Jaakko Jahnukainen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jaakko Jahnukainen
Jaakko Jahnukainen Tesvisio.jpg
Henkilötiedot
Syntynyt 15. maaliskuuta 1925
Kuollut 8. lokakuuta 1980 (55 vuotta)
Ammatti juontaja
muusikko
yrittäjä
Muusikko
Taiteilijanimi Jahnu
Aktiivisena 1959–1980

Jaakko Juhani ”Jahnu” Jahnukainen (15. maaliskuuta 1925 Helsinki8. lokakuuta 1980 Helsinki) oli suomalainen toimitusjohtaja, jazzmuusikko ja television Levyraati-ohjelman ensimmäinen juontaja.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jahnukainen kiinnostui jazzista ja rumpujensoitosta jo käydessään koulua Helsingin Normaalilyseossa. Syksyllä 1959 hän toimi Suomen ensimmäisten televisiouutisten uutistenlukijana mutta hänen uutisankkurin uransa jäi lyhyeksi. Jahnukainen sai Levyraati-ohjelman idean kesällä 1961 ja toimi saman vuoden syksyllä alkaneessa ohjelmassa raadin puheenjohtajana aina vuoteen 1980 saakka. Ohjelmalla oli 1960-luvulla parhaimmillaan liki kaksi miljoonaa katsojaa.[1] Levyraadin ohella Jahnukainen toimitti radiossa Jazzstudio-ohjelmaa ja Suomen Televisiossa M-Show -haastatteluohjelmaa.

Jahnukainen tunnettiin varsinkin 1960-luvun alussa intohimoisena jazzmusiikin harrastajana[2], joka suhtautui kielteisesti perinteiseen suomalaiseen tangomusiikkiin. Aikakirjoihin on jäänyt Veikko Tuomen esittämän Sabina-tangon saama Levyraadin silloin vielä lyhyen historian huonoin pistemäärä syksyllä 1961. Jahnukaisen omia jazz-suosikkeja olivat Max Roachin kvintetti ja Ella Fitzgerald. Hänen musiikkimakunsa näkyi Levyraadissa myös suhtautumisena rautalankamusiikkiin ja The Beatles -yhtyeen kappaleisiin; jälkimmäisten hän julisti olevan vain "mölisevää karjuntaa, typerää, mautonta ja yksitoikkoista".[1] Eräässä lähetyksessä kesällä 1963 Jahnukainen jopa rikkoi brittiläisen rautalankayhtyeen The Cougarsin levyn Saturday Night at the Duck-pond, jossa häntä kiukutti etenkin se, että kappale oli mukailtu Pjotr Tšaikovskin Joutsenlampi-baletin eräästä teemasta.[3]

Jahnukainen oli opiskellut valtiotieteitä Helsingin yliopistossa ja mainontaa Yhdysvalloissa. Varsinaisena leipätyönään Jahnukainen johti omaa Suomen Ilmoituskeskus -nimistä mainostoimistoaan. Hänen muita yrityksiään olivat muun muassa Mainos-Visio ja ohjelmatoimisto Finntuonti Oy. Jahnukainen oli myös innokas harrastelentäjä. Hän kuoli sydänkohtaukseen lokakuussa 1980.

Jahnukainen teki sivuosia muutamissa suomalaisissa elokuva- ja televisiotuotannoissa, kuten Tähtisumua (1961), jossa hän oli myös käsikirjoittajana.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Jake Nyman, Jukka Lindfors ja Pekka Gronow (toim): Suomi soi 3: ääniaalloilta parrasvaloihin, s. 53–54. Helsinki: Tammi, 2004. ISBN 951-31-2507-6.
  2. Historia DDT Jazzband. Viitattu 21.8.2017.
  3. Nyman ym. (toim.), s. 36.
  4. Elonet.fi

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ylen Elävä arkisto