Osuustukkukauppa

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta OTK)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hakusana ”OTK” ohjaa tänne. Lyhenne voi tarkoittaa myös Onnettomuustutkintakeskusta tai oikeustieteen kandidaattia.
OTK:n mainos Työväen kalenterissa 1945.

Keskusosuusliike OTK (vuoteen 1920 Suomen Osuustukkukauppa, vuosina 1920–1970 Osuustukkukauppa) oli vuosina 1917–1983 toiminut Suomen edistysmielisen osuuskauppaliikkeen tukkukauppa. Sen tytäryhtiöitä olivat rautakauppa Renlund, E-Öljyt E-huoltamoineen, säilyketehdas Kontio & Kontio, huonekaluliike Sotka ja Mainosrengas.[1] OTK ja sen omistaneet 39 paikallista osuusliikettä yhdistyivät E-osuuskunta Ekaksi vuonna 1983.

Alkuvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Väinö Vähäkallion suunnittelema OTK:n pääkonttori Hämeentien ja Käenkujan kulmassa Helsingin Sörnäisissä.

Suomen osuustoimintalaki säädettiin 1901, mutta jo vuotta aiemmin oli Hämeen läänin kuvernööri hyväksynyt tamperelaisen Finlayson & Co. Työväen Osuuskaupan säännöt. Osuuskauppoja syntyi tämän jälkeen eri puolille maata. Pian havaittiin, että ne tarvitsevat yhteistyöelimiä. Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta (SOK) perustettiin hoitamaan yhteisostoja, neuvontaa ja ohjausta 1904. Sivukonttorien, oman tuontitoiminnan ja teollisuustuotannon myötä SOK:n toiminta laajeni nopeasti välitysliikkeestä täysimittaiseksi tukkukaupaksi.

Maaseudun maa- ja metsätaloustuottajataustaisten sekä lähinnä kaupunkien työläistaustaisten osuuskauppojen kesken syntyi erimielisyyksiä päätöksentekotavoista. Jälkimmäinen ryhmä julistautui edistysmieliseksi perustaen Osuusliike Elannon johdolla aatteelliseksi keskusjärjestökseen Kulutusosuuskuntien Keskusliiton (KK) vuonna 1916. Kaupallista yhteistoimintaansa varten samat osuusliikkeet muodostivat 1917 toisen asteen osuuskunnaksi Suomen Osuustukkukaupan. Nimestä jätettiin vuonna 1920 pois sana Suomen, että se ei olisi tullut sekoitetuksi Suomen Osuuskauppojen Keskuskuntaan.

Oma tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaupan keskusliikkeillä oli toimintansa alkuaikoina vaikeuksia saada kotimaisia teollisuustuotteita suoraan tehtailta. Niitä haluttiin mieluummin myydä yksityisen tukkukaupan välityksellä. Niinpä keskusliikkeet alkoivat valmistaa omia teollisuustuotteita. Näin varmistettiin tavaran saanti, joskaan ei aina edullisimmalla mahdollisella tavalla.[2]

OTK:n ensimmäisenä toimitusjohtajana toimi Väinö Tanner, jota seurasi 1918 Julius Alanen. Hän sai yrityksen liikesuhteet ja tavaranhankinnan käynnistettyä ja alkoi sen jälkeen laajentaa sen omaa tuotantoa. OTK:n ensimmäiset omat tuotantolaitokset olivat pari silakansuolaamoa, mutta 1923 aloitettiin myös leivän ja jauhojen tuotanto. OTK valmisti jo monenlaisia elin- ja taloustarvikkeita sekä tekstiilejä 1930-lopulla kuin myös rakennustarvikkeita ja kemian alan tuotteita 1940-luvun loppupuolelta. Alanen johti OTK:ta kuolemaansa saakka 1952.[3]

Yhtiön suurin tuotantokeskittymä oli sen pääkonttorin naapurissa Helsingin Sörnäisissä, jossa sijaitsi 1930 aloittanut OTK:n margariinitehdas ja 1938 aloittanut mylly. Toisen maailmansodan jälkeen Sörnäisiin rakennettiin teknokemiallinen tehdas ja kahvinpaahtimo. Tampereella OTK:lla oli suuri lihanjalostustehdas ja tulitikkutehdas. Sodan jälkeen rakennettiin lihatehtaat myös Kuopioon, Ouluun ja Vaasaan.[2] Hämeenlinnan Kantolaan valmistui 1949 OTK:n Puun (sittemmin Sotka Oy:n) tuotantolaitos. Kantolanniemen teollisuusalueelle valmistui vielä vuonna 1956 uusi mylly ja rehutehdas sekä 1960 keksi- ja leipätehdas.[4][5] Ennen sotia OTK:lla oli lihatehdas myös Viipurissa. Lisäksi paikallisilla E-osuusliikkeillä oli omaa tuotantoa.

