Jorma Pulkkinen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jorma Pulkkinen tammikuussa 2013.

Jorma Pulkkinen (s. 2. joulukuuta 1939 Viipuri) on suomalainen juontaja ja televisioesiintyjä.[1] Hän on myös tunnettu persoona moottoriurheilun parissa ja muun muassa toiminut pitkään rallin kartanlukijana.

Kuuluttaja ja juontaja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jorma Pulkkinen on uransa varrella juontanut monenlaisia tapahtumia ja tilaisuuksia. Televisiossa hän on juontanut 1970-luvulla Tänä keskiviikkona -makasiiniohjelmaa Tapani Karhun kanssa ja 1980- ja 1990-luvulla Sirpa Viljamaan kanssa Ruutuysi-ohjelmaa, jonka nimeksi tuli myöhemmin Ruutuässä.[2] Ohjelmassa kilpailijat yrittivät arvata, mitä vähitellen paljastettavat kuvat esittävät. Ruutuässän jälkeen Pulkkinen esiintyi vähän samantyyppisessä ohjelmassa kaapelikanava PTV:llä. Hän on toiminut myös urheiluselostajana ja hänellä on ollut myös elokuvarooleja.[2][3] Pulkkinen toimi juontajana muun muassa Kultainen harmonikka -kisoissa.

Ralliura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jorma Pulkkisen varsinainen ralliura alkoi Jyväskylän Suurajoissa vuonna 1961, jolloin hän toimi Škoda TS -kuski Aatos ”Atski” Wassmanin kartanlukijana.[4] Suurajoissa Pulkkinen oli myös useita kertoja suomalaisen Trabant-kuskin Wolfgang von Knornin kartturina.[5] Parhaiten lajipiireissä muistetaan kuitenkin vuodet Leo ”Leksa” Kinnusen vieressä. Vuoden 1977 Jyväskylän Suurajoissa Kinnusen ajaman Porschen kaasuvaijeri katkesi, jolloin Pulkkinen joutui ahtautumaan takana sijaitsevan moottoritilan päälle ja kaasuttamaan autoa hiljalleen käsin. Pian kisan jälkeen AKK muutti rallisääntöjään ettei kumpikaan kuskeista saanut olla erikoiskokeiden aikana ohjaamon ulkopuolella. Sääntö sai lajin sisällä lempinimen ”Lex Pulkkinen”.[6]

Pauli Toivosen kanssa Pulkkinen ajoi myös Kreikan Akropolis-rallin ja Venäjän Talvirallin, ja Jyväskylän Suurajoissa Pulkkinen oli vielä mukana Mika Arpiaisen Fordissa vuonna 1982. Tämän jälkeen Pulkkinen siirtyi täysipäiväiseksi kuuluttajaksi ja juontajaksi. Erottuakseen muista samannimisistä kartanlukijoista (kuten linja-autoyrittäjä ja rallikuski Onni Vilkkaan kartanlukija Jorma Pulkkisesta) Pulkkinen käytti välillä nimessään myös nimikirjaimia ”Jp”, viitaten ”Jukan poikaan”. Jorman isä Jukka Pulkkinen (1914–1994)[7] oli mukana perustamassa Jyväskylän Suurajoja[8].

Myöhemmät vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sittemmin eläkkeelle siirtynyt Pulkkinen on asunut suurimman osan vuotta Espanjan Benalmádenassa, jossa hän on vetänyt mm. tanssi-iltoja ja muita viihdetapahtumia. Pulkkinen esiintyi Nelosen Fuengirola-ohjelmassa heinäkuussa 2011.[9] Vuonna 2023 Pulkkinen kertoi myyneensä Espanjan talon ja on muistisairaan vaimonsa omaishoitajana Vantaan Kaivokselassa. Hän tekee yhä 83-vuotiaana juontokeikkoja rallikisoissa.[10]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jorma Pulkkinen harrastaa muun muassa kävelyä ja hän kertoo kävelevänsä 10 kilometriä päivässä. Pulkkinen on ollut naimisissa vuodesta 1961.[11] Hänellä on kaksi lasta puolisonsa Anna-Liisan kanssa, pojat Timo ja Tomi.[2] Suomessa ollessaan hän asuu Vantaalla.[12]

Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pulkkinen toimi vuosina 1996–2000 Vantaan kaupunginvaltuutettuna edustaen Kokoomusta.[13]

Pirkka-Pekka Petelius ja Pedro Hietanen ovat kumpikin esittäneet tv- ja radiosketseissään Jorma Pulkkista. Petelius on esittänyt Pulkkista Yömyöhä-radio-ohjelmassa, Hietanen taas Hui helinää- ja Neurovisio-televisiosarjoissa. Petelius puolestaan on esittänyt tv-sarjoissa Pulkkisen avustajaa, Sirpa Viljamaata.lähde?

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Teider, Hannu: ”En ole tullut kotiin humalassa”. Seura, 15.9.2011, nro 37, s. 38–39.
  2. a b c Nyman, Marja: Muuttolintu Espanjasta. Iltalehti, 8.5.2010, s. 35.
  3. Jorma Pulkkinen Elonetissä.
  4. eWRC-results.com - Aatos Wassman ewrc-results.com.
  5. eWRC-results.com - Wolfgang Knorn ewrc-results.com.
  6. Nylund, Juha: ”Juontajamestari kartturina”, Suomen ralliautoilun historia, s. 191-192. Teekkarien Autopalvelu Oy/Alfamer Oy, 1999. ISBN 952-5089-30-4.. (suomeksi)
  7. Kuolleita: Toimitusjohtaja Jukka Pulkkinen. Helsingin Sanomat, 10.1.1995, s. A 4. Lehti HS Aikakoneessa (tilaajille).
  8. Koppinen, Mari: Jorma Pulkkista harmittaa yhä, miten Pirkka-Pekka Petelius teki hänestä huumoria – Ruutuysi-visasta innostuivat 80-luvulla katsojat ja humoristit Helsingin Sanomat. 29.11.2019. Viitattu 30.8.2020.
  9. Viihdelegenda Jorma Pulkkinen palaa televisioon Ilta-Sanomat. 12.7.2011. Arkistoitu 16.9.2011. Viitattu 25.9.2011.
  10. Kun vakava sairaus iski, Jorma Pulkkinen, 83, puolisoineen myi kotinsa Espanjassa Ilta-Sanomat. 28.8.2023. Viitattu 28.8.2023.
  11. http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-2000000874653.html (Arkistoitu – Internet Archive)
  12. Iltalehti www.iltalehti.fi. Viitattu 24.7.2019.
  13. Jorma Pulkkinen tankkaa auringolla Helsingin Uutiset. 8.9.2011. Arkistoitu 13.8.2016. Viitattu 9.5.2016.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]