Kissarutto

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Väsynyt kissa.

Kissarutto on kissoissa esiintyvä feline panleukopenia -parvoviruksen aiheuttama tartuntatauti. Se on erittäin tarttuva, ja sen itämisaika on 2–10 vuorokautta. Kissa, jolla on todettu tai epäillään kissaruttoa, tulisi eristää muista kissoista. Tauti tarttuu eritteiden kautta, ja syntymättömät pennut voivat saada sen emoltaan. Sikiössä parvovirus voi aiheuttaa pikkuaivojen vaajaakehitystä. Sairastuneesta kissasta tulee ruokahaluton ja apaattinen ja se alkaa oksennella ja ripuloida, mikä johtaa kissan kuivumiseen. Kuolleisuus tautiin on suuri, ja ainoa keino tautia vastaan on rokottaminen. Mikäli kissa selviytyy taudista hengissä, se saa siihen elinikäisen immuniteetin.

Aiheuttaja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kissaruton aiheuttaja on parvoviruksiin kuuluva kissaruttovirus (FPLV, Feline Panleucopenia Virus). Se on hyvin ympäristöolosuhteita ja kemikaaleja kestävä vaipaton DNA-virus, joka säilyy kuukausia tartuntakykyisenä viruksella saastuneessa ympäristössä. Sairastuneet eläimet erittävät sitä runsaasti ulosteissaan. Virus tarttuu helposti ja tartunnalle alttiit eläimet saattavat saada tartunnan saastuneesta ympäristöstä jopa puhdistuksen ja desinfektion jälkeen.

Tartunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kissaruttovirus leviää sairaan kissan ulosteiden välityksellä ja tarttuu suun kautta. Virus lisääntyy ensin nenänielussa ja leviää sitten verenkierron välityksellä lähes kaikkialle kissan elimistöön. Viruksen lisääntyminen vaatii aktiivisesti jakautuvaa solukkoa. Virus iskee mm. immuunijärjestelmän soluihin, josta on seurauksena immuunivajavuus. Lymfosyyttien määrän lasku voi johtua suoraan niiden tuhoutumisesta ja epäsuorasti niiden vaeltamisesta kudoksiin. Luuydin on myös viruksen kohteena, mikä selittää taudille tyypillisen valkosolujen määrän dramaattisen laskun.

Oireet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kissaruton tyypillinen oire on ripuli, joka johtuu suolistonukan vaurioitumisesta viruksen tuhotessa suolen pintasolukkoa. Virus lisääntyy nopeasti jakautuvissa suolen sisäpinnan soluissa. Samanaikainen muu virusinfektio, kuten kissan koronavirus, saattaa pahentaa tautia entisestään. Kissarutto voi tarttua kaikenikäisiin kissoihin. Pennut ovat tartunnalle kaikkein herkimpiä ja niillä tauti on myös vakavin – yli 90 % tartunnan saaneista menehtyy. Kohdussa tai pian syntymän jälkeen saatu infektio voi vaikuttaa keskushermostoon johtaen pikkuaivojen vaurioitumiseen, joka ilmenee liikehäiriöinä mm. haparoiva liikkuminen, kaatuilu ja tärinä.

Diagnoosi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kissarutto voidaan todeta osoittamalla virus ulosteesta kaupallisilla pikatesteillä. Näiden testien herkkyys ja tarkkuus on riittävä verrattuna PCR-testaukseen tai perinteiseen viruksen eristämiseen ja viljelyyn soluviljelmissä. Seerumin vasta-aineita voidaan osoittaa erilaisilla serologisilla testeillä.

Hoito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käyttökelpoista spesifistä hoitoa ei ole tarjolla, joten sairaan kissan hoito perustuu sen elintoimintojen tukemiseen ja sekundaaristen bakteeritulehdusten torjuntaan. Suonensisäinen nesteytys, jolla pyritään korjaamaan ripulin aiheuttamat neste- ja suolatasapainon häiriöt, on tärkein oireenmukainen hoito. Suolenseinämän vakava vaurioituminen virusinfektion seurauksena voi johtaa siihen, että suolensisällön bakteerit pääsevät tunkeutumaan verenkiertoon. Tämä voi helposti aiheuttaa verenmyrkytyksen, koska sairaan kissan immuunijärjestelmä on myös viruksen runtelema. Verenmyrkytyksen ennaltaehkäisyyn käytetään antibioottihoitoa, joka annetaan usein suonensisäisesti.

Ennaltaehkäisy[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koska kissarutto on usein vakava ja virus on niin yleinen ja kestävä ympäristössä, kaikkien kissojen rokottamista sitä vastaan suositellaan vahvasti. Sisäkissatkaan eivät ole suojassa tartunnalta, koska virus voi siirtyä sisätiloihin esim. omistajan kengissä.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]