Eeva Kilpi
| Eeva Kilpi | |
|---|---|
Eeva Kilpi (2008). |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Eeva Karin Kilpi |
| Syntynyt | 18. helmikuuta 1928 Hiitola, Suomi |
| Kuollut | 27. kesäkuuta 2026 (98 vuotta) Espoo |
| Aiheesta muualla | |
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Eeva Karin Kilpi (o.s. Salo; 18. helmikuuta 1928 Hiitola – 27. kesäkuuta 2026[1] Espoo[2][3]) oli suomalainen kirjailija.[4][5] Kilpi käsitteli laajassa runo- ja proosatuotannossaan muun muassa luonnon, evakkokarjalaisuuden ja naiseuden teemoja. Kilven teoksia on käännetty yli 20 kielelle.[6][7]
Elämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Eeva Salo syntyi vuonna 1928 Hiitolassa Laatokan Karjalassa, joka pakkoluovutettiin talvisodan jälkeen Neuvostoliitolle. Kilven vanhemmat olivat liikemies Solmu Aulis Aimo Salo ja Helmi Anna Maria Saharinen.[8] Kilpi on kuvaillut lähtökohtiaan ”hyvin tavallisiksi” ja kertonut lukeneensa nuorena muun muassa Saima Harmajan runoja.[9]
Salo kirjoitti ylioppilaaksi Imatran yhteiskoulusta vuonna 1946[9] ja aloitti samana vuonna opiskelun Helsingin yliopistossa[10] pääaineinaan englanti, estetiikka ja nykyiskansain kirjallisuus sekä sivuaineena taidehistoria.
Vuosina 1949–1966 Kilpi oli naimisissa runoilija-kustannustoimittaja Mikko Kilven kanssa. Heille syntyi kolme poikaa.[8][4]
Kilpi valmistui filosofian kandidaatiksi vuonna 1953.[10] Hän toimi englannin kielen tuntiopettajana Helsingin kaksoisyhteislyseossa[8] vuosina 1956–1957 ja ryhtyi päätoimiseksi kirjailijaksi vuonna 1959.[4]
Kilpi toimi Suomen Kirjailijaliiton johtokunnassa vuosina 1971–1973. Vuosina 1970–1975 Kilpi toimi kirjailijoiden sananvapausjärjestön Suomen PENin puheenjohtajana.[4] Vuonna 1974 Kilpi uhkasi erota PENin puheenjohtajan tehtävästä painostakseen PENin johtokuntaa allekirjoittamaan julkilausuman, jolla tuettiin Neuvostoliiton karkottamaa Nobel-kirjailijaa Aleksandr Solženitsynia.[11]
Kirjallinen tuotanto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kilpi on sanonut, että hänen tuotannossaan erottuu kolme pääteemaa: evakkokarjalaisuus, ihmissuhteet ja luonto.[12]
Evakkokarjalaisuutta Kilpi on käsitellyt muun muassa romaaneissaan Elämä edestakaisin (1964), Elämän evakkona (1983) sekä novellikokoelmassa Noidanlukko (1959).[4] Omaelämäkerralliset muistelmaromaanit Talvisodan aika (1989), Välirauha, ikävöinnin aika (1990) ja Jatkosodan aika (1993) sijoittuvat Hiitolaan, Kolkontaipaleelle, Vuoksenniskalle ja Imatralle.[9][4] Rajattomuuden aika (2001)[13] on kertomus Kilven varhaislapsuudesta Karjalassa ennen sotia. Kilpi on pohtinut teoksissa Karjalan menettämistä ja unelmaa sen takaisin saamisesta. Kilpi on sanonut pettyneensä siihen, miten harva on kirjoittanut hänen kanssaan samaan aikaan evakoista.[9]
Luonnolla on keskeinen asema lähes kaikissa Kilven kirjoissa ja runoudessa. Novellikokoelma Kuolema ja nuori rakastaja (1986), Häätanhu (1973) ja Naisen päiväkirja (1978) kertovat kaikki ihmisen tai tarkemmin sanottuna naisen suhteesta luontoon ja elämän kiertokulkuun. Teoksissa keski-ikäinen nainen asuu yksin keväästä syksyyn mökissä metsän keskellä ja tarkkailee luonnon rytmiä, kuten Kilpikin kesäpaikassaan Etelä-Savossa.lähde?
