Viidakkokissa
| Viidakkokissa | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Nisäkkäät Mammalia |
| Lahko: | Petoeläimet Carnivora |
| Heimo: | Kissaeläimet Felidae |
| Suku: | Felis |
| Laji: | chaus |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Felis chaus |
|
 Viidakkokissan levinneisyys |
|
| Katso myös | |
Viidakkokissa[2] eli kaislikkokissa[2] eli ruovikkokissa[2] (Felis chaus) on pieni kissaeläin, jolla on pitkät jalat ja terävät korvat. Se elää Aasian eteläosissa ja Koillis-Afrikassa.[2] Nisäkäsnimistötoimikunta on ehdottanut lajille uutta nimeä suokissa.[3]
Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Viidakkokissan pituus on täysikasvuisena noin 50–94 cm ja sen hännän pituus on 23–31 cm. Täysikasvuinen yksilö painaa 4–16 kg. Lajin turkki on väriltään hiekanvärinen tai ruskehtavan harmaa ja sen kuviointi on epäselvä. Lyhyehkössä hännässä on tummia renkaita.
Levinneisyys ja elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Viidakkokissalla on varsin laaja, mutta myös laikkuinen levinneisyysalue, joka ulottuu Egyptiistä Etelä-Aasian ja aina Indokiinaan ja Sri Lankaan asti. Egyptissä sitä tavataan vain Niilijoen laaksosta, ja Etu-Aasiasakin se elää lähinnä paikallisesti jokien varsilla. Sen levinneisyysalue jatkuu Kaukasukselle ja Venäjälle aina Volgan suistoon asti. Viidakkokissaa tavataan myös Keski-Aasiasa. Etelä-Aasiassa viidakkokissa elää lähes koko Intiassa ja myös Sri Lankassa, Bangladeshissa, Bhutanissa ja Nepalissa. Kaakkois-Aasiassa sen levinneisyys tunnetaan huonosti, mutta sitä on ainakin Myanmarissa, Thaimaassa, Kambodžassa, Laosissa, Vietnamissa ja eteläisessä Kiinassa. Malakan niemimaalla sen asuinalue ei jatku enää Kran kannaksen eteläpuolelle.[1]
Viidakkokissa ei nimestään huolimatta ole sademetsien laji, vaan sen keskeistä asuinaluetta ovat erilaiset kosteikot, joissa on tiheää kasvillisuuttta. Tällaisia ympäristöjä löytyy muun muassa ruoikot, suot, merien, järvien ja jokien rantavyöhykkeet, pensaikot ja siipipuumetsät.[1]
Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Viidakkokissauros ulvoo kiima-aikana äänekkäästi haukkumista muistuttavalla äänellä. Naaras parittelee usean uroksen kanssa. Vähän yli yhdeksän viikon kuluttua se vetäytyy pesäänsä ja synnyttää sinne vastasyntyneinä sokeat poikasensa. Emo imettää poikasia noin 2 kuukautta, jonka jälkeen se opettaa niille saalistustaitoja. Poikaset selviävät omillaan 2–3 kuukauden kuluttua, jolloin ne myös hakeutuvat omille elinalueilleen. Paikoin naaras voi synnyttää kaksikin poikuetta vuodessa.
Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Viidakkokissa käyttää ravinnokseen pääasiassa kaniineja sekä hiiriä, rottia ja muita jyrsijöitä, joita se vaanii aluskasvillisuudessa. Laji voi toisinaan syödä myös liskoja, sammakoita ja käärmeitä.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c Gray, T.N.E., Timmins, R.J., Jathana, D., Duckworth, J.W., Baral, H. & Mukherjee, S: Felis chaus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2021-2. 2021. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 16.9.2021. (englanniksi)
- ↑ a b c d Macdonald, David: Nisäkkäät 1, s. 45. Maailman eläimet -sarjan 1. osa. Suomentanut Nurminen, Matti. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Tammi, 1986. ISBN 951-30-6530-8.
- ↑ Nisäkäsnimistötoimikunta: Maailman nisäkkäiden suomenkieliset nimet (Vahvistamaton ehdotus nisäkkäiden nimiksi) 2008. Luonnontieteellinen keskusmuseo. Viitattu 14.11.2010.