Juha Rosma

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Juha Rosma
Henkilötiedot
Syntynyt 30. huhtikuuta 1948 (ikä 71)
Helsinki
Kansalaisuus suomalainen
Ammatti elokuvaohjaaja, elokuva- ja televisiotyön apulaisprofessori (1985-1990), draamapäällikkö
Koulutus ja ura
Tutkinnot Helsingin yliopisto (VTK 1972)
Instituutti Taideteollinen korkeakoulu, Yleisradio

Juha Erkki Rosma (s. 30. huhtikuuta 1948 Helsinki)[1][2] on suomalainen elokuvaohjaaja. Hän on ohjannut elokuvat Huomenna (1986), Harmagedon (1986) ja Kuka on Joe Louis (1993) sekä useita televisiosarjojen jaksoja, mm. Isänmaan kaikuja (1990), Kvartetti (1991), Onnellisia ihmisiä (1995), Vaarallinen kevät (1999), Mahtihäät (2000), Sitoutumisen alkeet (2007), Stalkkeri (2012), Tehdas (2013) sekä Tie Eedeniin, Kotikatua ja Uutta päivää sekä lisäksi tv-elokuvat Rondaus (1994) ja Levoton rauha (2009). Hän on ohjannut myös teatteriin (Tampereen Teatteri, Tampereen Työväen Teatteri) sekä useita kuunnelmia.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rosma tuli ylioppilaaksi Tapiolan lukiosta (1967). Hän suoritti ylioppivaltiotieteen kandidaatin tutkinnon Helsingin yliopistossa) (1972)[1] ja sai stipendin opiskelemaan elokuvaa Puolassa. Hän työskenteli Mainos-TV:n filmitoimittajana 1970–1975 ja Taideteollisen korkeakoulun elokuvataiteen laitoksen lehtorina, yliopettajana ja apulaisprofessorina vuosina 1975–1990.[1][2] TV2:n teatteripäällikön tehtävässä Rosma aloitti vuonna 1997 ja Yleisradion draamapäällikkönä 2002-2007.[1][2]

Ennen ensimmäistä pitkää näytelmäelokuvaansa Rosma oli ohjannut kahdeksan lyhytelokuvaa ja pitkän tv-elokuvan Tähdenlento (1985).[3] Elokuvan Huomenna tarina syntyi yhteistyössä Jukka Vienon kanssa. Harmagedon – erään maailman loppu perustui Jussi Parviaisen Jumalan rakastaja -näytelmän roolihahmoon Juska Paarma, jota Parviainen itse näytteli oman käsikirjoituksensa pohjalta.[3] Nyrkkeilyaiheisen suomalais-puolalaisen yhteistuotantoelokuvan Missä on Joe Louis? käsikirjoitus syntyi yhdessä puolalaisen Cezary Harasimowiczin kanssa.

Rosma on ollut Suomen elokuvaohjaajaliiton pj (1986-96), Pohjoismaisen elokuvaohjaajaliiton pj (1996-98), Suomen elokuvasäätiön hallituksen pj (1996-97) sekä valtion elokuvataide- toimikunnan pj (1997-2003).

Elokuvataiteen valtionpalkinnon Rosma on saanut kolmesti ja kahdesti hänet on palkittu Venlalla.[4] Vuoden 2008 Venla-gaalassa Juha Rosma sai parhaan ohjaajan palkinnon TV2:lle tekemästään Sitoutumisen alkeet -sarjasta sekä vuonna 2000 sarjasta Vaarallinen kevät.[5]

Parodia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rosma on lyhyt mies. Tätä on parodioitu tv-sarjan Manitbois (1992) Kultaisia muistoja Gullenburgin kartanosta -sketsissä. Siinä Pirkka-Pekka Peteliuksen esittämä opas toteaa Aake Kallialan esittämälle toverilleen, että hänellä on Rosma -syndrooma, minkä selittää tarkoittavan pienen miehen alinomaista vitutusta.

Julkaisuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Elokuvadramaturgian salaisuudet 1984. Helsinki: Suomen elokuvasäätiö. ISBN 951-9349-34-0

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Suomen professorit 1640–2007, Professoriliitto, (ISBN 978-952-99281-1-8 ja 978-952-99281-2-5, viitattu 10 helmikuuta 2019), s. 608-609View and modify data on Wikidata
  2. a b c Kuka kukin on 2003. Helsinki: Otava.
  3. a b Suomen Kansallisfilmografia 10, 1986–1990, s. 46. Edita, Suomen elokuva-arkisto, 2002.
  4. Suomalaisen elokuvan festivaali 2011 – Vieraat suomalaisenelokuvanfestivaali.fi. 21.3.2011. Viitattu 16.6.2012.
  5. Yle sai viisi ykkössijaa Venla-gaalassa 20.01.2009. YLE. Viitattu 15.6.2012.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juha Rosma Internet Movie Databasessa