Kilpi käsittelee teoksissaan myös ihmisen vastuuta luonnosta. Hän on myös itse aktiivinen ympäristönsuojelija. Kilven runokokoelma Animalia (1987) nosti esiin eläinten oikeuksia.[9]
Naiseus ja feminismi ovat tärkeitä teemoja Kilven tuotannossa.[9] Proosateos Tamara (1972) kuvaa seksuaalisesti aktiivisen naisen ja vammaisen miehen suhdetta.[4] Teos myi aikoinaan hyvin, mutta sai kritikoilta ristiriitaisen vastaanoton. Kilven mukaan hänen pyrkimyksensä oli rikkoa teoksen avulla seksuaalisia tabuja.[9]
Palkinnot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pro Finlandia -mitali 1974[4]
- Valtion kirjallisuuspalkinto vuosina 1968, 1974, 1984 ja 2019[4]
- Espoo-mitali 1977
- WSOY:n tunnustuspalkinto 1988[4]
- Runeberg-palkinto 1990[4]
- Alfred Kordelinin yleisen edistys- ja sivistysrahaston tunnuspalkinto 1999[4]
- Karjala-palkinto 2001[4]
- Kiitos kirjasta -mitali 2002 teoksesta Rajattomuuden aika
- Nils Ferlin -priset 2007
- Karjalan Liiton Pro Carelia -ansiomerkki[14]
- SKS:n Aleksis Kiven rahaston palkinto 2017[15]
Teokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Novellikokoelmat
- Noidanlukko, WSOY 1959 Sarja lapsuudesta, 1959
- Lapikkaita, WSOY 1966 Kuusi juttua Lapista, 1966
- Rakkauden ja kuoleman pöytä, moraliteetteja, WSOY 1967
- Kesä ja keski-ikäinen nainen, WSOY 1970
- Hyvän yön tarinoita, WSOY 1971
- Se mitä ei koskaan sanota, WSOY 1979
- Kuolema ja nuori rakastaja, Kolme kertomusta, WSOY 1986
- Kootut novellit vuosilta 1959–1986, WSOY 1987
- Romaanit
- Kukkivan maan rannat, WSOY 1960
- Nainen kuvastimessa, WSOY 1962
- Elämä edestakaisin, WSOY 1964
- Tamara, WSOY 1972
- Häätanhu, WSOY 1973
- Naisen päiväkirja, WSOY 1978
- Elämän evakkona, WSOY 1983
- Unta vain, WSOY 2007 (1973 ilmestyneen Häätanhun "jälkinäytös".)
- Muistelmaromaanit
- Talvisodan aika, WSOY 1989
- Välirauha, ikävöinnin aika, WSOY 1990
- Jatkosodan aika, WSOY 1993
- Muistojen aika. Yhteisnide kolmesta edellisestä kirjasta, WSOY 1998
- Rajattomuuden aika, WSOY 2001 Kertomus lapsuudesta
- Runokokoelmat
- Laulu rakkaudesta ja muita runoja, WSOY 1972
- Terveisin, WSOY 1976
- Runoja 1972–1976, WSOY 1978
- Ennen kuolemaa, WSOY 1982
- Animalia, WSOY 1987
- Laulu rakkaudesta, Eeva Kilven runot, Ellen Thesleffin kuvat, WSOY 1991
- Kiitos eilisestä, WSOY 1996
- Laulu rakkaudesta. Kiitos eilisestä, 2000, kolme äänikasettia, runoja
- Perhonen ylittää tien. Kootut runot 1972–2000, WSOY 2000
- Kuolinsiivous, WSOY 2012
- Sininen muistikirja, WSOY 2019
- Punainen muistikirja, WSOY 2019
- Valkoinen muistikirja, WSOY 2021[10]
- Elämää kaikki päivät, WSOY 2022[10]
- Esseekokoelma
- Ihmisen ääni, WSOY 1976
- Kuunnelma
- Uudet jumalat, 1965
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Louniala, Olii-Pekka: Elämäkerturi ja ystävä muistelee Eeva Kilpeä: ”Aikaansa edellä” 27.6.2026. Yle. Viitattu 27.6.2026.
