) muistuttaa puutiaista sekä kooltaan että ulkonäöltään.

Helsingissä puutiaisen leviämistä uusille alueille on helpottanut city-kanien määrän kasvu.[12]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]