OTK kuului 1940-luvun lopulla Suomen suurimpien teollisuusyritysten joukkoon. Vuonna 1949 sillä oli yhteensä 20 tehdasta ja niissä työskenteli lähes 1 400 työntekijää.[2] Uuno Takin pääjohtajakaudella (1952–1966) OTK:sta kasvoi Suomen suurin kotimarkkinateollisuutta harjoittanut yritys. Sen tuotanto kasvoi kolminkertaiseksi, rahastojen arvo nelinkertaiseksi ja myymäläverkkokin kolmanneksella, minkä lisäksi perustettiin 14 uutta teollisuuslaitosta ja monia vanhoja laajennettiin. Yhtiön varat kasvoivat suuremmaksi kuin esimerkiksi SOK:n ja se sijoitti niitä uusien tavaratalojen ja erikoismyymälöiden perustamiseen. Lisäksi osuusliikkeistä tuli yhä uskollisempia OTK:n asiakkaina.[6] 1960-luvulle tultaessa työntekijöitä oli yli 2 000. Yhtiön tuotantotoimintaa johti pitkään teollisuusneuvos Emil Aro.[2]

OTK:n oma tuotanto oli laajimmillaan 1950-luvun lopussa. Toiminnan mielekkyys oli tällöin katoamassa. Kaikkia tavaroita oli riittävästi saatavissa myös muilta kotimaisilta valmistajilta, eikä kilpailu niiden kanssa aina ollut järkevää. Oman tuotannon rinnalle tulikin hankinta.[2] Varakas OTK sortui osin oman suuruutensa muodostamaan harhaan eikä ryhtynyt ajoissa luopumaan omasta tuotantotoiminnastaan, joka alkoi 1970-luvulla muodostua yhtiölle rasitteeksi.[6]

Vähittäiskaupan osuusliikkeet yhdistyvät tukkukaupan OTK:hon[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eero Salovaara toimi OTK:n pääjohtajana 1966–1981.[7] E-liikkeeseen kuuluneiden osuuskauppojen kannattavuus kääntyi 1970-luvulla pysyvään laskusuuntaan. Vuosikymmenen puolivälistä eteenpäin koko vähittäis- ja tukkukauppa teki tappiota vuodesta toiseen. 1980-luvulle tultaessa oli välttämätöntä ryhtyä saneeraustoimiin, mikä merkitsi kannattamattomista toimialoista luopumista ja henkilöstön vähennystä sekä myymälöiden sulkemisia. OTK:n pääjohtajaksi 1981 tullut Eero Rantala päätti ajaa läpi radikaalin muutoksen, jossa OTK ja sen omistaneet osuusliikkeet Elantoa lukuun ottamatta yhdistyivät vuonna 1983 E-osuuskunta Ekaksi.[8] Samalla myös Elannon omistajuus henkilöjäsenyyteen perustuvaksi muuttuneessa osuuskunnassa purkautui. Eka-yhtymä joutui sittemmin yrityssaneeraukseen vuonna 1993 ja muutettiin vuonna 1995 Tradeka-nimiseksi osakeyhtiöksi.

Pääjohtajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Otavan Suuri Ensyklopedia, Hakemisto-osa 12 (M-Ö), s. 9021. Helsinki: Otava, 1983.
  2. a b c d e Kai Hoffman: Teollisuusneuvos Emil Aro (1897–1972). Suomen talouselämän vaikuttajat -verkkojulkaisu (maksullinen). 3.9.2012. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  3. Jorma Kallenautio: Vuorineuvos Julius Alanen (1882–1952). Suomen talouselämän vaikuttajat -verkkojulkaisu (maksullinen). 5.9.2008. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  4. Hämeen maakunnallisesti arvokkaat rakennusperintökohteet: Hämeenlinna Hämeen Liitto. Viitattu 5.5.2016.
  5. Kuvassa OTK:n keksi- ja leipätehdas rakennusvaiheessa Arjenhistoria
  6. a b Jorma Kallenautio: Vuorineuvos Uuno Takki (1901–1968). Suomen talouselämän vaikuttajat -verkkojulkaisu (maksullinen). 5.9.2008. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  7. Facta 2001, WSOY 1985, 14. osa, palsta 348
  8. Jorma Kallenautio: Rantala, Eero (1941 - ) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 9.10.2006. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.