Persialainen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee kissarotua. Kansasta kertoo artikkeli Persialaiset.
Persialainen
Persialainen.jpg
Avaintiedot
Alkuperämaa: Persia (nykyinen  Iran)
Rodun syntyaika: 1500-luku
Rodun lyhenne: PER
Kategoria: I
Ulkonäkö
Turkki: pitkä
Paino: 3,5 - 7 kg[1]
Rotumääritelmä

Persialainen on kotikissan rotu, joka tunnetaan pitkäkarvaisuudestaan ja lyhyestä kuonostaan.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yllä: sininen persialainen, Westminsterin kissanäyttelyn voittaja vuonna 1899
Alla:hopeinen persialainen, joka voitti useita kissanäyttelyitä vuonna 1902

Pitkäkarvaisen persialaiskissarodun alkuperä on epäselvä, mutta nimensä mukaisesti se on ilmeisesti kotoisin Persiasta eli nykyisen Iranin alueelta. On myös mahdollista, että se periytyy Turkin angorakissoista. Persialaiskissat näytetään tunnetun jo 1500-luvulla, ja Eurooppaan niitä on tuotu 1600-luvulla. Erityisen suosittu rodusta tuli Englannissa kuningatar Viktorian aikaan. 1800- ja 1900-luvun taitteessa kissanäyttelyistä tuli Iso-Britannian yläluokan hupia, ja persialaiset olivat tällöin suosituin rotu.

Ulkonäkö ja luonne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Persialaisen luonne on rauhallinen, hiljainen mutta seurallinen. Se suvaitsee reviirilleen muita kissarotuja paremmin uuden kissatulokkaan.[1]

Persialainen on yksi maailman vanhimmista kissaroduista, ja se on myös kautta maailman tunnetuin. Se eroaa ulkonäöllisesti pitkän turkkinsa ja kasvojensa muodon takia niin paljon muista roduista, että se on helposti tunnistettavissa. Persialaisella on lyhyt, tukeva ruumis sekä pyöreä naama ja pää, lyhyet paksut jalat sekä suuret, ulkonevat pyöreät silmät.[2] Korvat ovat pienet. Persialaisen silkkinen, pitkä ja pehmeä turkki on kaksitasoinen. Sillä on pitkä aluskarva ja karheampi peitinkarva, joka voi olla jopa 12 senttiä pitkä.[2] Jalat ovat matalat ja paksut, tassut vankat. Häntä on lyhyt ja tuuhea.

Persialaisen turkki tarvitsee päivittäistä harjausta pysyäkseen takuttomana.[1][3][4] Liian takkuuntuneet kissat voidaan viedä eläinlääkäriin takkujen poistoon nukutuksessa.[3]

Persialaisia on hyväksytty yli 300 eri väriä. Väriryhmiä ovat muun muassa yksiväriset, valkolaikut, tabbyt, hopeat, savut ja naamiovärit. Hyväksyttyjä silmän värejä ovat oranssit, siniset ja vihreät. Lisäksi valkoisille persialaisille hyväksytään eriväriset silmät, jolloin toinen silmistä on sininen ja toinen oranssi. Silmän väritys on riippuvainen kissan värityksestä, joten tietyn värisillä kissoilla voi olla vain tietyn väriset silmät. Persialaisen lyhytkarvainen versio on exotic.

Naaman jalostus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yllä: perinteinen doll face-persialainen
Alla:ultratypistetty peke face-persialainen

1950-luvulla persialaisten kasvatuksessa syntyi spontaaneina mutaatioina persialaisen naaman voimakas typistyminen, jota alettiin nimittää peke face-tyypiksi kiinanpalatsikoiran (engl. Pekingese) typistetyn kuonon mukaan. Peke-face-persialaiset rekisteröitiin omana rotunaan CFA:han (Cat Fanciers’ Association). Naaman tyyppi aiheutti kuitenkin runsaasti terveysongelmia, ja vuosien 1958-1995 välillä CFA:han rekisteröitiin näitä persialaisia vain 98. Kasvattajat kuitenkin ihastuivat tyyppiin, ja se jäi vallitsevaksi CFA:han ja FIFeen (Fédération Internationale Féline), joista jälkimmäiseen myös Suomen Kissaliitto kuuluu.

