Jäniksen vuosi (vuoden 1977 elokuva)
Jäniksen vuosi | |
---|---|
![]() Elokuvan juliste. |
|
Ohjaaja | Risto Jarva |
Käsikirjoittaja |
|
Perustuu |
Arto Paasilinnan romaaniin Jäniksen vuosi |
Tuottaja | Kullervo Kukkasjärvi |
Säveltäjä | Markku Kopisto |
Kuvaaja | |
Leikkaaja |
|
Lavastaja | Matti Marttila |
Pääosat | |
Valmistustiedot | |
Valmistusmaa | Suomi |
Tuotantoyhtiö | Elokuvaosakeyhtiö Filminor |
Levittäjä | Suomi-Filmi |
Ensi-ilta |
|
Kesto | 129 minuuttia |
Alkuperäiskieli | suomi |
Budjetti | 1 831 086 markkaa |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
AllMovie | |
Svensk Filmdatabas | |
Jäniksen vuosi on vuonna 1977 valmistunut suomalainen elokuva, jonka on ohjannut Risto Jarva ja joka pohjautuu Arto Paasilinnan kirjoittamaan samannimiseen romaaniin. Jarva kuoli liikenneonnettomuudessa palatessaan Jäniksen vuoden kutsuvierasnäytöksestä joulukuussa 1977.
Elokuvan kohtaus, jossa näyttelijä Antti Litja pitää jänistä sylissään, on kuvattu myös vuonna 1996 ilmestyneessä postimerkkivihkossa.[2]
Tarina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Elokuva kertoo turhautuneesta mainosmies Kaarlo Vatasesta (kirjassa hänen ammattinsa on toimittaja), joka kesäisellä työmatkallaan löytää vahingossa vammautuneen jäniksenpoikasen. Vatanen päättää olla palaamatta sillä kertaa kotiin ja lähtee jäniksen kanssa kiertämään Suomea.
Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Antti Litja | … | Kaarlo Oskari Vatanen, mainostoimittaja |
Rita Polster | … | Vatasen vaimo |
Pekka Litja | … | Vatanen lapsena |
Kauko Helovirta | … | poliisipäivystäjä |
Markku Huhtamo | … | taksinkuljettaja Mikkelissä |
Paavo Hukkinen | … | taksinkuljettaja Heinolassa |
Martti Kuningas | … | Hannikainen, Kiuruveden ent. nimismies |
Ahti Kuoppala | … | Kaartinen, erakko |
Hannu Lauri | … | mainospäällikkö Huhtinen |
Elis Sella | … | raastuvanoikeuden tuomari |
Juha Rosma | … | raastuvanoikeuden jäsen |
Jukka Sipilä | … | pontikankeittäjä Salosensaari |
Kosti Klemelä | … | Etelä-Savon riistanhoitopiirin valvoja U. Kärkkäinen |
Martti Pennanen | … | ensimmäinen metsästäjä |
Arto Tuominen | … | Karlsson, toinen metsästäjä |
Aapo Vilhunen | … | ensimmäinen poliisi |
Esa Pakarinen Junior | … | toinen poliisi |
Rostislav Holthoer | … | tietokonekeskuksen opas |
Leni Katajakoski | … | kulonsammuttajia ruokkiva nainen |
Helena Notkonen | … | kulonsammuttajia ruokkiva nainen |
Heikki Nousiainen | … | turistiseurueen opas Toropainen, (”Mr. Toro”) |
Eija Nousiainen | … | ulkomainen turisti |
Eija Pokkinen | … | italialainen turisti |
Antti Peippo | … | mies poliisiasemalla, upseeri turistiseurueen mukana |
Jorma Pulkkinen | … | Vaulonen kosmetiikkayrityksen johtaja |
Markku Söderström | … | Laaksonen, Vatasen tuttava Kuopion rautatieasemalla |
Pekka Karhuvaara | … | radion uutistenlukijan ääni |
Pentti Fagerholm | … | radiokuuluttajan ääni |
Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Helsingin Sanomien Mikael Fränti kirjoitti elokuvan tv-esityksen alla 1987 Jäniksen vuoden olevan Jarvan komedioista syvällisin: ”Hiottu ilmaisu ja mietitty sisältö herättävät luottamusta. Lopulliset kannanotot on jätetty katsojalle.” Hän kehui myös Litjan roolisuoritusta ja Markku Kopiston mieleenjäävää musiikkia.[3]
Ylen äänestyksessä vuonna 2012 kriitikot valitsivat sen kaikkien aikojen kahdeksanneksi parhaaksi suomalaiselokuvaksi[4].
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Jäniksen vuosi (1977) Elonet. Kansallinen audiovisuaalinen instituutti. Viitattu 23.11.2017.
- ↑ Vuonna 1996 julkaistut suomalaiset postimerkit (Elokuva 100 v. – Jäniksen vuosi, numero 1336) datafun.fi. Viitattu 12.12.2015.
- ↑ Fränti, Mikael: Jarvan hellyttävä Jäniksen vuosi. Helsingin Sanomat, 30.3.1987, s. 45. Näköislehden aukeama (tilaajille).
- ↑ Kriitikot valitsivat kaikkien aikojen parhaan kotimaisen elokuvan Yle Uutiset. 12.11.2012. Viitattu 26.3.2022.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Jäniksen vuosi Risto Jarva -seura
|