Maatiaiskissa

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Perinteinen maatiaiskissa.
Maatiaiskissa saalistamassa.

Maatiaiskissalla tarkoitetaan kissatyyppiä, joka on muodostunut kissojen lisääntyessä vapaasti keskenään ihmisen siihen puuttumatta. Ne eivät siis ole mitään erityistä rotua. Rotukissat ovat järjestelmällisesti jalostettu tietyn tyyppisiksi.

Eri maiden maatiaiskissat ovat kuitenkin erilaisia, mikä johtuu kissapopulaation sopeutumisesta paikalliseen ilmastoon ja muihin ympäristöoloihin. Suomalainen maatiaiskissa edustaa Euroopassa tavallista kissatyyppiä, johon perustuu virallisesti hyväksytty rotu nimeltä eurooppalainen. Rotukissa on aina jonkin kissajärjestön rekisteröimä ja hyväksymä, ja sillä on rekisteripaperit.

Maatiaiskissaa voidaan kutsua myös kotikissaksi, mutta nimitys kotikissa on maatiaista laajempi. Maatiaiskissa käsittää nimenomaan jollain alueella itsekseen muodostuneen tyyppisen kissakannan, johon ei ole sekoittunut jalostettuja rotukissoja. Kotikissa-nimitys sisältää myös muut rekisterikirjattomat, sekarotuiset kissat.

Maatiaiskissoille järjestetään omia kotikissanäyttelyitä, mutta myös rotukissanäyttelyissä on usein kotikissaluokka.

Ominaispiirteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maatiaiskissat ovat tyypiltään sekarotuisia. Niistä puuttuvat monien kissarotujen tarkoituksellisesti jalostuneet ääripiirteet. Maatiaisten värikirjo on ei-toivottuina pidettyjä värejä karsivan jalostuksen puuttuessa mielikuvituksellisen laaja, tosin vapaasti lisääntyvässä populaatiossa värikirjo supistuu käsittämään vain kissan "luonnollista" väritystä.

Maatiaiskissoja on niin lyhyt- kuin pitkäkarvaisiakin sen mukaan, millaisista kissoista maatiaiskanta on alun perin kehittynyt. Erikoinen väritys tai pitkä turkki ei välttämättä olekaan todiste rotukissaesivanhemmista, vaan populaation pienuus (korkea sukuaisuusaste tai kasvattajan suosimat ominaisuudet) on mahdollistanut resessiivisten ominaisuuksien yleistymisen. Yleisesti ottaen maatiaiskissat ovat ulkonäöltään ja usein myös käytökseltään niin maalle kuin kaupunkiinkin sopivia peruskissoja. Pehmeäluonteinen kissarotu tai sekarotuinen on hyvin sopiva kotikissaksi. Maatiaiskissalle ei tule niin helposti perinnöllisiä tauteja, koska niitä ei jalosteta juuri lainkaan verrattuna rotukissoihin. Maatiaiskissoilla esiintyy kuitenkin hallitsemattoman lisääntymisen vuoksi perinnöllisiä sairauksia ja epämuodostumia kuten liikavarpaisuus, kippurahäntäisyys ja häntämutka. Rokottamattomilla maatiaiskissoilla myös kissarutto on yleistä.

Kasvatus ja hankinta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kissapentueen kasvattaminen 12 viikon luovutusikään laadukkaalla ruokinnalla, huolehtien säännöllisestä madotuksesta sekä rokotuksista on melko kallista puuhaa, joten asiallisesti kasvatetun maatiaiskissan pennun hinta saattaa nousta 100-150 euroon.

Koska esimerkiksi suomalaisen maatiaiskissan tausta on usein maatilalla hiirenpyytäjänä, niiden lisääntymistä on harvoin kontrolloitu muuten kuin lopettamalla ei-toivotut pennut. Tämän vuoksi pennuista on usein ylitarjontaa, ja niitä tarjotaan halukkaille ilmaiseksi lehtien ilmoituspalstoilla tai kaupan seinillä. Tällaisesta pennusta voi kasvaa kunnollinen kissa, mutta hoitamattoman pennun ottamisessa on riskinsä. Jos pentu ei ole saanut loishäätöä, sitä ei ole rokotettu ja ruokittu oikeanlaisella ruoalla, se saattaa saada elämänsä alulle huonot eväät.lähde?

Kissan voi hankkia myös paikallisesta eläinsuojeluyhdistyksestä, joka huolehtii kodittomista kissoista. Eläinsuojeluyhdistyksen kautta hankittu kissa maksaa noin 60-120 euroa luovutuspaikkakunnasta riippuen. Tähän perusmaksuun kuitenkin kuuluvat aina rokotukset (myös ns. jälkirokotus), kissan kastrointi ja mahdollisuus luovuttaa kissa takaisin sen luovuttaneelle yhdistykselle. Eläinsuojeluyhdistyksillä on usein saatavana myös kissanpentuja, jolloin rokotukset ja leikkaus suoritetaan myöhemmin kupongilla, jonka saa kissanoton yhteydessä. Lähialueen eläinlääkäri suorittaa toimenpiteet ilmaiseksi kuponkia vastaan.

Hoito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hyvälle kissanpidolle on useita suosituksia. Tärkeä on luovutusikä. Kaikki kissanpennut tarvitsevat emoaan ja sisaruksiaan 12 viikon ikäisiksi. Tätä nuorempi pentu ei ole vielä valmis muuttamaan uuteen kotiin, koska ei ole ehtinyt oppia emoltaan kissalle sopivaa käytöstä. Liian nuorena luovutetuilla pennuilla saattaa kehittyä käytöshäiriöitä.

Kissalle turvallisin elintapa on olla sisäkissa tai valvotusti ulkoileva kissa, jos elinympäristö ei ole turvallinen. Kaupungissa kissojen on hyvä ulkoilla vain valjaissa, ulkotarhassa tai verkotetulla parvekkeella.

Jos kissan ei haluta jatkavan sukuaan, se kannattaa leikkauttaa. Urokset kastroidaan ja naaraat steriloidaan. Leikkaukselle ei ole ikä- tai painorajaa, kun kyseessä on kokenut eläinlääkäri. Monet eläinlääkärit kuitenkin pitävät sopivana, että kissa ei ole kovin pienikokoinen, jotta sen nukuttaminen on riskittömämpää.

Vapaana liikkuva kissa kannattaa kuitenkin leikkauttaa noin 6 kuukauden iässä, koska se voi tulla sukukypsäksi hyvin nuorena. Naaraalla ei tarvitse odottaa ensimmäistä kiimaa ennen leikkausta. Kiimaa ei kannata odottaa siksikään, että niin leikkaamaton sukukypsä uros kuin kiimassa oleva naaraskin saattaa merkitä reviiriään myös sisätilassa virtsallaan. Leikkaus on rutiinitoimenpide. Siihen menee uroskissalla noin 15 minuuttia ja naaraalla noin puoli tuntia. Toipuminen on nopeaa, jälkihoitoa ei yleensä tarvita, ja komplikaatiot ovat hyvin harvinaisia.

Kissan perushoitoon kuuluu myös rokottaminen kissaflunssia ja kissaruttoa vastaan. Niille tulee antaa säännöllisesti myös matokuuri sisäloisten häätämiseksi. Rokotukset uusitaan 1-2 vuoden välein. Sisäkissat madotetaan noin 2 kertaa vuodessa, ulkoilevat kissat 3-4 kertaa vuodessa, tai tarvittaessa useammin, kun matoja havaitaan.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]