Persialais- ja exotic-kissat kärsivät brakykefaalisesta oireyhtymästä. Typistetty naama aiheuttaa sen, että näillä persialaisilla ei ole välttämättä kyynelkanavia ollenkaan tai ne ovat hyvin lyhyitä. Tämä aiheuttaa runsasta silmien vuotoa, ja ultratypistetty persialainen ei näe hyvin.[5] Lisäksi typistetty naama voi aiheuttaa vakavia hengitysvaikeuksia sekä purentavikoja, jotka pahenevat kissan ikääntyessä. Purentavikojen vuoksi kissan syöminen vaikeutuu. Kissan silmät ovat vaarallisen ulkonevat, ja tämä aiheuttaa vammoja kissalle esimerkiksi tappelutilanteissa.[6][7] Terveysongelmien vuoksi ultratypistettyjen peke-face-naamaisten persialaisten kasvatus on kielletty ainakin Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Alankomaissa.

Terveys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Edellä mainittujen, jalostuksesta johtuvien terveysongelmien lisäksi persialaiset kärsivät maksasairauksista, laskeutumattomista kiveksistä,[1] polykystisestä munuaissairaudesta ja progressiivisesta verkkokalvon atrofiasta.[6]

Persialainen elää noin 10-18-vuotiaaksi.[6]

Sallittuja värejä ja väriyhdistelmiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hopeanvärinen persialainen, siniset silmät
Hopeatabby Persialainen
  • Musta, oranssit silmät
  • Valkoinen, siniset, oranssit tai eripariväriset silmät
  • Creme, mieluiten kuparinväriset silmät
  • Sininen, kuparinväriset tai oranssit silmät
  • Punainen, kuparinväriset silmät
  • Sinicreme, tummanoranssit tai kuparinväriset silmät
  • Chinchilla, sinivihreät tai vihreät silmät
  • Cameo, tummanoranssit tai kuparinväriset silmät
  • Savu, oranssit silmät
  • Kaksivärinen, oranssit silmät
  • Tabby, oranssit silmät
  • Kilpikonna, loistavan kuparin väriset silmät
  • Valkokirjokilpikonna, tummanoranssit tai kuparinväriset silmät
  • Suklaa, oranssit tai kuparinruskeat silmät
  • Lila, oranssit silmät

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Bruce Fogle: ”Persialainen”, Kissanomistajan käsikirja, s. 103. Kolmas painos. Suomentanut Ulla Kokko. Helsinki: Otava, 2004. ISBN 978-951-1-19247-3.
  2. a b David Taylor: ”Pitkäkarvat ja puolipitkäkarvat”, Kissojen maailma, s. 32. Suomentanut Merja Heikkilä ja Anna-Maija Viitanen. Porvoo; Helsinki; Juva: WSOY, 1991. ISBN 951-0-16359-7.
  3. a b David Taylor: ”Pitkäkarvaisen kissan harjaus”, Tyytyväinen kissa, s. 102. Suomentanut Sari-Anne Ahvonen. Helsinki: Gummerus, 2011. ISBN 978-951-20-8709-9.
  4. David Taylor: ”Pitkäkarvat ja puolipitkäkarvat”, Kissojen maailma, s. 32. Suomentanut Merja Heikkilä ja Anna-Maija Viitanen. Porvoo; Helsinki; Juva: WSOY, 1991. ISBN 951-0-16359-7.
  5. Sarah Hartwell: Novelty breeds and Ultra-cats - a breed too far? messybeast.com. Viitattu 20.10.2020. (englanniksi)
  6. a b c Vets Choice insurance for pets: Peke Faced Persian vetschoice.guildinsurance.com.au. Viitattu 20.10.2020. (englanniksi)
  7. Bruce Fogle: ”Silmäsairaudet”, Kissanomistajan käsikirja, s. 266. Kolmas painos. Suomentanut Ulla Kokko. Helsinki: Otava, 2004. ISBN 978-951-1-19247-3.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]