- ↑ Silvander, Lauri – Mattila, Mikael: Eeva Kilpi on kuollut Ilta-Sanomat. 27.6.2026. Viitattu 27.6.2026.
- ↑ Soininen, Ville – Freyborg, Hanna: Kirjailija Eeva Kilpi on kuollut Helsingin Sanomat. 27.6.2026. Viitattu 27.6.2026.
- 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 Kalemaa, Kalevi: ”Kilpi, Eeva (1928–)”, Suomen kansallisbiografia, osa 5, s. 153–154. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2005. ISBN 951-746-446-0 Teoksen verkkoversio.
- ↑ Paavilainen, Ulla (päätoim.): Kuka kukin on: Henkilötietoja nykypolven suomalaisista 2015, s. 347–348. Helsinki: Otava, 2014. ISBN 978-951-1-28228-0
- ↑ SKS palkitsi Eeva Kilven. (Arkistoitu – Internet Archive) Finlit.fi
- ↑ Eeva Kilven teosten käännökset
- 1 2 3 Haavikko, Ritva (toim.): ”Henkilötietoja kirjailijoista”, Miten kirjani ovat syntyneet 2. Helsinki: WSOY, 1980. ISBN 951-0-09626-1
- 1 2 3 4 5 6 7 Hänninen, Ville: Eeva Kilpi: ”Seksuaalisten tabujen rikkominen oli tietoinen pyrkimykseni, eikä se ollut miulle vaikeeta, nautin siitä” Suomen Kuvalehti. 9.2.2019. Viitattu 29.12.2025.
- 1 2 3 4 Eeva Kilpi WSOY. Viitattu 9.10.2020.
- ↑ Riihinen, Eleonoora: Eeva Kilpi oli yksi Suomen merkittävimmistä ja rakastetuimmista taiteilijoista. Helsingin Sanomat, 28.6.2026, s. A 12–13. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 28.6.2026.
- ↑ Lindfors, Jukka: Eeva Kilpi - luonto ja evakkokarjalaisuus Elävä arkisto. 26.9.2008. Yle. Viitattu 20.4.2014.
- ↑ Kaartinen, Marjo – Salmi, Hannu – Tuominen, Marja: Maamme: Itsenäisen Suomen kulttuurihistoria, s. 228. (Marja Tuominen: Sota joka ei koskaan päättynyt) Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2016. ISBN 978-952-222-686-0
- ↑ Eeva Kilvelle Pro Carelia -ansiomerkki Turun Sanomat. 16.4.2016. Arkistoitu 19.4.2016. Viitattu 25.4.2016.
- ↑ Gustafsson, Miia: Suomen vanhimman kirjallisuuspalkinnon saa evakoista kirjoittanut Eeva Kilpi: ”Olemme näköjään unohtaneet oman menneisyytemme.” Yle Uutiset. Viitattu 11.10.2017.
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Carlson, Anna-Riikka: Rakas Eeva Kilpi: Nämä juhlat jatkuvat vielä. Helsinki: WSOY, 2024. ISBN 978-951-0-50354-6
- Kirvelä, Matilda: ”Kaipaan maata, saada paneutua levolle siihen, tulla maaksi, vasta se on lepo ihmiselle”: Arki-, luonto- ja sukupuoli-idyllit ja epäidyllit Eeva Kilven Naisen päiväkirjassa (1978). (Pro gradu -tutkielma) Turun yliopisto, 2025. Teoksen verkkoversio.
- Roivas, Carita: ”Niin mummotkin itävät”: Ikääntyvä nainen Eeva Kilven runoudessa. (Sukupuolentutkimuksen sivuainetutkielma) Turun yliopisto, 2020. Teoksen verkkoversio.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Eeva Kilpi Wikimedia Commonsissa
- Näytös Eeva Kilven elämästä (Arkistoitu – Internet Archive)
- Eeva Kilpi – luonto ja evakkokarjalaisuus. Ylen Elävä arkisto.
- Nainen ja luonto (1979). Yle TV2.
- Luikku, Susanna: Eeva Kilpi. Kirjailija. 84 vuotta, Espoo. Apu.
- Eeva Kilpi Prosak-proosaklubilla. Kirjastokaista-video.
- Kirjailija Eeva Kilpi – kuusi vuosikymmentä sanataiteellista luovuutta. Yle Elävä arkisto.
- Kilpi, Eeva hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)